Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
OlympiaCast
12.02.2020 | OlympiaCast

OlympiaCast: Tuleeko Laura Salmisesta Suomen ensimmäinen olympiaedustaja lajissaan 36 vuoteen?

Laura Salmisen laji on nykyaikainen viisiottelu. Toisen polven huippu-urheilija on satsannut kaikkensa urheilulle peruskoulun jälkeen.

Laura Salmisen parhaisiin saavutuksiin leipälajissaan nykyaikaisessa viisiottelussa kuuluvat maailmancupin osakilpailun 11. sija ja vuoden 2018 MM-kisojen 15. sija. Vuonna 2019 Salminen oli toinen olympiakarsintakilpailussa Kirgisiassa, mikä on osaltaan laittanut hänet hyvään asemaan olympiarankingissa kohti Tokion olympiakisoja.

Salmisen palkintokaapista löytyy myös junioreiden Euroopan mestaruus vuodelta 2003. Lisäksi hänellä on nykyaikaisen viisiottelun osalajeista muutamia SM-mitaleita kalpamiekkailusta. Maastojuoksussakin Salminen on saavuttanut nuorten SM-mitaleita.

Ennen Tokion olympiakisoja Salminen on jäänyt kahdesti täpärästi olympialaisista rannalle. Lontoon kisoista 2012 hän jäi pienimmällä mahdollisella erolla ulos, kun samat pisteet kasaan haalinut liettualainen urheilija sai viimeisen paikan paremman MM-tuloksensa turvin. Suomalaisedustajaa ei ole nykyaikaisessa viisiottelussa nähty sitten Los Angelesin olympiakisojen 1984.

Laura Salmista valmentaa hänen isänsä Veikko Salminen, joka itsekin kilpaili kolmissa olympialaisissa. Vuoden 1972 Münchenin kisoista Veikko voitti pronssimitalin joukkuekilpailusta.

Kuuntele tuorein OlympiaCast-jakso seuraavista osoitteista:

Libsyn
Apple podcast
Supla

Kesään 2020 asti OlympiaCast seuraa erityisesti matkaa kohti Tokion olympiakisoja. Tokion teemojen lisäksi OlympiaCastin jaksoissa avataan tuttuun tapaan myös suomalaisen huippu-urheilun tarinoita ja ilmiöitä sekä ihmisiä niiden takana. Podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea, ja isäntinä toimivat Mika Poutala ja Ilkka Palomäki. Tervetuloa mukaan Suomen olympiajoukkueen matkalle kohti Tokion kesäkisoja!

OlympiaCast -jaksot ovat kuunneltavissa täällä.