Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
31.03.2020 | Seuratoiminta

JYP Juniorit pilotoi liikkuvampaa ja ympäristöystävällisempää seuratoimintaa

STYLE-toimintatutkimuksen tavoitteena on lisätä liikunta-aktiivisuutta, edistää kestäviä kulkutapoja ja kehittää valmennuskäytäntöjä.

JYP Juniorit ry kuuluu jäsenmäärältään Suomen suurimpien juniorijääkiekkoseurojen joukkoon. Jäseniä on kaikkiaan noin 750, joista junnuja vajaa 600. Ikäluokkajoukkueita on 13 ja lisäksi kuusi harraste- ja kiekkokouluryhmää.

– Harrastajamäärää kuvaava puu kasvaa vankkana alhaalta ylöspäin. Alle kymmenvuotiaiden toiminnassa määrät ovat kiitettävällä tasolla, toteaa toiminnanjohtaja Lauri Karhunen.

Jyvässeudun yhteistyöseuratoiminnassa JYP Juniorit ry toimii auttajan roolissa pienemmille seuroille mm. koordinoimalla ja toteuttamalla koulutuspalveluja sekä tarjoamalla työntekijätukea.

– Tietoa jaetaan ja asioita tehdään yhdessä. Seurayhteisöön kuuluu kaikkiaan yli 2000 lajilisenssin omaavaa lasta ja aikuista. Lähtökohtana on, että lapsi saisi harrastaa laadukkaasti mahdollisimman lähellä kotia mahdollisimman pitkään.

Alkuvuonna JYP Junioreissa käynnistettiin STYLE-tutkimusyhteistyö yhdessä Jyväskylän Liikuntatieteellisen tiedekunnan ja paikallisyhdistysten kanssa. Tavoitteena on lisätä liikunta-aktiivisuutta, edistää harrastamiseen liittyviä kestäviä kulkutapoja kuten kimppakyytejä ja pyöräilyä sekä syventää valmennuskäytännöissä yhteistyötä perheiden kanssa.

– Taustalla on todettu ongelma, että seuraharrastaminen ei yksin riitä kokonaisliikuntamäärien saavuttamiseen. Samanaikaisesti tiedostetaan huoli ilmastonmuutoksesta, josta halutaan kantaa omaa vastuuta.

Kestävä kasvu edellyttää kestävää kasvatusta

Hankkeen ensimmäiset liikemittaukset ja haastattelut on tarkoitus käynnistää koronatilanteesta riippuen syksyllä. Kulkutapojen edistämisessä tehdään yhteistyötä Jyväskylän kestävän kehityksen JAPA ry:n ja Jyväskylän Pyöräilyseuran kanssa. Yhdessä pohditaan ”meidän maastoon” sopivia ratkaisuja ja toimenpiteitä. Toimintatutkimus jatkuu ainakin 2023 vuoteen ja mahdollisesti vielä kaksi vuotta sen jälkeen. Kenties silloin yhtenä valmentamisen menetelmänä on kestävä harrastuksiin liikkuminen.

Tällä hetkellä työn alla on valmennuskäytäntöihin sisältyvän liikuntakasvatusyhteistyön ja -osaamisen kehittäminen.

– Koulut eivät resursseillaan välttämättä pysty kotien liikuntakasvatusroolia tukemaan. Olemme seurana tähän asti toteuttaneet liikuntakasvatusta osaksi ns. perheneuvontana, jota nyt hankkeessa on tarkoitus kehittää enemmän vuoropuhelunomaiseksi liikuntakasvatusyhteistyöksi. Astumme melko haasteelliseen kokonaisuuteen, mutta ajattelemme, että tällainen lähestymistapa voi olla yksi iso steppi siihen, että seuratoiminta on entistä enemmän mukaansa tempaavaa koko perheelle.

Tavoitteena on saada valmiuksia laajempaan keskusteluyhteyteen vanhempien kanssa ja tapauskohtaisesti ratkaisujen etsimiseen. Millä tavalla yhdessä huolehditaan viikkotasolla kokonaisliikuntamäärästä, minkälaisia liikuntavaihtoehtoja koti ja lähiympäristö tarjoavat, asuuko kavereita samasta harrastusryhmästä tai joukkueesta lähellä, kuljetaanko pihapeleistä kimppakyydeillä kaukaloon jne.

– Käydään rakentavaa keskustelua hyvän kasvun ja kehityksen mahdollistavista terveistä elämäntavoista. Uskomme, että se kulkee täysin käsi kädessä ympäristöystävällisyyden ja ekologisuuden kanssa, summaa Karhunen.