Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
20.03.2022 | Huippu-urheilu | Uutinen

Jääkiekon EYOF-lajikummi Isa Rahunen: ”Nauti matkasta, älä ajattele vain päämäärää”

Jääkiekko oli Isa Rahusen perheessä koko perheen harrastus. Äiti pelasi jääkiekkoa ja isä valmensi. Myös neljä vuotta vanhempi sisko pelasi, joten oli luontevaa, että pikkusiskokin päätyi lajin pariin. Muitakin lajikokeiluja oli, mutta kun oma laji piti valita, vei jääkiekko helposti voiton.

Suurimpana saavutuksenaan Rahunen pitää olympialaisia.

– Minulla oli pienestä lapsesta saakka unelma päästä edustamaan Suomea olympialaisissa. Se oli yksi mahtavimmista kuukausista elämässäni ja ekstrana oli tietysti vielä hieno menestys, mitä sieltä tuli. Olen tosi onnellinen myös siitä, että sain kokea kotikisat. Ne olivat ainutlaatuinen tilaisuus. Hallit olivat täynnä, saatiin olla kotimaassa, perhe ja sukulaiset olivat katsomassa. Siitä sai ekstralatausta, kun tiesi, että he ovat paikan päällä, tosi lähellä.

Rahunen kertoo, että Suomen edustaminen on aina ollut hänelle erityistä. Ensimmäinen Suomi-logolla varustettu kutsukirje maajoukkueleirille sai aikaan kylmät väreet ja hän muistaa tärisevin käsin avanneensa kirjeen.

– Muistan edelleen sen tunteen, kun avasin kirjeen. Siitä se matka silloin lähti. Maajoukkue-edustusta ei koskaan ei voinut pitää itsestäänselvyytenä. Aina piti tehdä kaikkensa, että sai paikan. Joka kerta, kun kutsu on tullut, on aina mennyt ne samat kylmät väreet. Toinen huikea hetki oli se puhelu, kun minulle soitettiin, että minut on valittu olympialaisiin. Silloin taisi valmentaja joutua kysymään, oletko vielä siellä, kun haukoin henkeäni puhelimessa, Rahunen naurahtaa.

Lajikummin lause jatkuu näin

Päätös lähteä huippu-urheilijan uralle tarkoitti elämässäni konkreettisesti sitä, että olin valmis tekemään mitä vaan, että pystyn saavuttamaan tavoitteeni. On tietoinen päätös olla huippu-urheilija ja se vaatii elämässä myös valintoja. Itse en antanut itselleni muuta vaihtoehtoa kuin aina pelin, koska olin tehnyt päätöksen, että olen huippu-urheilija. Mutta sitten, kun sulla on se joukkue ja yhteisö ja hoksaat, että tätä ei saa mistään muualta, ja kun se palkinto työstä tulee, niin se on parasta. Huippu-urheilu on ollut minulle elämäntapa.

Lajissani kiinnostavinta on sen monipuolisuus. Pelissä pitää toimia jalat ja kädet ja pää ja kroppa ja kaikki yhtä aikaa. Itsehän en ollut kovin monipuolinen, olin yksinkertainen puolustava puolustaja, mutta olin hyvä siinä mitä tein. Tietenkin lajissa parasta on myös joukkue ja se yhteisö, mikä siinä on.

Ikävuodet 15­­­–18 olivat oman urani kannalta kaikista tärkeimpiä. Siinä iässä on haastavaa teininä suhtautua joihinkin asioihin, kuten siihen että viikonloppuisin kaverit tekevät täysin eri juttuja kuin itse, kun oma aika menee treeneissä ja peleissä. Sitten vielä haasteena, että saa hoidettua koulun kunnolla kiekkoilun rinnalla.

Toisaalta ne olivat myös nautinnollisimpia ja huolettomimpia vuosia. Silloin ei miettinyt mitään muuta kuin sitä hienoutta, mikä siinä lajissa on. Ei ajatellut asioita paljon sen pidemmälle, kuin että vitsi kuinka kiva on mennä treeneihin ja pelata kavereiden kanssa ja kuinka mahtavaa se peli on. Niinä vuosina tehdään myös pohjaa tulevaan. Eli ne ovat tärkeimpiä, mutta myös huolettomimpia vuosia.

Haastavina aikoina minua motivoi perheen ja joukkueen tsemppi. Joskus, kun tuntui, että on valmis heittämään hanskat tiskiin, niin se motivoi, kun joku läheltä sanoo, että ei kannata, mieti mitä olet tehnyt ja mikä kaikki sinua odottaa. Kun on tavoite ja unelma, niin se unelma auttaa jaksamaan vaikeina hetkinä. Ja tietenkin se joukkue motivoi jatkamaan, koska en tee tätä pelkästään itselleni, mutta myös joukkueelle, ja joukkue on paljon isompi kuin minä itse.

Haluaisin sanoa 16-vuotiaalle itselleni, että usko itseesi ja siihen, että pystyt saavuttamaan sen unelman, mikä sulla on aina ollut. Nauti matkasta, älä ajattele vain sitä päämäärää.

EYOF-kotikisat Vuokatissa ja Lahdessa 20.-25.3.2022

Euroopan nuorten olympiafestivaalien (EYOF) talvikisat järjestetään 20.-25.3.2022 Kainuun ja Lahden maisemissa. Poikien jääkiekko sai kunnian aloittaa kisatapahtumat jo viime joulukuussa, ja turnauksen voitti tuli Suomeen pikkuleijonien upealla esityksellä. EYOF- kisat ovat Suomen historian neljännet viiden renkaan eli olympialipun alla kisattavat arvokilpailut.

Suomen joukkueella on joka lajissa lajikummi eli nuoria urheilijoita tsemppaamassa on lajissaan tunnettuja huippu-urheilijoita, nykyisiä tai jo uransa lopettaneita.

Lue lisää aiheesta