Siirry sisältöön
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Jan Vapaavuori OlympiaCastissa: Nyt ei ole aika leikata liikunnasta eikä urheilusta

Toni Ahva: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean podcast-sarja, joka on käynnistänyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjämme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiintuominen, mutta sen rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi seuratoiminta. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tänään juontajana toimii Toni Ahva. Tervetuloa mukaan.

Toni Ahva: Tänään OlympiaCastin vieraana on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori. Vapaavuori aloitti Olympiakomitean puheenjohtajana viime vuoden marraskuussa. Hän on toiminut vuodesta 2017 Helsingin pormestarina. Tätä ennen kokemusta on karttunut muun muassa kansanedustajan, ministerin ja Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävistä. Tässä podcastissa vaihdamme ajankohtaiset liikunnan ja urheilun kuulumiset, ja erityisesti keskitymme liikunnan ja urheilun rahoitustilanteeseen.

Toni Ahva: Tervetuloa OlympiaCastiin Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori.

Jan Vapaavuori: Kiitos.

Toni Ahva: Olet toiminut Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana nyt noin viisi kuukautta. Heti alkuun kiinnostaa kuulla, että miten nämä ensimmäiset kuukaudet ovat menneet?

Jan Vapaavuori: Hyvin ne on mennyt. Paljon on tapahtunut. Toisaalta on niin, että koronakriisihän on leimannut melkein kaikkea inhimillistä toimintaa kaikilla elämänalueilla ja niin täällä liikunnan, urheilun ja sportinkin maailmassa ja myös Olympiakomitean puolella. Mutta sitten taas toisaalta on myös niin, että Olympiakomiteahan on maan selkeästi suurin kansanliike, jossa seuratoiminnassa on suoraan mukana miljoona ihmistä ja välillisesti melkein kaksi miljoonaa ihmistä. Totta kai, sen piirissä silloin on valtava määrä muitakin kysymyksiä kuin koroa, mutta tuota meillä on erittäin vireä järjestökenttä, seurakenttä, joka läpi tämän koronakriisin on luovalla tavalla hakenut koko ajan ratkaisuja ja malleja, millä kussakin tilanteessa pystytään tekemään niin paljon kuin pystytään ja tsempattu ja taisteltu tämän eteen. Samaan aikaan on toki iso huoli siitä, että minkälaisia jälkiä ja vaurioita koronakriisi jättää yhteiskuntaan niin kuin yleisemminkin, mutta ennen kaikkea sitä kautta, että liikutaan vähemmän. Eli sanotaan näin, että olosuhteet ovat hyvin hankalat, hyvin vaikeat. Meillä on sotien jälkeisen ajan varmaan hankalin kriisi käynnissä, ennen kaikkea liikunnan kannalta, mutta hyvällä taistelutahdolla ja hyvällä mielellä tätä asiaa silti tehty.

Toni Ahva: Joo, oikeastaan mennäänkin koronapandemiaan nyt tässä heti aluksi. Korona on tosiaan haastanut liikuntaa ja urheilua todella paljon. Harrastuksista on pudonnut kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria, ja olet pitänyt esillä sitä, että harrastusrajoituksilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Miten vakavana näet sen tilanteen tällä hetkellä?

Jan Vapaavuori: Mä oon hyvin huolestunut. Se kuinka vakava se on, sitä on vaikea arvioida. Sen näkee sitten jälkeenpäin. Kuten sanottu meillä on seuratoiminnassa noin miljoona ihmistä mukana ja eri lajeissa on arvioitu, että 10–15 jopa 20 prosenttia harrastajista on jäänyt pois. Sehän tarkoittaisi sitä, että 100 000, pahimmillaan jopa 200 000 harrastajaa jäänyt pois. Kun koronakriisistä eroon joku päivä toivottavasti päästään, niin mä uskon siihen, että iso osa näistä palaa, mutta kuinka iso osa? Palaako kolmasosa, palaako puolet, palaako kaikki – sitähän ei kukaan tiedä. Voisi sanoa, että yleisellä elämänkokemuksella voi päätellä, että varmasti on monia, jotka eivät palaa. Muutenkin, vaikka palaisivatkin, niin on selvää, että tämä koronakriisi on jättänyt isot jäljet siinä, että on liikuttu vähemmän sekä seuroissa että myös seuran ulkopuolella tämmöinen omaehtoinen liikunta on varmasti tämän kriisin aikana vähentynyt niin lapsilla ja nuorilla kuin vaikkapa ikäihmisillä, joista heistäkin pitää olla huolissaan. Sitten on hyvä ymmärtää, että tässä ei ole kysymys pelkästään terveydestä. Kun me puhutaan liikunnan ja urheilun merkityksestä, niin me ensimmäisenä yleensä linkitetään se terveyteen. Me tiedetään, että liikkumisella on valtavan suuri merkitys terveyden ja mielenterveyden kautta omaan suorituskykyyn, omaan hyvinvointiin, ihan siis unen laatua myöten – monella tapaa tämmöisiä niin kuin kokonaishyvinvointiin. Varsinkin lasten ja nuorten puolella kysymys on paljon vielä isommasta asiasta. Kysymys on kavereista. Kysymys on yhteisöllisyydestä. Kysymys on siitä, että on mielekästä tekemistä. Kysymys on siitä, että voidaan energiaa purkaa mielekkäällä ja järkevällä tavalla. Se, että on jonkun aikaa liikkumatta, niin se on kunnon terveyden kannalta haastava asia, joka on helppo ottaa – tai sanotaan, että mahdollista saada kuitenkin takaisin, mutta lapsena ja nuorena sellaiset niin kuin pidemmät aikakaudet ja ajat, jolloin ei ole mielekästä tekemistä ja olla kavereiden kanssa; ne voi jättää tosi syviä ja pitkiä jälkiä. Paljon puhutaan syrjäytymisestä tässä yhteiskunnassa ja nehän on seurausta siitä, että jossain herkässä iässä, ajassa ihmislapsen kehityksessä tulee riittävän paljon erityyppisiä vastoinkäymisiä. Ja se, että ei ole tekemistä, ei ole kavereita, ei pääse purkamaan energiaa, on varmasti yksi niistä asioista, joka tapauksessa altistaa tälle. Ikäihmisten puolella myös. Me tiedetään se, että me eletään vanhemmiksi ja vanhemmiksi, joka on tosi iloinen ja hyvä asia, mutta vähintään yhtä tärkeätä on se, että säilytettäisiin se fyysinen toimintakyky mahdollisimman pitkään ja on selvää, että nämä rajoitukset jotka ovat olleet voimassa – ja tähän niin kuin liittyvä henkinen mieliala on johtanut siihen, että monet ikäihmiset ovat yksinkertaisesti liikkuneet vähemmän ja, joka sitten heidän tapauksessaan voi johtaa hyvinkin kohtalokkaaseen kierteeseen siitä2, että oma, muutenkin ehkä hauras, olemus lähtee sitten vielä rapistumaan lisää. Eli kyllä voi sanoa näin, että, kun sanonut – itsekin sanoin tuossa aika hetki sitten, että tietystä tulokulmasta, niin koronakriisi on sotien jälkeen merkittävin haaste ollut, niin voisi sanoa, että jopa sota-aikaa isompi haaste liikunnan kannalta, koska kyllä sota-aikana liikuttiin.

Toni Ahva: Näinpä, näinpä. No nyt, kun sitten mietitään tätä jälkeistä aikaa ja nythän puhutaan paljon tästä koronakriisin jälkihoidosta, niin miten näet tämän liikunnan ja harrastustoiminnan merkityksen siinä? Eli millä tavalla nyt saataisiin sitten nämä lapset ja nuoret takaisin sinne liikunnan pariin?

Jan Vapaavuori: Ensin pitäisi ymmärtää se, että ei ole olemassa parempaa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kuin liike ja liikkuminen. Ei ole olemassa mitään muuta, jonka panos-tuotos-suhde olisi niin hyvä kuin liikunnalla. Liikunnan monipuoliset, kokonaisvaltaiset vaikutukset kaiken ikäisten hyvinvointiin on täysin vertaansa vailla. Lasten nuorten osalta on erityisen tärkeää tietenkin sen takia, että siellä muodostetaan ehkä elinikäisiä käytäntöjä ja tapoja. Me tiedetään, että lapsi, joka oppii liikkumisen riemun ja kiinnittyy siihen riittävän nuorena, niin on todennäköisyys sille, että se kestää läpi koko elämän on olennaisesti isompi kuin sitten, että liikuntaa ruvetaan harrastamaan vasta aikuisiällä. Totta kai, hyvä sekin. Mutta eihän me voida pakottaa ketään liikkumaan. Kyllähän kysymys on siitä, että sen pitää olla houkutteleva vaihtoehto ja ennen kaikkea lasten ja nuorten osalta se haaste on se, että – niin kuin me kaikki tiedän, että jos jossain tietyssä herkässä iässä joku jää, niin se takaisin pääseminen on todella vaikeata. Tämä on nyt kyllä; sanoisin koko tämän yhteiskunnan, eikä pelkästään liikunta- ja urheiluyhteisön, vaan koko yhteiskunnan iso kysymys, että miten me saamme kaikki, mutta ehkä aivan korostetusti lapset ja nuoret takaisin liikunnan pariin tämän koronapandemian hellittäessä ja sitten loppuessa. Siinä on varmasti tekemistä kaikilla. Pidän tärkeänä, että Olympiakomitea ja sen jäsenjärjestöt ja lajiliitot laajasti ymmärrettynä, niin miettii tätä yhdessä ja aidosti, sekä kampanjoi tämän asian puolesta, että pyrkii kehittämään omaa toimintaansa sillä lailla, että takaisin pääseminen on entistä helpompaa. Mutta kyllä tämä edellyttää sitten laajempaa panosta yhteiskunnan muiltakin osilta; kouluilta, terveyskeskuskuksilta, lääkäreiltä, työterveyshuollolta ja niin edelleen. Että kaikki tarvitaan mukaan talkoisiin. Kaikki lähtee kuitenkin ymmärryksestä. Ymmärryksestä, että se on sekä terveellistä, mutta ennen kaikkea, että se on kivaa. Meillä on paljon aikuisia ihmisiä, jotka ajattelee, että liikun, koska se on järkevää. Liikun, koska se edistää terveyttäni, mutta pitkässä juoksussa huomattavan paljon tehokkaampi tapa saada ihmisiä liikkumaan on, jos he kokevat, että se on kivaa ja se on mukavaa. Ja sehän on, kunhan vaan siitä saa oikealla tavalla kiinni.

Toni Ahva: Eli paljon tekemistä riittää tämän asian parissa. Mennään sitten resursseihin eli rahoituskysymykseen. Keskiviikkona Marinin hallitus kokoontuu kehysriiheen ja osana julkisen talouden suunnitelmaa pöydällä on silloin rahapelituottojen tilanne ja sitä kautta liikunnan ja urheilun rahoituksen tulevaisuus. Eli tilanne on siis se, että liikunnan rahoitus on historiallisesti kasvanut rahapelituottojen myötä, mutta nyt sitten rahoitus uhkaa vähentyä kolmanneksella. Miten näet tämän liikunnan rahoitustilanteen ja mikä on viestisi hallitukselle?

Jan Vapaavuori: Viesti on selkeä. Nyt ei ole aika säästää liikunnasta. Nyt ei ole aika säästää eikä leikata liikunnasta eikä urheilusta. Jos joskus, niin nyt tämän koronakriisin kurimuksessa, niin itse asiassa, jos joskus pitäisi lisätä panoksia siihen, niin se on nyt. Toki ymmärrän, että taustalla on se, että veikkausvoittovarat ovat hupenemassa johtuen ongelmapelaamisesta ja siihen, kuinka napakasti siihen on tartuttu. Joka on sinänsä hyvä asia, mutta pitää ymmärtää se, että… Pitää ymmärtää muutama asia. Ensinnäkin se, että liikunta- ja urheiluyhteisö ovat täysin syyttömiä kaikkiin ongelmapelaamiseen ja siihen liittyviin ulottuvuuksiin ja, että meitä ei voi, eikä pidä rangaista siitä, että on jouduttu ryhtymään toimenpiteisiin, jolla ongelmapelaamista vähennetään. Toisaalta pitää ymmärtää se, että liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys ei ole vähentynyt Veikkauksen ongelmien takia, vaan itse asiassa jopa päinvastoin, kuten tämä koronakriisi on osoittanut. Voisi jopa sanoa näin, että tämä koronakriisi on konkreettisesti osoittanut, kuinka älyttömän tärkeä asia liikunta ja urheilussa tässä yhteiskunnassa on. Sitten pitää vielä ymmärtää se, että itse asiassa se valtion panostus liikuntaan ja urheiluun on sitten kuitenkin aika pieni. Että 150 miljoonaa koko liikuntaan ja urheiluun valtion rahoituksessa on verrattuna melkein mihin tahansa muuhun elämän osa-alueeseen niin kuin tosi pieni raha, jolla sitten kuitenkin saadaan vivutettua tosi paljon muita hyviä asioita. Saadaan niin kuntia mukaan kuin saadaan yksityisiä ja saadaan järjestöjä – niin kuin sanottu ylläpidetään maan suurinta kansanliikettä eli, kun me puhutaan paljon siitä, että me tarvitaan exit-strategioita ja me tarvitaan palautumisohjelmia ennen kaikkea suhteessa koronaan. Niistä me mietitään, että mihin siis pitäisi panostaa. No pitäisi panostaa muihinkin asioihin toki, mutta pitäisi panostaa niiden joukossa aivan erityisesti liikuntaan ja urheiluun. Näin pitäisi tehdä niin kuin riippumatta veikkausvoittovaroista ja niiden kehityksestä. Ilman Veikkauksen haasteita me oltaisiin varmaan tilanteessa, jossa me puhuttaisiin siitä, että kuinka paljon liikuntaan urheiluun pitäisi pistää lisää rahaa. Itse asiassa eihän tämä kysymys ole mihinkään muuttunut. Liikunnalla ja urheilulla on älyttömän laaja-alaisia, monipuolisia, positiivisia vaikutuksia tähän yhteiskuntaan, josta on ollut jo tässä puhetta. On terveydellisiä, on mielenterveydellisiä. Ne vaikuttaa ennen kaikkea lasten ja nuorten kehitykseen, kasvuun positiivisella tavalla. Ihmisten hyvinvointi, ihmisen toimintakykyyn ja ihmisten kykyyn jaksaa töissä. Ne vähentää sairauspoissaoloja ja ennenaikaisia eläköitymisiää ja jopa ennenaikaisia kuolemia. Synnyttää kaverisuhteita, luo yhteisöllisyyttä, opettaa pelisääntöjä, opettaa pitkäjänteisyyttä, auttaa maahanmuuttajien integroinnissa yhteiskuntaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Voisi sanoa, että liikunta ja urheilu on elimellinen osa sivistys-Suomea ja sivistysvaltion peruspilareita. Aika pienellä panoksella on valtiovalta tähän saakka siinä pärjännyt ja pitää ymmärtää, että tästä pidetään kiinni myös jatkossa, vaikka tässä maailmassa kaikenlaisia ongelmia onkin. Tai itse asiassa juuri niiden takia.

Toni Ahva: Siinä evästyksiä hallitukselle. Kysyn vielä sen, että miten näet, kun mietitään liikuntajärjestöjen näkökulmasta tätä rahoituskokonaisuutta, niin miten liikunnan rahoituksen vähentyminen näkyisi toiminnassa siellä liikunnan kentällä?

Jan Vapaavuori: Kyllä se näkyisi tietenkin. Valtion liikuntabudjettia toki suunnataan useisiin eri kohteisiin. Sillä tuetaan kuntien liikuntatoimia, sillä tuetaan liikuntapaikkarakentamista, sillä tuetaan urheiluopistoja ja sitten sillä tuetaan tätä kansalaisliikettä ja järjestötoimintaa. Raha menee toki sen lisäksi muutamiin pienempiinkin kohteisiin. Kysymys on sitten siitä, että jos rahoitus vähenisi, niin mistä se vähenisi. Mutta se, mikä tästä tekee erityisen hankalan liikuntaväen kannalta on se, että osa näistä tehtävistä on niin sanotusti lakisääteisiä eli ne on pakko hoitaa joka tapauksessa; kuten vaikkapa kuntien valtionosuudet tai urheiluopistot ja näin edelleen osana vapaan sivistystyön toimintakenttää. Se taas, mikä ei ole lakisääteistä, on se kansalaisjärjestötoiminta, joka ylläpitää koko tätä systeemiä. Eli nämä miljoona ihmistä seuroissa, melkein kymmenessä tuhannessa seurassa ympäri Suomea. Silloin tietenkin riski, että jos se vähenee ja ei voida leikata sieltä, mitkä ovat lakisääteisiä, niin sitten leikataan sieltä, mikä ei ole lakisääteistä ja sitten leikataan siitä miljoonan ihmisen kansalaisjärjestötoiminnasta, jolla olisi todella isoja ja todella ikäviä vaikutuksia koko liikuntakenttään. Tämän järjestelmän suurimpia vahvuuksia on meidän seuratoiminta ja seuratoiminnan hyvä brändi ja hyvä imu – ennen kaikkea lasten ja nuorten keskuudessa – ja siihen liittyvää, kuitenkin varsin vahva vapaaehtoistoiminnan kenttä. Mutta on selvää, että se edellyttää ympärilleen myös resursseja ja se edellyttää jonkun verran myös ammattilaisuutta ja synnyttää kustannuksia. Itse asiassa aika pienillä resurssipanostuksella pystytään sitten yhdessä vapaaehtoistoiminnan kanssa niin kuin vivuttamaan tosi paljon asioita. Mutta samalla lailla, jos se vähenee, niin sitten yllättävän paljon siitä voi jäädä pois. Ennen kaikkea tämän miljoonan ihmisen kansanliikkeen kannalta sanotaan, että vaikutukset voisivat olla hyvin hankalia. Ehkä tämä on se keskeinen viesti myös valtiovallalle, että kysymys on maan suurimmasta kansanliikkeestä. Kysymys on suoraan miljoonasta ja epäsuoran melkein kahdesta miljoonasta ihmisestä ja siitä heidän niin kuin valtavasta vapaaehtoistyöstä, joka tuottaa tähän yhteiskuntaan valtavan paljon hyvää ja siitä, että valtiovalta itse asiassa hyvin pienellä siemenrahalla tai panostuksella, niin pystyy osaltaan ylläpitämään tätä ja tämä ei kestä siihen liittyviä säästötoimenpiteitä juuri ollenkaan.

Toni Ahva: Eli todella suuri kysymys. Mainitsit tässä, luettelit tätä liikunnan yhteiskunnallista merkitystä ja tietysti siitä herää myös ajatus, että tässä liikuntauskovaisten, liikuntajärjestöjen kuplassa, niin sitä liikunnan merkitystä ei tarvitse juurikaan perustalle, vaan se on itsestäänselvyys, mutta en malta olla kysymättä, kun tunnet paljon poliittisia päättäjiä, niin miten hyvin poliitikot tuntevat tätä liikunnan merkitystä ja vaikuttavuutta? Ovatko nämä tiedot tästä liikunnan merkityksestä poliitikoille itsestäänselvyyksiä?

Jan Vapaavuori: Ei ne ole itsestäänselvyyksiä. Ei ne ole itsestäänselvyyksiä välttämättä aina edes liikunta- ja urheiluyhteisölle itselleenkään. Voisi sanoa näin, että ehkä… Meillä on aika laaja yleinen ymmärrys liikunnan terveysvaikutuksista, mutta siihen se sitten ehkä jää. Sitten se, että syvällisesti ymmärrettäisiin, mikä merkitys sillä on lasten ja nuorten kasvun kannalta tai ikäihmisten toimintakyvyn säilymisen kannalta tai yhteisöllisyyden rakentamisen kannalta niin ei – jopa urheiluväen keskuudessa meillä on varmaan parantamisen varaa, että meidän pitää laaja- alaisemmin ja kokonaisvaltaisemmin pystyä käsittelemään tätä aihetta, niin kuin ymmärtää. Siihen mä uskon, että tämä koronakriisi itse asiassa antaa meille tosi hyvän mahdollisuuden. Puhumattakaan sitten tietenkin, kun mennään vähän kauemmas, että mennään sellaisten – ja tosi moni politiikkahan on ollut mukana liikuntatoiminnassa ja seuratoiminnassa ja järjestötyössä, ymmärtää tämän varmaan ihan hyvinkin, mutta sitten on toki paljon sellaisia, jotka eivät sitä samalla lailla ymmärrä. Politiikothan on sillä lailla tietenkin hankalassa tilanteessa, että jokainen sektori puolustaa omia määrärahoja ja jokaisella on omasta mielestään hyvät perusteet sille, miksi juuri tätä pitää puolustaa. Se viesti on se, että se liikunnan ja urheilun panostus ja valtion panos siihen suhteessa useimpiin muihin sektoreihin on todella pieni ja sillä saadaan todella, todella paljon hyvää aikaiseksi. Sitten pitää aina myös ajatella näin, että maailma muuttuu ja maailman muuttuessa kaikkien julkisten ja yksityisten organisaatioiden pitäisi pystyä panostamaan sellaisiin asioihin, johon se muutos meitä johdattaa. Jos johonkin tämä yhteiskunta on johdattanut tämän koronakriisin aikana, on ymmärtämään liikkumisen merkitys. Mä luulen, että joku on joskus sanonut – oisko se ollut jopa Winston Churchill – ettei koskaan pidä hukata hyvää kriisiä. Eli jokaisessa kriisissä on myös jotain hyvää ja ehkä tässä koronakriisissä on se hyvä, että muidenkin kuin puhdasoppisempien tai kokopäivätoimisten liikuntajärjestöihmisten ymmärrys lisääntyy liikunnan, liikkumisen, kaikentyyppisen fyysisen aktiivisuuden merkityksestä, ja että tämä johtaisi sitten siihen, että… Eihän me tietenkään puhuta pelkästään valtion budjeteista, vaan se, että me saataisiin tätä liikunnan ja urheilun ilosanomaa vietyä eteenpäin, niin tämä pitää ymmärtää. Tämä pitää ymmärtää valtiovarainministeriössä, tämä pitää ymmärtää kouluissa, tämä pitää ymmärtää terveyskeskuksissa, tämä pitää ymmärtää nuorisotaloilla, tämä pitää ymmärtää vanhusten palvelutaloissa ja joka paikassa, että mikä on se liikunnan ja urheilun merkitys.

Toni Ahva: Tämä liikunnan yhteiskunnallinen merkitys on varmasti sellainen, josta nyt sitten tieto tässä leviää ja pyritään sitä levittämään. Nyt oikeastaan tästä liikunnan merkityksestä siirtyisin tähän huippu-urheiluun ja siihen, että mikä merkitys sillä on. Miten itse näet sen huippu-urheilun yhteiskunnallisen merkityksen tässä ajassa ja sen, että miksi valtion kannattaa investoida huippu-urheiluun?

Jan Vapaavuori: Huippu-urheilulla on sekä itseisarvo että välinearvoa. Kesäolympialaiset on maailman ylivoimaisesti seuratuin tapahtuma. Mikään muu asia ei herätä maailmalla niin paljon huomiota, intohimoa, elämyksiä, tunteita kuin urheilu ja suorat urheilutapahtumat. Se kasvattaa yhteisöllisyyttä, rakentaa parhaassa tapauksessa kansallista identiteettiä. Luo ihmisten elämään sisältöä, asioita, joita voi odottaa, asioita, josta voi vääntää kättä kavereiden kanssa ja turuilla ja toreilla kahviloissa, ja puhua ja spekuloida. Se on osa ihmisten elämää ja voisi sanoa joissain tapauksissa myös niin kuin näitä iloja ja onnen hetkiä muuten ehkä vähän niin kuin harmaassa arjessa, ja sillä lailla niin kun hyvin vahvasti kulttuuriin rinnastettava asia. Voisi sanoa näin on, että on itsestään selvä ymmärrys tässä yhteiskunnassa, että kulttuuria ja – ennen kaikkea voisi sanoa, että maailmanluokan kulttuuria pitää tukea – niin totta kai, pitää tukea silloin myös urheilua ja maailmanluokan urheilua. Sitten toinen tulokulma on se, että sillä on niin kuin välillistä vaikutusta. Mehän tiedetään, että kun jossakin esimerkiksi lajissa tulee menestystä ja arvokisamenestystä, tulee uusia julkkiksia, niin lapset ja nuoret kirmaavat harrastamaan juuri sitä lajia. Eli tämä niin kuin esikuvavaikutus, niin sillä on sitten iso vaikutus siihen, että ennen kaikkea, että mitä lapset ja nuoret arvostaa. Mitä ne haluavat tehdä, miten ne haluaa vapaa-aikansa käyttää, mihin ne haluaa energiansa purkaa. Sanotaan, että näistä molemmista tulokulmista katsottuna, niin huippu-urheilu on myös osa meidän modernia yhteiskuntaa, modernia hyvinvointiyhteiskuntaa, modernia sivistysyhteiskuntaa, jonka tukeminen hyvin pienillä panoksilla, mutta tärkeillä panoksilla, on osa tämän sivistysvaltion ylläpitämistä. Voisi sanoa, että liikunta ja urheilu, yhteiset kokemukset – jotkut sanovat, että yhteiselle leirinuotiolle kokoontuminen – on tärkeitä asioita ja ne vahvistaa tätä yhteiskuntaa.

Toni Ahva: Oikeastaan sitten tästä on hyvä siirtyä siihen, kun puhutaan tästä huippu-urheilusta, niin ei voi olla nostamatta sitä, että enää on alle sata päivää Tokion olympialaisten alkuun ja nyt olympialaiset käydään hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Millä mielin odotat itse olympialaisia?

Jan Vapaavuori: Kuten sanottu kesäolympialaiset on maailman seuratuin tapahtuma. Jopa normaaliaikoina, kun ihmisillä on tekemistä ja virikkeitä ja ikään kuin ei ole minkääb tyyppisiä rajoituksia, niin puoli maailmaa odottaa kiihkeästi olympialaisia. Nyt näissä äissä koronaoloissa voisi sanoa, että niitä odotetaan vielä enemmän. Enkä ole ainoa. Maailmassa on miljardeja, ei siis kymmeniä eikä satoja eikä tuhansia eikä miljoonia, vaan miljardeja ihmisiä, jotka sitä odottaa, joille se on tärkeää. Uskon myös siihen, että Tokion olympialaiset, jos ja kun ne varmasti pystytään järjestämään. Ihan tietenkään varmaa se ei ole, mutta hyvin todennäköistä. Ja vaikka ne tullaan järjestämään hyvinkin poikkeuksellista sillä lailla, että esimerkiksi ulkomaisia kisaturisteja todennäköisesti ei ole ollenkaan ja katsomossakin on vähemmän ihmisiä kuin normaalisti. Se, että ne pystyttäisiin järjestämään, niin voi olla, että se koko maailmalle olisi jonkun tyyppinen niin kuin sellainen toivon ja tulevaisuuden viesti, joka jollain lailla symboloisi sitä, että maailma on aidosti ja oikeasti rimpuilemassa irti tästä todella haastavasta pandemiasta, joka on kurittanut laajasti maailmaa ja johtanut valtaviin määrin sairastuneita ja kuolleita kaikkialla. Kai se on sitten kuitenkin näin tässä elämässä, että mikään ei ole niin tärkeätä kuin toivo ja usko siitä, että tulevaisuus on on parempi, että ollaan menossa kohti parempia aikoja. Uskon, että olympialaiset voisivat, ja toivon, että voisivat tässä suhteessa näytellä aika isoakin roolia. Viesti maailmalle, että tästä on selvitty, eteenpäin mennään. Plus tietenkin se yhdistettynä kaikkiin tunteisiin, elämyksiin, jännitykseen, yhteisöllisyyteen, mitä olympialaiset normaalioloissakin synnyttävät.

Toni Ahva: Aivan eli olympialaisten merkitys on nyt tänä poikkeusaikana, niin voi olla vielä laajempi, suurempi kuin yleisesti. Oikeastaan vielä lopuksi nostaisin sen, että nyt kun Olympiakomitealla on tosiaan uusi hallitus. Uuden hallituksen toimikausi on nyt alussa ja jatkuu aina vuoteen 2024, niin miten näet tämän Olympiakomitean yhteiskunnallisen roolin liikunnan ja urheilun edistämisessä? Mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää?

Jan Vapaavuori: Olympiakomitea on liikunnan ja urheilun kattojärjestö. Se on itsessään aika pieni toimija. Sen oma budjetti on aika pieni, mutta se on kattojärjestö. Millään muulla ei voi tässä yhteiskunnassa olla ikään kuin kokonaisvastuuta liikunnan ja urheilun ilosanoman eteenpäin viemisestä, liikunnan ja urheilun tärkein asioiden edunvalvonnasta ja tähän liittyvästä viestinnästä; edunvalvonnasta, vaikuttamistyöstä. Eli kyllä mä näen, että Olympiakomitealla on suuri rooli. Se on välillinen sillä lailla, että sitten se varsinainen työ tehdään muualla. Se tehdään lajiliitoissa. Se tehdään seuroissa. Se tehdään yksittäisillä liikuntapaikoilla. Se tehdään kunnissa. Se tehdään kouluissa. Se tehdään jokaisen yksittäisen ihmisen korvien välissä, kun hän päättää lähtee liikkumaan tai olla lähtemättä. Olympiakomitean tehtävä on olla sitten kaiken tämän tietyntyyppinen niin kuin kokoonjuoksija ja yhdistävä voima ja liima, ja koko tämän jutun edunvalvoja. Myös niin kuin huomion herättäjä ja kiinnittäjä niihin asioihin, jotka oikeasti ovat isoja. Uskallan väittää, että koko tämä yhteiskunta – eikä tämä rajoitu edes Suomeen, vaan koko maailma, suurin osa maailmasta, niin sitä tulee seuraavat vuodet leimaamaan se, että miten palaudutaan koronasta, miten jälleen rakennetaan maailmaa, miten korjataan niitä vaurioita ja vahinkoja, jotka korona jätti ja siinä liikunnalla ja urheilua iso rooli ja siinä taas Olympiakomitealla on iso rooli. Mutta kuten sanottu; viime kädessä sitten meillä on enemmän suostutteluvoimaa ja fasilitointivoimaa ja edellytysten luontia, että sitten viime kädessähän tämä vaatii sitä, että saadaan kaikki mukaan. Mutta tämmöistä tämä on tässä maailmassa muutenkin. Tämä on verkostojen maailma ja ei kukaan näitä yksin tee. Systeemiset onnistumiset, joissa oikeasti yhteiskuntaa viedään johonkin oikeampaan suuntaan, niin on aina seurausta siitä, että saadaan joukot mukaan. Ja jos jollakin, niin liikunta- ja urheiluväellä on sillä lailla se etu kuitenkin olemassa, että olemme jo ennen kriisiä olleet ja olemme edelleen maan suurin kansa.

Toni Ahva: Tämä on oikeastaan erittäin hyvä kiteytys tähän loppuun. Mennään nyt loppusuoralle keskusteluissay. Vielä ihan viimeinen kysymys, kun kesä tässä lähestyym niin minkä liikuntamuotojen parissa itse viihdyt? Minkä lajin parissa sinuun voi törmätä tässä kesällä?

Jan Vapaavuori: Mä oon aina harrastanut liikuntaa hyvin monipuolisesti ja mulla on tapana sanoa, että olen ollut hyvin innokas hyvin monien lajien harrastaja, mutta en missään kauhean hyvä. Tykkään pelata tennistä. On harmittanut kovasti, kun se on ollut useamman kuukauden tässä katkolla, kun ei ole päässyt tennishalleihin, että se on varmaan ehkä nyt, jos näin analyyttisesti ajattelemme, niin varmaan se, mistä mut todennäköisemmin löytää. Mutta mä käyn pyöräilemässä, mä käyn melomassa, mä käyn lenkkeilemässä, mä käyn salilla, mä golfaan… Lajeja riittää ja mulle on aina ollut itse asiassa tärkeää niin kuin laaja lajikirjo ja se, että saa harrastaa eri tyyppisiä asioita myös liikunnan parissa.

Toni Ahva: Hienoa kuulla kesää siis odotellessa. Kiitos paljon vierailusta OlympiaCastissa Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori.

Jan Vapaavuori: Kiitos.

Toni Ahva: Kiitos vielä kerran Jan Vapaavuorelle vierailusta OlympiaCastissa ja kiitos sinulle, että kuuntelit. OlympiaCast jatkuu taas uusin aihein. Käy tilaamassa tämä podcast, jotta seuraava jakso ei mene ohi. Voit käydä myös heittämässä arvioin meistä. Se auttaa meitä kehittymään ja uusia kuulijoita löytämään luoksemme. Ensi kertaan.

Lisää liikettä pääyhteistyö­kumppanit
Huippu-urheilun pääyhteistyö­kumppanit