Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Hakijan checklist

1. Etsi yhteistyötahot toiminnalle

Lasten Liike -kerhoja voivat järjestää paikalliset urheiluseurat tai muut yhdistykset. Suositeltavaa on, että eri tahot järjestävät toimintaa yhteistyössä. Etsi siis sopivat kumppanit kerhotoiminnalle lähialueeltasi.

2. Selvitä millaista kerhotoimintaa paikkakunnalla on jo

On tärkeää, että paikalliset yhdistykset, jotka ovat hakemassa Lasten Liike- tukea ovat tietoisia millaista toimintaa kunnassa eri kouluilla järjestetään jo sekä millaisia toiveita kouluilla liikunnalliselle kerhotoiminnalle on. Tietoisuus myös muiden seurojen ja yhdistysten kerhotoiminnan järjestämisen suunnitelmista on tärkeää.

Toimintaan mukaan lähtevien yhdistysten tulee kartoittaa kerhotoiminnan tilannetta paikallisen/alueellisen kerhokoordinaattorin ja/tai koulun/-jen kanssa, joissa toimintaa halutaan toteuttaa. Apua kartoittamiseen saat kunnilta, kouluilta ja liikunnan aluejärjestöiltä.

Suositeltavaa on yhteydenotto ensin kunnan kerhokoordinaattoriin, mitä kautta asiasta löytyy tarpeellista lisätietoa. Toimintaa suunnittelevat tahot voivat olla ensi alkuun yhteydessä myös oman alueen liikunnan aluejärjestöön. Liikunnan aluejärjestöt kokoavat monilla paikkakunnilla, joissa toimintaa käynnistellään, eri tahoja jollakin tavalla yhteen paikkakuntakohtaisissa tilaisuuksissa. He tiedottavat ja tukevat toiminnan toteuttajia myös muilla tavoin toiminnan käynnistys- ja hakuvaiheissa.

3. Katso löytyykö paikkakuntasi listalta

Osassa alueista on jo kartoitettu alueellista kerhotilannetta mm. koulujen ja kuntien kanssa. Löydät alla olevasta listasta kuntia, jotka haluaisivat Lasten Liike -toimintaa alueelleen. Liikunnan aluejärjestösi antaa lisätietoja paikkakunnista. HUOM. voit hakea tukea vaikka paikkakuntasi ei löydy listalta.

ETELÄ-SAVO

ei kartoitettuja paikkakuntia

ETELÄ-KARJALA

Imatra

ETELÄ-SUOMI

ei kartoitettuja paikkakuntia

KAINUU

Otanmäki

Paltamo

Puolanka

Ristijärvi

Sotkamo

LOUNAIS-SUOMI

Lieto

Masku

Raisio

Rauma

HÄME

ei kartoitettuja paikkakuntia

KESKI-POHJANMAA

ei kartoitettuja paikkakuntia

KESKI-SUOMI

Jämsä

Keuruu

Muurame

KYMENLAAKSO

ei kartoitettuja paikkakuntia

LAPPI

ei kartoitettuja paikkakuntia

POHJOIS-KARJALA

ei kartoitettuja paikkakuntia

POHJOIS-POHJANMAA

ei kartoitettuja paikkakuntia

POHJOIS-SAVO

ei kartoitettuja paikkakuntia

POHJANMAA

Kauhajoki

Kauhava

Lapua

Laihia

Ähtäri

POHJOIS-KARJALA

ei kartoitettuja paikkakuntia

PÄIJÄT-HÄME

ei kartoitettuja paikkakuntia

 

4. Tutustu Lasten Liikkeen arvoihin ja kriteereihin ennen hakemuksen jättämistä

Lasten Liike toimintaa ohjaavat sen arvot ja kriteerit. Tutustu niihin ennen hakemuksen jättämistä. Lasten Liike haku on auki maaliskuun alusta 31.3. asti.

 

5. Jätä hakemus 31.3. mennessä

Jätä hakemus täällä: https://lastenliikehaku.olympiakomitea.fi/