Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
09.06.2022 | Seuratoiminta | Artikkeli

Nuorten työllistäminen vahvistaa seuratoiminnan jatkuvuutta – yleisseura Sevetin Peurat ry pitää yllä 350 asukkaan Sevettijärven harrastus- ja tapahtumakulttuuria

Tänä kesänä Sevetin Peurat ry saa vahvistuksekseen kolme nuorta kesätyöläistä. Nuorten työllistäminen on jo pitkään ollut seuralle tärkeä perinne, mutta väestön ikääntyminen ja koulutettujen nuorten siirtyminen muualle työelämään on korostanut kylän nuorten työllistämisen merkitystä entisestään.

Sevetin Peurojen rahastonhoitaja ja sihteeri Kari Toivola kuvailee seuratoiminnan merkitystä Sevettijärven kyläläisille äärettömän tärkeäksi. Inarin kuntaan kuuluva kylä sijaitsee Pohjois-Lapin koltta-alueella.

– Meillä puhutaan sekä suomea että saamea, ja kuulumme myös Suomen Saamelaisten urheiluliittoon (Sámi valastallanlihtu Suomas rs), Toivola avaa.

Yleisseuran lajirepertuaariin kuuluu muun muassa lentopalloa, yleisurheilua ja hiihtoa. Lisäksi seuralla on pieni kuntosali Sevettijärven koulun pihapiirissä.

Seuralta löytyy kuitenkin myös oma erikoisuutensa: vuosittain järjestettävä suopunkiviestihiihto. Tyypillisesti seura haastaa kilpailuun kylän muita yhdistyksiä, yhteisöjä sekä naapurikylien yhdistyksiä. Voittajajoukkue saa haltuunsa kiertopokaalin vuodeksi ja voittajien nimet kirjataan historiikkiin.

– Yksinkertaisuudessaan kilpailuun kuuluu hiihtoa ja suopungin heittoa poron sarviin. Ennen heittoa kukin joukkueen jäsen hiihtää esimerkiksi 1200 metrin sprintin, minkä jälkeen suopunki on tarkoitus heittää kolme kertaa peräkkäin joukkueen numerolla varustettuihin poron sarviin. Sarvet eivät saa osua muiden kilpailijoiden sarviin. Yksi hutiheitto vastaa yhtä sakkokierrosta, kuvaa Toivola.

Sevetin Peurat pokkasi kiertopalkinnon nimiinsä talvella järjestetyissä suopunkiviestihiihtokilpailuissa.

Kesätyöseteli mahdollistaa nuorille töitä lähiseudulta

Sevettijärven kylässä asuu 350 asukasta. Toivolan mukaan on todella tärkeää, että seura pystyy työllistämään nuoria kesäisin.

– Olemme työllistäneet nuoria yhdistystoiminnassamme vuodesta 1997 lähtien. Tiedämme, että kesätyötä voi olla vaikeaa löytää lähiseudulta jo pitkien välimatkojen vuoksi. Haluamme osaltamme auttaa nuoria löytämään töitä läheltä. Tarjoamamme kesätyöpaikka on usein ollut nuoren ensimmäinen työpaikka.

Viime vuonna nuorten työllistäminen starttasi Opetus- ja kulttuuriministeriön kesätyösetelin avulla. Kesätyösetelin seuroille jakaa alueen liikunnan ja urheilun aluejärjestö. Pohjanmaan Liikunnan ja Urheilun aluejohtaja Aino-Maija Siren oli mukana kesätyösetelihankkeessa jo viime vuonna. Kesätyöseteli on Sirenin mukaan hyvä kannustin seuroille nuorten palkkaamiseksi.

– Seurat hyötyvät nuorten työpanoksesta ja samalla nuoret saavat tärkeää työkokemusta. Seurojen toiminta on laajaa ja tehtäviä on tarjolla monipuolisesti. Täksi kesäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta jaettiin urheiluseuroille kaiken kaikkiaan 2,2 milj. euroa nuorten työllistämiseen. Seurakohtaisen tuen avulla nuori on mahdollista työllistää enintään 60 tunnin ajaksi, Siren taustoittaa.

Seuratoiminta on merkittävä osa Sevettijärven kylän arkea

Toivola uskoo, että kesätyösetelin kaltaiset avustukset edesauttavat seuran toiminnan jatkumista.

– Vaikka Sevettijärvellä ”kaikki tuntevat kaikki”, on tärkeää, että pääsemme näyttämään nuorille, miten toimintaa pyöritämme. Nuoret osaavat joko itse kysyä meiltä töitä kesäksi tai me tarjoamme näitä suoraan heille. Tänä kesänä kaksi nuorta vastaa ohjaustoiminnasta ja kolmas auttaa kentän sekä liikunnan ja urheilun puitteiden kunnostustöissä.

157 jäsenen seurassa liikuntaharrastamisen lisäksi järjestetään myös muuta toimintaa. Vuosittaisen urheilutapahtuman yhteydessä järjestetään Sevettijärvellä perinteeksi muodostunut kulttuuritapahtuma.

Perinteiseen Sevettijärven urheilutapahtumaan kuuluu myös illalla järjestettävä kulttuuritapahtuma. Toivolan mukaan päivä on kyläläisille yksi odotetuimmista.

– Kulttuurin ja urheilun yhdistäminen on onnistunut luontevasti. Päivällä kisaillaan juoksussa, lapset pallonheitossa, isommat kuulantyönnössä ja keihäänheitossa. Jos haluaa päästä tosissaan testaamaan kuntoaan, on lajivaihtoehtona myös 1000 metrin juoksu. Kisojen jälkeen kokoonnumme kyläyhdistyksen tiloihin tai seuramme tanssilavalle, jossa vietämme loppupäivän perinteisessä kulttuuritapahtumassamme laulun, tanssin ja muiden kulttuuriesitysten merkeissä.

Toivola kokee seuratoiminnan olevan merkittävä osa kylän toimintaa. Seuran tapahtumat saavat paikkakuntalaiset liikkeelle ja luovat yhteisöllisyyttä kylään.

– Seuran toimintaan ja tapahtumiin saadaan aina kyläläisiä mukaan ja apukäsiä on tarjolla tapahtumien valmisteluvaiheesta lähtien. Seuran toiminta on äärettömän tärkeää koko kylällemme.

 

Teksti: Aliisa Varuhin

Kuvat: artikkelikuva ja kuva 3. Erkki Hanski, kuva 2. Sevetin Peurat ry

Lue lisää aiheesta