Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

KUNTAVAALIT EXTRA: OlympiaCastin vierainen Paavo Arhinmäki ja Hjallis Harkimo

Toni Ahva: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean podcast-sarja. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tämä on kuntavaaliaiheinen erikoisjakso, joka täydentää OlympiaCastin tuotantoa. Kuntavaalisarjassa eduskuntapuolueet keskustelevat liikunnasta ja urheilusta. Tänään juontajana on Toni Ahva. Tervetuloa mukaan.

Toni Ahva: Liikuntapoliittinen keskustelu jatkuu, nimittäin alun perin kolmiosaiseksi suunniteltu kuntavaalisarja venyikin aikataulusyistä vielä neljännen jakson mittaiseksi. Tässä neljännessä jaksossa mukana ovat vasemmistoliitto ja liike nyt. Vasemmistoliittoa edustaa kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Arhinmäki on toiminut kansanedustajana vuodesta 2007 ja kulttuuri ja urheiluministerinä hän toimi vuodesta 2011 vuoteen 2014. Tällä hetkellä Arhinmäki toimii valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana. Liike nyt:iä edustaa puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja, Hjallis Harkimo. Harkimo on tullut tunnetuksi muun muassa jääkiekkoseura Jokereiden omistajana, kilpapurjehtijana ja urheilumanagerina. Kansanedustajana hän on toiminut vuodesta 2015. Harkimo ja Arhinmäki ovat ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä.

Toni Ahva: Tervetuloa OlympiaCastiin kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Hjallis Harkimo.

Paavo Arhinmäki: Kiitos.

Hjallis Harkimo: Kiitos.

Toni Ahva: Ennen kuin mennään liikuntapolitiikan pariin, tehdään alkulämmittely urheilumuistojen parissa. Niin kuin tiedetään, niin liikunta ja urheilu tuottavat paljon elämyksiä, tunteita, kipinää, niin haluaisin kysyä teiltä, että mikä on teidän elämänne mieleenpainuvin urheilumuisto? Eli sellainen sykähdyttävä liikunta- tai urheiluhetki, joka on jäänyt erityisesti mieleen. Niitä on teillä varmasti paljon, mutta nyt pyydän vain yhtä ja tiivistä noin minuutin kuvausta siitä. Paavo, voisitko aloittaa?

Paavo Arhinmäki: Kyllä aika monelle sukupolville suomalaista jalkapalloa seuraavia on lokakuuta 1997. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue oli ensimmäistä kertaa saavuttamassa jotain; pääsemässä MM-jatkokarsintoihin, täysi Olympiastadionin, kaatosade, rankkasade ja Suomi johti Unkaria vastaan 1-0 vielä, kun käännyttiin lisäajalle ja Unkari sai vielä viimeisen mahdollisuuden. Kulmapotku, neljä viimeistä kosketusta suomalaisten omia ja pallo meni suomalaisten kautta maaliin ja siinä romahti se unelma jälleen kerran arvokisapaikasta. Siitä meni vielä 22 vuotta ennen kuin Suomi lopulta pääsi myös miesten jalkapallossa arvokisoihin naisten, poikien ja tyttöjen perässä.

Toni Ahva: Tämä oli tämmöinen dramaattinen urheiluhetki. Tuota sitten Hjallis, ole hyvä.

Hjallis Harkimo: Mun pitää sanoa tosta nimenomaisesta Paavon, niin mä istuin pääkatsomossa, mutta en lipan alla niin paljon. Mä istuin ekalla rivillä ja mä olin ihan läpimärkä, kun se vesi kasteli mut kokonaan, mutta mun on kyllä Montrealin 5000 ja 10 000 metriä. Mä olin nuorena poikana siellä katsomassa paikan päällä ja se oli ihan uskomatonta, kun Lasse Virén voitti kultaa molemmissa. Henkilökohtaisesti mulla on tietysti se, kun mä tulin yksinpurjehdukselta maaliin. Se oli yksi mun mieleenpainuvimpia hetki mun koko elämässä.

Toni Ahva: Kiitos, hienoja muistoja. Siirretään sitten katseet muistoista tulevaisuuteen. Mennään meidän ensimmäiseen teemaan, joka on liikunnan edistäminen kuntapolitiikassa. Liikunnan edistäminen on siis kuntien tehtävä ja itse asiassa kunnat rahoittavat liikuntaa yli seitsemällä sadalla miljoonalla eurolla vuosittain eli se on viisinkertaisesti valtioon nähden. Siksi nyt kuntavaaleissa liikunnan edistäminen on tärkeä kysymys ja nyt kysynkin teiltä, että miten liikunta ja urheilu näkyy teidän puolueenne valtakunnallisissa kuntavaaliteemaissa. Aloitetaan liike nyt:stä. Hjallis, ole hyvä.

Hjallis Harkimo: No, meillä ei ole mitään semmoista niin kuin kuntavaaliteemaa, joka koskisi koko Suomea, että jokainen kunta tietysti laittaa oman, koska jokaisella kunnalla on erilaiset näkökulmat ja eri jutut, mitä ne haluavat saada esille, mutta Helsingissä niin kuin… Helsingissä, missä mä itse olen ehdolla, niin nämä suorituspaikkojen parantamisen me ollaan laitettu etusijalle siinä mielessä, että jos katsotaan, niin Seaguls pelaa Olympialaisiin rakennetussa hallissa ja salibandyjoukkue pelaa Vantaalla, niin jotenkin kuvittelisi, että pystyisi näitä olosuhteita sekä junioreille että aikuisille parantamaan. Niitä on paljon semmoisia paikkoja; erityisesti jääkiekossa ja jalkapallossa ne on parantunut koko ajan ja on paljon semmoista, mitä joutuisi tekemään vielä. Se on niin kuin pääasia, mutta yleensä kunnat tekee aina sen oman tavoitteensa mukaan ja katsoo, mitkä on kunnissa ongelmat ja siellä ne tekee, että meillä ei ole mitään semmoista valtakunnallista yleislääkettä kaikkeen.

Toni Ahva: Kiitos. Sitten Paavo, miten liikunta ja urheilu näkyy vasemmistoliiton kuntavaaliteemoissa?

Paavo Arhinmäki: Nyt, kun Hjallis on palannut Sipoosta Helsinkiin, niin meillä on yhteiset tavoitteet ja haasteet täällä Helsingissä liikunnan edistämisessä. Ihan niin kuin Hjallis sanoi, niin tietysti se vaihtelee hyvin paljon kuntien välillä, että jos puhutaan 650 000 ihmisen Helsingistä, niin siellä on ihan erityyppiset tarpeet kuin sitten jossain pienessä kunnassa. Se, mitä ollaan erityisesti painotettu, on lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet. Liian moni lapsi ja nuori jää harrastusten ulkopuolella liian korkeiden kustannuksien vuoksi tai sen vuoksi että ei löydy sitä omaa harrastusta ja nythän tänä vuonna käynnistyy tämä Suomen malli eli jokaiselle peruskoululaisille taataan se yksi harrastus koulupäivän yhteydessä, niin se on semmoinen, mitä me ollaan painotettu, että jokaisen kunnan pitää siinä onnistua, että lapset löytää sen oman harrastuksensa. Tähän vaikuttaa lähiliikuntapaikat. Niitä me painotetaan hyvin paljon, että jokaisessa lähiössä, kaupunginosassa, pitää olla paikka, jossa voi liikkua – niin lapset ja nuoret kuin vanhemmatkin. Se tarkoittaa sitä, että koulujen pihojen pitää olla liikunnallisia. Esimerkiksi ministadioneita ja muita ratkaisuja, joita voidaan käyttää sekä koulupäivän aikana että koulupäivän jälkeen siinä lähiliikunnassa. Että tällä luodaan tavallaan se iso pohja, josta sitten myöhemmin tulee myös niitä huippu-urheilijoita ja heidän suorituspaikkoja toki tarvitaan pääkaupungissa myös, mutta me halutaan erityisesti painottaa sitä pohjaa, että jokaisella on oikeus harrastaa ja liikkua.

Hjallis Harkimo: Yksi juttu, mikä tietysti on semmoinen mun mielestä, että semmoinen pitäisi saada esille, että jokaisella lapsella olisi ilmainen harrastus. Se olisi niin kuin semmoinen päämäärä, mihin joku päivä pitäisi päästä, koska silloin se mahdollistaisi. Mä en tarkoita näillä hallien rakentamisella tai näillä liikuntapaikkojen rakentamisella näitä vaan näitä joukkueita, vaan nämä hinnat muodostuu korkeiksi, koska niitä vähän niitä suorituspaikkoja ja siksi nämä nuorten ja lasten liikunnan jäsenmäärät ja nämä on pienempiä kuin, jos meillä olisi tarpeeksi niitä ja samalla ne hinnat alas.

Paavo Arhinmäki: Silloin, kun mä toimin kulttuuri- ja urheiluministerinä, mä teetätin aika laajan tutkimuksen niistä syistä, että miksi lapset ja nuoret ei liiku, niin kyllä siellä yksin – tai harrasta seuroissa – yksi keskeinen syy oli nämä kustannukset, että meillähän liikkumisen kustannukset on noussut monesta syystä. Siellähän on ihan positiivisiakin syitä, että valmennus on ammattimaistunut, että enää se ei ole vain äiti tai isä, joka valmentaa, vaan odotetaan parempaa, joka on hyvä asia, mutta sitten se tarkoittaa, että pitää jotain maksaa. Myöskin, vaikka kunnathan on suurin liikunnan julkinen rahoittaja niin kuin mainittiin, mutta siitä huolimatta nämä maksut on noussut monissa kunnissa tai kääntäen niin, että seuroja ei tueta enää samassa määrin. Sitten semmoinen niin kuin yleinen talkoohenki on vähentynyt, että entistä useammalle – johtuen varmasti hektisestä työelämästä ja muusta, niin ajatellaan, että ne seurat tarjoaa vain liikuntapalveluita mun tytölle tai mun pojalle ja ajatellaan, että me ollaan osa yhteisöä, joka tekee töitä sen eteen. Tähän puuttuminen on ollut se, että seuratukea on yritetty tuoda. Nyt toi, mitä Hjallis tuossa peräänkuulutti on ihan oikein, että jokaisella pitää olla oikeus maksuttomaan harrastukseen. Nimenomaan tämä Suomen malli, joka nyt tänä vuonna lähtee liikkeelle, niin sehän takaa jokaiselle peruskouluikäiselle vähintään sen yhden harrastuksen sen koulupäivän yhteydessä ja siinä on haettu vähän niin kuin inspiraatiota esimerkiksi Islannista, jossa nimenomaan huolehditaan siitä, että jokainen pääsee liikkumaan. Se on kansanterveydellinen kysymys. Se on myös kysymys siitä, jos me halutaan pienenä kansakuntana huippu-urheilussa pärjätä, niin se edellyttää sitä, että jokainen pääsee harrastamaan, mutta ennen muuta se on kuitenkin mun nähdäkseni, meidän nähdäksemme, sosiaalinen kysymys, että jokaisella lapsella pitää olla oikeus siihen yhteisöön, joka harrastusten kautta tulee.

Hjallis Harkimo: Yksi ongelma tässä tietysti tulee on se, että mä olen huomannut, kun mä olen Tukikummit-hallituksessa ja me avustetaan paljon kirkon kautta noita nuoria, niin ne jää pois kelkasta, ne syrjäytyy, kun ne ei pääse harrastamaan sellaisia harrastuksia, mitä muut lapset pääsee harrastamaan. Silloin ne syrjäytyy siitä, kun niiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa niitä harrastuksia, niin se on yksi tärkein syy, mikä meidän pitäisi saada pois, koska se vaikuttaa myös syrjäytymiseen.

Paavo Arhinmäki: Se, mitä olen myös paljon pohtinut on se, että kun meillähän on tämä drop out tai drop off -ilmiö. Se usein tulee siinä 13–14-15–vuotiaina ja se on ihan ymmärrettävää, että silloin alkaa monet muutkin asiat kiinnostamaan kuin se liikunta. Yksi ongelma on se, että siinä kohtaa myös aletaan harrastamaan entistä enemmän tosissaan, että jos sä haluat olla mukana liikuntaharrastuksessa, niin se on kilpaurheilua, että treenimäärät lisääntyvät, että jos sä haluat olla mukana, niin se on 4–5 kertaa viikossa treenejä, pelit tai kilpailut päälle. On paljon niitä, jotka mielellään kävisi sen 1–2 kertaa viikossa harjoittelemassa, mutta ei sen enempää, niin oikeastaan meillä ei ole tarjota heille. Sitten, kun katsoo, kun tullaan aikuisiin, kolmekymppisiin, niin vaikkapa jotain puulaakijalkapalloa, niin sarjoja on loputon määrä ja kentät ei riitä, kun ne pursuaa niitä, jotka haluaa tulla taas harrastamaan, niin miten me pystyttäisiin tarjoamaan liikuntaharrastusta seuroissa myös niille, jotka eivät kilpaurheilullisesti tai tavoitteellisesti liiku. Semmoinen aukko tulee juuri siinä kohdassa, jossa muutenkin alkaa monet muut asiat liikunnan lisäksi kiinnostamaan.

Toni Ahva: Itse asiassa tästä päästiin ihan loistavasti meidän seuraavaan teemaan, joka itse asiassa olikin juuri lapset ja nuoret ja seuratoiminta. Tähän liittyen teiltä tuli jo monta näkökulmaa. Nostaisin vielä sen, että Olympiakomitea on arvioinut, että harrastustoiminnasta on kadonnut nyt koronakriisin myötä aiempiin vuosiin nähden kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria. Luku on todella suuri ja todella huolestuttava. Nyt erityisesti, jos mietitään tätä koronakriisiä ja tätä harrastajakatoa, mikä on tapahtunut, niin mikä on teidän reseptinne juuri siihen, että miten me saataisiin nämä lapset ja nuoret nyt sitten seuratoimintaan tämän kriisin jälkeen? Tässä mainittiin jo tietysti tämä harrastamisen malli, maksut, mutta onko vielä jotain muita lääkkeitä tähän?

Hjallis Harkimo: Aloitanko mä?

Toni Ahva: Aloita vaan.

Hjallis Harkimo: Poliitikoiltahan aina kysytään lääkkeet kaikkeen. Ei mulla ole mitään lääkettä tähän. Ainoa, mikä mulla on tietysti, että pitää varmistaa se rahoitus nyt, kun jäsenmaksut ja kaikki muut on jäänyt pois, että ne taloudelliset resurssit ei katoa niiltä seuroilta ja niiltä, mutta kyllähän se on seurojen omaa. Heidän pitäisi niin kuin pystyä saamaan takaisin ne ihmiset ja houkuttelemaan takaisin ne, jotka on ollut mukana siinä, että en mä mitään muuta näen kuin, että jos niillä pysyy ne resurssit, että ne itse tekee. Ei mulla mitään muuta lääkettä tähän ole.

Paavo Arhinmäki: Tämä korona saadaan toivottavasti saadaan taltutettua nyt kesän aikana ja voitaisiin palata taas uuteen normaaliin syksyllä ja tietysti, kun harrastukset on ollut monilla alueilla Suomessa kiinni kuukausikaupalla, niin moni jää – varsinkin semmoinen, joka on ollut valmiiksi jo vähän ehkä siellä rajalla sen harrastuksen kanssa, niin on jäänyt palaamatta. Eihän siihen mitään yksittäistä lääkettä ole, mutta olen mietitty sitä, että me tarvitaan tämmöinen aika mittava koronan jälkihoito-ohjelma. Se tullaan tarvitsemaan terveyspuolella. Meillä on valtava hoitovaje. Se tullaan tarvitsemaan koulun puolella. Etäkoulun jäljiltä meillä on valtava oppimisvaje. Sitten olen nostanut esille sitä, että tarvitaan myös resursseja ja tukea seuroille siihen, että, kun meillä ollut etsivää nuorisotyötä, niin pitäisi olla jonkinlaista etsivää liikuntatyötä. Tavallaan niin kuin seuroilla olisi… Turvataan tietysti se, että seurat ei ylipäätänsä mene nurin, kun moni on jättänyt jäsenmaksut maksamatta, kun on aika tiukkaa se, että mihin ne rahat laittaa ja on jäänyt monia harrastusmaksuja saamatta. Tarvitaan niitä, jotka siis yksi kerrallaan käy pää päältä tytöt ja pojat, jota ei ole näkynyt koronakriisin aikana ja sen jälkeen ja houkuttelee takaisin. Että pitää pystyä rakentamaan ehkä erityyppisesti uudestaan se toiminta ja se ei tapahdu niin kuin pelkästään vapaaehtoisvoimin, vaikka liikunta ja urheilu Suomessa on kaikkein suurin vapaaehtoisvoimin tapahtuva kansalaistoiminta, niin se ei yksin sillä pelkällä vapaaehtoisen kansalaistoiminnalla tapahdu, vaan pitää pystyä olemaan yhteydessä ja kysyä, että onko vielä kiinnostusta? Mitä me voitaisiin tehdä? Onko jotain sellaista, mitä halutaan tarjota? Että pitäisi miettiä uudestaan myös seurojen nimenomaan sitä, että minkälaisia juttuja nyt tarjotaan niille, jotka ovat välillä pudonneet pois.

Hjallis Harkimo: Eikö tämä ole niin kuin seurojen asia? Eihän kukaan muu tunne niitä ihmisiä.

Paavo Arhinmäki: Nimenomaan seurojen asia, mutta siihen pitää olla tavallaan resursseja siihen, että sen voi tehdä. Tarkoitin, että ei pelkästään vapaaehtoiset, vanhemmat, seura-aktiivit pysty sitä hoitamaan, vaan tarvitaan ihmisiä, jotka pystyy käymään tämä läpi.

Toni Ahva: Kiitos hei näkökulmista tähän. Voitaisiin mennä itse asiassa meidän seuraavaan teemaan, joka on huippu-urheilu. Suomalaiset arvostaa urheilua. Suurin osa tutkimusten mukaan pitää suomalaisurheilijoiden urheilumenestystä tärkeänä. Kun ajatellaan nyt ensin kuntavaaleja, niin mitä kunnat ja nimenomaan nyt tästä kuntanäkökulmasta voivat tehdä nykyistä paremmin huippu-urheilun edistämiseksi? Paavo, voitko aloittaa?

Paavo Arhinmäki: No, tietysti kuntien pääasiallinen tehtävä on liikuntamahdollisuuksien turvaaminen. Kun turvataan hyvät liikuntamahdollisuudet, niin sieltä nousee myös niitä huippuja. Kuntien pitää myös pystyä takaamaan huippu-urheilun olosuhteet ja nämä tavallaan menee käsi kädessä myös liikunnan olosuhteiden kanssa, että tehdään sellaisia olosuhteita, joissa voi treenata ne lapset ja nuoret ja huippu-urheilijat, ja itse asiassa parasta on se, jos ne treenaavat samoissa tiloissa ja näkyy niitä tavoitteita ja ideoita, että siinä on yksi, mitä kunta voi tehdä. Toinen, mitä kunnat pystyvät aidosti tekemään on se, että miten tässä huipulle murtautumisen vaiheessa tuetaan nuoria, kun pitäisi yhtä aikaa harjoitella ammattimaisesti käytännössä ja samaan aikaan opiskella. Jokaisessa kunnassa – tai ei jokaisessa kunnassa, pienemmissä kunnissa, vaan sitten alueilla kunnat yhdessä, niin pitää turvata sellaisia mahdollisuuksia, jossa harjoittelu ja koulu pystytään yhdistämään. Näitä akatemiamalleja. Se on on niin kuin toinen, mitä keskeistä huippu-urheilun näkökulmasta kunnan pitää pystyä tekemään.

Toni Ahva: Sitten Hjallis eli, miten kuntien pitäisi edistää huippu-urheilua?

Hjallis Harkimo: No, tietysti se, mitä Paavo sanoi oli hyviä juttuja, mutta niiden pitää järjestää ne olosuhteet niille huippu-urheilijoille, että yleisurheilijoilla on ne paikat, missä harjoitella ja ilmaisia paikkoja, missä ne voivat treenata ja tehdä sitä huippu-urheilua. En mä mitään muuta näe siinä. Mä hoidan paria, olen managerina parille huippu-urheilijalle, jotka ovat ihan niin kuin Eurooppa ja lähtee Olympialaisiin molemmat, ja kyllä monta kertaa ne olosuhteet on semmoisia, mitä ne kaipaa myös ihan tollakin tasolla vielä, että niillä olisi kunnon olosuhteet niissä kaupungeissa, missä ne harjoittelee, että se on semmoinen, mitä kunta pystyy tekemään, jotta nämä ihmiset pääsee huipulle. Sen mä ymmärrän, ettei ne rahoitusta pysty järjestämään, mutta ne voi kuitenkin järjestää olosuhteet niille.

Toni Ahva: Jes, juuri näin. Hei, mutta keskustella tästä huippu-urheilunäkökulmasta varmasti jatkuu, kun Tokion Olympialaiset lähestyvät. Vielä tähän näkökulmaan haluaisin tuoda sen, että niin kuin nostitte, niin aika paljon panostuksia tarvitaan niihin nuoriin, jotka pyrkii yhdistämään opinnot ja urheilun. Onko teillä ajatuksia tähän liittyen, että miten me voisimme tulevaisuudessa paremmin tukea näitä tavoitteellisesti urheilevia nuoria? En puhu enää kuntatasolla, vaan yleisesti. Hjallis, ole hyvä.

Hjallis Harkimo: No siis tässä on niin kuin iso ongelma huippu-urheilussa. Ne, jotka on niin kuin tulossa huipulle, mutta ei ole vielä huipulla, niin niiden rahoituksen järjestäminen on vaikeaa ja silloin, kun mä olin puheenjohtajana siinä ryhmässä, kun teki sitä urheilupoliittista selontekoa, niin silloin tuli selvästi esille, että se vaikeus tulee siinä, kun sä olet ollut nuorten kisoissa ja sä pärjäät niissä hyvin, ja mistä se seuraava steppi sitten otetaan ja miten se rahoitus järjestetään siihen. Siksihän mä esitin siinä, että tämä rahasto tehtäisiin, jota nyt kootaan siinä, koska me tarvitaan eittämättä enemmän rahaa siihen huippu-urheiluun. Kun mä tunnen näitä urheilijoita, niin niistä on hyvin harva semmoinen, jolla on hyvä taloudellinen tilanne tänä päivänä, vaikka ne voittaisi mitaleita yleisurheilun EM-kisoissa tai jossain muualla, niin niillä on kuitenkin tämä taloudellinen tilanne ja ne on kuitenkin niin huipulla ne jo. Mutta sitten, jos katsoo näitä, jotka on sen alapuolella, niin niiden ongelma on se, että miten ne voi ammattimaisesti harrastaa tätä urheilua ja mistä ne saa resurssit ja mistä ne saa rahoituksen siihen. Siihen meidän pitää panostaa, koska on todettu, että monta kertaa suomalaiset pärjää hyvin nuorten kisoissa, mutta sitten ne ei enää pärjää vanhempien kisoissa, että ne jotenkin jää siitä välistä pois. Siinä meillä on paljon työtä ja se liittyy myös valmennukseen ja se liittyy rahoitukseen siinä, että siihen me tarvitaan kyllä lisää resursseja.

Toni Ahva: Paavo, ole hyvä.

Paavo Arhinmäki: Mun mielestä Hjallis on puhunut pitkään tästä rahastosta, jolla tuettaisiin näitä huipulle murtautumisvaiheessa olevia nuoria, joista on näkymä siitä, että ne voisivat pärjätä ihan kansainvälisellä huipulla, mutta tavallaan ne ei ole niin tunnettuja ja kiinnostavia sponsoreiden, tukijoiden, näkökulmasta, että ne pystyisivät keräämään sitä rahoitusta, jota tarvitaan kuitenkin ihan yhtä lailla elämiseen ja leireihin ja muihin. Musta se on ollut Hjallikselta hyvä ajatus ja hyvä ajatus ja musta on hyvä, että sitä sitä rahastoa nyt kerätään. Toinen tietysti tärkeä on se, että noita urheilijoille annettavia verottomia apurahoja, niin niitähän on vähän muokattu siihen muotoon, että nyt myös tällaiset nuoret, huipulle nousevilla, on mahdollisuus saada siitä apurahaa. Aikaisemmin se meni aika lailla sinne ihan niille kärkiurheilijoille. Nyt sinne on luotu se luokka, jossa on tällaiset murtautumisvaiheessa olevat, niin se on myös semmoinen tuki, jota annetaan. Sitten pitää muistaa ja korostaa edelleen, että kyllähän seuroilla on valtavan iso merkitys, että ei se… Niin kuin tavallaan nämä kaksi muuta, niin ne on tärkeitä ja niillä pystytään tukemaan, mutta seurat on se, joka sitten kuitenkin niitä huippulahjakkuuksia ja huipulle murtautuvia kaikkein eniten pystyy tukemaan ja auttamaan ja elävä urheilu- ja liikuntaseurat on ihan oleellinen myös näiden huipulle murtautumisvaiheessa olevien nuorten näkökulmasta.

Toni Ahva: Kiitos, tässä oli paljon reseptejä tähän teemaan ja varmasti keskustelu tästäkin aiheesta jatkuu. Mennään sitten meidän viimeiseen, mutta ei lainkaan vähäisimpään teemaan, nimittäin valtion rahoitus liikunnalle ja urheilulle. Rahapelituotot on nyt viime vuosina taanneet liikunnalle kasvavan rahoituksen, mutta nyt ne ovat romahtaneet. Nyt kysyn teiltä, että miten valtion rahoitus liikunnalle ja urheilulle voidaan turvata jatkossa? Taustaksi vielä kuulijoille mainitsen, että hallituksen kehysriihessä tässä juuri äskettäin päätettiin, että rahapelituottojen kompensaatio budjettivaroista edelleen jatkuu, mutta se pienenee hieman niin, että liikunnan rahoitus putoaa 11.4 miljoonaa euroa eli noin seitsemän prosenttia ensi vuodelle. Eli tämä taustaksi. Eli miten valtion rahoitus liikunnalle voidaan turvata jatkossa? Annan tässä hallituspuolueen edustajalle ensimmäisen puheenvuoron eli Paavo, ole hyvä.

Paavo Arhinmäki: Veikkauksen rahoitushan on ollut pitkään urheilulle siunaus tavallaan, että kun Veikkaus on kasvanut ja tuotot on kasvanut, niin se on merkinnyt sitä myös, että liikunnan ja urheilun rahoitus on kasvanut ja siinä on tavallaan pikkuhiljaa liikunnasta tullut se, joka on ollut kaikkein eniten kiinni Veikkauksen rahoissa, että noin 90 prosenttia rahoituksesta, jopa yli 90 prosenttia on tullut Veikkausvoittovaroista. Tavallaan nyt, kun vanha Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys yhdistettiin, niin sitä kautta tuli näitä punaisia pelejä, peliautomaatteja, jotka tuottavat kaikkein eniten ongelmia. Sitten samaan aikaan… Ja nyt niitä on lähetetty ihan oikein hillitsemään niitä peliongelmia. Niistä tulee sitten samaan aikaan tämä kansainvälinen pelaaminen, niin johtanut siihen yhdessä vielä koronan kanssa, että tämä on romahtanut tämä rahoitus Veikkauksen kautta ja tämä on ollut mun nähdäkseni kestämätön tämä yhtälö siitä, että liikunta, mutta myös kulttuuri, nuoriso, työ on aika pitkälle rahoitettu Veikkausvoittovaroista. Mun nähdäkseni pitäisi mennä siihen, että Veikkauksen tuotto viedään budjetin yleiskatteeseen ja liikunnan rahoitus – niin kuin näiden muidenkin rahoitus – niin viedään normaalin budjettirahoituksen piiriin. Kehysriihessä hallitus päätti, että se olisi ollut 30 prosenttia se leikkaus joka olisi tullut, jos ei olisi kompensoitu, että nyt siitä suurin osa kompensoidaan, mutta jää sinne jonkun verran leikkausta, mutta nyt nähdäkseni tämän Liikasen työryhmän raportin pohjalta, niin muutamassa vuodessa pikkuhiljaa pitäisi mennä siihen. Samaan aikaan pitää sanoa, että tämä on valtava summa rahaa, 300 miljoonaa. Ei sitä ihan helposti budjetista noin vaan löydy sellaista summaa, että siksi tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Nyt tarvitaan ihan toisella lailla myös meitä liikuntaihmisiä, meitä kulttuuri-ihmisiä, puolustamaan ja perustelemaan niiden merkitystä, kun haluttiin tai ei, ne tulee kamppailemaan entistä enemmän budjetissa rahoituksesta kaikkien muiden asioiden; sosiaali-, terveys-, koulutus- ja niin edelleen kanssa.

Toni Ahva: Hjallis, ole hyvä.

Hjallis Harkimo: Joo, mulla on vähän lyhyempi selitys tähän. Mä olen sitä mieltä, että ei urheilu voi olla riippuvainen siitä, että kuinka paljon Veikkaus tuottaa rahaa urheilu. Että jos se aina otettaisiin sieltä, että niin kuin Paavo sanoi, niin se pitää siirtää sinne budjettiin ja se pitää siellä tehdä. Sieltä pitää se raha tulla, niin että se on joka vuosi yhtä iso se raha tai se on tarvittava määrä. Ei se voi mennä niin, että jos ihmiset ei pelaa jotain rahapelejä tai jotain muuta, niin urheilu menettää rahoitustaan siinä suhteessa. Että kyllä se pitää laittaa sinne budjettivaroin ja sieltä se pitää tulla.

Toni Ahva: Hyvä, tää on varmasti semmoinen… Onko teillä vielä? Oliko Paavolla vielä tähän lisättävää?

Paavo Arhinmäki: No, siis ei muuta, kun meillä on niin kuin Hjalliksen kanssa sama lähtökohta ja varmaan sama ajatus ja sama halukin tukea liikuntaa, mutta tavallaan se pitää nähdä, että tämä tulee olemaan tosi iso kamppailu tulevien vuosien aikana niin liikunnan kuin kulttuurin osalta. Tavallaan julkisuudessa kulttuuriväki on erityisesti puhunut, että nyt leikataan rahoitusta, niin tosiasiassa niin kuin valtion näkökulmasta, niin sitä rahoitusta lisätään. Tämä on se niin kuin se iso kysymys, että mistä tämä raha löytyy.

Hjallis Harkimo: No, teillähän on sitä rahaa siellä.

Paavo Arhinmäki: No, pikkuisen huonosti tämän koronan jäljiltä vielä on, mutta onneksi on löytynyt sentään niin, että ollaan saatu subventoitua suurin osa näistä liikuntaan kohdistuneista Veikkausvoittovarojen laskusta.

Hjallis Harkimo: Se tulee olemaan urheilulle elintärkeä tämä asia ja sitten pitää kyllä jokaisen, joka vähänkään on kiinnostunut tästä asiasta, niin pitää puolustaa urheilua, koska kyllä löytyy niin monta poliitikkoa, joita se ei kiinnosta ollenkaan.

Toni Ahva: Aivan varmasti kyllä liikuntayhteisössä tästä ollaan kiinnostuneita ja tullaan pitämään tätä teemaa nyt esitellä tulevien vuosien aikana ja jäädään odottamaan sitä sitten tulevaa rahoitusmallia, joka vuodesta 2024 on sitten astumassa voimaan. Mutta oikeastaan tästä vielä vakavasta rahoitusteemasta, niin menemme viimeiseen kysymykseen ja vähän rennompaan sellaiseen. Nyt korona on aika paljon haastanut tätä liikuntaharrastamista, kun kaikkea ei ole voinut tehdä entiseen malliin, niin mikä on teidän liikuntavinkkimme tähän korona-aikaan? Paavo, ole hyvä.

Paavo Arhinmäki: Valtion liikuntaneuvosto teki tutkimuksen siitä, että muistaakseni noin puolella liikkuminen on vähentynyt. Neljäsosalla on pysynyt samana ja neljäsosalla lisääntynyt korona-aikana ja mä kuulun tähän neljäsosaan, jolla on lisääntynyt. Se mun vinkki on se, että nyt, kun kokouksia entistä enemmän tehdään etänä, niin sitä kannattaa tehdä kävellen. Mä olen hyvin paljon alkanut, mä olen opetellut sen, että laitan napit korviin ja kokouksiin osallistun myös kävellen ja tuolla luonnossa. Sehän on näkynytkin, miten tämä luonnon merkitys ja liikkumisen merkitys korona-aikana on kasvanut, että miten täynnä meillä on erilaiset kansallispuistot ja lähimetsät ja muut, että niiden merkitys on uudenlainen. Mutta se, että työpöydän äärestä kävelemään samalla, kun kokoustetaan. Se on se mun vinkkini.

Toni Ahva: Sitten Hjallis, ole hyvä.

Hjallis Harkimo: Mun mielestä tänä korona-aikana on ollut, kun ei ole paljon muuta tekemistä ollut, niin ainakin on aikaa ollut liikkua. Mä käyn aamulla aina ennen – ennen tätäkin palaveria kävi viiden kilsan lenkin mun pojan kanssa kävelemässä ja, kun ei pysty ihmisten kanssa olemaan avintoloissa ja muualla, niin tai, kun me ollaan kotona oltu nyt koko perheen kanssa, niin tästä on tullut meille hyvä semmoinen yhteinen juttu, että ollaan liikuttu yhdessä. Mun mielestä se on semmoinen, joka on toivottavaa, että ihmiset, kun niillä ei ole muuta tekemistä, niin ne edes liikkuisi.

Toni Ahva: Juuri näin. Lähdetään tästä liikkeelle ja tässä oli oikeastaan meidän podcast tällä kertaa. Kiitos paljon teille vierailusta OlympiaCastissa kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Hjallis Harkimo.

Hjallis Harkimo: Kiitos paljon.

Paavo Arhinmäki: Kiitos.

Toni Ahva: Kiitos vielä Paavo Arhinmäelle ja Hjallis Harkimolle vierailusta OlympiaCastissa ja kiitos sinulle, että kuuntelit. Tässä oli nelijaksoinen kuntavaalisarjamme. OlympiaCast jatkuu taas uusin aihein. Jotta seuraava jakso ei mene ohi, niin käy tilaamassa tämä podcast. Arvostamme kovasti, jos voit käydä myös heittämässa arvion meistä. Se auttaa meitä kehittymään. Ensi kertaan.