Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
02.09.2019 | Olympiakomitea

Smokefree-kilpailu kannustaa harrasteryhmiä nikotiinittomuuteen

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on laskenut 2000-luvulta lähtien. Kuitenkin juuri ilmestyneen Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan nuuskan käyttö ja kokeilu ovat lisääntyneet 14-18-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Myös tyttöjen nuuskan käyttö on ollut kasvussa 2010-luvulla. 16-18-vuotiaista tytöistä noin 6 prosenttia ja pojista noin 15 prosenttia käyttää nuuskaa silloin tällöin tai päivittäin. Nikotiinin käyttö aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja nuoren kehittyvät aivot ovat herkemmät riippuvuuden syntymiselle. Siksi käytön aloittamisen ehkäisy on tärkeää.

Yläkouluikäisistä nuorista koostuvat harrasteryhmät – tervetuloa mukaan!

Nuoria nikotiinittomuuteen kannustava valtakunnallinen Smokefree-kilpailu alkaa lokakuussa jo 31. kerran. Kaikki yläkouluikäisistä nuorista koostuvat harrasteryhmät kutsutaan mukaan edistämään nuorten hyvinvointia ja tavoittelemaan 1000 euron arvoisia pääpalkintoja. 150 päivää kestävä kilpailu käynnistyy 1.10.2019 ja jatkuu 27.2.2020 saakka. Smokefree-fi -sivustolle on luvassa kampanjan aikana paljon materiaalia, jota hyödyntää nuorten kanssa teemaa käsitellessä. Lisäksi sivustolta löytyy tietoa ja videoita, sekä linkkejä ja vinkkejä päihdekasvatuksen tueksi kaikille nuorten kanssa toimiville aikuisille.

Kilpailuun voivat osallistua 7., 8. ja 9. luokat, sekä kouluissa tai vapaa-ajalla kokoontuvat, yläkouluikäisistä koostuvat harrastuskokoonpanot, joilla on täysi-ikäinen ohjaaja. Kilpailuun osallistuvat kouluryhmät kilpailevat omissa luokka-astekohtaisissa sarjoissaan ja vapaa-ajan ryhmät omassa sarjassaan.

Ilmoittautuminen on käynnistynyt osoitteessa www.smokefree.fi. Samasta osoitteesta löydät myös lisätietoja kilpailusta. Ilmoittaudu mukaan viimeistään perjantaina 6.9.2019.

Suoraan ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä:

https://www.lyyti.in/Smokefreekilpailu_7583/fi

På svenska:

https://www.lyyti.in/Smokefreekilpailu_7583/se

Kilpailun sloganina jatkaa aiemmista vuosista tuttu ANTI NKTN. Tervetuloa mukaan edistämään nuorten nikotiinittomuutta!

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Samalla se vaikuttaa koko yhteiskuntamme hyvinvoinnin kehittämiseen.

 

Lue lisää aiheesta