Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
09.09.2019 | Huippu-urheilu

Huippu-urheilun viikkokatsaus 36/2019: Huuhkajien EM-unelmalle lisäpontta – myös Helmarien EM-karsinta vahvasti käyntiin

Suomen jalkapallomaajoukkueilla oli kiireinen ja myös menestyksekäs viikko. Alkaneella viikolla on jaossa arvokisamitaleita lukuisissa lajeissa, ja varsinkin paralympialajeissa panosta riittää.

Kesäolympialajit

Ampumaurheilu: Satu Mäkelä-Nummela oli parhaana suomalaisena kahdeksas naisten trapissa ja Jukka Laakso kymmenes miesten trapissa Lonaton EM-kisoissa, joten lisäpaikkoja Tokion olympiakisoihin ei tullut. Pojissa Teemu Ruutana oli seitsemäs. Pojat voittivat EM-kultaa joukkuekilpailussa joukkueella Ruutana, Matias Koivu ja Juho Mäkelä. Naiset olivat neljänsiä joukkuekilpailussa. Tällä viikolla ammutaan vielä trapin sekajoukkuekilpailu, kunnes loppuviikkoa kohti valokeila siirtyy skeet-ampujiin. Kiväärin EM-kisoihin valmistautuva Cristian Friman paukutti kovan tuloksen – 1180 pistettä – pienoiskiväärin asentokilpailussa Hyvinkäällä sunnuntaina.

Beach volley: Suomalaisparit eivät yltäneet pääsarjaan FIVB:n maailmankiertueen finaaliturnauksessa Roomassa. Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen taipuivat toisella karsintakierroksella, kautensa Roomaan päättäneet Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen kierrosta aiemmin.

Golf: Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja eivät läpäisseet cutia Euroopan kiertueen osakilpailussa Saksassa. Euroopan kiertue jatkuu tällä viikolla Hollannissa. Oliver Lindell ja Roope Kakko jakoivat sijaa 47 haastajakiertueella Ranskassa, josta kiertue siirtyy täksi viikoksi Portugaliin. Naisten Euroopan kiertue jatkuu Skotlannissa.

Judo: Luukas Saha (alle 66 kiloa) ja Martti Puumalainen (yli sata kiloa) ylsivät pronssiotteluidensa voittoihin Euroopan cupissa Bratislavassa viikonloppuna. Tällä viikolla kamppaillaan alle 21-vuotiaiden EM-mitaleista Vantaalla.

Karate: Titta Keinänen palasi vahvasti kesätauolta. Keinänen nappasi pronssia K1 Premier Leaguen osakilpailussa tulevissa olympiamaisemissa Tokiossa. Muut suomalaiset jäivät ilman otteluvoittoja kumitessa ja alkulohkoihin katassa.

Nykyaikainen viisiottelu: Laura Salminen ei yltänyt finaaliin MM-kisoissa Unkarissa. Karsinnassa Salmisen sijoitus oli 42:s.

Nyrkkeily: Eveliina Taimi on varmistanut jo mitalin U19-ikäluokan EM-kisoissa Bulgariassa. Miesten MM-kisat ovat käynnistyneet Venäjän Jekaterinburgissa, ja tällä viikolla alkaa myös suomalaisten urakka.

Paini: Kazakstanissa painittavat MM-kisat käynnistyvät tällä viikolla kreikkalais-roomalaisella painitavalla. Miesten 87-kiloiset ja 97-kiloiset pääsevät molskille jo sunnuntaina. Jokaisen sarjan kuusi parasta saa olympiapaikan. Petra Olli ilmoitti jättävänsä MM-kisat väliin.

Painonnosto: Viikon päästä käynnistyviin MM-kisoihin valmistautuvat Anni Vuohijoki ja Meri Ilmarinen nostivat kilpailun ulkopuolella Tampereella lauantaina. Vuohijoki nosti yhteistuloksen 95+114=209 kg, Ilmarinen 94+118=212 kg.

Rullalautailu: Lizzie Armanto sijoittui seitsemänneksi Vans Park Seriesin kauden päätöskilpailussa Salt Lake Cityssä. Tällä viikolla Suomen park-kärki kilpailee Armanton johdolla MM-kisoissa Brasiliassa.

Sulkapallo: Eetu Heino putosi toisella ja Kalle Koljonen ensimmäisellä kierroksella 25 000 Yhdysvaltain dollarin turnauksessa Ukrainassa.

Taekwondo: Jasmin Manninen (62 kg) ja Niko Saarinen (63 kg) kirjauttivat viidennet sijat alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsissa. Tällä viikolla olisi tarjolla GP-turnaus Chibassa.

Tennis: Henri Kontinen taipui hollantilaisparinsa kanssa sekanelinpelin puolivälierissä US Openissa. Emil Ruusuvuori eteni tällä kertaa puolivälieriin saakka challenger-turnauksessa Ranskan Cassis’ssa. Harri Heliövaara taipui toisella kierroksella ykkössijoitetulle Jo-Wilfried Tsongalle. Nelinpelissä Heliövaara selviytyi itävaltalaisparinsa kanssa puolivälieriin saakka. Patrik Niklas-Salminen valmistautui puolestaan tulevan viikonlopun Davis Cup -koitokseen ITF-kiertueen M15-tason turnauksessa Portugalissa: tuloksena toinen kierros kaksinpelissä ja puolivälierä nelinpelissä. Oona Orpanan tie nousi pystyyn kaksinpelissä toisella ja nelinpelissä ensimmäisellä kierroksella ITF-kiertueen W25-tason turnauksessa Prahassa. Anastasia Kulikova ylsi W15-tasolla Romaniassa toiselle kierrokselle. Tällä viikolla Suomi-tennis pääsee näyteikkunaan kotimaassa, kun Davis Cup -vieraaksi saapuu Itävalta Dominic Thiemin johdolla.

Voimistelu: Suomen rytmisen maajoukkue oli MM-kenraaliharjoituksessaan kahdeksas kaksiottelussa Portugalin challenge cupissa pistein 48,050. Pallo-ohjelmallaan joukkue ylsi finaaliin, josta tuomisena oli kuudes sija. Aurora Arvelo ylsi yksilöiden neliottelussa sijalle 24. Telinevoimistelun challenge cupissa Unkarissa ei tullut suomalaisille finaalipaikkoja; Elias Koski oli parhaimmillaan renkailla yhdeksäs pistein 12,900.

Yleisurheilu: Oskari Mörö pysäytti kellot aikaan 49,87 ja oli viides Espanjan Andujarissa perjantaina. Kristian Pulli voitti pituuskilpailun tuloksellaan 798, mutta ei onnistunut hänkään parantamaan asemiaan MM-kisoja ajatellen. Aaron Kangas heitti moukaria Somerolla 74,40, mutta sekään ei MM-rankingissa riittäne. Topi Raitanen oli Zagrebissa toinen 3000 metrin esteissä ajalla 8.25,51. Alkuviikolla Minskissä kilpaillaan maaottelu Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Suomalaisista edustamassa Eurooppaa ovat Annimari Korte ja Camilla Richardsson.

Ei-olympialajit

Darts: PDC Pro Tour jatkuu reilun kuukauden tauon jälkeen alkuviikolla Barnsleyssa.

Enduro: Pitkä kesätauko päättyy, kun MM-sarja jatkuu viikonloppuna Tshekissä.

Formula 1: Valtteri Bottas nappasi kakkossijan Italian GP-kilpailussa. Kimi Räikköselle kirjattiin sijoitus 15.

Karting: Juho Valtanen oli parhaana suomalaisena viides kartingin MM-kilpailussa Alahärmässä.

Keilailu: Teemu Putkisto oli kuudes ja Tomas Käyhkö kahdeksas Euroopan kiertueen platinum-tason turnauksessa Ruotsissa.

Ralli: Turkissa ajetaan loppuviikosta kauden neljänneksi viimeinen MM-osakilpailu.

Rallicross: MM-sarjaa jatketaan Latviassa viikonloppuna.

Squash: Emilia Soini raivasi ainoana suomalaisedustajana tiensä puolivälieriin asti EM-kisoissa Romaniassa.

Triathlon: Kaisa Sali sijoittui 12:nneksi puolimatkan kilpailussa Nizzassa.

Paralympialajit

Pyöräily: Hollannissa ajetaan tällä viikolla maailmanmestaruuksista. Suomelta mukana Harri Sopanen, Teppo Polvi, Jani Peltopuro, Sini Pyy sekä tandem-pari Pauliina Hatunen ja Tiina Nieminen.

Pöytätennis: Timo Averjanov hävisi kaikki kolme otteluaan 11-luokassa kansainvälisessä turnauksessa Tshekissä.

Tennis: Taneli Tenhusen taival ITF Futures -tason kilpailussa Unkarissa katkesi kaksinpelissä puolivälierävaiheeseen.

Triathlon: Arvokisaputki jatkuu Espanjassa, kun Liisa Lilja ja Jussi Lotvonen hakevat menestystä EM-tasolta.

Uinti: Tällä viikolla uidaan maailmanmestaruuksista Britanniassa. Suomea edustavat Jessika Markkanen, Meri-Maari Mäkinen, Leo Lähteenmäki, Nader Khalili ja Henrik Krogius.

Yleisurheilu: Toni Piispanen kelasi jälleen sadan metrin voittoon kaikkien T51-luokan pääkilpailijoidensa joukossa Brysselin Timanttiliigassa ajalla 20,74. Leo-Pekka Tähti ja Henry Manni olivat puolestaan kelaamassa Englannin Stoke Mandevillessä viikonloppuna. Tähti otti T54-luokassa sijoitukset yksi (100 metriä), kaksi (200 metriä), kolme (400 metriä) ja neljä (800 metriä). Henry Manni kelasi T34-luokan voittoon kahdesti satasella ja lauantaina 400 metrillä (sunnuntaina sijoitus oli toinen). 800 metrillä Manni oli kolmas. F11-luokassa kilpaileva Petteri Peitso pukkasi kuulaa 11,48 metriä Laihialla keskiviikkona.

Joukkuepelit

Jalkapallo: Huuhkajat otti taas merkittävän askeleen kohti EM-lopputurnauspaikkaa torstaina, kun lohkon päävastustajiin kuuluva Kreikka kaatui Ratinassa 1-0. Italiaa vastaan tuli sunnuntaina karsinnan toinen tappio maalein 1-2, mutta lohkon muut tulokset olivat suomalaisittain suotuisia. Helmarit avasi EM-karsintarupeamansa Albaniassa tyylipuhtaalla 3–0-vierasvoitolla. Myös miesten alle 21-vuotiaiden maajoukkue avasi EM-karsinnat vuonna 2021 pelattavaa lopputurnausta varten lyömällä kovan Ukrainan vieraissa maalein 2-0. Pikkuhuuhkajien karsinta jatkuu heti tiistaina Pohjois-Irlantia vastaan.

Lentopallo: Miesten maajoukkue hävisi EM-kisojen kenraaliharjoituksessaan kahdesti Italialle vieraissa. Keskiviikkona Suomi otti lentopallon valtamaalta erän, torstaina tuli tappio suoraan erin 0-3. EM-kisat käynnistyvät Sloveniassa torstaina ottelulla Makedoniaa vastaan. Viikon päätökseen mennessä vastassa ovat vielä Slovenia ja Valko-Venäjä.

Salibandy: Miesten maajoukkue taipui Ruotsille vieraissa maalein 4-5 viikonloppuna. Naiset voittivat kotiturnauksessaan Sveitsin rangaistuslaukauksien jälkeen 5-4 ja taipuivat Tshekille samoin lukemin niin ikään rankkarien jälkeen.

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tuottamassa laajassa suomalaisen huippu-urheilun viikkokatsauksessa poimitaan menneen ja tulevan viikon merkittävimmät kansainväliset tapahtumat olympialajeista, ei-olympialajeista, paralympialajeista sekä joukkuepeleistä omana kokonaisuutenaan, vaikka ne suureksi osaksi olympialajeja ovatkin.

Lue lisää aiheesta