Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

7. luokka

Koulutoiminta

Kasva urheilijaksi -yleisvalmennus seitsemännellä luokalla keskittyy nuorten urheilijoiden perusliikuntataitojen kehittämiseen. Sisällöissä korostuvat etenkin motorisista perustaidoista liikkumistaidot ja tasapainotaidot. Fyysisistä ominaisuuksista painotetaan nopeutta ja liikkuvuutta. Opetuksen tavoitteena on saada tunneista innostavia ja paljon toimintaa sisältäviä. Sopivat haasteet ja oman toiminnan kehityksen mittarit tukevat nuorten kehittymistä. Uuden oppimisessa epäonnistuminen on sallittua ja hyvä asenne ratkaisee.

  • Kurssi tukee urheilusta innostuneen nuoren kasvua terveeksi urheilijaksi, edistää oppilaan hyvinvointia
  • Kurssilla tarjotaan oppilaalle ilon, osallisuuden ja viihtymisen kokemuksia
  • Kurssi syventää oppilaan ymmärrystä omasta osaamisesta ja tavoista harjoitella taitoja tai ominaisuuksia sekä kannustaa omatoimiseen harjoitteluun
  • Oppimisen lähtökohtana ovat urheilun reilun pelin eettiset periaatteet

Lukuvuosi on jaettu neljään jaksoon. Sisältö rakentuu liikunnan OPS 2016 mukaisesti. Painopiste on motoristen taitojen oppimisessa. Tunneilla pyritään saamaan paljon toistoja ja liikettä. Innostava ja kannustava ilmapiiri motivoi oppilaita kehittämään itseään. Kaikille oppilaille tarjotaan omaan taitoihin nähden sopivan haastavaa toimintaa ja omaa kehittymistä seuraten.

Kurssilla laajennetaan ja syvennetään muiden oppiaineiden kuten mm. terveystiedon ja kotitalouden oppisisältöjä urheilulliseen elämäntapaan liittyvien aiheiden osalta. Yhteistyötä yli oppiainerajojen kehitetään koulussa ja Kasva Urheilijaksi- oppisisältöjä suositellaan syvennettävän ilmiöön linkittyvien oppiaineiden kanssa.

 

Kurssi on fyysiseltä kuormitukseltaan pääsääntöisesti kevyttä. Kuormitusta arvioidaan asteikolla 1(hyvin kevyt) -10 (hyvin raskas). Kurssin kuormitustaso on 2-6 ja sen toteutumista arvioidaan oppilaiden palautteen perusteella.

Harjoitusten rakenne-esimerkki:

1. Alkulämmittely ja edellisen teeman kertaus

2. Harjoituksen tavoitteet ja tunnin teeman mukainen harjoittelu

3. Loppuverryttely, palaute ja itsearviointi

Materiaalit:

Koulutoiminnan materiaalit liikunnanopettajille kurssien toteutusta varten (7.lk) 

Koulutoiminnan lisämateriaalit

Leiritoiminta

Yläkoulujen leiritysmalli on urheiluopistojen ja lajiliittojen kanssa yhteistyössä toteutettava tapa saada lukuvuoteen lisää urheilijaksi kasvamisen ja harjoittelun mahdollisuuksia. Erityisesti malli soveltuu niille, joilla lisäharjoittelun mahdollisuuksia kouluviikkoon on vaikea toteuttaa tai olosuhdevaatimukset puoltavat leiritysmallin käyttöä. Sisältösuositukset toiminnassa ovat samat niin leiritysmallissa kuin koulumallissakin.

Materiaalit:

Urheilijalle (7.lk)