Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
14.12.2021 | Huippu-urheilu | Uutinen

Osaaminen kasvaa toisilta oppimalla – Tulevaisuuden huippuvalmentajat -koulutus starttasi 19 valmentajan voimin

Olympiakomitea käynnisti joulukuun alussa motivoituneille ja kehittymishaluisille valmentajille Tulevaisuuden huippuvalmentajat -koulutuksen. Ensimmäistä kertaa järjestettävä prosessi rakentuu yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Näkökulma on huippu-urheilussa ja tähtää valmennusosaamisen lisääntymisen myötä parempaan huippu-urheilumenestykseen jokaisen valmentajan omia kehityskohteita tukemalla ja vahvuuksia vahvistamalla.

Keskeistä on tiedon jakaminen, jotta eri lajeista tulevat valmentajat voivat oppia toisiltaan ja pystyvät hyödyntämään muissa lajeissa hyväksi havaittua kokemusta omassa kehittymisessään ja sitä kautta omassa lajissaan. Oppimiskokonaisuuteen kuuluu myös vierailu kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Sisältöjen rakentamisessa hyödynnetään kokeneiden huippuvalmentajien osaamista.

– Yksi keskeinen tavoite prosessissa on, että saamme jaettua huippuvalmentajien osaamista eteenpäin. Huippu-urheilun kokemustieto on arvokasta ja on hienoa, että sitä halutaan jakaa. Jo ensimmäisellä tapaamisella hiihtovalmentaja ja huippu-urheilukoordinaattori Reijo Jylhä sekä golfvalmentaja Timo Rauhala toivat sisältöä, mitä kirjoista ei pysty lukemaan, kommentoi valmennusosaamisen asiantuntija Pia Pekonen.

– Paikalla oli mielenkiintoinen joukko innokkaita valmentajia. Oma kokemukseni koulutuksesta oli itseäni energisoiva ja erityisesti alustukseni jälkeiset keskustelut jäivät erittäin positiivisina mieleeni, totesi Jylhä.

Rauhalan mukaan valmentajien huippuosaaminen voi olla yksi isoimmista syistä huippu-urheilun tason kovalle nousulle ja hän uskoo, että myös ymmärrys asiasta tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

– Huippu-urheilun omalaatuisuuden tiedostaminen ja sen sisäistäminen tuntui kiinnostavan ihmisiä. Kun saimme intensiteetin nousemaan huippu-urheilun vaatimuksiin, näin paljon valmentajia, joilla oli keskittyminen ja fokus kohdallaan, hän sanoi.

– Meidän on sisäistettävä aina uudelleen huippu-urheilun ja lajien vaatimukset. Painotin laajasti innostumisen, luovuuden ja intensiteetin merkitystä. Osaamme jo hyvin teknismekaanisen valmennuksen, mutta huippu-urheilussa tarvitsemme paljon muutakin. Huippu-urheilu vaatii urheilijoiden, valmentajien, johtajien, tuki-ihmisten ja kaikkien muiden välillä 100 % luottamusta. Ja kun tuohon vaatimukseen lisätään selkeät vastuut, olemme ytimessä, josta seuraavat menestys ja voittaminen, Rauhala kiteytti.

Tulevaisuuden huippuvalmentajat -kokonaisuuteen valittiin ensimmäisellä toteutuskerralla 19 valmentajaa lajiliittojen ehdotuksista. Mukaan valitut valmentajat ovat:

Holopainen Maija, ampumahiihto
Chernov Boris, tennis
Eskelinen Siiri, muodostelmaluistelu
Haapajoki Janne, telinevoimistelu
Härkälä Jari, parajääkiekko
Kotkajuuri Anna, suunnistus
Kourunen Kimmo, fysiikkavalmennus
Laaksonen Tuomas, yleisurheilu
Niemi Saara, jääkiekko
Nisula Kristiina, lumilauta
Pitkänen Jouni, maastohiihto
Pokkinen Jarkko, maalipallo
Ranta-aho Petra, taitoluistelu
Santanen Anna, telinevoimistelu
Tykkyläinen Leo, purjehdus
Vaittinen Juho, pikaluistelu
Vallioniemi Heikki, freeski
Varjus Riikka, maastohiihto
Wikström Suvi-Tuuli, purjehdus

Lue lisää aiheesta