Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
22.12.2021 | Huippu-urheilu | Uutinen

NHL vetäytyy Pekingin Olympialaisista – Mika Lehtimäki: ”Suomalaispelaajien menestyksellä NHL:ssä iso itseisarvo”

Pohjois-Amerikan jääkiekkoliiga NHL on vahvistanut, että NHL-pelaajat eivät ole käytettävissä Pekingin olympiaturnauksessa helmikuussa. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki muistuttaa, että vaikka Pekingissä mitaleista kamppailevat Euroopassa pelaavat pelaajat, suomalaispelaajien laaja menestys NHL-kaukaloissa on jo itseisarvoisesti tärkeää suomalaisen huippu-urheilun strategian menestystavoitteiden mukaisesti.

Uutinen NHL:n vetäytymisestä ei tullut yllätyksenä Suomen olympiajoukkueen johdolle. Asia on ollut vireillä jo jonkin aikaa, ja alusta asti on ollut tiedossa, että NHL:llä on mahdollisuus tarkastella osallistumistaan koronaviruspandemian vaikutukset huomioon ottaen tammikuulle 2022 saakka.

– Suomen Jääkiekkoliitto ja Suomen Olympiakomitea ovat valmistautuneet kumpaankin vaihtoehtoon kahdella rinnakkaisella suunnitelmalla. Leijonat on voittanut maailmanmestaruuden 2019 ja MM-hopeaa 2021 pääosin Euroopassa pelaavista pelaajista kootuilla joukkueilla, joten menestysnäkymämme on vahva tässäkin tilanteessa, Huippu-urheiluyksikön ja Suomen olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki sanoo.

NHL ei ollut mukana PyeongChangin Olympialaisissa 2018. Kun myös Peking jää väliin, maailman parhailla miesjääkiekkoilijoilla tulee ainakin 12 vuoden tauko olympiatasolla.

– NHL:ssä on esiintynyt tällä kaudella 54 suomalaispelaajaa. Huomattava osa heistä pelaa aivan ratkaisevan tärkeissä rooleissa joukkueissaan. Tietenkin olisi ollut herkullinen tilanne päästä mittaamaan tasoa tällaisista pelaajista koostuvalla joukkueella maailman muita absoluuttisesti parhaita pelaajia vastaan, Lehtimäki sanoo.

– Mutta, suomalaispelaajien isolla määrällä ja laajalla menestyksellä NHL:ssä on myös todella iso itseisarvo. Ammattilaisuuden kasvattaminen on koko suomalaisen huippu-urheilun strategian yksi tärkeimmistä tavoitteista, ja jääkiekko on näyttänyt varsinkin ammattiurheilijatasolla tässä jo pitkään suuntaa.

Huippu-urheiluyksikkö seuraa jatkuvasti ammattilaispelaajien ja -valmentajien määrää ulkomaiden huippusarjoissa. Luvuilla on kaikissa joukkuepeleissä korrelaatiosuhde maajoukkueiden menestysnäkymiin, mutta nuorten suomalaispelaajien jatkuva vyöry NHL:ään ja muihin ulkomaisiin sarjoihin on jo itsessään suomalaista huippu-urheilukulttuuria valtavasti rikastuttava tekijä.

– Jääkiekkoliiton ja suomalaisen huippu-urheilujärjestelmän yhteinen valinta on ollut lyödä paukkuja nimenomaan tämän ammattilaistien vahvistamiseen – siihen, että Suomesta on mahdollista ponnistaa maailman parhaiden pelaajien joukkoon. Järjestelmän pohjana on vahva Leijona-polku sekä Jääkiekkoliiton seurayhteistyötä vahvistava sateenvarjotoiminta, jota Olympiakomitean koordinoima akatemiajärjestelmä tukee. Tätä työtä ei tehdä vain siksi, että neljän vuoden välein olisi mahdollista menestyä Olympialaisissa, Lehtimäki korostaa.

– Viime kaudella NHL:ssä pelasi ennätysmäärä suomalaisia (60) ja tällä kaudella tuo ennätys saattaa hyvin mennä jälleen rikki. Se on itsessään jo kova juttu ja kertoo laadukkaasta pitkäjänteisestä työstä. Ei ole mitään syytä epäillä, ettei tilanne säily vähintään yhtä hyvänä myös tulevaisuudessa. Kyseessä ei ole siis mikään uniikki ikäluokka, ja uskon vankasti, että myös menestyminen tulevaisuuden NHL-pelaajien turnauksissa on ihan yhtä lailla mahdollista.

24:nnet talviolympialaiset kilpaillaan Kiinan Pekingissä 4.-20. helmikuuta. Naisten jääkiekkoturnaus käynnistyy jo torstaina 3. helmikuuta, miesten keskiviikkona 9. helmikuuta.

Lisää aiheesta

NHL:n virallinen ilmoitus aiheesta

Suomen Jääkiekkoliiton uutinen aiheesta

Lue lisää aiheesta