Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

Unelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytetään liikkumisen kipinää – löydä oma liikkeesi!  

Liikkuminen edistää hyvinvointia monin tavoin. Parhaimmillaan liikkuminen tarjoaa mahdollisuuden omaan aikaan, oman hyvinvoinnin edistämiseen ja yhteisen tekemiseen perheen ja ystävien kanssa. Unelmien liikuntapäivä tarjoaa mahdollisuuden kokeilla ja löytää omia liikkumisen tapoja – yksin ja yhdessä.  

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen tiistaina 10.5. Vuosittain järjestettävä liikkumisen kokeilu- ja pop-up-päivä innostaa liikkeelle ja kannustaa kokeilemaan uusia liikkumisen tapoja.

Unelmien liikuntapäivänä esimerkiksi koulut, päiväkodit, työpaikat, yhdistykset ja urheiluseurat voivat ideoida niin pieniä kuin suuria liikuntatapahtumia. Päivän tavoitteena on, että jokainen voi löytää itselleen mieluisia liikkumisen tapoja.

Olympiakomitean liike ja liikunnallisen elämäntavan yksikön johtajan Petri Keskitalon mukaan Unelmien liikuntapäivä nostaa esiin liikunnan yhteiskunnallisesti merkitystä laajalti.

– Unelmien liikuntapäivällä haluamme näyttää, että jokainen voi löytää itselleen mielekkään tavan liikkua. Liikunnalliseen elämäntapaan ei ole yhtä ”oikeaa” tapaa, vaan jokainen voi liikkua juuri itselleen sopivalla tavalla. Liikkuminen voi olla työmatkaliikuntaa, itselle mieluisa harrastus tai tunnin mittainen happihyppely luonnossa, Keskitalo taustoittaa.

Karttapalvelusta löydät liikuntatapahtumia paikan päältä ja verkosta

Unelmien liikuntapäivän karttapalvelu kokoaa 10.5. järjestettävät liikuntatapahtumat yhteen. Karttapalvelun avulla voit hakea ja löytää sopivia tapahtumia ympäri Suomen. Liikuntatapahtumia järjestetään sekä paikan päällä että verkossa.

– Karttapalvelu kokoaa yhteen runsaasti erilaisia liikkumisen muotoja – aina pehmomiekkailusta perheiden yhteisiin luontoretkiin tai leikkimielisiin kilpailuihin. Palvelu tarjoaa näkyvyyttä tapahtumille ja toimijoille sekä kokoaa yhteen huikean valintapaletin monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, kertoo Olympiakomitean liikunnallisen elämäntavan erityisasiantuntija Matleena Livson. 

– Jo nyt karttapalveluun on ilmoitettu suuri määrä sekä lajeihin tutustuville että kokeneemmille lajikonkareille soveltuvia tapahtumia. Tapahtumia voi hakea sivustolta alueellisesti, tapahtuman kohderyhmän tai sisällön mukaan, Livson vinkkaa.

Tässä muutamia esimerkkejä jo nyt ilmoitetuista seurojen tapahtumista:  

  • Avoimet aikidotreenit, Porvoo
  • Boffausta kaikille, Turku
  • QR-koodi suunnistusta lapsiperheille, Espoo
  • Perheen iltapalaretki, Nuottiniemi
  • Maksa mitä haluat -uintikokemus, Janakkala
  • FUN avoimet ovet, Tampere
  • OTC Juniors MTB viikkokisa, Kempele

Anna lahjaksi liikettä sekä itsellesi että muille

Unelmien liikuntapäivä kannustaa antamaan lahjaksi liikettä – sekä itselle että muille. Liikunnan avulla voimme edistää omaa hyvinvointiamme ja viettää aikaa esimerkiksi perheen ja ystävien kanssa.

– Kun annat lahjaksi aikaa liikkeelle, voit edistää omaa ja muiden hyvinvointia. Voimme jokainen edistää liikunnallista elämäntapaa jo hyvin pienillä teoilla. Unelmien liikuntapäivänä haluamme rohkaista kokeilemaan erilaisia liikkumisen tapoja matalalla kynnyksellä. Parhaassa tapauksessa jo yksittäiset positiiviset kokemukset kannustavat liikkeelle myös jatkossa. Tätä haluamme Unelmien liikuntapäivänä nostaa esiin, Keskitalo summaa.

Olethan mukana viettämässä Unelmien liikuntapäivää?

Viime vuonna Unelmien liikuntapäivään osallistui jopa miljoona suomalaista! Lisätietoja tapahtumasta ja karttapalvelun löydät www.unelmienliikuntapaiva.fi -sivuilta.

Mikä on sinun Unelmien liikuntapäiväsi? Jaa tapahtumasi tai liikkumisen iloa, hetkiä ja tunnelmia myös somessa hashtagilla #unelmienliikuntapäivä.

 

Lisätietoja

www.unelmienliikuntapaivä.fi

Unelmien liikuntapäivän materiaalit ja somekuvat voi ladata aineistopankista.

 

Unelmien liikuntapäivä on vuosittain 10.5. järjestettävä kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop-up päivä. Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään uusia tapoja liikkua. Unelmien liikuntapäivää koordinoi ja tapahtumasivustoa ylläpitää Suomen Olympiakomitea. Sitä ovat edistämässä lukuisat liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatiot sekä kunnat.

Lue lisää aiheesta