Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Liikettä työpaikoille

Suomi ja työpaikat tarvitsevat lisää liikettä! Tavoitteenamme on, että työyhteisöliikunnasta tulee osa jokaisen työyhteisön arkea —työmatkalla, työpäivän aikana ja vapaa-aikana.

Jotta työyhteisöliikunnan toteutus onnistuisi, tarvitaan suunnitelmallisuutta, tavoitteellisuutta ja pitkäjänteistä toimintaa osana yrityksen työhyvinvoinnin kokonaisuutta. Lisäksi tarvitaan hyvin koordinoitua yhteistyötä yrityksen johdon, työterveyshuollon, liikuntapalveluiden tuottajien ja työsuojelun välillä. Yhteistyöllä myös vähän liikkuvat työntekijät voidaan innostaa liikkumaan.

Lähde liikkeelle vaikkapa tutustumalla Henkilöstöliikunnan hyviin käytäntöihin, henkilöstöliikuntabarometriin tai Liike Elämään -hankkeen loppuraporttiin.  Kartoita ja kehitä oman työpaikkasi henkilöstöliikuntaa Suomen Aktiivisin Työpaikka -ohjelman avulla.

Henkilöstöliikunnan hyvät käytännöt

Henkilöstöliikunnan hyvät käytännöt on kehitetty yhdessä alan asiantuntijoiden ja yritysten kanssa. Niiden avulla keskitytään henkilöstöliikunnan suunnitteluun ja toteuttamiseen siten, että liikunnasta tulee tärkeä osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja liike lisääntyy työmatkoilla, työpäivän aikana sekä vapaa-ajalla.

Tervetuloa mukaan valjastamaan Suomen suurimman kansanliikkeen, liikunta- ja urheiluyhteisön, osaaminen suomalaisen työelämän käyttöön!

 

Henkilöstöliikuntabarometri

Henkilöstöliikuntabarometri 2017 (julkaisu)

Henkilöstöliikuntabarometri 2017 (tulokset dioina)

Henkilöstöliikuntabarometri 2015

Henkilöstöliikuntabarometri 2012

 

Henkilöstöliikunnan vaikuttamismateriaali

Liikkujan polku -verkoston kanssa yhteistyössä tuotettiin vaikuttamismateriaali, josta saa tiivistetysti tietoa henkilöstöliikunnasta ja miksi työnantajan kannattaa panostaa siihen.

Urheiluseurat työyhteisöjen liikuttajina -materiaali

 Olympiakomitea on koonnut ”Urheiluseurat työyhteisöjen liikuttajina” -katsauksen avuksi seuroille ja muille toimijoille, jotka jo tuottavat tai ovat kiinnostuneita tuottamaan liikuntapalveluita työpaikoille.

 

“Vain 13%:lla työpaikoista on henkilöstöliikunnan vuosisuunnitelma ja mitattavat tavoitteet.”

Henkilöstöliikunnan barometri 2017

Tutustu henkilöstöliikunnan työkalupakkiin

76%

suomalaisten aikuisten päivittäisestä valveillaoloajasta kuluu paikallaan, pääasiassa istuen