Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
18.06.2021 | Huippu-urheilu | Uutinen

Emil Ruusuvuori jättää Tokion olympiatenniksen väliin – Huippu-urheiluyksikkö kunnioittaa pelaajan päätöstä

Emil Ruusuvuori ei osallistu Tokion olympiatennikseen. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kunnioittaa päätöstä ja muistuttaa, että menestyminen tenniksen ylimmällä ammattilaiskiertueella on Olympiakomitean strategiassa yhtä tärkeä tavoite kuin olympiamenestys.

Emil Ruusuvuori on päättänyt, että hän ei osallistu Tokion Olympialaisten tennisturnaukseen. Tenniksen maailmanlistalla sijalla 74 oleva helsinkiläinen olisi todennäköisesti päässyt korkealta varapaikalta 64 pelaajan kaksinpelikaavioon, mutta pelaaja on valmentajansa Federico Riccin kanssa päättänyt huolellisen pohdinnan jälkeen painottaa kesän ja syksyn tärkeitä ATP-turnauksia, joissa hänellä on paljon pisteitä ja sitä kautta asemansa ATP-kiertueella puolustettavanaan.

– Olen vielä nuori pelaaja ja parhaat vuoteni ovat edessä – näen menestysmahdollisuuteni tulevissa Olympialaisissa alkaen Pariisista 2024. Pääfokukseni loppuvuoden osalta on siis ammattilaiskiertueen otteluissa, sillä loppukesän ja syksyn aikana on minulla paljon pisteitä puolustettavana. Tässä mielessä myös harmittavasti olympialaisten ajankohta ja sijainti asettavat isot haasteensa uratilanteeni kannalta, Ruusuvuori totesi Facebook-tiedotteessaan.

Jarkko Nieminen edusti Suomea Olympialaisissa 2004, 2008 ja 2012. Riossa 2016 suomalaisedustusta ei olympiatennikseen saatu. Ruusuvuori olisi palauttanut suomalaisen tenniksen olympiaperheeseen Tokiossa, mikä jo sinänsä kertoo 22-vuotiaan helsinkiläisen ottamista kehitysaskelista ATP-kiertueella.

– Totta kai on harmillista, että Emiliä ei Tokiossa nähdä, mutta kunnioitamme pelaajan tekemää päätöstä. Olympiakomitean strategiaan kirjatuissa menestystavoitteissa ammattilaisuus ja menestyminen ammattilaislajeissa on yhtä tärkeä tavoite kuin olympiamenestys. Tennis on tyyppiesimerkki lajista, jossa ammattilaisuudella ja ammattilaisena menestymisellä on vahva itseisarvo, Huippu-urheiluyksikön ja Tokion olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki huomauttaa.

– Tässä kohtaa Emil on arvioinut, että tärkeiden ATP-pisteiden metsästämisen painottaminen yli olympiatenniksen on hänen uransa pitkäjänteisen kehittämisen kannalta parempi ratkaisu. Näen tämän ratkaisun jalustana paitsi yhä paremmalle menestykselle ATP-kiertueella myös menestykselle 2020-luvun myöhemmissä Olympialaisissa, jotka tulevat nuorelle pelaajalle vielä suotuisampaan uravaiheeseen.

Myös Suomen Tennisliitto on samoilla linjoilla. Ruusuvuori on osoittanut nuoren uransa aikana jo useasti vahvaa halua edustaa Suomea ja viedä suomalaista tennistä eteenpäin.

– Ymmärrämme ja tuemme pelaajaa. Päätös ei ole ollut helppo ja taustalla on huolellinen arviointi hänen tämän hetkisestä uratilanteestaan. Emil on osoittanut vahvaa tahtoa ja halua edustaa Suomea, niin tulee varmasti olemaan jatkossakin – esimerkiksi hän on kertonut olevansa käytettävissä syyskuun maaottelussamme, Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho kommentoi.

Suomalaisurheilijat ovat hankkineet tässä vaiheessa 30 olympiapaikkaa. Yksi näistä on parikilpailuun, joten valittavissa on 31 urheilijaa. Suomen saavuttamat olympiapaikat löytyvät tämän linkin takaa.

Artikkelin kuva: Suomen Tennisliitto

Lue lisää aiheesta