Siirry sisältöön
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Kiipeily

Urheilukiipeily eriytyi vuorikiipeilystä 1980-luvulla, kun ryhdyttiin järjestämään kilpailuja, joissa tavoitteena ei ollut kokonaisen vuoren ”valloittaminen” vaan lyhyen haastavan reitin selvittäminen. Kilpailut siirtyivät sisätiloihin, kun kiipeilyseinistä tuli kansainvälinen menestysilmiö 1990-luvun mittaan.

Ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin vuonna 1991. Urheilukiipeilyn kansainvälinen erikoisliitto IFSC perustettiin 2007. Kiipeily esiintyy olympiakisoissa ensi kerran Tokiossa 2020. MM-kisoissa kilpaillaan kolmessa eri lajissa (lead, nopeus ja boulderointi), mutta olympiakisoissa mitalit jaetaan vain näistä muodostetussa kolmiottelussa.

Suomessa urheilukiipeilyä hallinnoi vuonna 1995 perustettu Suomen Kiipeilyliitto.

Huippu-urheilun pääyhteistyö­kumppanit

                                
                                     veikkaus_vaakalogo_white_rgb

                                
                                     finnair_logo_white_compressed

                                
                                     icepeak-logo-text-rgb-white_compressed

                                
                                     toyota_v_white_rgb

                                
                                     Aava Virta logo nega

                                
                                     Energiayhtiö St1:n logo