Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
16.09.2019 | Seuratoiminta

FC Hongassa yhden pankkitilin malli ja onnistunut taloushallinnon automatisointi

FC Honka on espoolainen laajaa juniorityötä tekevä jalkapalloseura, jonka toiminta alkoi vuonna 1957. Seuran tarkoituksena on harrastaa jalkapalloilua kaikilla tasoilla ja tarjota jokaiselle edellytyksiensä mukaista toimintaa. Seura on siirtynyt sähköiseen taloushallintoon ja yhden pankkitilin malliin yhdessä Rantalaisen asiantuntijoiden kanssa. 

Seuran taloushallinnon haaste ja rohkea ratkaisu 

Seurassa oli hyvin perinteinen lähtötilanne ja taloushallinto hoidettiin mappikirjanpitona. Seuran yli 60 joukkueella oli oma tili ja seurassa elettiin mappimaailmassa ilman läpinäkyvyyttä. Kauden päätteeksi kannettiin mapit tilitoimistoon, jonka jälkeen tehtiin tilinpäätös ja katsottiin vuotta taaksepäin. Seuran johtokunta kaipasi tilanteeseen muutosta yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. 

Seura halusi yhdenmukaistaa toiminnan, jonka seurauksena olisi yksi tapa johtaa taloutta. Tavoitteena oli olla ajan tasalla siitä, mikä on seuran taloushallinnon tilanne pitkin kautta. Näistä syistä johtuen seuran johtokunta päätti lähteä kohti sähköistä taloushallintoa ja yhden pankkitilin mallia 

Me halusimme muutosta taloushallinnon hoitamiseen puhtaasti siitä syystä, että seuran tavoitteena on läpinäkyvyys sekä vastuullinen toiminta, kertoo Hongan varapuheenjohtaja Mikko Ronikonmäki. 

-Haluamme, että meillä osataan sekä katsoa taakse päin että oppia eteenpäin. 

Muutoksessa johtokuntaa pohditutti, ehkä jopa pelottikin, miten joukkueiden vapaaehtoiset toimihenkilöt, kuten joukkueenjohtajat ja rahastonhoitajat, tulevat suhtautumaan tilanteeseen. Muutoksessa toimihenkilöiltä viedään autonomia, eli oman tilin käyttöoikeudet pois. Siirtyminen sähköiseen taloushallintoon edellytti uutta tapaa tehdä perinteisiä prosesseja, kuten ostolaskujen hyväksyntää sekä asiakirjatarkistamista. 

Muutoksessa tavoitteena yksi tapa hoitaa joukkueiden ja seuran taloushallintoa 

Arjessa sähköiseen taloushallintoon siirtyminen on tarkoittanut sitä, että joukkuetasolla seurahallinnossa johtokunnalla on päivittäin mahdollisuus nähdä talouden reaaliaikainen tilanne. Tilanne voidaan tarkistaa niin joukkueen, seuran kuin seuran johtokunnan tasolla. Tämä on Ronikonmäen mukaan konkreettisin arvo siitä, että seura uskalsi siirtyä sähköisen taloushallinnon järjestelmään. 

Tilitoimiston rooli tämän kokoisessa muutoksessa on ollut tärkeä ja suorastaan kriittinen, toteaa Ronikonmäki.  

-Kumppaninvalinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tilitoimistolla on osaamista, kokemusta ja näkemystä viedä urheiluseura läpi tällaisessa muutoksessa. Meillä on ollut ilo, että Rantalainen kumppanina on johdattanut meidät läpi muutoksessa.  

Tulevaisuudessa parempaa talouden johtamista 

Tulevaisuudessa Honka tulee seurana oppimaan lisää sähköisestä taloushallinnosta. Tavoitteena on saada irti tarkempia taloushallinnon raportteja, jotta seura voi analysoida tarkemmalla tasolla tulo- ja menovirtoja. Tätä kautta on mahdollisuus suunnitella entistä paremmalla tasolla seuran taloutta.  

Merkittävintä on se, että toimimme vastuullisesti ja yhdellä tavalla: Honka tavalla. Jokainen joukkue toimii seuratasolla yhdenmukaisesti ja siihen sähköinen taloushallinto tarjoaa hyvän pohjanRonikonmäki tiivistää.

Tutustu yhden pankkitilin mallin ja sähköisen taloushallinnon etuihin tämän linkin kautta.