Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
26.03.2021 | Seuratoiminta

Lasten harrastaminen on turvattava rajoitusaikanakin

Eduskunta käsittelee tänään hallituksen esitystä liikkumisvapauden rajoittamisesta. Lakiesitys herättää liikuntayhteisössä huolta lasten hyvinvoinnista. Olympiakomitea ja liikuntayhteisö pitävät tärkeänä, että lasten harrastustoiminnan jatkuminen mahdollistetaan liikkumisrajoituksista huolimatta sekä ulkona että sisätiloissa.

Hallituksen esityksen mukaan poistuminen kotoa tai pihapiiristä olisi lähtökohtaisesti kiellettyä. Kieltoon sisältyy kuitenkin lukuisia poikkeuksia. Sallittua olisi vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ulkoilu ja leikkiminen ulkona yhdessä muiden lasten kanssa. Lapset voisivat esityksen mukaan myös ulkoilla esimerkiksi harrastustoimintaan liittyen.

– Lasten hyvinvoinnin kannalta on kriittistä, että harrastaminen ei kuulu liikkumisrajoitusten piiriin. Liikuntaharrastusten keskeyttämisestä aiheutuisi vakavia haittoja lapsille, jotka ovat jo kärsineet huomattavasti kriisistä, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo.

Olympiakomitean mukaan eduskuntakäsittelyn yhteydessä hallituksen esitystä tulisi selkeyttää niin, että rajoittamisen poikkeuksiin kirjataan selkeästi vuonna 2008 ja myöhemmin syntyneiden mahdollisuus harrastaa ohjatusti paitsi ulkona myös sisätiloissa. Lisäksi välttämättömänä poikkeuksena laissa tulisi turvata vanhemmalle tai lähiomaiselle mahdollisuus kuljettaa lapsi harrastamaan sekä ohjaajien kulkeminen harrastuksiin.

Marinin hallitus on korostanut, ettei rajoitustoimia enää kohdisteta lapsiin ja nuoriin. Liikuntayhteisö pitää tätä tärkeänä periaatteena ja on vahvasti sitoutunut toteuttamaan lasten harrastustoimintaa vastuullisesti terveysturvallisuus huomioiden.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Salonen, Suomen Olympiakomitea, p. 0405410295