Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
22.04.2021 | Seuratoiminta

Liikunnalle ja urheilulle lähes 20 miljoonan euron koronatukipaketti

Hallitus on sopinut tukipaketista, joka kohdennetaan kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle. Paketin tarkoituksena on tukea elpymistä koronapandemiasta. Liikunnan toimialalle esitetään 18,5 miljoonan euron määrärahaa.

– Haluamme kiittää hallitusta sekä erityisesti tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa tuesta, joka on liikunnalle ja urheilulle todella tarpeellinen, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo.

Euroopan komission arvion mukaan koronapandemian taloudelliset vaikutukset urheilulle olivat Suomessa pelkästään viime vuonna lähes puoli miljardia euroa.

– Koronarajoitukset ovat aiheuttaneet huomattavia taloudellisia menetyksiä liikunnalle ja urheilulle. Siksi teimme opetus- ja kulttuuriministeriölle esityksen liikunnan ja urheilun koronatukipaketista. Olemme tyytyväisiä, että hätämme kuultiin valmistelussa ja toimialamme pääsi mukaan lisätalousarvioesitykseen.

Määrärahasta on tarkoitus suunnata liikunta- ja urheiluseuroille 9 miljoonaa euroa, valtakunnallisille ja alueellisille liikuntajärjestöille 6 miljoonaa euroa ja peruuntuneille tai tappioita kärsineille tapahtumille sekä tuleville tapahtumille 3,5 miljoonaa euroa.

– Liikunnan merkitys koronakriisin jälkihoidossa on keskeinen. Kymmenet tuhannet lapset ja nuoret ovat pudonneet selvityksemme mukaan harrastustoiminnasta. Yhteiskunnalla ei ole varaa liikkumattomuuspommiin. Meidän pitää nyt saada pudonneet takaisin kyytiin ja koko kansa liikkumaan. Siksi tukipaketti on äärimmäisen tärkeä.

Tukipaketti sisältyy hallituksen toiseen lisätalousarvioesitykseen, joka annetaan eduskunnalle 29. huhtikuuta.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Salonen, Suomen Olympiakomitea, p. 040 5410 295

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote tukipaketista kulttuuriin, taiteeseen, liikuntaan ja tapahtuma-alalle