Siirry sisältöön
Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
09.06.2021 | Olympiakomitea

Unseen Heroes -kampanja kääntää katseet huippu-urheilusta lasten liikuntaan

Suomen olympiajoukkueen yhteistyökumppani Vepsäläinen tuo myyntiin rajoitetun  erikoiserän villikoivusta valmistettuja Aalto-jakkaroita, joiden myyntituotto lahjoitetaan lasten harrastustoimintaan Lasten Liike -ohjelman kautta. Unseen Heroes -kampanja on osa Suomen olympiajoukkueen ja Vepsäläisen yhteistyötä.

Kun yleisön katseet kääntyvät tulevien olympialaisten myötä urheilun huipulle, Vepsäläisellä haluttiin katsoa tätä hetkeä uudesta näkökulmasta – lähelle ja tulevaisuuden suuntaa mahdollistaviin asioihin.

Unseen Heroes jakkaran tarina

Olympialaisissa ihmisten katseet keskittyvät voittajiin, jotka juuri sillä hetkellä ovat ansainneet paikkansa maailman huipulla. Se, mikä helposti jää huomaamatta, on paljon lähempänä: suuri joukko lapsia ja nuoria, jotka eivät saa edes mahdollisuutta yrittää, ja jotka ilman harrastusta ovat entistä suuremmassa vaarassa syrjäytyä.

Tämä näkökulma oli kantavana ajatuksena, kun Vepsäläisen ja Suomen olympiajoukkueen yhteistyötä käynnistettiin, kertoo Vepsäläisen toimitusjohtaja Jussi Lindholm.

– Lasten ja nuorten liikuttaminen on keskeinen, mutta vähälle huomiolle jäänyt osa Olympiakomitean työtä. Nyt pandemian jäljiltä se on entistäkin tärkeämpää.

– Huonekalujen maailmassa on monia menestystarinoita. Yksi niistä on Alvar Aallon suunnittelema jakkara. Artekin E60 -jakkaraa valmistetaan samalla reseptillä kuin lähes 90 vuotta sitten, kun tuote lanseerattiin. Tuote syntyy tasalaatuisesta koivusta, jossa ei näy oksakohtia. Unseen Heroes -kampanjaa varten Artek on nyt valmistanut rajoitetun erikoiserän E60-jakkaroita villinä kasvaneesta koivusta.

– Tuolin puupinnassa näkyvät puunsyyt ja oksakohdat, joten jokainen tuote on uniikki yksilöllisine ominaisuuksineen, joita emme yleensä näkisi viimeistellyn kokonaisuuden alta. Halusimme konkreettisen tuotteen kautta osoittaa, että jokaisen täydellisen suorituksen taustalla on suuri määrä tekijöitä, joita emme koskaan näe. Vielä vähemmän näemme sitä suurta joukkoa, joka ei koskaan saa edes mahdollisuutta. Unseen Heroes on se joukko, josta emme koskaan kuule, ellemme anna heille mahdollisuuksia, Lindholm taustoittaa.

– Lahjoitamme jokaisen Artek E60 Unseen Heroes -jakkaran myynnistä saadun tuoton Olympiakomitean kautta lasten harrastustoimintaan. Lasten Liike -ohjelman tarkoitus on kiinnittää huomio lasten tasavertaisiin mahdollisuuksiin harrastaa. Yli 100 000 suomalaista lasta elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella ja pitkään kestänyt pandemia on pahentanut tilannetta entisestään, joten perheet joutuvat usein tinkimään lasten harrastuksista. Jokainen lapsi on kuitenkin yksilö, joka ansaitsee mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa ja oman tiensä.

Yli kaikkien aitojen

Vepsäläinen on tukenut ennenkin erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. Yhteistyö urheilun saralla on kuitenkin uutta.

– Kertalahjoituksena jaettavan avun sijaan Lasten Liikkeessä meille oli tärkeää mahdollisuus vaikuttaa pitkäjänteisesti lasten harrastustoimintaan, sillä harrastukset mahdollistavat monin tavoin hyvät eväät elämään, Lindholm perustelee.

Olympiakomitean markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs kiittää Vepsäläistä tuoreen näkökulman tuomisesta markkinointiyhteistyöhön.

– Vaikeuksien kautta voittoon on huippu-urheilussa tuttu tarina, johon Vepsäläinen tuo aivan uutta twistiä. Urheilussa keskitymme usein viimeisimpiin suorituksiin ja tuloksiin, vaikka matka niihin on alkanut jo kauan aikaa sitten. On hienoa, että Vepsäläinen kohdentaa tukensa juuri siihen kohtaan, josta urheilun kipinä voi syttyä ja urheilijan kasvu alkaa. Kun urheilijalla on sisäistä paloa, hän voi painella yli kaikkien aitojen, kuten kampanjan kasvot, aitajuoksija Annimari Korte, Köngäs toteaa.

Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs, puh. 040 962 5463
Vepsäläinen Oy: CEO Jussi Lindholm, jussi.lindholm@vepsalainen.com, puh. 040 8600 271

Vepsäläinen Oy on suomalainen huonekalu- ja sisustusmyymäläketju, jolle design on kestävyyslaji ja jonka tuotteet on tarkoitettu kestämään aikaa, käyttöä ja katseita. Ketjuun kuuluu yli kaksikymmentä myymälää ja verkkokauppa. https://www.vepsalainen.com/fi

Lisää liikettä pääyhteistyö­kumppanit
Huippu-urheilun pääyhteistyö­kumppanit