OlympiaCastissa: Miten seuraavan hallituksen tulisi edistää liikunnallista elämäntapaa?
Miten seuraavan hallituksen tulisi edistää liikunnallista elämäntapaa? Miten liikkumattomuuden kriisi ratkaistaan? Veronika Honkasalo (vas.) ja Shawn Huff (vihr.) ovat vieraina OlympiaCastin eduskuntavaalisarjassa. Eduskuntavaalijaksoissa keskustelemme puolueiden liikunta- ja urheilulinjauksista. Jakson aiheena on liike ja liikunnallinen elämäntapa.
Ota OlympiaCast kuunteluun näistä palveluista:
OlympiaCast on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, jossa nostamme esille liikunnan ja urheilun ilmiöitä, tarinoita ja ihmisiä. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta.
Kaikki OlympiaCast-jaksot löydät täältä.
Tämän jakson tekstivastine:
Kaisa Larjomaa: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan! Kuuntelet Suomen Olympiakomitean tuottamaa podcastia, jossa sukellamme liikunnan ja urheilun, ilmiöiden, ihmisten ja tarinoiden pariin. Tämä jakso on osa kolmen podcastin eduskuntavaalisarjaa, jossa eduskuntavaaliehdokkaat keskustelevat liikunnasta ja urheilusta. Minä olen Kaisa Larjomaa ja meillä on vieraana kaksi eduskuntavaaliehdokasta. Veronika Honkasalo, joka on vasemmistoliiton ehdokas Helsingin vaalipiiristä. Veronica on toiminut kansanedustajana vuodesta 2019 ja hän on ammatiltaan nuorisotutkija, akateemiselta arvoltaan dosentti. Eduskunnassa hän on vaikuttanut kuluvalla kaudella muun muassa sivistysvaliokunnan jäsenenä eli ihan pelipaikoilla. Lämpimästi tervetuloa!
Veronika Honkasalo: Kiitos paljon.
Kaisa Larjomaa: Ja toisena ehdokkaana meillä on mukana Shawn Huff, joka on vihreiden ehdokas Helsingin vaalipiiristä. Shawn teki pitkän ammattilaisuran koripalloilijana Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa, ja hän pelasi Suomen maajoukkueessa miltei 20 vuotta vuoden 2022 EM kisoihin saakka ja oli seitsemän vuotta Susijengin kapteeni. Shawn toimii tällä hetkellä Helsingissä kaupunginvaltuutettuna. Lämpimästi tervetuloa.
Shawn Huff: Kiitos, kiitos!
Kaisa Larjomaa: Ja tässä podcastissa keskustelemme ehdokkaiden kanssa liikunnallisen elämäntavan edistämisestä ja liikkumattomuuden kriisin ratkaisuista. Ja lähdetään siitä liikkeelle, että mulla on täällä kaksi liikuntalupausta, jotka avaa teidän omia tulokulmia liikuntaan. Te olette toimittanut omat liikuntalupauksenne samalla kun olette allekirjoittaneet liikettä Suomeen -liikunnan ja urheilun manifestin, Shawn, sinun liikuntalupauksessasi on vahvasti mukana lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen sekä koulujen rooli. Miksi liikunta on tärkeätä syrjäytymisen ehkäisyssä?
Shawn Huff: Niin, tässä puhutaan näistä sosiaalisten ongelmien ratkaisuista, liikunnan roolista. Kyllä mulla on aika vahvasti omakohtaisten kokemusten kautta. Se, mitä mitä koripallo on antanut minulle urheilijana ja pelaajana ja myös ihmisenä mitä se on opettanut mulle ja mitä mä muistan omasta lapsuudesta, niin lapset ovat toiminnallisia varhaiskasvatuksessa aina sinne kouluun saakka, jostain syystä se tyssää siinä niin näen liikunnan yhtenä tällaisena mahdollisuutena millä voidaan lisätä sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta nuorilla, jotka ehkä kuitenkin kaipaa sitä, koska meidän kaikilla on suuri kaipuu kuulua johonkin ja olla osa jotain ryhmää. Se, mitä mä olen oppinut joukkueurheilun kautta, niin se fiilis on tosi tosi vahva ja semmoinen ryhmäytyminen nuorena urheilun kautta, niin se jatkuu läpi elämän, vaikka se urheilu jäisikin toissijaiseksi jossain vaiheessa, niin sieltä monesti saattaa löytyä ne elämän parhaimmat kaverit, jotka pysyy kuitenkin sen koko elämän. Näkisin tässä ehkä sellaisen helpon keinon lisätä tällaista yhteisöllisyyttä lapsissa, yhteenkuuluvuuden tunnetta mitä saattaa olla jo joidenkin ehkä vaikea sitten löytää opiskelusta tai jonkun muun kautta. Näkisin liikunnan tässä lääkkeenä sillä.
Kaisa Larjomaa: Kiitos. Tosi hyviä keloja, samanlaisia meillä täällä Olympiakomitean puolella pyöritellään. Veronika, sun liikuntalupaus on vähän samoilla jäljellä, liittyy yhdenvertaisuuteen ja siihen, ettei nuorten osallistuminen liikuntaharrastuksiin olisi lompakon paksuudesta kiinni. Millaisin keinoin sä edistäisi sitä, että kaikista heikoimmassa asemassa olevat pääsisivät nauttimaan liikkeestä ja sen tuomista hyödyistä?
Veronika Honkasalo: Joo tästähän on tästä aihepiiristä on paljon tutkimusta olemassa ja se tiedetään, että sosioekonominen tausta varsinkin vaikuttaa lasten ja nuorten mahdollisuuksiin harrastaa. Tiedetään myös, että Suomi on sillä tavalla aika erikoinen maa, että täällä se liikuntaharrastaminen on aika kilpailuorientoitunutta. Tämä tulee esille esim. Mikko Salasuon tehdyistä tutkimuksista eli tavallaan, että kun sä nuorena sitoudut yhteen lajiin, niin sit sä jatkat sitä niinkuin pitkään sen sijaan, että pystyisit vaihtelemaan niitä lajeja sen oman motivaation mukaan ja monet nuoret saattaa pudota pois myös sitten. Se tyypillinen ikä, kun pudotaan pois harrastuksestaan, on kolmentoista vuoden ikä. Eli semmoinen hauras nivelvaihe. Mutta että mä näen, että se taloudellinen tausta vaikuttaa monin eri tavoin. Kyse on tietenkin ennen kaikkea rahasta, ettei ole varaa näihin harrastusmaksuihin. Sen takia on tärkeätä, että näitä maksuttomia palveluita esimerkiksi Helsingissä ollaan edistetty sitä hyvin paljon. Ja sit on tää Harrastamisen Suomen malli, joka nyt täällä hallituskaudella tuli, mutta sen lisäksi raha ei ole ainoa tekijä, vaan siihen tarvitaan myös semmoista sosiaalista pääomaa eli joku turvallinen aikuinen, joka saattaa sen lapsen sinne harrastukseen mukaan. Me tiedetään, että jos lapsi vaikka harrastaa jalkapalloa, niin se edellyttää vanhemmilta aikamoista sitoutumista. Ja seurathan myös pyörii hyvin vahvasti sen vapaaehtoistyön voimin vanhempien resurssien mukaan. Ja jos on perhe, jossa asiat ei mene hirveän hyvin, ei oo paljon resursseja, niin se voi olla, että semmoista vanhemman panostusta ei silloin saa, jolloin nämä lapset ja nuoret jää ikään kuin sitten vailla sitä tukea. Me tiedetään kaikki, ettei ole välttämättä helppoo mennä ensimmäisiä kertoja mukaan uuteen harrastukseen, jossa kaikki nuoret on vieraita ja ohjaajat on vieraita. Eli tää tarvitsee monenlaista ajattelutapaa tän saavutettavuuden edistäminen.
Shawn Huff: Ja jos voi vielä komppaa Veronikaa, koska hänellä oli tosi hyviä pointteja tästä nimenomaan tästä kilpailullisuudesta ja se on hassu, että se kilpaileminen on johtanut sellaiseen erikoistumiseen lajeissa. Kun nimenomaan tutkimusten mukaan yleensä parhaimmat urheilijat on harrastanut hirveän montaa eri lajia. Ja niin jo jos sitäkin kautta ajattelisi, että olisi hyödyllistä tarjota erilaisia vaihtoehtoja nuorille, että sinä voisi nimenomaan vaihtaa aika joustavasti, mutta ehkä se järjestelmä mikä me ollaan luotu jossan tarvitaan ammattitaitoisia valmentajia ja se on aika kilpailullista, niin ehkä se vaatii niitä harjoituskertoja myös paljon sitten saadaan kerättyä rahaa vanhemmilta, että saadaan pyöritettyä sitä koko harrastustoimintaa, mutta mä oon ehdottomasti myös sitä mieltä, että siihen pitäisi löytää jotain joustavuutta eri lajien välillä, että miten pysytään vaihtaa ja sillä tavoin myös saada kaikki mukaan, koska nämä samat asiat palvelevat kaikkia urheilijoita. Palvelisivat myös kilpaurheilua, koska silloin kun ei jätetä ketään pois, niin silloin myös löydettäisiin ne lahjakkaimmat urheilijat, jotka voisi jatkaa myös sitä urheilua, että tavallaan nämä ratkaisut palvelisi molempia puolia niin harrastajia kuin myös kilpailijoita.
Kaisa Larjomaa: Se on just näin, että jos ei meillä ole liikunnallisia lapsia ja nuoria, niin ei meillä ole sitten tulevaisuuden huippu-urheilijoitakaan. Se on ihan selvä homma. Harrastamisen kustannukset tai harrastamisen mahdollisuudet, nämä on niin kun semmosia asioita, joita pitää ehkä pitää isolla porukalla lähteä ratkomaan, että on on tarvetta, että siinä puututaan valtionhallinnon tasolla mietitään niitä ratkaisuja, miten saadaan lapset liikkeelle ja miten saadaan lapsille harrastuksia ja se vaatii sitä mietintätyötä seuroissa, se vaatii sitä liitoissa. Se vaatii ihan kaikilta vanhemmilta, kouluilta pohdintaa, että päästäisiin niihin ratkaisuihin kiinni. Kiitos paljon näistä teidän lupauksista ja sen verran sanon tuosta vielä liikuntaehdokkaista, jossa olette molemmat tosiaan mukana, niin meillä on nauhoitushetkellä nyt yli 350 liikuntaehdokasta ilmoittautunut mukaan tähän tähän kampanjaan ja ne löytyy kaikki Olympiakomitean nettisivuilta, että jos on vaaleissa ehdokas hakusessa, niin sieltä kannattaa ilman muuta käydä katsomassa itselle sopiva. Kaikista eri puolueista ja kaikista eri vaalipiireistä löytyy ehdokkaita sieltä. Mutta jos palaan tähän tähän aiheeseen ja Veronica toit tosi hyvin esiin sen, että meillä on tutkimusta ja tuntuu, että et niinku harva se kuukausi tulee joku tosi järisyttävä tutkimustulos liikunnasta tai oikeastaan liikkumattomuudesta ja ollaan päästy aika paljonkin keskustelemaan julkisuudessa nyt ihan näinä päivinä ja politiikassa enemmän kuin aikaisempina vuosina aikaisemmissa vaaleissa. Loppuvuodesta 22 tuli Move-tutkimuksen tulokset ja ne shokeerasi sillä tavalla, että noin 40 prosenttia testatuista koululaisista vitos- ja kasiluokkalaista siis, on niin heikossa kunnossa, että et se voi haitata jaksamista arjessa.
Kaisa Larjomaa: Ja nyt on ihan uunituore LIITU-tutkimus, joka kertoo taas, että lasten ja nuorten liikkuminen ei ole palannut koronaa edeltävälle tasolle. Ja mikä pahempaa, niin yhä useampi lapsi pitää liikuntaa tarpeettomana. Tytöistä joka viides ja pojista joka neljäs. Nämä on aika aika huolestuttavia lukuja. Ja jos mennään aikusten liikuntaan, niin vuoden 2022 liikuntaraportin mukaan taas työikäiset aikuiset liikkuu nyt 400 askelta päivässä vähemmän kuin ennen koronaa, yhteensä reilut seitsemän tuhatta askelta päivässä. Eihän siinä päästä lähellekään sitä kymmenentuhannen askeleen, ikään kuin sitä maagista rajaa, jossa voidaan ajatella, että tulee riittävästi liikettä päivään. Työikäisen väestön kunto rapistuu, sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet lisääntyy. Tähän liikkumattomuuteen liittyvien oireiden mielenterveyden oireet, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet jne. terveydenhoito kuormittuu, meillä on oikeasti suomalaisten toimintakyky romuttumassa ja niinku uskallan sanoa, että sen mukana myös hyvinvointiyhteiskunnan perusta romuttuu ja nyt arvioidaan, että liikkumattomuus ja paikallaanolo maksaa yhteiskunnalle vähintään 4,7 miljardia euroa vuosittain, joka on ihan valtava summa. Se ei millään tavalla ole yhteydessä niihin vaikka panostuksiin, mitä liikuntaan tehdään valtionhallinnon puolelta. Paljon on tehty toki toimenpiteitä ja on Liikkuva koulu, on Harrastamisen Suomen malli, on liikuntapaikkarakentamista, pyöräteitä ja se suunta on silti alaspäin, niin miten mikä teillä se tulokulma tähän on nyt ja miksi, mistä se johtuu, että ihmiset ei liiku? Miksi tää meidän trendi on näin surkeaa? Veronika, mikä varsinkin tuota, sulla on tämä tutkimustausta, niin osaat varmasti siitäkin näkökulmasta miettiä tätä.
Veronika Honkasalo: No, luulisin, että tässä taustalla on myös tää vahva polarisaatio, joka näkyy nuorten hyvinvoinnissa laajemmin, että meillä on nuoria, jotka voi entistä paremmin ja tosi hyvin. Ja sit meillä on nuoria, jotka voi tosi huonosti ja tää on siihen taustaan liittyvä kysymys, että mä näkisin, että tässä keskeistä on myös se, että kuinka paljon tehdään, tai siis harrastetaan liikuntaa tai liikutaan yhdessä perheen kanssa? Eli mikä on tavallaan kodin orientaatio liikuntaa ja liikkumista kohtaan? Sehän ei vain aina tartte olla niinkuin tavoitteellista liikuntaa tai jonkun urheilun harrastamista, vaan esim. ulkona olemista. Jos mä ajattelen niin kuin omaa lapsuuttani, niin mehän vietettiin tosi paljon aikaa ulkona niinkuin siis tunteja. Ja ehkä se elämäntapa oli hyvin erilainen. Ja tietenkin älylaitteet vie sitä ja kahlitsee sekä aikuisten että lasten aikaa. Me ollaan usein huolissaan siitä, että lapset ovat kuin linnoittautuneita niiden älylaitteiden ääreen, mutta se koskee kyllä mun mielestä ihan yhtä lailla aikuisia, että aikuiset voi myös tässä suhteessa katsoa peiliin, mutta et kyl mä näkisin, että se koulu on kuitenkin hyvin keskeinen ympäristö siinä niin kuin liikuntaan kannustamisessa ja liikkumiseen kannustamisessa, että meidän pitäs nähdä se niin kuin voimavara siinä, mutta tää taloudellinen eriarvoisuus lasten ja nuorten arjessa, niin se on usein semmoista hienovaraista. Se ei ole aikuiskatseelle välttämättä aina hirveän näkyvää. Eli Harrastamisen Suomen mallissakin on käynyt vähän niin, että jotkut lapset ja nuoret on saattanut niinkuin kokea, että nämä on tällaisia jämäharrastuksia, joita järjestetään niille köyhimmille lapsille ja nuorille. Muilla on ne hienot, maksetut harrastukset. Eli me tarvitaan tähänkin semmoisia keinoja purkaa eriarvoistavia rakenteita. Ja siinä se aikuisten tuki ja se polku myös näihin harrastuksiin tai näihin Harrastamisen Suomen mallin harrastuksiin olisi tosi tärkeitä ja myös että seurat saisi sitten just näitä semmoista niin kuin tukea ottaa mukaan myös sellaisia lapsia ja nuoria, joilla ei varaa näihin harrastusmaksuihin välttämättä. Mutta kun se ei välttämättä on niin kuin se harrastusmaksu, kun sit tulee myös usein ne varusteet ja sitten on niin kun saattaa olla niin kuin matseja ja siihen liittyvä niinku kuskaaminen ja muonitus ynnä muut, että tulee paljon ikään kuin semmoista lisäkustannuksia. Ajattelisin, että on tärkeätä, että me tehdään myös kaikkia näitä näkyväksi, jotta me voidaan niihin puuttua paremmin.
Kaisa Larjomaa: Joo, siis just tämä, että aikuiset varmasti on niin kuin huonona mallina tässä tässä nuorille, kännykkään on kasvanut kiinni niin milleniaalit kuin sitten vähän vanhemmatkin, niin paljon asioita hoidetaan puhelimella ja se on se malli sieltä ilman muuta. Joka ikinen voisi kiinnittää huomiota, on siihen, että perheet lähtis liikkumaan. Shawn, minkälaisia ajatuksia sulla herättää tämä, miksi ihmiset ei lähde liikkeelle?
Shawn Huff: No Veronika nosti hyvän pointin, kun tavallaan muisteli sitä, että miten lapsena oltiin ulkona ihan hirveästi. Jos mä mietin esimerkiksi, että miten varhaiskasvatus on rakennettu, niin siinähän ulkoillaan ihan hirveästi ja vanhemmilta vaaditaan sitä, että lapsilla on kaikki varusteet oli keli, kun keli, niin ulkoillaan tosi paljon. Ehkä se lähtee sieltä leikin kautta, niin sit jostain syystä niin koulussa ehkä vähän jää, niin ehkä jos miettisin semmoisia helppoja ratkaisuja tähän liikkumattomuuteen, niin ne voisi olla esimerkiksi liikunnan lisääminen koulussa. Tai ehkä vaan semmonen ulkona olemisen tai ulkoleikkien lisääminen ja tavallaan sen leikin kautta, koska kuitenkin niin kuin lapset silloin kun on pieniä, on ulkona, niin niillä kuitenkin on ihan hirveä se halu liikkua, niin jostain se tulee, että se tukahtuu pois. Eli jollain meidän pitäisi saada sitä pidettyä se niillä lapsilla, mikä se on ihan pienistä asti, kun ne lähtee liikkeelle, miten ne saadaan pidettyä sitä koulussa, että onko se sitä, että lisätään enemmän toiminnallisuutta kouluun ja vähän enemmän leikkimistä sinne opiskelun väliin silleen, että lapset oppii liikkumaan ja löytää sen oman tavan liikkua, koska kaikille se ei oo myöskään ihan sama mitä tehdään, joillekin voi olla kivaa pelata pallopeliä ja toiselle se voi olla painajainen, ja hän ennemmin liikkuis sosiaalisesti kavereiden kanssa. Tai ehkä kävisi yksin lenkillä tai jotain, niin myös sitä yksilöllistä tapaa miettiä, miten voi miten me voidaan saada se liikkuminen jokaiselle, että jokainen voisi löytää sen oman oman yksilöllisen tavan liikkua ja Veronika mainitsi Suomen Harrastamisen mallin ja sen ongelmia. Mä sanoisin, että siinä on ollut paljon kasvukipuja ja ehkä se kerhomaisuus siitä on tehnyt siitä sellaisen, että siitä on mielletty, että se on tavallaan heille enemmän heille harrastus, joilla ei ole varaa tai sit se on toisinpäin myös niille, joilla on varaa harrastaa tosi paljon, että he voi käydä kokeilemassa jotain muuta lajia ja poimia siitä vielä lisää harrastuksia itselleen. Jos puhuttiin aikaisemmin siitä, että miten tämä harrastaminen on ehkä vähän liikaa kilpailun ehdoilla, niin Suomen harrastamisen malli on ehkä kuitenkin vähän liian kerhomainen ja pitäisi jotenkin ehkä tuoda lähemmäs toisiaan, ja löytää sellainen kultainen keskitie, missä ois sopiva määrä semmoista leikkiä, ehkä kilpailua sekoitettu keskenään.
Kaisa Larjomaa: Joo, siis tää Harrastamisen Suomen malli, tai ehkä toi kerho-sana kuvaa sitä tosi hyvin. Se ei ole ehkä semmosta tavoitteellista harrastamista, missä esimerkiksi on tavallaan se pitkäjänteisyys ja taitojen pitkäjänteinen kehittäminen, onnistuminen, epäonnistuminen. Se ei ole ehkä niin mahdollista tämän Harrastamisen Suomen mallin puitteissa tällä hetkellä ja sitä on pohdittu, että miten sitä voidaan kehittää siihen suuntaan, että siellä esimerkiksi vaikka seuratoiminta voisi tulla siihen osaksi ja myös miten sieltä saadaan sieltä Harrastaminen Suomen mallista niitä niitä polkuja sinne tavoitteelliseen harrastamiseen esimerkiksi seuroissa. Tämä on tosi monitahoinen ongelma ja tietysti vielä sen lisäksi pitää lasten liikkumisen ongelmat ratkaista, meillä on myös työikäiset ja vielä niin kuin vanhukset ja on ihan valtavan isoja haasteita. Olympiakomiteassa on toivottu, että seuraavalla hallituskaudella lähdettäis tätä ratkaisua hakemaan isommalla vaihteella, että toteutettais poikkihallinnollinen liikuntaohjelma tai toimintakykyohjelma, johon sitten ministeriöt sitoutuisi ja resursoisi erilaisia toimenpiteitä laajasti eri sektoreilla. Nyt on puhuttu tosi paljon lasten liikunnasta, niin mahtavaa, jos pystyisitte nimeämään jotain semmoisia poliittisia ratkaisuja tai toimenpiteitä, mitä te sisällyttäisi tällaiseen toimintakykyohjelmaan lasten osalta, mutta hienoa, jos pystytte myös nimeämään jotain, mikä auttaessi auttaisi lisäämään liikettä myös myös niin kuin yleisesti muille ryhmille tai vaikka niille, ketkä on kaikista hauraimmassa asemassa? Aloitetaan Veronikasta, minkälaisia ratkaisuja sulla on tarjota?
Veronika Honkasalo: Mun mielestä on tosi tärkeätä, että myös sitoutetaan kunnat tähän työhön, että meillä Helsingissä oli viime kaudella tämmöinen liikkumisohjelma, joka oli todella laaja ja se kattoi kaikki toimialat, eli siinä siinä oli myös koko kaupungin työyhteisö mukana, ja siinä tärkeintä oli nimenomaan, ettei se keskittynyt vain liikunnan edistämiseen, vaan liikkumisen lisäämiseen. Tärkeintähän siinä on myös se, että on tarkat mittarit, miten sitä seurataan, mutta kyllähän työpaikoilla on myös todella keskeinen rooli siinä, että työyhteisöllä on mun mielestä myös vastuu siitä työn hyvinvoinnin lisäämisestä. Ja siihen niin kuin liikkumiseen ja terveelliseen elämäntapaan rohkaisemisesta. Me tiedetään valitettavasti, että vaikka työpaikoilla on näitä niin kuin kulttuuri- ja liikuntaseteleitä, niin aika monien työntekijöiden kohdalla tapahtuu niin, että ne kasautuu yhdeksi kasaksi ne liikuntasetelit ja sit ne käytetään niin kuin kerrallaan, kun vielä voi. Me tiedetään kaikki kuinka vaikeaa on lähteä liikkumaan, jos on ollut kauan, on pitkä jakso takana, että ei oo harrastanut liikuntaa. On ollut sairaana tai jotain muuta stressiä, kiireitä. Kyllä se aina tarvitsee sen yhteisön tuen ja mun mielestä näitä keinoja pitäisi nimenomaan edistää, että siinä on ne yhteisöt mukana, jotka sitoutetaan niiden yksilöiden liikuttamiseen. Mutta miten se tehdään niin varmaan tämmöinen toimintaohjelma on järkevä, mutta myös, että sille siihen myös resursoidaan rahoitusta, että se ei enää niin kuin maksutta edistynyt. Nyt tuli sitten spontaanisti semmoinen idea, että kun meillä on kuitenkin näitä urheiluseuroja, joissa paljon lapsia ja nuoria harrastaa, niin useimmiten ne vanhemmat kuskailee niitä lapsia ja sit ne seisoo siellä kentän laidalla tai istuskelee jossain muualla. Voisiko näihin yhdistää jotain semmosia niiden vanhempien liikuntaharrastuksia, jolla sais sitten ne vanhemmatkin liikkumaan. Varmaan on niin, että ne lapset, jotka ylipäänsä harrastaa liikuntaa, niin ehkä niiden vanhemmatkin harrastaa, mutta että myös tämmöistä ylisukupolvista yhdessä tekemistä, niin se ois kyllä tärkeät. Että tämmöisiä ideoita tuli mieleen.
Kaisa Larjomaa: Tuohan on erinomainen idea, että lapsi liikkuu ja aikuisetkin liikkuu siinä samalla, että se on monta kärpästä yhdellä iskulla. Mitäs Shawn, minkälaisia ratkaisuja sulta löytyisi?
Shawn Huff: No tämä oli erinomainen huomio Veronikalta tuosta kuljetusrumbasta, mitä vanhemmat käy, kun ne kuljettaa lapsia harrastuksiin edestakaisin, mikä on varmasti jokaiselle vanhemmalle tuttu. Jos mä otan tällaisen käytännön esimerkin, että jos viedään vaikka lapsi leikkikentälle leikkimään ja lapsi kiipeilee siellä tunnin ajan kavereiden kanssa, niin yleensä näkee vanhempia seisomassa siellä rivissä ja keskustelemassa toisilleen. Ja multakin on kysytty kerran, että mitä jos vieressä olisi jotain matalan kynnyksen liikuntapaikkoja, ulkokuntosaleja tai jotain muuta sen tapaista, missä tavallaan vanhemmat vois leikkiä samalla kun lapset leikkii siinä vieressä. Se, että löytää sitä liikettä sitä kautta ja myös samalla et miten saadaan aikuiselle toiminnallisuutta mukaan siihen harrastusten ohelle. Mut ehkä toi mun esimerkiksi kertoo myös niistä rakenteista, jossa on myös kunnilla iso vastuu, miten me rakennetaan kuntia myös ihan liikkumisen näkökulmasta, miten me päästään meidän kouluille ja millä me liikutaan sinne ja mitä minkälaisia tapoja liikkua, niin kuin rohkaistaan kunnan puolesta ja mikä on se helpoin tapa liikkua, koska yleensä ihminen valitsee sen. Jos se on pyörällä, kävellen, julkisilla, niin sit ihminen luultavasti valitsee. Että rohkaistaanko me liikkumaan tällä tavoin, jolloin se liikettä tavallaan myös tulisi siinä matkalla sinne omalle omalla työpaikalle. Tietysti tämä niin kuin jos mä mietin tärkeämpänä asiana, että se on rutiinien luominen ja tavallaan se liikkuminen on osa sitä omaa identiteettiä ja osa sitä omaa päivää ja ymmärretään ne hyödyt. Ja tässä mä näkisin, että sellaiset helpot ratkaisut, jos me mietitään koulutasolla, olisi ehkä just sen sen liikunnan lisääminen tai sen leikkimisen lisääminen jollain tasolla, jolloin se pysyisi kauemmin meidän dna:ssa tavallaan liikkua koko ajan ja se olis koko ajan osa meitä itseämme niin kuin sinne aikuisikään asti ja varmasti kantaisi sit läpi meidän koko elämän.
Kaisa Larjomaa: Tämä ehkä maalaa sitä kuvaa, miten valtavien haasteiden ääressä me ollaan. Pitäisi pystyä muuttamaan meidän rutiineja ja meidän elämäntapa niin, että se liikunta olisi osa sitä meidän elämää. Me ollaan tullut tosi kauas siitä Homo sapiensin biologiasta, kun me istumme ja olemme näissä laitteissa kiinni ja kuitenkin se liikkuminen ja luonnossa liikkuminen esimerkiksi on luontainen tapa meillä toimia. Jos me ei saada sitä, niin se on ihan selvä homma, että me voidaan monella tapaa tapaa pahoin ja vaaditaan monenlaisia ratkaisuja ja niin, että mietitään uudella tavalla, kalibroidaan uudelleen sitä meidän arkea. Minkälaista arkea me halutaan ja minkälaisia elinympäristöjä me halutaan? Mutta tämä on semmoinen duuni, mikä tässä on varmaan samalla tapaa jo aloitettu ja mitä pitää jatkaa ehkä vähän isommalla vaihteella tuossa seuraavalla eduskuntakaudella. Onko jotain viimeisiä sanoja tai ajatuksia ennen kuin ennen kuin lopetellaan show tältä päivältä ja tältä jaksolta?
Veronika Honkasalo: No, jos voi tästä poliittisesta työstä sanoa sen verran, että itselle on ollut aika hämmästyttävää se, että vaikka tiedän, että politiikka on täynnä kokouksia, niin tällä eduskuntakaudella, niin että tässä tulee istuttua ihan järkyttäviä määriä. Ja kun itse aloitin juoksuharrastuksen koronapandemian alussa yhdessä mun sisarusten kanssa ja se oli ihan mahtavaa, siinäkin oli tavallaan tosi tärkeänä se vertaistuki ja tsemppi, että juuri sen takia se onnistui, mutta että sitten kun aktiivisesti harrastaa juoksemista ja istuu kokouksissa tuntikaupalla, niin se on aivan tappoa se yhdistelmä. Mun mielestä on hurjaa, et vielä jos esim. nousee seisomaan kesken kokouksen, niin ihmiset kattoa vähän silleen, että mikä tota vaivaa. Monilla voi olla myös selkävaivoja, että se vaatii semmoista liikkumista, mutta meidän pitäis ihan niinkuin politiikassa ja kokouskäytänteissä luoda sellaista niin kuin että on taukoja ja liikutaan ja ei istuta. Tiedetään istuminen tappaa, niin miksi me tehdään sitä silti niin paljon työpaikoilla? Eli jälleen kerran tässä ehkä haastan myös työyhteisöjä siihen liikuntahaasteeseen.
Kaisa Larjomaa: Tosi hyvä pointti, heti rupesin pyöritteleen olkapäitä täällä, kun mietin, että tässä on taas istuttu 28 minuuttia paikoillaan kohta tätä podcastia tehdessä. Voisihan sitä, toivottavasti kuulijat on ollut vaikka kävelyllä tai pyöräilemässä tällä aikaa, eikä vaan istumassa. Miten Shawn, mitkä sun viimeiset sanat tähän jaksoon?
Shawn Huff: Joo, oli todella erinomaiset pointit. Mietin nyt, kun mun elämä on ollut sitä ennen kun mä lopetin urheilun, niin se on koko ajan sitä liikkumista. Mun työ on ollut liikkumista, niin kyl mä oon myös sen jälkeen myös havainnut vähän näitä samoja pointteja, mitä Veronika sanoi. Se, että kuinka paljon tulee istuttua nyt, kun tekee muita asioita ja tavallaan uusien rutiinien löytäminen, että miten saa ne sinne sovitettua. Se on omanlainen haasteensa ollut, mutta tämä vaatii myös ehkä semmoista asennemuutosta, että olisi ehkä normaalia kokouksissakin niin, että joku alkaa vaan seisoa ja ehkä se tekee ne kymmenen haarahyppyä tai jotain muuta, että saa veren kiertämään ja ehkä ajoituksetkin menee parempaan suuntaan. Nämä on isoja asioita, tärkeätä asioita. Me ollaan luotu nyt tällä hetkellä sellainen yhteiskunta, missä pitää olla tehokas ja on paljon istumatyötä koko ajan, niin nyt sitä pitäisi lähteä vähän kääntämään toisen suuntaan ja lisätä toiminnallisuutta ja liikettä meidän elämään.
Kaisa Larjomaa: Just näen, että nyt ei muuta kuin yllätyskyykyt kehiin seuraavassa kokouksessa tai bussimatkalla tai missä vain. Hei kiitos ihan hirveästi teille Shawn ja Veronika, että olitte täällä mukana OlympiaCastissä. Tämä oli tosiaan ensimmäinen osa meidän kolmiosaisessa eduskuntavaalisarjassa, ja seuraavissa jaksoissa ehdokkaat pääsee keskustelemaan seuratoiminnasta ja edelleen lasten ja nuorten liikunnasta, mistä tänäänkin puhuttiin paljon. Sinulle hyvä kuulija kiitos, kun olit kanssamme. Eiköhän laitetaan vähän liikettä Suomeen, ja ollaan kuulolla.
Veronika Honkasalo: Kiitos paljon.
Shawn Huff: Kiitos!