Aiheet:
Sisältötyypit:
Matti Mattsson avasi kisat sivulajissaan
Uimari Matti Mattsson avasi suomalaissuoritukset Tokion kisa-altaissa sivumatkansa 100 metrin rintauinnin alkuerissä. Ratsastajana olympiadebyyttinsä Tokiossa tehnyt Henri Ruoste oli vaikeuksissa jännittyneen ratsunsa Kontestro Db:n kanssa.
Kolmansissa olympialaisissaan kilpaileva Mattsson voitti oman alkueränsä ajalla 1.00,02 ja oli alkuerien 21. Mattssonin aika on kolmen sadasosan päähän Suomen ennätyksestä. Alkuerävaiheesta sunnuntaina uitaviin välieriin pääsi 16 urheilijaa aikojen perusteella.
– No oli ihan semmoinen semihyvä aloitus näille kisoille. Minuutin alitus oli tietysti tavoitteena, mutta kaksi sadasosaa päälle minuutin niin en mä kovin pettynyt siihen osaa olla. Jäin kolme sadasosaa Suomen ennätyksestä, niin ei tämä mun mielestä ole huono aloitus kilpailuille, Mattsson summasi alkueräuintinsa jälkeen.
– Teknisesti uinti meni hyvin, että jälkimmäinen 50 metriä oli tarkoitus kiihdyttää ja se kiihtyikin. Ehkä yksi veto olisi tarvinnut ottaa siihen viimeiseen pariin metriin, niin olisi mennyt alle minuutin, mutta se on jossittelua. Nyt seuraavat päivä vähän hakua ja pidempää rintauintia niin ollaan valmiina tiistaihin.
Mattsson nähdään seuraavaksi kisa-altaassa tiistaina päämatkansa 200 metrin rintauinnin alkuerissä.
Henri Ruoste ja Kontestro Db eivät päässeet normaalille tasolleen
Kouluratsastaja Henri Ruoste ja ratsu Kontestro Db eivät onnistuneet kilpailusuorituksessaan. Kaksikko päätyi tulokseen 64.674 % ja sijoittui ryhmänsä yhdeksänneksi.
Ratsastuksessa onnistunut lopputulos vaatii luonnollisesti hyvän suorituksen sekä ratsastajalta että hevoselta, mutta tänään ei ollut ”Konstan” päivä. Hevonen säikähti heti suorituksen alussa ilmeisesti sateen vuoksi muovipussilla peitettyä kameraa aiheuttaen virheitä ratsukon suoritukseen.
– Hevonen alkoi jarruttaa heti ensimmäisen lisäyksen jälkeen, eikä halunnut sen jälkeen mennä lähellekään kameroita. Hevosen ensimmäinen reaktio on sännätä karkuun, jos ne näkevät jotain pelottavaa. Tämä oli jotain, mitä en osannut odottaa, varsinkaan noin hyvin sujuneen verryttelyn jälkeen. Asiat muuttuvat tosi nopeasti hevosen kanssa, silmänräpäyksessä ei puhuttu enää finaalista vaan kotimatkasta, pettynyt Ruoste summasi.
Kouluratsastuksessa uuden olympiaformaatin mukaan 60 ratsukkoa on jaettu kuuteen ryhmään, joista jokaisesta kaksi parasta jatkaa henkilökohtaiseen finaaliin. Näiden lisäksi finaaliin menee myös kuusi parasta tulosten perusteella. Ruostetta ja ”Konstaa” ei näin ollen nähdä finaalissa.
– Normaalilla suorituksella meillä olisi ollut mahdollisuudet finaaliin ja sitä tietenkin tavoittelimme. Ehjä, normaalitason suoritus olisi riittänyt. Tämä oli meidän yhteisistä kilpailuistamme huonoin. Yleensä tällaisia tapahtuu vain tosi kokemattomien hevosten kanssa. Konsta on tosi rohkea hevonen ja suoritusvarma, eikä yleensä näe mitään tällaista, Ruoste kertasi.