Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
11.12.2020 | Huippu-urheilu

URA-säätiön opiskeluapurahan sai 194 urheilijaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) jakoi lukuvuodelle 2020-2021 opiskeluapurahan 194 urheilijalle. Apurahan suuruus on 1500 tai 3000 euroa koko lukuvuodelle. Apurahaa haki tänä vuonna ennätykselliset 505 urheilijaa ja säätiö päätyikin jakamaan aikaisempaa enemmän pienempiä apurahoja, jotta mahdollisimman monelle voitaisiin sellainen myöntää.

Apurahojen jakotilaisuuden aluksi kuultiin opetus- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon videotervehdys, jossa hän toteaa, että poikkeuksellisina aikoina tarvitaan normaaliolojakin enemmän toivoa ja iloa tuovia esikuvia, kuten urheilijoita. Hän sanoo myös, että poikkeukselliset ajat ovat vaatineet erityisesti sinnikkyyttä ja luovuutta suoriutua päivittäisistä harjoituksista sekä myös uskoa ja toivoa siitä, että kilpakentille päästään palaamaan ja kilpakumppaneita kohtamaan myös tulevana vuonna.

Opetus- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko toi tilaisuuteen tervehdyksensä.

Apurahan saaneiden joukossa on maailmanmestareita ja olympiamitalisteja, nykyisiä ja jo uransa lopettaneita huippu-urheilijoita yhteensä 51 eri lajista ja 15 eri urheiluakatemiasta.

Urheilijoille apuraha merkittävä käytännön apu

Apurahan saaneiden joukossa oli mm. pikajuoksija Lotta Kemppinen, joka opiskelee elintarviketieteitä Helsingin yliopistossa. Hänellä on ollut kuluneen vuoden poikkeusoloista huolimatta urheilullisesti erittäin hyvä vuosi, saldona mm. SM-kultamitali 100 metrillä sekä ennätykset satasella ja 200 metrillä. Myös opiskelun sovittaminen urheiluun on onnistunut hyvin suunnittelemalla. Kemppinen pitää apurahaa tärkeänä lisänä urheilijalle.

– Apurahalla on käytännössä minulle tosi iso merkitys. Olen nostanut opintotukea yhdeksältä kuukaudelta ja tätä pystyn käyttämään jäljelle jääviin kuukausiin ja kaikkiin urheilua tukeviin toimiin, hän kertoo.

Myös skeet-ampuja Tommi Takanen on samoilla linjoilla.

– Taloudellinen merkitys on tosi iso. Meidän lajissa rahat ovat tiukassa ja itselläkin kaikki menee elämiseen. Myös mentaalinen tuki on merkittävää, kun tulee noteeratuksi apurahan saajana.

Takanen on lajissaan tämän vuoden Suomen mestari ja saavuttanut aiemmin muun muassa hopeaa opiskelijoiden MM-kisoissa. Diplomi-insinööri ja rakennusinsinööri opiskelee jo kolmatta tutkintoaan ympäristöteknologiasta. Hän on opintovapaalla päivätyöstään ja kokee, että pystyy hyvin yhdistämään urheilun ja opiskelun.

– Opiskeluaika on urheilijan parasta aikaa. Elämää pystyy järjestämään paljon paremmin urheilun kannalta opiskeluaikana. Tykkään oppia koko ajan uutta ja tarvitsen ympäristöteknologiaa myös nykyisessä työssäni, joten sen opiskelu oli luonteva valinta.

URA-apurahan saaneiden lista kokonaisuudessaan tässä: URA-apurahan saajat 2020-21

Vuoden URAteko-tunnustus myönnettiin Eezy Unitedille

Eezy United on urheilijoille suunnattu työhakupalvelu, jonka ovat perustaneet pitkän ammattilaisuran tehneet urheilijat Antti-Jussi Niemi ja Jarkko Ruutu ja lisäksi heidän rinnallaan toimii pitkän rekrytointikokemuksen kerännyt Toni Dahlman.

Eezy United vastaanotti vuoden URAteko-palkinnon.

Eezy United aloitti toimintansa juuri koronan iskiessä viime keväänä, mutta on jo lyhyessä ja haasteellisessa ajassa onnistunut työllistämään eri lajien urheilijoita monenlaisiin työpaikkoihin ja työtehtäviin. Lisäksi Eezy United on tuonut esille urheilu-uran tuottamaa osaamista ja sparrannut urheilijoita mm. CV-asioissa. Yritys on verkottunut laajasti eri urheilutoimijoiden, lajiliittojen, pelaajayhdistysten ja akatemioiden kanssa. Tunnustuksen myöntänyt URA-säätiön hallitus katsoo, että palvelu yksi tärkeä lisäosa urheilijan kaksoisuran ja urasiirtymän kokonaisuudessa.

Nyt 13. kerran jaettu URAteko-tunnustus myönnetään henkilölle tai taholle, joka on vuoden aikana merkittävällä ja uutta luovalla tavalla myötävaikuttanut urheilijoiden uramahdollisuuksien kehittämiseen. Tunnustus on aikaisemmin ollut rahapalkinto, mutta tänä vuonna URAteko-tunnustuksena luovutettiin yritykselle yleisurheilija, kuvataiteilija Manuela Boscon maalaama Explorer-taideteos.

Tilaisuudessa kuultiin myös Susanna Rahkamon ja Petri Kokon puheenvuoro luovuudesta ja systeemiälystä sekä nähtiin akrobaattiduo Katen & Pasin virtuaalista sirkustaidetta kotisohvalta.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö perustettiin vuonna 1972 silloisen tasavallan presidentin Urho Kekkosen toimesta. Säätiön tarkoituksena on tukea huippu-urheilijoiden kaksoisuraa ja edistää heidän kouluttautumistaan ja urheilu-uran jälkeisen ammatin hankkimista. Perustamisestaan lähtien URA-säätiö on jakanut vuosittain opiskeluapurahoja aktiiviurheilijoille ja jo uransa päättäneille urheilijoille. 

 

Lue lisää aiheesta