Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
17.12.2019 | Huippu-urheilu

52 urheilijaa edustaa Suomea nuorten talviolympialaisissa Lausannessa

Järjestyksessään kolmannet nuorten talviolympialaiset järjestetään Sveitsin Lausannessa. Kisojen avajaiset järjestetään 9. tammikuuta ja päättäjäiset 22. tammikuuta.

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on valinnut joukkueen, joka edustaa Suomea nuorten talviolympialaisissa Lausannessa tammikuussa 2020. Joukkueeseen valittiin 52 urheilijaa, jotka kilpailevat kymmenessä eri urheilumuodossa.

– Nuorten olympiajoukkueeseen on valittu urheilijat ja joukkueet, joilla Huippu-urheiluyksikkö arvioi olevan realistinen mahdollisuus sijoittua 16 parhaan joukkoon. Nuorten arvokisoihin emme kuitenkaan aseta virallisia mitalitavoitteita, vaan ensisijaisena tavoitteena on tukea joukkueen urheilijoiden kasvua huippu-urheilijaksi, nuorten olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen toteaa.

Lausannen kisat ovat historialliset, sillä sukupuolijakauma toteutuu nyt talvikisoissa ensimmäistä kertaa täysin; kisojen 1 880 urheilijapaikasta 940 on varattu miehille ja 940 naisille. Lisäksi kyseessä ovat ensimmäiset nuorten talviolympialaiset, joiden suorituspaikat ovat kahdessa maassa, sillä ampumahiihtoa, mäkihyppyä ja yhdistettyä kilpaillaan Ranskan puolella.

Paavolainen odottaa, että nuoret urheilijat pääsevät kokemaan unohtumattoman urheilutapahtuman. Lausannessa kilpailee lajista riippuen urheilijoita, jotka ovat syntyneet vuosien 2002 ja 2005 välillä.

– Parhaimmillaan nuorten monilajiset arvokilpailut motivoivat ja antavat potentiaalisimmille nuorille urheilijoille arvokasta arvokilpailukokemusta ja valmistavat näin urheilijoita kohti olympialaisia ja muita aikuisten arvokilpailuja, Paavolainen kertoo.

Aiemmin nuorten talviolympialaiset on järjestetty Itävallan Innsbruckissa vuonna 2012 ja Norjan Lillehammerissa vuonna 2016. Innsbruckissa Suomi saavutti kaksi kulta- ja kaksi hopeamitalia, Lillehammerissa yhden hopeamitalin ja viisi pronssimitalia.

Lausanne 2020 – Nuorten olympialaisten kotisivut

Suomen Olympiakomitean kisasivut

Suomen joukkueen esittely

Nuorten talviolympialaiset, Lausanne, Sveitsi, 9.-22.1.2020

Suomen joukkue: 

Jääkiekko
Maalivahdit:
Leinonen Topias (2004) JYP, Jyväskylä
Kokko Niklas (2004) Kärpät, Oulu
Puolustajat:
Grönlund Thomas (2004) HIFK, Helsinki
Kulonummi Kasper (2004) Jokerit, Helsinki
Laakso Elmeri (2004) TPS, Turku
Salin Otto (2004) Jokerit, Helsinki
Mönkkönen Mika (2004) Jokerit, Helsinki
Heinonen Otto (2004) Ilves, Tampere
Hyökkääjät:
Hokkanen Otto (2004) SaiPa, Lappeenranta
Rönni Topi (2004) Tappara, Tampere
Nyman Jani (2004) Ilves, Tampere
Kemell Joakim (2004) JYP, Jyväskylä
Lassila Jere (2004) JYP, Jyväskylä
Sulku Santeri (2004) TPS, Turku
Hynninen Tuomas (2004) KalPa, Kuopio
Männistö Tommi (2004) Jokerit, Helsinki
Kaskimäki Aleksanteri (2004) Jokipojat, Joensuu

Johtoryhmä:
Mika Marttila, päävalmentaja
Saku Martikainen, valmentaja
Janne Laine, maalivahtivalmentaja
Jari Saastamoinen, videovalmentaja
Keijo Suomela, huolto
Arto Sihvonen, joukkueenjohtaja
Kimmo Oikarinen, general manager
Miikka Hietanen, fysioterapeutti

Jääkiekko, 3 vs 3
Emilia Kyrkkö (2004) KOOVEE, Tampere
Juho Lukkari (2004) HPK, Hämeenlinna
Kalle Varis (2004) SaiPa, Lappeenranta

Lausannessa pelataan näytöslajina tyttöjen ja poikien sarjoissa jääkiekon 3 vs 3 turnaus, jossa joukkueet muodostetaan eri kansallisuuksista. Kisoihin valitut suomalaiset sijoitetaan siis monikansallisiin turnausjoukkueisiin.

Alppihiihto
Rosa Pohjolainen (2003) Hyvinkään Slalomseura Sukkula
Maisa Kivimäki (2002) Ruka Slalom, Kuusamo
Jaakko Tapanainen (2002) Grankulla IFK Alpine
Eduard Hallberg (2003) Slalom 66, Porvoo

Valmennus/huolto:
Juha Haukkala, huolto
Roope Leskinen, valmentaja
Tommi Viirret, valmentaja

Ampumahiihto
Anni Hyvärinen (2003) Orimattilan Jymy
Anniina Rantala (2003) Orimattilan Jymy
Olivia Halme (2003) Hollolan Urheilijat -46
Ville-Valtteri Karvinen (2002) Kontiolahden Urheilijat
Henri Heikkinen (2002) Puijon Hiihtoseura, Kuopio
Kalle Loukkaanhuhta (2003) Oulun Hiihtoseura

Valmennus/huolto:
Maija Holopainen, valmentaja
Petri Hara, huolto

Freestylehiihto
Sampo Yliheikkilä (2004) Snowboard & Freestyle Oulu

Valmennus/huolto:
Juha Mourujärvi, valmentaja

Lumilautailu
Eveliina Taka (2002) Mountain Club Ounasvaara, Rovaniemi
Veera Immonen (2002) Soul Vuokatti, Sotkamo
Valtteri Kautonen (2002) Sputnik Snowboarding, Hyvinkää
Aatu Partanen (2002) Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia

Valmennus/huolto:
Simo Suopanki, valmentaja
Saku Tiilikainen, valmentaja

Maastohiihto
Sonja Leinamo (2002) Valkeakosken Haka
Eevi-Inkeri Tossavainen (2003) Savonlinnan Hiihtoseura
Tuuli Raunio (2002) Kankaantaan Kisa
Alexander Ståhlberg (2002) Norvalla Ski Team
Veeti Pyykkö (2002) Liperin Hiihtoseura
Matias Hyvönen (2002) Lahden Hiihtoseura

Valmennus/huolto:
Juho Halonen, valmentaja
Timo Suntela, huolto
Toni Ketelä, huolto

Mäkihyppy
Julia Tervahartiala (2002) Lahden Hiihtoseura
Annamaija Oinas (2003) Taivalkosken Kuohu
Kasperi Valto (2003) Lahden Hiihtoseura
Tomas Kuisma (2004) Puijon Hiihtoseura, Kuopio

Valmennus/huolto:
Kimmo Yliriesto, valmentaja
Joona Saastamoinen, huolto

Pikaluistelu
Laura Kivioja (2002) Porin Pyrintö
Sini Siro (2002) Seinäjoen Urheilijat
Tuukka Suomalainen (2002) Helsingin Luistinkiitäjä
Eetu Käsnänen (2002) Helsingin Luistinkiitäjät

Valmennus/huolto:
Janne Hänninen, valmentaja
Timo Järvinen, valmentaja
Kimmo Kivioja, huolto

Taitoluistelu
Nella Pelkonen (2005) KOOVEE, Tampere

Valmennus/huolto:
Minna Järvinen

Yhdistetty
Annamaija Oinas (2003) Taivalkosken Kuohu
Perttu Reponen (2002) Kiteen Urheilijat
Waltteri Karhumaa (2002) Ounasvaaran Hiihtoseura, Rovaniemi

Valmennus/huolto:
Antti Kuisma, valmentaja
Jouko Karjalainen, huolto

Yleisjohto ja terveydenhuolto

Leena Paavolainen, joukkueenjohtaja
Jaana Laurila, joukkueen apulaisjohtaja
Miia Ruusinen, yleisjohto
Ilkka Palomäki, tiedottaja
Ville Bister, lääkäri
Marko Rossi, fysioterapeutti
Martti Jylhä, urheilijalähettiläs

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta