Siirry sisältöön
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Vuokatti 2021

Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalit (EYOF) järjestetään seuraavan kerran joulukuussa 2021 ja maaliskuussa 2022.

Päänäyttämönä toimii Vuokatti, jossa kisataan 19.-26.3.2022 suurin osa lajeista: alppihiihto, ampumahiihto, lumilautailu, maastohiihto, short track ja taitoluistelu. Jääkiekko-ottelut pelataan Kajaanissa: pojat pelaavat joulukuussa 2021 (11.-18.12.) ja tytöt maalikuussa 2022. Mäkihyppy ja yhdistetty kisataan Lahdessa. Tyttöjen jääkiekko ja yhdistetyn kilpailu ovat ensimmäistä kertaa mukana EYOF-kisaohjelmassa.

Järjestyksessään 15. EYOF-talvikisoihin voivat osallistua lajista riippuen vuosina 2003-2006 syntyneet urheilijat. Euroopan maista 48 on vahvistanut osallistumisensa, ja kisoihin odotetaan yhteensä noin 2000 joukkueenjäsentä. Suomi on aikaisemmin järjestänyt EYOF-kisat kaksi kertaa: vuonna 2001 talvikisat Vuokatissa ja vuonna 2009 kesäkisat Tampereella.

Euroopan nuorten olympiafestivaalit, kuten muutkin Olympiakomitean vastuulla olevat monilajiset arvokilpailut, ovat osa Huippu-urheiluyksikön lajien kehittämis- ja tukikokonaisuutta. Nuorten monilajisten arvokilpailujen tavoitteena on ensisijaisesti tukea huippu-urheilijaksi kasvua, antaa potentiaalisimmille nuorille urheilijoille monilajista arvokilpailukokemusta ja näin valmistaa urheilijoita kohti olympialaisia ja muita aikuisten arvokilpailuja.

Kisajärjestäjän sivut

 

Lisää liikettä pääyhteistyö­kumppanit

                                
                                     veikkaus_vaakalogo_white_rgb

                                
                                     op_logo_vasen_negatiivi_comporessed
Huippu-urheilun pääyhteistyö­kumppanit

                                
                                     veikkaus_vaakalogo_white_rgb

                                
                                     finnair_logo_white_compressed

                                
                                     icepeak-logo-text-rgb-white_compressed

                                
                                     toyota_v_white_rgb

                                
                                     Aava Virta logo nega

                                
                                     Energiayhtiö St1:n logo