Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
16.09.2021 | Huippu-urheilu | Uutinen

Ilkka Herolasta lukuvuoden opiskelijaurheilija

Olympiakomitean kaksoisuraseminaarissa palkittiin lukuvuoden 2020-2021 opiskelijaurheilijana yhdistetyn urheilija Ilkka Herola. Olympiatalveen valmistautuva Herola opiskelee Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteitä. Viime talven MM-hopeamitalistin urheilusaavutuksista löytyy myös useita podium-sijoituksia maailmancupin osakilpailuissa.

Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman ja Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön (URA) edustajista koostuva raati perusteli valintaa toteamalla, että Herola on esimerkillinen opiskelijaurheilija, joka on onnistuneesti toteuttanut kaksoisuraa yhdistäen huippu-urheilun ja opiskelun. Herola etenee kaksoisurallaan selkeästi ja määrätietoisesti urheilu edellä, mutta vie myös opintoja eteenpäin suunnitelmallisesti ja ymmärtää niiden merkityksen urheilu-uran jälkeisen elämän kannalta.

Huippu-urheilijan kohdalla korkeakoulun myönteinen suhtautuminen urheiluun korostuu. Herola on jo aiemmin todennut saaneensa tukea niin Itä-Suomen yliopistolta, kuin Kuopion alueen urheiluakatemialtakin.

– Lähtökohtana olisi se, että koulu pystyisi olemaan joustava huippu-urheilijoiden kanssa ja he osaisivat ymmärtää urheilijoiden tarpeita. Aikataulujen yhteen sovittaminen ja etätenttien mahdollisuudet ovat niitä itselle tärkeimpiä asioita, hän kommentoi.

Olympiakomitea on käynnistänyt huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen laatujärjestelmän rakentamisen. Työn tavoitteena on tulevaisuudessa tunnistaa ja tunnustaa paremmin huippu-urheilijamyönteiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut ja parantaa huippuvaiheessa olevien urheilijoiden edellytyksiä yhdistää kaksi tärkeää uraa.

Lukuvuoden opiskelijaurheilija palkittiin 1000 euron opiskelustipendillä. Ilkka Herolan valintaa esitti Kuopion alueen urheiluakatemia.

Vuoden opiskelijaurheilijan palkinto on jaettu vuodesta 2002 lähtien. Myöntäjänä toimi vuosina 2002-2014 Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja vuodesta 2015 alkaen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelma yhdessä URA-säätiön kanssa.

Urheilijan kaksoisuraa menestyksekkäästi edistäneitä palkittiin

Seminaarissa huomioitiin kunniamaininnalla myös kaksi tahoa, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet urheilijan kaksoisuraa omalla alueellaan:

EduFutura Jyväskylän liikunnan ja urheilun alatiimi on ansiokkaasti edistänyt urheilijan kaksoisuraa omalla alueellaan. EduFutura Jyväskylä on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen yhteisö, joka kehittää yhdessä tulevaisuuden oppimisratkaisuja sekä luo opiskelijoille monipuoliset mahdollisuudet joustaviin opintopolkuihin ja ristiinopiskeluun.

EduFutura Jyväskylä tarjoaa kattavan valikoiman erilaisia opintopolkuja, yhtenä osa-alueenaan liikunta ja urheilu. EduFuturan Sport Pathin perusajatus on yhdistää sujuvasti urheilijan ja opiskelijan polut. EduFuturan Sport Path liittää yhteen eri oppilaitosten ja koulutusasteiden käytänteet ja muodostaa sujuvan urheilijan polun läpi koko koulutustarjonnan. Käytännössä tämä tarkoittaa kitkattomia siirtymiä koulutusasteelta toiselle, ristiinopiskelumahdollisuuksia, osaamisen todentamista ja opintojen hyväksilukemista.

Yhtenä osoituksena urheilun ja opiskelun yhdistämiseen panostamiseksi EduFutura Jyväskylä, yhdessä Jyväskylän kaupungin ja Urheiluakatemian kanssa käynnisti työelämäprofessuurin, johon on palkattu työelämäprofessori Sami Kalaja. Liikunnan työelämäprofessori Sami Kalajan tehtävänä on rakentaa opiskelun ja urheilun yhteensovittamista tukevaa EduFutura Sport Pathia syventämällä yhteistyötä oppilaitosten ja koulujen sekä liikunnan keskeisten toimijoiden välillä.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) koulutusjohtaja Päivi Mäenpää on jo yli kymmenen vuotta ollut edistämässä Xamkin (aikaisemmin Kyamk) Kotkan kampuksen opiskelijoiden mahdollisuuksia opiskelun ja urheilun yhdistämiseen. Hän on ollut myös kehittämässä Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian ja Xamkin yhteistyötä, josta ovat hyötyneet niin urheilijat ja valmentajat kuin urheilijoiden vanhemmatkin.

Kilpaurheiluun panostavat Kotkan kampuksen ammattikorkeakouluopiskelijat ovat menestyneet SM-tasolla mm. koripallossa, jalkapallossa, pesäpallossa, futsalissa, jääkiekossa, salibandyssa, painissa, yleisurheilussa, fitness-urheilussa jne. Osa opiskelijoista on opintojen myötä innostunut myös valmentamisesta, mitä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on pyrkinyt yhteistyössä Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian kanssa tukemaan. Päivi Mäenpäällä on ollut tässä merkittävä rooli.

Huippuvaiheen kaksoisuraseminaari järjestettiin tänä vuonna webinaarina. Tilaisuuden järjestämisestä vastasi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön urheiluakatemiaohjelma yhteistyössä Päijät-Hämeen urheiluakatemian ja LAB-ammattikorkeakoulun kanssa. Seminaari oli samalla osa kansainvälistä opiskelijaurheilun teemapäivää (International Day of University Sport).

 

 

Lue lisää aiheesta