Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
09.10.2022 | Seuratoiminta | Artikkeli

Vuoden Fiksu seura Terjärv Ungdoms Sportklubb on tehnyt onnistuneita ratkaisuja energiakysymyksen äärellä  

Terjärv Ungdoms Sportklubb on 2 500 asukkaan Teerijärven kylällä toimiva monilajiseura. Seura palkittiin Vuoden 2022 Fiksu seurana Tähtiseurapäivillä 8.10.2022. Terjärv Ungdoms Sportklubb on tehnyt onnistuneita ratkaisuja erityisesti energiakysymyksen äärellä. Ekologiset toimintatavat näyttäytyvät seura-arjessa kuitenkin myös muualla; esimerkiksi yhteiskyydityksin ja kylän yhteisin tempauksin.   

Terjärv Ungdoms Sportklubbissa kestävää kehitystä edistäviin toimintatapoihin on satsattu jo pitkään. Seuran puheenjohtajan Camilla Vesalan mukaan seura haluaa toimia mahdollisimman kustannustehokkaasti ja ekologisesti.  

– Olemme pieni seura ja pyöritämme toimintaamme vapaaehtoisvoimin. Meille on ollut tärkeää, että saamme kustannuksemme inhimilliselle tasolle ja toimintamme on mahdollisimman kestävällä pohjalla, Vesala taustoittaa.  

Seuran tukikohtana toimii seuran hiihtomaja. Tiloissa järjestetään niin lajijaostojen vanhempainiltoja kuin kauden päätösjuhlia. Seura on investoinut tilan lämmitysjärjestelmän öljystä maalämmöksi.  

Maalämpö säästää ympäristöä ja on vähentänyt rakennuksen lämmityskustannuksia. 

– Aiempi lämmitysratkaisu ei ollut kestävä. Maalämpö pitää lämmön tasaisena ja pystymme järjestämään tiloissa yhä monipuolisempaa toimintaa sekä seurallemme että esimerkiksi kylän eläkeläisille. Nyt tila on käytettävissä ympäri vuoden.  

Kestävämpiä lämmitysratkaisuja on tehty myös seuran muissa tiloissa. Muun muassa jäähallin yhteyteen vuonna 2021 valmistunut pukuhuone toimii kaukolämmöllä.  

Seura on tärkeä roolimalli

Terjärv Ungdoms Sportklubbin ekologiset toimintatavat ulottuvat myös seuran logistiikkaratkaisuihin.  

– Pelimatkoille ja kilpailuihin lähdetään yhteiskuljetuksin. Näitä järjestetään pääsääntöisesti kimppakyyteinä, mutta toisinaan saatamme vuokrata isomman auton suuremmalle porukalle. Ratkaisu on kustannustehokas, mutta myös tärkeä yhteishengen kohottaja.  

Unelmien liikuntapäivää seura vietti puolestaan plogging -haasteen merkeissä; seura haastoi liikkumaan ja samalla pitämään kylää siistinä. 

Vesala korostaa fiksujen toimintatapojen olevan satsaus kaikkien tulevaisuuteen.  

– Seura on monessa mielessä esikuva erityisesti kylän lapsille ja nuorille – miksei myös aikuisille. Olemme tärkeä roolimalli, joten meidän on toimittava asemamme mukaan. Ympäristöä säästävät toimintatavat ovat investointi meidän kaikkien tulevaisuuteen. 

– Ympäristökysymykset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan ja meidän on toimittava näiden periaatteiden mukaan. Jos emme panosta laatuun ja kestävään kehitykseen, ei toimintamme enää houkuttele, Vesala jatkaa.  

Kestävää kehitystä edistetään koko seuran voimin

Vesalan mukaan on tärkeää, että kestävää kehitystä edistävät ratkaisut tunnistetaan koko seuran kesken – aina hallituksesta seuratoimijoihin. Askelia kohti yhä ekologisempia toimintatapoja on otettu yksi kerrallaan.  

– Vaikka seuramme on pieni, on meillä suuri sydän. Mottomme on ruotsin kielellä, Teerijärven murteella, ”Så mang som möjligt, så leng som möjligt och så roligt som möjligt”. Vapaasti suomennettuna tämä tarkoittaa ”Niin moni kuin mahdollista, niin kauan kuin mahdollista ja niin hauskaa kuin mahdollista”. Mottoomme nojaten haluamme myös toimia – mahdollisimman pitkäjänteisesti, Vesala summaa.  

 

Terjärv Ungdoms Sportklubb on noin 350 jäsenen monilajiseura. Seuran tarjoaa harrastustoimintaa jääkiekossa, jalkapallossa, yleisurheilussa, firsbeegolfissa ja hiihdossa. Seuran jääkiekkojaosto omaa Tähtimerkin lasten ja nuorten osa-alueesta.  

 

Olympiakomitea haluaa kannustaa Fiksu seura -palkinnon avulla seuroja kehittämään ja jakamaan ympäristöä säästäviä ja fiksuja toimintatapoja. Vuoden Fiksu seura palkitaan 2 000 euron kannustinpalkinnolla.  

Fiksu toimintatapa  

  • Kohdistuu seuran arkeen ja pienentää ympäristövaikutuksia 
  • On todettu seurassa toimivaksi ja hyödylliseksi 
  • Auttaa tekemään seuran toiminnasta entistä kestävämpää.  

 

 

Lue lisää aiheesta