Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
08.11.2019 | Olympiakomitea

Valtion tulee turvata liikunnan ja urheilun rahoitus pitkällä aikavälillä 

Liikunnan ja urheilun valtionrahoitus on vaarassa, koska rahapelivoittovarojen odotetaan laskevan merkittävästi, ja liikuntabudjetti on lähes yksinomaan niistä riippuvainen. Vaalikauden aikana resurssit tulee suhteuttaa tavoitteisiin. Joko liikkumattomuuden aiheuttamien ongelmien taso hyväksytään tai resursseja ongelmien ratkaisemiseksi kasvatetaan rahapelivoittovarojen ulkopuolelta, Olympiakomitea toteaa lausunnossaan valtiovarainvaliokunnan tiede- ja sivistysjaostolle.

Hallituksen esitys valtion vuoden 2020 budjetiksi sisältää myönteisiä linjauksia koskien liikunnan ja urheilun rahoitusta, kun liikuntamäärärahoja ehdotetaan korotettaviksi 4 miljoonalla eurolla. Samalla kun veikkausvoittovaroin katetut määrärahat vähenevät 4 miljoonalla eurolla, liikuntabudjettiin lisätään yhteensä noin 8 miljoonaa euroa kahdelta uudelta, yleisin budjettivaroin katetulta momentilta.

Hallituksen esittämät kohdennukset eivät tällä hetkellä kuitenkaan vastaa yhteiskunnallista haastetta, johon kohdennuksilla pyritään vaikuttamaan. Liian vähäisen liikunnan yhteiskunnallista merkitystä kuvaavat 3-7,5 miljardin euron vuosittaiset haittakustannukset. Niitä aiheutuu haasteita erityisesti terveyden, hyvinvoinnin ja tuottavuuden alenemisen kautta.

Jotta yhteiskunnallisiin ongelmiin pystyttäisiin vastaamaan paremmin, liikuntabudjetti ei voi tulevaisuudessa olla nykyisessä määrin riippuvainen Veikkauksen tuottokehityksestä. Mallia voisi ottaa kulttuuribudjetista, josta jopa puolet katetaan yleisistä budjettivaroista, Olympiakomitea toteaa lausunnossaan.

 

Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen oli kuultavana valtion vuoden 2020 talousarvioesityksestä keskiviikkona 6.11.2019 valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostossa.

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Mikko Salonen, p. 040 541 0295

Olympiakomitean lausunto sivistys- ja tiedejaostolle vuoden 2020 talousarvioesityksestä

Kaikki Olympiakomitean lausunnot

 

 

Lue lisää aiheesta