Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
09.11.2020 | Huippu-urheilu

KIHUn Urheilijakysely 2020 antaa äänen suomalaisille huippu-urheilijoille

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU on käynnistänyt laajan suomalaisia maajoukkuetason urheilijoita koskevan tiedonkeruun syksyllä 2020. Määräajoin toistuvalla urheilijakyselyllä vahvistetaan urheilun tietoperustaa ja sen ajantasaisuutta. Kysely suunnataan nuorten ja aikuisten maajoukkuetason urheilijoille.

Kyselyn tavoitteena on vahvistaa suomalaisia huippu-urheilijoita koskevaa tietoperustaa ja päivittää tiedot ajan tasalle päätöksenteon tueksi. Edelliset urheilijoiden harjoittelua, arkea ja taloutta koskevat laajemmat selvitykset ovat 2010-luvun alkupuolelta, jonka jälkeen on tehty merkittäviä rakenteellisia muutoksia urheilijoiden toimintaympäristöihin. Tänä syksynä urheilijoita koskeva tiedonkeruu täydentää yhdessä KIHUn tekemän Valmentajakyselyn kanssa tietotarpeita urheilun keskeisimmistä toimijoista. Tutustu vuonna 2019 tehdyn Valmentajakyselyn tuloksiin (linkki avautuu uuteen välilehteen).

– Yhtäältä pyrimme arvioimaan, miten esimerkiksi urheilijoiden taloutta ja opiskelua koskevat muutokset ovat onnistuneet tukemaan urheilijoita ja urheilemista. Toisaalta haemme ajantasaista tietoa urheilijoiden moninaisista poluista ja elämäntilanteista, sanoo hankkeen vetäjä, erikoistutkija Jarmo Mäkinen.

Tarkastelun kohteena ovat muun muassa urheilijoiden arki, harjoittelu ja valmentautuminen sekä urheilijaksi kasvamisen polut. Kysely on tarkoitus toistaa viiden vuoden välein. Toistuvien kysymysten ohella kerätään tietoa urheilijoita koskevista ajankohtaisista aiheista.

Tänä vuonna COVID-19 koronavirus on vaikuttanut olennaisesti monen urheilijan arkeen ja kilpailemiseen, joten koronaviruksen vaikutukset ovat luonnollinen selvityksen kohde tämän vuoden kyselyssä. Yksilötason vaikutusten selvittäminen täydentää toistaiseksi liikunta- ja urheilualalla lähinnä organisaatioihin keskittynyttä tiedonhankintaa pandemian seurauksista.

Kysely toteutetaan yhdessä 47 urheilun lajiliiton kanssa, jotka ovat lähteneet innokkaasti mukaan tutkimukseen. Hankkeen toteuttaa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn, Jyväskylän yliopiston ja EduFuturan tutkijoista koottu tutkimusryhmä. Lisäksi kyselyn yhteistyökumppanina on Suomen Olympiakomitea. Kysely toteutetaan syksyn aikana ja sen tuloksista julkaistaan raportti keväällä 2021.