Siirry sisältöön
Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Huippu-urheilupäiviltä antia tulevaan – suomalaisen huippu-urheilun suuntaviivat kohti vuotta 2024 viimeistelyvaiheessa

Huippu-urheilun verkostopäivät järjestettiin poikkeuksellisesti etänä vallitsevasta koronavirustilanteesta johtuen. Koska suomalaisen huippu-urheilun strategiakausi on vaihtumassa, meneillään on yhtä aikaa monta toinen toistaan tärkeämpää prosessia, joihin saatiin arvokasta sparria yli 200 osallistujalta.

Huippu-urheilun verkostopäivät järjestettiin tänä vuonna webinaarina, koska koronavirustilanne on syksyn edetessä kiihtynyt. Osanottoon webinaariksi muuttuminen ei vaikuttanut, sillä esityksiä, alustuksia ja paneelikeskusteluita seurasi kahden päivän aikana kaikkiaan yli 200 huippu-urheiluverkostoon kuuluvaa toimijaa.

Iso osa verkostopäiviä oli suomalaisen huippu-urheilun tulevan strategiakauden (2021-2024) valmistelu. Maanantain iso teema oli tulevan strategian ja etenkin sen jalkauttamisen toimenpiteiden saattaminen kohti syksyn päätösvaihetta. Samoin verkostolla oli mahdollisuus vaikuttaa suomalaisen huippu-urheilun tuleviin menestystavoitteisiin.

Huippu-urheiluyksikön koordinoimaa työtä strategian jalkauttamiseksi on ollut tukemassa erillinen sparriryhmä, jossa ovat olleet mukana Tapio Korjus, Erkka Westerlund, Jarmo Riski ja Hannele Forsman. Nelikko avasi havaintojaan mieluisaksi kokemastaan työstä erillisessä paneelikeskustelussa.

– Strategia on rakennettu menestyvän valmentautumisen ympärille. Se on pienen Suomen tärkein kilpailutekijä. Ratkaisevaa on, onnistuuko strategian ja vuorovaikutusta ja dialogia korostavan toimintakulttuurin jalkauttaminen. Käytännön toteutus on kiinni töitä tekevistä ihmisistä, Westerlund tiivisti.

Muutenkin suomalaisessa huippu-urheilussa on meneillään monenlaista loppuvuodesta 2020. Simo Tarvonen avasi, missä vaiheessa mennään Olympiavalmennuskeskus Helsingin rakentamisessa ja Janne Vuorinen antoi tilannekatsauksen Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukasta. Olympiakomitean Pekka Nikulainen ja KIHU:n johtaja Aki Salo puolestaan avasivat, mikä on tilanne huippu-urheilun osaamisohjelmassa.

Menestyminen vaatii sitoutumista yhteiseen strategiaan

Toisena päivänä Jarmo Mäkinen ja Joni Oksanen avasivat hiljattain verkostolle suoritetun verkostokyselyn tuloksia, joita hyödynnetään syksyllä valmistuvassa huippu-urheilun sisäisessä arvioinnissa. Elina Laine ja Karoliina Ketola esittelivät huippu-urheilun vastuullisuusohjelmaa ja Juha Saapunki antoi tilannekatsauksen huippu-urheilun datastrategiasta, jossa tärkeänä osana ovat tänä vuonna olleet ns. POC-projektit muutamassa lajissa.

– Tavoitteena oli yhdistää useammasta tietolähteestä dataa sovellukseen, valmentajien akuuttien päätösten tueksi harjoitustilanteessa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että sovellus hakee tietokannoista säännöllisesti harjoituspäiväkirja- ja sykemittaridataa. Lisäksi urheilijoilla ja valmentajilla on mahdollisuus syöttää tietoa sovellukseen, yhdistetyn nuorten maajoukkueen kanssa pilottia Vuokatissa edistänyt Olli Ohtonen valaisi.

Verkostopäivien annin veti lopuksi yhteen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki. Veto- ja koordinointivastuu meneillään olevista prosesseista on Huippu-urheiluyksiköllä, joten kaksipäiväinen puristus tarjosi paljon arvokasta antia syksyllä edessä olevalle loppusuoralle.

– Tulevaisuuden menestyminen edellyttää sitoutumista yhteiseen strategiaan. Jokainen teko jokaisena päivänä merkitsee. Kaikki tämä edellyttää myös sitä, että urheilusta rakentuu houkutteleva ja arvostettu uravalinta niin urheilijoille, valmentajille, asiantuntijoille kuin muillekin toimihenkilöille, Lehtimäki korosti.

 

Verkostopäivien tallenne on katsottavissa täältä: https://www.enchant.fi/jonssi/huippu-urheilun-verkostopaivat