Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

Järjestöiltä ei leikata, vakuuttivat kansanedustajat

Tuki kansalaisjärjestöille tulee olemaan vankkumaton seuraavalla hallituskaudella, riippumatta hallituspohjasta. Näin vakuuttivat suurten puolueiden kansanedustajat Olympiakomitean, SOSTE:n, Allianssin ja KULTA ry:n koolle kutsumassa vaalipaneelissa 18.1.2023 Korpilammella.

Paneelissa keskustelemassa olivat kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto, perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa, vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Holopainen, vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää, keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen ja SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Vaalipaneelin aiheena oli kansalaisjärjestöjen tulevaisuus seuraavalla hallituskaudella. Puolueet olivat yksimielisiä siitä, että järjestöillä on keskeinen rooli hyvinvointiyhteiskunnassa niin suomalaisten hyvinvoinnin ja osallistumisen edistäjinä kuin osana moniäänistä demokratiaa.

Poliitikot totesivat puolueidensa olevan sitoutuneita sopuun uudesta rahoitusmallista, kun järjestöjen rahoituksen kytky rahapelituottoihin puretaan ja järjestöjen rahoitus siirretään valtion budjettiin vuonna 2024. Panelistit nostivat esiin muun muassa Harrastamisen Suomen mallia ja liikunnan lisäämistä koulupäiviin tapoina edistää hyvinvointia seuraavalla hallituskaudella.

Paneelikeskustelun juonsivat KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen ja Olympiakomitean yhteiskuntasuhdepäällikkö Toni Ahva.

Voit katsoa tilaisuuden tallenteen tästä Vimeo-linkistä.

Paneelikeskustelu järjestettiin Järjestöjohdon seminaarin yhteydessä. Kaksipäiväisessä seminaarissa kansalaisjärjestöjen johtajat sosiaali- ja terveysalan, nuorisoalan, liikunnan ja kulttuurin parista kokoontuivat yhteen valmistautumaan tulevaan hallituskauteen ja keskustelemaan kansalaisjärjestökentän toimintaedellytyksistä.

Järjestöjohdon seminaarin paneelissa olivat keskustelemassa kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto, perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa, vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Holopainen, vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää, keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen ja SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Lue lisää aiheesta