Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
28.09.2021 | Olympiakomitea | Uutinen

Kuntapäättäjille suunnattu liikunnan ja urheilun tietopaketti julkaistu

Olympiakomitea on julkaissut kuntapäättäjille suunnatun liikunnan ja urheilun tietopaketin. Tietopaketti on tarkoitettu kaikille kuntapäättäjille, erityisesti liikunnasta vastaavien lautakuntien jäsenille, avuksi ja innoitukseksi liikunnan ja urheilun edistämiseen. Pakettiin on koottu hyödyllisiä tietoiskuja, joilla kuntatason liikunta- ja urheilukysymyksiin voi nopeasti perehtyä.

Uudet valtuustot ovat aloittaneet työnsä alkusyksystä ympäri maata. Kunnissa suunnitellaan parhaillaan uudelle valtuustokaudelle strategisia tavoitteita. Tietopaketissa liikuntayhteisö muistuttaa, että liikunnalla on suuri merkitys paitsi kuntalaisten terveydelle, myös kuntien taloudelle. Kuntapäätöksenteossa on hyvä huomioida, että kuntalaisten päivittäinen liikunta-aktiivisuus ja jokainen huippu-urheilu-ura lähtevät liikkeelle paikallisista edellytyksistä.

– Liikunta on kunnissa entistä tärkeämmässä osassa. Jotta liikuntaa voidaan lisätä, tarvitaan vahvaa strategista otetta ja konkreettisia liikuntatekoja. Siksi liikuntayhteisö on koonnut tietopakettiin ehdotuksia liikunnan ja urheilun edistämiseksi, Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoo.

Tietopaketin on koonnut Olympiakomitea yhteistyössä Liikkujan Polku -verkoston, liikunnan aluejärjestöjen ja Kuntaliiton kanssa.

– Olympiakomitea ja paikalliset liikuntajärjestöt antavat mielellään vinkkejä liikunnan ja urheilun edistämiseen ja toivovat tiivistä yhteistyötä kuntapäättäjien kanssa. Liikuntajärjestöjen asiantuntemus on kuntapäättäjien käytettävissä, joten järjestöjen puoleen voi aina kääntyä, Vapaavuori kannustaa.

Olympiakomitea toivottaa liikunnallista valtuustokautta!

Tutustu tietopakettiin tästä (PDF)

Lisätietoja:
Toni Ahva, päällikkö, yhteiskuntasuhteet, Olympiakomitea, 0504409647, toni.ahva@olympiakomitea.fi

 

Informationspaket om motion och idrott för kommunala beslutsfattare har publicerats

Olympiska kommittén har publicerat ett informationspaket om motion och idrott för kommunala beslutsfattare. Informationspaketet är avsett för alla kommunala beslutsfattare, särskilt för medlemmar i de nämnder som har ansvaret för motion, som stöd och inspiration för att utveckla motion och idrott. I paketet finns nyttig information som man snabbt kan ta del av för att bli insatt i motions- och idrottsfrågor på kommunnivån.

Nya fullmäktige har påbörjat sitt arbete i början av hösten runt om i landet. I kommunerna planerar man som bäst de strategiska målen för den nya fullmäktigeperioden. I informationspaketet påminner idrottsgemenskapen om att motionen är viktig för kommuninvånarnas hälsa, men också för kommunens ekonomi. Det finns skäl att i det kommunala beslutsfattandet observera att de lokala förutsättningarna utgör grunden för en aktiv vardag för kommuninvånarna samt för alla toppidrottskarriärer.

– Motionen spelar en allt viktigare roll i kommunerna. För att öka mängden motion behövs det ett starkt strategiskt grepp och konkreta motionsåtgärder. Därför har idrottsgemenskapen sammanställt ett informationspaket med förslag på hur motion och idrott kan främjas, berättar Jan Vapaavuori, ordförande för Olympiska kommittén.

Informationspaketet har sammanställts av Olympiska kommittén i samarbete med nätverket Motionärens väg, regionala idrottsorganisationer och Kommunförbundet.

– Olympiska kommittén och de lokala idrottsorganisationerna ger dig gärna tips för främjande av motion och idrott och hoppas på ett nära samarbete med kommunens beslutsfattare. Idrottsorganisationernas expertis står till de kommunala beslutsfattarnas förfogande, så man kan alltid vända sig till organisationerna, säger Vapaavuori.

Olympiska kommittén önskar er en motionsrik fullmäktigeperiod!

OK_liikunnan tietopaketti_sähköinen_SV

Mer information:

Toni Ahva, chef, samhällsrelationer, Olympiska kommittén, 0504409647, toni.ahva@olympiakomitea.fi