Urheilu ei ole rikki

Ei urheilu ole rikki. Ei urheilu ole sairas. Ei urheilua tarvitse parantaa.

Ihmisoikeusliitto on kampanjoinut muiden järjestöjen tukemana upeasti Älä riko urheilua -kampanjalla. Kampanja ei väittänyt, että urheilu olisi rikki, mutta sanoitti hienosti ääneen riskin siitä, että se voi rikkoutua. Aihe puhutteli meistä jokaista. Meidän tekomme, tapamme toimia ja asenteemme voivat rikkoa urheilun. Mikäli näin tapahtuisi, rikkoisimme jotain todella arvokasta, koska urheilun avulla voimme rakentaa yhteiskuntaamme ja edistää yhdenvertaisuutta.

Me ihmiset olemme ne, jotka voivat joko sairastuttaa urheilun tai viedä sen seuraavalle tasolle. Meidän tulee seurata vallitsevaa aikaa, yhteiskunnan tilaa, sen vaatimuksia ja tilausta siihen, millä tavoin urheilu voi Suomea entisestään edistää. Ei pelätä edustaa muutosta.

Meidän on käännettävä urheilun tarinaan uusi sivu ja löydettävä sille tämän ajan merkitys. Ei urheilu ole sairas tai rikki – päinvastoin, urheilu voi tarjota lääkkeen moniin yhteiskunnan haasteisiin kuten vähentämään eriarvoisuutta.

Tunne on urheilun suurimpia voimia. En ole koskaan kokenut niin suuria tunteita kuin urheilussa; osana yhteisöä ja joukkuetta tai saavuttaessani ja tavoitellessani jotain, mitä en voisi saavuttaa yksin. Urheilu saattaa yksilön osaksi yhteisöä, osaksi jotain itseään suurempaa. Menestyksestä ja mitaleista puhutaan paljon ja ne ovat osa urheilua, erityisesti huipulla. Menestys ei kuitenkaan ole vain mitaleja, se on myös tunteita: lapselle ja nuorelle sen oman jutun löytäminen tai liikunnan myötä yhteisöllinen hetki iäkkään viikonlopussa. Kasvu ihmisten liikkeessä tuo menestystä niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Meidän tulee rohkaista jokaista siihen, että yhä useampi kokeilisi rajojaan ja että on sairaan cool yrittää. Uskon, että lupa yrittää ruokkii myös urheiluyhteisön tavoitetta ammattilaisuuden kasvuun ja menestykseen.

Suomalaiset tunnetaan sitkeydestä. Olemme valmiita tekemään kaikkemme. Välillä menestymme, mutta kestämme myös pettymyksiä, neljänsiä sijoja ja sadasosia. Toivon, että tämä meille ominainen sitkeys näkyisi nyt siinä, kuinka hanakasti tartumme urheilun tarjoamiin mahdollisuuksiin juuri tässä ajassa. Meidän on nähtävä, mitä urheilu voi tarjota meille niin yksilöinä kuin yhteisönä. Tämä voi olla omien rajojen kokeilua henkilökohtaisen hyvinvoinnin tai tavoitteellisen urheilun kautta. Se voi olla myös osallistumista toimintaan, josta koko yhteisö hyötyy. Hyvän tekemistä niin itselle kuin muille.

Tilaus yhteisöllisyydelle ja kohtaamisille on pandemian jäljiltä ollut suuri. Järjestin lasten talviolympialaiset helmikuussa yksityishenkilönä yhdessä naapureiden, asukasyhdistyksen sekä paikallisen yrittäjän ja urheiluseuran kanssa. Saimme tapahtuman järjestämiseen runsaasti vapaaehtoisapua. Paikalle saapui yli 300 lähialueen asukasta. Jokainen lapsi lähti tapahtumasta voittajana suklaisen kultamitalinsa kanssa. Oli valtava tilaus sille mitä urheilu ja liikunta voi parhaimmillaan tuottaa: liikettä, yhteisöllisyyttä ja iloa. Tätä hyvää meidän on ruokittava ja tartuttava urheilun tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Järjestämme 20.7. Olympiastadionilla Olympiapäivä -tapahtuman yhdessä Helsingin kaupungin, Stadionsäätiön sekä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON kanssa. Samalla juhlistamme Helsingin olympialaisten 70-vuotisjuhlaa. Paikalle on tulossa niin nykyisiä huippu-urheilijoita kuin myös 1952-olympiajoukkueen jäseniä ja vapaaehtoisia. On valtavan suuri kunnia tavata heidät, joista nuorimmatkin ovat yli 80-vuotiaita.

Te kaikki, jotka olette ensi viikon keskiviikkona Helsingissä, tulkaa nauttimaan siitä yhteisöllisyydestä ja iloisesta ilmapiiristä mitä urheilu meille tarjoaa. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Mukana on yli 20 lajiliittoa toimintapisteineen sekä monipuolista iloa ja yhteisöllisyyttä tuottavaa ohjelmaa. Se voi olla tässäkin ajassa meille jokaiselle pieni lääke haasteidemme keskellä.

Urheilu ei ole rikki. Urheilu säilyy ehjänä, jos ja kun me niin haluamme ja pitää myös meidät terveinä.