Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
Blogi
18.10.2021 | Blogi

Elina Laine: “Naisia alentavaa ja rasistista läppää, joka saa minut hyvin kiusaantuneeksi” – On aika päivittää pukukoppipuhe nykypäivään

Häirintä ja muu epäasiallinen käytös urheilussa on puhututtanut viime aikoina paljon. Yleisin häirinnän muoto on häiritsevä puhe, niin sanottu pukukoppipuhe: epäasiallista vitsailua, vähättelyä, seksuaalissävytteistä vihjailua. Missä menee raja? Mikä on häirintää?

Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan urheilijoiden kokemukset pukukoppipuheesta osoittavat tarpeen muutokselle.

”Seurassani heitetään jatkuvasti naisia alentavaa ja rasistista läppää, joka saa minut hyvin kiusaantuneeksi.”

”Harrastejoukkueen pukukopissa vitsailu karkasi käsistä ja muuttui huoritteluksi.”

Katse peiliin

Pukukopissa ollaan fyysisesti ja usein myös henkisesti paljaana. Pukukoppi on erinomainen paikka joukkuehengen luomiselle, huumorille ja luottamuksen rakentamiselle. Pukukopissa voi puhua vapaammin ja rohkeammin, ja monet urheilijat toteavat, että se on yksi parhaista paikoista jutella, purkaa pettymyksiä ja juhlia voittoja.

Toisaalta pukukoppi on paikka, jossa voi helposti vetää överiksi ja heittää läppää, joka loukkaa ja häiritsee. Kukaan ulkopuolinen ei kuule eikä näe, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.

”Asioista puhuminen ääneen ja selkeä tiedostaminen – ei ole ok heitellä seksistisiä juttuja kelle vain tietämättä, miten henkilö niihin suhtautuu. Selkeä puuttuminen ja linjanveto, jos joku lähtee vähättelemään muita, puhuu vihjailevasti, heittää epäasiallisia vitsejä.”

”Salilla tosissaan jouduin kuuntelemaan muiden kesken keskusteltavia ja minuun kohdistuvia pervovitsejä. Osasin kyllä näitä huumorilla ottaa, mutta varmasti oli yksi syy miksi en viihtynyt ja tunsin oloni ulkopuoliseksi ainoana naisena.”

Mikä häiritsevän puhekulttuurin saisi muuttumaan? Yhtä oikeaa vastausta ja toimenpidettä ei varmastikaan ole. Pukukoppipuheen kehittämiseen tarvitaan meitä kaikkia urheilun ja liikunnan parissa toimivia. Jokaisen urheilun toimijan, urheilijan, valmentajan, johtajan, vapaaehtoisen, on hyvä pysähtyä miettimään: Minkälaista puheen kulttuuria olemme rakentamassa? Ovatko vitsit hyväksyttäviä? Loukkaanko vahingossa? 

Tehdään pukukopista paikka, jossa kaikilla on hyvä olla

Viime vuosina urheilun puhekulttuurissa on menty vastuullisempaan suuntaan samaa tahtia kuin muuallakin yhteiskunnassa. Vielä kuitenkin tarvitaan rutkasti avointa, rehellistä ja itsekriittistä keskustelua siitä, mikä on hyväksyttävää tällä vuosikymmenellä.

Muutos ei tarkoita sitä, että huumori pitäisi karsia pois tai ”enää ei uskalla sanoa mitään”. Urheilun tärkeä voimavara, yhteisöllisyys, saa ja sen pitää kukoistaa jatkossakin. Puheen tulee kuitenkin kulkea tyylikkäissä rajoissa, huomioiden ihmisten monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo.

”Olen ollut mukana tällaisissa yhteisöissä, missä huumori kukkii, mutta jos porukassa on yksikin ketä asia loukkaa, niin jutut jäävät siihen ja ihmisiä kunnioitetaan sellaisina kuin he ovat. Tällaiset yhteisöt ovat urheilussa mielestäni kaikkein menestyksekkäimpiä.”

 

Elina Laine
Kirjoittaja on Olympiakomitean vastuullisuuspäällikkö.

Lainaukset ovat Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin tutkimuksesta Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa (2020).

Urheiluyhteisön vastuullisuusohjelma 2020-2024

Lue lisää aiheesta