Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
OlympiaCast
24.05.2021 | Seuratoiminta | OlympiaCast

KUNTAVAALIT EXTRA: OlympiaCastin vierainen Paavo Arhinmäki ja Hjallis Harkimo

Olympiakomitean kuntavaalipodcastsarjassa eri puolueiden kansanedustajat keskustelevat liikunnasta ja urheilusta. Neljännessä osassa mukana ovat Liike Nyt ja Vasemmistoliitto. Vieraana ovat kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas) ja Hjallis Harkimo (liik). Arhinmäki ja Harkimo ovat ehdolla Helsingissä.

Miten puolueet pitävät liikuntaa esillä kuntavaaleissa?

Kansanedustaja Paavo Arhinmäen mukaan Vasemmistoliitolle tärkeä teema on erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet. Hän pitää keskeisenä tavoitteena kuntien onnistumista harrastamisen Suomen mallissa, jolla peruskoululaisille taataan yksi mieleinen harrastus koulupäivän yhteydessä.

– Liian moni lapsi ja nuori jää harrastusten ulkopuolelle liian korkeiden kustannusten takia tai sen vuoksi, ettei löydy omaa harrastusta. Jokaisessa lähiössä ja kaupunginosassa pitää olla paikka, jossa voi liikkua – niin lapset ja nuoret kuin vanhemmatkin.

Lisäksi Arhinmäki toivoo esimerkiksi koulujen pihojen kehittämistä liikunnallisemmiksi, mikä tukisi harrastamista koulupäivän aikana ja sen jälkeen.

Paavo Arhinmäki. Kuva: Tero Jussila

Liike Nytin kansanedustaja Hjallis Harkimo korostaa liikuntapaikkojen merkitystä Helsingissä, jossa on itse ehdolla. Liike Nyt näkee liikunnan edistämisen paikallisena asiana eri kuntien erilaisista näkökulmista johtuen, joten liikunta ei ole suoraan mukana puolueen valtakunnallisessa kuntavaaliohjelmassa.

Harkimo toivoo, että kunnissa päämääräksi asetettaisiin jokaisen lapsen oikeus ilmaiseen harrastukseen.

– Yksi ongelma on, että nuoret voivat syrjäytyä silloin, kun he eivät pääse harrastamaan sellaisia harrastuksia, mitä muut pääsevät. Nuoret syrjäytyvät, kun heidän vanhemmillaan ei ole varaa maksaa harrastuksia. Maksut ovat yksi tärkein syy, mikä meidän pitäisi saada pois, koska se vaikuttaa myös syrjäytymiseen.

Seuraavalla valtuustokaudella tekemistä harrastamisen edistämisessä riittää, nimittäin korona-aikana harrastustoiminnasta on Olympiakomitean arvion mukaan pudonnut kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria. Ratkaisuna haasteeseen Harkimo painottaa seurojen roolia lasten ja nuorten harrastamisen edistämisessä.

– Nyt kun jäsenmaksut ja kaikki muu rahoitus on jäänyt pois, pitää varmistaa, että taloudelliset resurssit eivät katoa seuroilta. Seurojen pitäisi pystyä houkuttelemaan takaisin ne, jotka ovat olleet mukana seuratoiminnassa.

Myös Arhinmäki jakaa huolen siitä, että lapset ja nuoret ovat pudonneet seuratoiminnasta. Hän näkee tarpeen mittavalle koronan jälkihoito-ohjelmalle, jossa myös harrastaminen huomioitaisiin. Lisäksi hän ehdottaa uutta mallia lasten ja nuorten tavoittamiseen.

– Kun meillä ollut etsivää nuorisotyötä, niin pitäisi olla jonkinlaista etsivää liikuntatyötä. Tarvitaan niitä, jotka yksi kerrallaan käy etsimässä tytöt ja pojat, jota ei ole näkynyt koronakriisin aikana, ja houkuttelee heitä takaisin.

Huippu-urheilun edistäminen vaatii olosuhteita ja resursseja

Podcastissa keskustellaan myös huippu-urheilun edistämisestä. Arhinmäki muistuttaa, että tukemalla lasten ja nuorten harrastamista kunnissa luodaan pohja, josta myöhemmin kasvaa myös huippu-urheilijoita. Esimerkiksi elinvoimainen seuratoiminta on hyvin keskeinen huipulle kasvavien nuorten näkökulmasta.

– Kuntien pääasiallinen tehtävä on liikuntamahdollisuuksien turvaaminen. Kun turvataan hyvät liikuntamahdollisuudet, niin sieltä nousee myös huippuja.

– Toinen, mitä kunnat pystyvät aidosti tekemään on se, että miten huipulle murtautumisen vaiheessa tuetaan nuoria, kun pitäisi yhtä aikaa harjoitella ammattimaisesti käytännössä ja samaan aikaan opiskella. Pitää turvata sellaisia mahdollisuuksia, jossa harjoittelu ja koulu pystytään yhdistämään.

Myös Harkimo korostaa olosuhteiden merkitystä huippu-urheilun edistämisessä. Kunnat eivät pysty välttämättä järjestämään suoraa rahoitusta huippu-urheilulle, mutta ne voivat kuitenkin toteuttaa hyvät olosuhteet harjoittelulle.

Hjallis Harkimo

Haasteena huippu-urheilussa Harkimo pitää huipulle nousevien nuorten rahoituksen järjestämistä. Muutamalle nuorelle urheilumanagerina toimiva Harkimo on havainnut haasteita nimenomaan nuorten urheilijoiden kohdalla. Hän vaatiikin enemmän rahoitusta huippu-urheilulle.

– Vaikeus tulee siinä, kun sä olet ollut nuorten kisoissa ja sä pärjäät niissä hyvin, niin mistä se seuraava steppi sitten otetaan ja miten se rahoitus järjestetään siihen. Me tarvitaan eittämättä enemmän rahaa huippu-urheiluun.

– Kun mä tunnen näitä urheilijoita, niin niistä on hyvin harva semmoinen, jolla on hyvä taloudellinen tilanne tänä päivänä, vaikka voittaisivat mitaleita esimerkiksi yleisurheilun EM-kisoissa tai jossain muualla. On todettu, että suomalaiset pärjäävät hyvin nuorten kisoissa, mutta sitten he eivät enää pärjää vanhempien kisoissa, vaan jotenkin jäävät siinä välissä pois.

Yhtenä ratkaisuna Harkimo näkee Olympiarahaston, jolla tuetaan huipulle pyrkiviä nuoria. Myös Arhinmäki pitää rahastoa tärkeänä, jotta yhä useampi murtautumisvaiheessa oleva nuori urheilija saisi tukea.

Podcastin alussa kuullaan myös kansanedustajien mieleenpainuvimmat urheiluhetket!

Kuuntele kuntavaaliaiheinen podcast-jakso seuraavista osoitteista:

Supla
Spotify
Apple podcast
Libsyn

OlympiaCast on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja.

Tämän OlympiaCast-jakson tekstivastine luettavissa täällä. 

Kuuntele myös Olympiakomitean kuntavaalipodcastin aiemmat jaksot:

Jakso 1: kansanedustajat Marko Asell (sd), Ville Kaunisto (kok) ja Hanna Kosonen (kesk)

Jakso 2: kansanedustajat Kike Elomaa (ps) ja Sari Essayah (kd)

Jakso 3: kansanedustajat Mari Holopainen (vihr) ja Mikko Ollikainen (rkp)

Tutustu liikuntayhteisön #liikuntaehdokas-kampanjaan täältä.

Tutustu Olympiacastin kaikkiin jaksoihin täältä.

 

 

Lue lisää aiheesta