Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
18.06.2021 | Huippu-urheilu | Artikkeli

Joukkueen vastuullinen matka kohti kisoja

Joukkueen vastuullinen matka kohti tiivistä kisarupeamaa on alkanut jo edellisvuoden puolella. Ensimmäistä kertaa koko kisaprosessi on käyty systemaattisesti läpi vastuullisuuden näkökulmasta.

Joukkueen vastuullisuutta ja siihen liittyviä aiheita on pohdittu yhdessä myös urheilijoiden kanssa Tokion kisojen kick offissa. Olympiajoukkueen vastuullinen matka ei tule päätepisteeseensä Tokiossa, vaan se jatkuu Pekingin talviolympialaisiin ja sieltä kohti seuraavaa olympiadia.

– Vastuullisuusasioiden huomiointi on ollut oleellinen osa kisoihin valmistautumista. Työ jatkuu tiiviisti. Tällä matkalla haluamme todella kehittyä, toteaa Suomen Olympiajoukkueen apulaisjohtaja Leena Paavolainen.

Tokion kesäkisoihin konkreettisina askeleina olympiajoukkueen urheilijoille tarjotaan varusteiden kierrätysmahdollisuus olympialaisten jälkeen, kaikkiin urheilija- ja joukkuesopimuksiin on päivitetty ohjeistus häirinnän ja muun epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi ja lisäksi joukkueen lentopäästöt hyvitetään.

Paavolainen kertoo, että kisoihin valmistautumisessa ympäristöasioiden lisäksi on kiinnitetty erityistä huomiota turvalliseen toimintaympäristöön.

– Pyrimme luomaan urheilijoille ja joukkueen muille jäsenille turvallisen toimintaympäristön, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja joka mahdollistaa oman huippusuorituksen. Joukkueella on myös turvallisuusohjeet, jossa korostetaan, että Suomen joukkueella on nollatoleranssi kaikenlaiseen häirintään ja epäasialliseen käytökseen. Panostamme vahvasti ennaltaehkäisyyn ja jos väärinkäytöstä ilmenee, puutumme tapauksiin viipymättä.

Joukkueen yhdeksän vastuullisuustekoa Tokiossa:

Suomen Olympiajoukkue on sitoutunut Tokion olympialaisissa tekoihin, joiden kautta vastuullisuusohjelma siirtyy paperilta käytäntöön.

  1. Sitoudumme urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaan
  2. Hyvitämme kisajoukkueen lentomatkoista aiheutuvat päästöt
  3. Tarjoamme mahdollisuuden kisavarusteiden kierrätykseen
  4. Teemme arjen pieniä tekoja: lajittelemme jätteet ja vältämme ruokahävikkiä
  5. Tavoittelemme kierrätetyistä jalometalleista valmistettuja mitaleita
  6. Suoritamme Puhtaasti paras -antidopingkoulutuksen
  7. Kunnioitamme yksilöä ja kannustamme kaikkia olemaan oma itsensä
  8. Asetamme nollatoleranssin häirinnälle, kiusaamiselle ja muulle epäasialliselle käytökselle
  9. Nautimme kaikkien aikojen tasa-arvoisimmista kisoista

Tutustu urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaan (aukeaa uudessa ikkunassa)