Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
19.12.2022 | Seuratoiminta | Artikkeli

Helsingin Taitoluisteluklubi saavutti muodostelmaluistelun huippu-urheilun Tähtimerkin systemaattisella työllä – ”Haluamme koko ajan olla parempia”

Helsingin Taitoluisteluklubi on onnistunut luomaan toimivan urheilijapolun harrastajasta huippu-urheilijaksi. Huippu-urheilun Tähtimerkin omaava seura on hyötynyt Tähtiseura-laatuohjelmasta monin tavoin. Seuran työntekijät ja muut toimijat tunnistavat seuran yhteiset tavoitteet nyt aiempaa paremmin.

Helsingin Taitoluisteluklubin muodostelmaluistelun matka Tähtiseura-polulla huipentui Tähtimerkkiin vuonna 2022. Seuran muodostelmaluistelun huippu-urheilupolun johtajan Kaisa Arrateigin mukaan Tähtiseura-ohjelma toi seuran toimintamalleihin yhteisymmärrystä ja päivitti toimintatapoja.

– Tähtiseura-ohjelman avulla olemme pystyneet perkaamaan toimintamme osiin ja pohtimaan, millä tavalla asiat voisivat olla paremmin, Arrateig avaa.

Seura asetti kehittämistoimenpiteiden tavoitteiksi muun muassa dokumentointitapojen parantamisen ja toimintatapojen yhtenäistämisen. Arrateigin mukaan konkreettisten tavoitteiden asettaminen edistää prosessia.

– Lisäksi tarkastelimme niin hallituksemme kuin työntekijöidemme roolia. Meille on tärkeää, että hallitus tukee toimintaamme ja luo tätä kautta tarvittavat puitteet huippumenestyksen saavuttamiseksi. Samalla halusimme varmistaa, että seuramme työntekijät tietävät, millä tavalla tieto dokumentoidaan oikein. Kun nämä seikat ovat kunnossa, rakennetaan valmentajille tarvittavat puitteet tehdä työtään.

Helsingin Taitoluisteluklubi saavutti muodostelmaluistelun Tähtimerkin vuonna 2021. Muodostelmaluistelussa on panostettu sekä valmennusosaamiseen että turvalliseen toimintaympäristöön.

Valmennus Tähtiseura-prosessin keskiössä

Helsingin Taitoluisteluklubin muodostelmaluistelu on panostanut vahvasti sekä valmennusosaamiseen että turvalliseen toimintaympäristöön.

– Ilman laadukasta seuratoimintaa ei synny huippu-urheilijoita. Valmennus on ollut keskiössä myös Tähtiseura-prosessissa. Laatuohjelman myötä olemme saaneet valmennukseen liittyviin ajattelumalleihin konkretiaa, Arrateig kuvaa.

Seura haluaa korostaa valmennuksessa kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Lajitaidot eivät ole ainoa osa-alue, jota valmentajan tulee ymmärtää.

– On tärkeää, ettei valmentajuutta lähestytä vain laji- ja tekniikkaosaamisen kautta. Haluamme, että urheilijoiden ja valmentajien välillä vallitsee avoin keskusteluyhteys ja urheilijan polkua tuetaan sen eri vaiheissa kokonaisvaltaisesti. Lajivalmennuksen rinnalla oheisvalmennuksen on oltava laadukasta ja monipuolista.

Lisäksi seurassa on määritelty huippu-urheiluvalmennukseen kohdistuvat vaatimukset. Joukkueet omaavat päätoimiset vastuuvalmentajat, yksilötaitovalmennukseen panostetaan yhä enemmän, valmentajia koulutetaan ja mentoroidaan sekä seuran sisä- että ulkopuolella, ja heidän työhyvinvointiinsa panostetaan.

Helsingin Taitoluisteluklubin muodostelmaluistelun huippu-urheilupolun johtajan Kaisa Arrateigin (kesk.) mukaan on tärkeää, ettei valmentajuutta lähestytä vain lajiosaamisen kautta.

Tärkeintä on halu kehittyä

Arrateigin mukaan Tähtiseura-prosessiin lähtiessä seuran tavoite oli kehittyä yhä paremmaksi.

– Toimintatapojen selkiyttäminen on mielestäni avain menestykseen. Arki on näin monin tavoin selkeämpää. On myös huomattavasti helpompi ottaa mukaan uusia seuratoimijoita, kun tiedämme toiminnan raamit. Haluamme olla koko ajan parempia.

Tähtiseuraprosessin läpi vieminen voi ottaa aikaa ja tähän on hyvä varautua. Kehityskohteet on hyvä kirjata ylös ja ennen prosessin alkua.

– Ennen prosessin käynnistämistä kirjasimme ylös kehityskohteitamme. Näin niihin oli helpompi tarttua.

– On myös hyvä tiedostaa, että prosessi voi viedä aikaa. Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa turhia paineita, sillä Tähtiseurapolku on jokaisella seuralla erilainen. Emme mekään tehneet tätä yhdessä yössä. Tärkeintä on seuran halu kehittyä ja viedä toimintaansa uudelle tasolle, Arrateig summaa.

 

Teksti: Aliisa Varuhin
Kuvat: Ville Levijärvi

Lue lisää aiheesta