Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
OlympiaCast
15.01.2020 | OlympiaCast

OlympiaCast: Painija Arvi Savolaisen olympiaunelman kovin haastaja on oma treenikaveri

OlympiaCastin neljäs tuotantokausi starttaa vauhdikkaasti, kun Arvi Savolainen kertoo oman tarinansa painin parissa ja tämän hetken tilanteen suhteessa Tokion olympialaisiin. 97-kiloisten sarjassa Suomen edustuspaikasta taistelee tiukasti kaksi tasaväkistä painijaa, treenikaverukset Arvi Savolainen ja Elias Kuosmanen.

Arvi aloitti painin jo hyvin nuorena. Ikäisekseen isokokoinen poika joutui kuitenkin nopeasti kilpailemaan vanhempia poikia vastaan ja alkoi saada ”selkäsaunoja”. Toisaalta se myös kasvatti ja kehitti Arvia paremmaksi painijaksi. Lukioikäisenä Arvi aloitti painin harjoittelun systemaattisemmin ja tulokset olivat heti nähtävissä: 17-vuotiaiden sarjassa tuli samana vuonna Suomen mestaruus, Pohjoismaiden mestaruus, EM-hopeaa ja MM-pronssia. Edelleen Arvi kokee, että tämä oli se vuosi, jolloin hän kehittyi eniten koko uransa aikana.

Vuoden ensimmäinen OlympiaCast kertoo, kuinka etenee painijoiden tie Tokioon ja keskinäinen kamppailu olympiapaikasta.

Kuuntele tuorein OlympiaCast-jakso seuraavista osoitteista:

Libsyn
Apple podcast
Supla

Kesään 2020 asti OlympiaCast seuraa erityisesti matkaa kohti Tokion olympiakisoja. Tokion teemojen lisäksi OlympiaCastin jaksoissa avataan tuttuun tapaan myös suomalaisen huippu-urheilun tarinoita ja ilmiöitä sekä ihmisiä niiden takana. Podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea, ja isäntinä toimivat Mika Poutala ja Ilkka Palomäki. Tervetuloa mukaan Suomen olympiajoukkueen matkalle kohti Tokion kesäkisoja!

Kaikki OlympiaCast -jaksot ovat kuunneltavissa täällä.