Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
17.04.2020 | Seuratoiminta

#Etätreenit valtasivat verkon ja somen

Urheiluseurat siirtyivät koronapandemian johdosta muutamassa viikossa digiaikaan. Suomalaisissa urheiluseuroissa on tehty viimeisen kuukauden aikana hurja digiloikka, kuten muuallakin yhteiskunnassa. Suuressa osassa urheiluseurojamme harjoittelu onnistuu myös verkon välityksellä.

Etätreenien tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää harrastajien ja urheilijoiden fyysistä kuntoa ja taitoa ja seurojen yhteisöllisyyttä.

– On tärkeää, että harrastajat ja urheilijat jatkavat edelleen liikkumista ja tekevät oikeita asioita, kun tähtäävät omassa lajissaan eteenpäin, toteaa tamperelaisen Kooveen liikuntapäällikkö Jari Fagertsröm.

– Joukkuelajeissa olemme tottuneet tekemään asioita yhdessä joukkuekavereiden kanssa ja valmentajan johdolla. Tähän pyrimme myös etätreeneissä, Fagerström jatkaa.

Erilaiset treenit yksin tai pienissä ryhmissä toteutetaan lajin mukaan kotioloissa tai ulkona. Digitaalisia tekniikoita toteutukseen on tarjolla monia ilmaisia ja maksullisia.

Sosiaalisesta mediasta monet treeniesimerkit löytyvät tunnuksella #etätreenit. Myös lajiliitot ovat koonneet sivuilleen esimerkkejä omien seurojensa etäharjoittelusta.

Esimerkkejä löytyy useita

Kokosimme tähän juttuun muutamia toteutusmalleja etätreeneistä.

Oulun Naisvoimistelijoissa syntyi koronapandemian takia ONV live-kanava. Siellä on tarjolla jäsenille runsaasti erilaisia live-ryhmäliikuntatunteja sekä vinkkejä omatoimiharjoitteluun.

Myös Valkeakosken Voimistelijoilla on tarjolla useita live-ryhmäliikuntatunteja.

Tampereen Voimistelijoissa etäharjoittelu on viety vielä hieman pidemmälle, nimittäin käynnissä ovat etäkilpailut, jotka ovat avoimet kaikille kilpailijoille.

Tapanilan Erän Karate tarjoaa live-harjoituksia jäsenilleen some-kanavissaan sekä Zoom-palvelussa. Ohjatut harjoitukset tallennetaan, ja niitä voi täten tehdä myös live-lähetyksen jälkeen.

Karjalan Tennis on kasannut erittäin kattavan omatoimiharjoittelupaketin kotisivuillensa – sieltä löytyy vinkkejä niin tenniksen laji- kuin fysiikkaharjoitteluun niin kilpa- kuin harrastepuolelle.

Lentopalloseura Loimaan Jankko tarjoilee etätreenejä Youtube-kanavalla ja lisäksi suljetussa Facebook-ryhmässä. Tarjolla on muun muassa puolituntinen Liikkkari lapsille ja lapsenmielisille.

Suunnistajat voivat hyödyntää Tampereen Pyrinnön ylläpitämää vuoden 2020 Taitopankki-kansiota, josta löytyy 27 harjoitusta. Lähiseudun suunnistusseurat myös tarjoavat omatoimiset Iltarastit huhti-toukokuussa. Karttoja reiteille voi tilata sivuston linkkien kautta.

Hiihtoseura Pakilan Vedossa kehotetaan omatoimiharjoitteluun myös pandemian aikana. Pakilan Vedon Facebookissa, Nimenhuudossa ja WhatsAppissa on erilaisia liikuntahaasteita ja ohjeita niin kauan kuin normaaliolojen harjoitukset ovat tauolla. Tarjolla on myös metsäjumppa.

HAC Helsingin Athletics Cheerleaders Club tarjoilee live-treenejä Facebook– ja Insta-tilillään. Lisäksi treenejä on lähetty seuran jäsenille erikseen. Treenejä löytyy akrobatiaharjoitteista, käsilläseisonta drilleistä erilaisiin kuntotreeneihin.

Vantaalainen koripalloseura PuHu järjestää etätreenejä omalla SolidSport-kanavalla ja käyttää kaikissa somejulkaisuissaan #puhutreenaa hästägiä.

Jalkapalloseura SJK-juniorit Seinäjoelta tekee harjoitusvideoita Youtube-kanavalleen. Lisäksi seura haastaa jalkapalloilijansa kuvaamaan omia videoklippejä ja aina viikon paras video palkitaan.

Jalkapalloilijoille on tarjolla myös esimerkiksi FC Hongan harjoitepankki.

Osallistu haasteeseen

Monessa seurassa on lähdetty haastamaan suomalaisia harrastajia ja urheilijoita erilaisiin haasteisiin. Valmentajat haastavat urheilijoita ja myös urheilijat haastavat toisiaan.

Monilajiseura Koovee Tampereelta tarjoaa some-kanavillaan ihan muuta kuin perinteistä lajiharjoittelua. Videot on nimetty Mahrottomiksi tehtäviksi. Koovee on perustanut nettisivuilleen myös erillisen KaranTreeni -sivuston.

Monilajiseura Leppävirran Viri on tarjoillut myös erilaisia liikuntahaasteita muun muassa wc-paperirullan kanssa suoritettuna. Tällä hetkellä Viri haastaa Leppävirran Korona-ajan kolmiotteluun.

 

Seuraa #etätreenit -tunnusta somessa ja liiku. Muista, liiku vain terveenä.

Tiedätkö sinä hyviä tapoja toteuttaa #etätreenejä?