Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
12.05.2021 | Seuratoiminta

Aikuisliikunnan kentällä suuri potentiaali – lajiliitot edistävät monipuolisia harrastamisen mahdollisuuksia

Olympiakomitea käynnisti vuonna 2019 yhdessä lajiliittojen kanssa aikuisliikunnan tuotteistusprosessin, jonka tavoitteena oli luoda hyviä käytäntöjä aikuisten harrastamisen tueksi. Lajiliittojen työ harrastustoiminnan edistämiseksi on ollut onnistunutta. Tuotteistusprosessi ja lajiliittojen aktiivisuus ovat yhdessä monipuolistaneet aikuisliikunnan tarjontaa ja luoneet uusia harrastamisen konsepteja.

Aikuisliikkujat ovat urheiluseuroille merkittävä mahdollisuus. Aikuisten osuus väestöstä kasvaa edelleen ja samalla yhä useampi aikuinen haluaisi aloittaa jonkin liikuntaharrastuksen.  Seuratoiminnan palautekyselyiden perusteella seuroissa liikkuvat aikuiset ovat erittäin tyytyväisiä seuransa toimintaan. Erityistä tyytyväisyyttä aikuisliikkujat osoittavat harrastustarjontaa ja ohjaajien toimintaa kohtaan.

Olympiakomitean seuratoiminnan asiantuntijan Ulla Nykäsen mukaan liikkujien tyytyväisyys osoittaa, että seuroissa on onnistuttu vastaamaan hyvin aikuisliikkujien tarpeisiin.

– Harrastajien kuuleminen on todella tärkeää. Jotta toiminta kiinnostaa ja innostaa potentiaalisia aikuisliikkujia mukaan, on seurojen pystyttävä tarjoamaan toivottua toimintaa, kertoo Nykänen.

Lajiliittojen toimet aikuisten harrastamisen edistämiseksi ovat olleet loistavia. Tässä artikkelissa esittelemme Melonta ja Soutu-, Tanssiurheilu- ja Taitoluisteluliiton aikuisliikunnan kehittämistoimia. Tulevissa artikkeleissa esittelemme muita lajien tuotteistusprosessiin osallistuneiden lajiliittojen toimia aikuisliikunnan saralla.

Suomen Melonta- ja soutuliitto: #olenmeloja – lajitaitoja ja -tietoa

Melonta- ja Soutuliiton #olenmeloja-konsepti tarjoaa Meloja 1 -peruskurssin ja tietoa melontaharrastuksen aloittamisesta. Peruskurssin suorittaneet voivat meloa suojaisilla vesillä itsenäisesti ja osallistua ohjattuihin melontaharjoituksiin ja -retkiin.

Peruskurssilla melontaharrastukseen tutustutaan ryhmässä kokeneiden ohjaajien ja melojien tuella. Kurssin suorittanut saa Meloja 1 -taitokortin, jolla voi todistaa melontataidon Suomessa ja yhdeksässä muussa Euroopan maassa. Kaikki Meloja 1 -peruskurssit ovat löydettävissä olenmeloja-sivustolta. Meloja 1 -peruskursseja on mahdollista järjestää myös sovellettuna.

Lue lisää #olenmeloja-peruskurssista.

Kuva: Melonta- ja soutuliittu

Suomen Tanssiurheiluliitto: Easy Dance Club kehittää tanssitaitoja ja yleiskuntoa

Easy Dance Club perustuu brittiläisiin sequence-tansseihin. EDC on paritanssimuoto, jonka askelkuviot on johdettu niin vakio- kuin latinalaistansseista. Perinteiset tanssilajit ovat saaneet rinnalleen myös ripauksen suomalaista tanssikulttuuria lavatanssin ansiosta.

EDC-tanssien askelkuvioita on yksinkertaistettu ja pelkistetty. EDC:n tavoitteena on jakaa tanssin riemua sekä kehittää niin tanssitaitoja kuin yleiskuntoa. Yhteisöllisyyttä vahvistava tanssimuoto sopii aloittelijalle tai pidempään tanssia harrastaneelle. Tanssitunneilla parit voi muodostaa vapaasti. Toiminalliset rajoitteet huomioidaan yksilöllisen ohjauksen avulla. EDC-ryhmiä voidaan perustaa myös liikuntarajoitteisille.

Lue lisää Easy Dance Club -tunneista.

Kuva: Tanssiurheiluliitto

Suomen Taitoluisteluliitto: monipuolista liikuntaa luistimilla liikkuen

SkateFit-kuntoluistelutunnit sopivat sekä aloittavalle että kokeneelle liikkujalle. Tunneilla liikutaan luistimilla, mutta luistelutaidot eivät ole välttämätön osallistumisen edellytys. Vähemmän luistimilla liikkuneille suositellaan tuntien aloittamista lyhyemmistä – 25 minuutin – tunneista. Pidemmät tunnit on suunnattu edistyneemmille luistelijoille ja ne ovat kestoltaan 45 minuuttia.

SkateFit-tunnit on jaoteltu erilaisiin tuntimalleihin, jotka kehittävät fyysistä kuntoa ja luistelutaitoja innostavalla tavalla. Tuntimallien painopisteitä ovat lihaskestävyys, tasapainoharjoittelu, tanssillinen harjoittelu, voimakestävyys ja intervalliharjoittelu. Musiikki on tunneilla merkittävässä roolissa.

SkateFit on toteutettavissa luistelukaukalossa täysin ilman välineitä oman kehon painolla, mutta tunneilla voidaan hyödyntää esimerkiksi pieniä käsipainoja tai kuminauhoja.

Lue lisää SkateFit-kuntoluistelusta.

Kuva: Taitoluisteluliitto

 

Artikkelikuva: Melonta- ja soutuliitto

Lue lisää aikuisten harrastustoiminnasta:

Tähtiseura TanssiDansissa aikuisten harrastamisen kehittämiseen on löydetty yhtymäpintoja lasten ja nuorten toiminnasta

Lue lisää aiheesta