Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

OlympiaCast: Antti Paananen – suomalaista huippu-urheilua rakennetaan urheiluakatemiaverkostossa

Mari Lohisalo: [00:00:11] Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjämme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiin tuominen, mutta rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi seuratoiminta. OlympiaCastin löydät yleisimmiltä podcastien tarjoajilta. Tämän jakson houstina toimii Mari Lohisalo.

Mari Lohisalo: [00:00:49] Tänään puhutaan urheiluakatemioista eli alueellisista yhteistyöverkostoista, joihin kuuluu esimerkiksi oppilaitoksia, urheiluseuroja ja asiantuntijaorganisaatioita. Urheiluakatemiat auttavat huipulle tähtääviä urheilijoita yhdistämään valmentautumisen, opiskelun ja muun elämän. Olympiakomitean koordinoimassa verkostossa on 19 urheiluakatemiaa ja yhdeksän valmennuskeskusta. Urheiluakatemioissa urheilee tällä hetkellä noin 16 000 urheilijaa ympäri Suomen. Vieraaksi olen tänään saanut henkilön, joka tuntee urheiluakatemiatoiminnan kuin omat taskunsa, eli tervetuloa Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen.

Antti Paananen: [00:01:31] Kiitos.

Mari Lohisalo: [00:01:33] Aloitetaan kuitenkin alusta ennen, kun mennään näihin akatemioihin. Sut tunnetaan lentopallon parista, jossa olet tehnyt pitkän uran valmentajana ja edennyt siellä seuravalmentajasta lajiliiton valmennuspäälliköksi. Kerro vähän mistä ja milloin kaikki alkoi ja miten rakkaus lajiin syttyi.

Antti Paananen: [00:01:54] Rakkaus lajiin syttyi 80-luvulla ja ehkä mennään sinne 70-luvun loppuvuosiin-80-luvun alkuvuosiin ja se on helppo tunnistaa, mistä se lähti liikkeelle – se lähti ala-asteen välitunneilta. Meillä oli silloin ala-asteella sellainen luokanopettaja, joka tällaisina kovina pakkaspäivinä, niin kuin nyt helmikuussa -21 on, niin antoi luvan jäädä välitunnilla sisälle, mikäli meni saliin pelaamaan lentopalloa. Meitä oli sitten pieni joukko poikia, jotka näin tehtiin ja sieltä lähti kipinä lajiin ja se jatkui sitten tällaisen monipuolisen harrastamisen kautta aktiiviseksi harrastajaksi. Ei missään vaiheessa tavoitteelliseksi lentopalloilijan urakaksi, mutta päivittäin ja illoin tuli harrastettua ja pelattua. Toki sarjamuotoisesti ja puulaakisarjoissa ja niin edelleen. Laji pariksi vuodeksi jäi, kun lähdin armeijaan 80-luvun lopussa ja oikeastaan takaisin se rakkaus syttyi sitten valmennuksen kautta. Valmennuksen kautta myös tuli sitten lajin tällainen tavoitteellinen ajatus mukaan, että innostuin valmennuksesta opiskelujen yhteydessä Rovaniemellä 90-luvun alussa ja sitten sieltä syttyi sitten sellainen palo, joka vei kyllä mukanaan, että valmennuksesta tuli intohimo ja sitten, kun työtä intohimolla teki niin se alkoi ehkä tuottamaan myös sitten tällaisia urheilullisia menestyksiä niille joukkueille, joita valmensin. Sitä kautta sitten lajista ja valmennuksesta vähän kerrassaan syttyi ammatti. Se on ollut ehkä sellainen tärkeä steppi, että heittäydyin sitten ammattivalmentajan uralle. Se tie johti liigaan, liigavalmentajaksi, nuorten maajoukkuevalmentajaksi ja naisten maajoukkuevalmentajaksi lopulta myöskin. Eli, tässä oli tällainen lyhyt kuvaus siitä, miten rakkaus lajiin syntyi.

Mari Lohisalo: [00:04:08] Aivan. Lentopalloliitosta siirryit sitten Olympiakomitean palvelukseen. Kerro vähän millaisten vaiheiden kautta olet päätynyt nykyiseen tehtävään ja mitkä sun mielestäsi on ollut tärkeimmät stepit siellä työuran varrella.

Antti Paananen: [00:04:24] No joo, Lentopalloliitossa tosissaan on 2002–2014 toimin valmennuspäällikkönä ja sinä aikana tehtiin myös hyvää huippu-urheilutulosta. Miesten maajoukkueessa ennen kaikkea rakennettiin vahvasti lajin valtakunnallista valmennuskeskustoimintaa ja sitten miesten maajoukkue nousi maailman huipulle. Tavallaan uskoisin, että nämä on ollut pohjana sille työlle, joka sitten johti mun uralla seuraavaan siirtoon eli 2010-2012 perustettiin huippu-urheilun muutostyöryhmä, jossa alkuvaiheessa en ollut mukana, mutta siinä sitten, kun joukkuepelien edustajana ollut Erkka Westerlund jättäytyi siitä työstä pois niin se paikka tuli ihan julkisesti hakuun ja hain sitten sitä paikkaa ja tulin valituksi. 2011-2012 oli myös aika, jolloin pääsi enemmän kiinni vähän laajemmin suomalaiseen urheiluun kuin vain yhden lajin kautta. Eli, siinä pääsi tutustumaan Olympiakomitean toimintaan ja tuon työn seurauksena sitten tietysti syntyi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö, jonka tehtäväksi tuli johtaa ja koordinoida suomalaista huippu-urheilua. Tästä työstä palasin takaisin vielä kahdeksi vuodeksi Lentopalloliittoon ja sen jälkeen joidenkin vaiheiden kautta löysin itseni sitten lopulta 2015 vuoden alusta alkaen Olympiakomiteasta. Tulin urheiluakatemiaohjelmaan valmennuspäälliköksi ja tällöin johtajana toimi Markus Kalmari. Markus Kalmari jäi sitten aika pian siitä pois ja Simo Tarvonen tuli sitten johtajaksi pariksi vuodeksi tehden samalla sitten tietysti myös Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian toiminnanjohtajan tehtävää ja, kun Simo jättäytyi siitä pois 2018 kesällä niin urheiluakatemiaohjelman johtajan paikka tuli auki. Hain sitä, tulin valituksi ja sillä tiellä nyt ollaan. Tässä on kohta kolme vuotta täynnä tätä nykyistä roolia.

Mari Lohisalo: [00:06:47] Jes, urheiluakatemioita alkoi syntyä Suomeen 2000-luvun alussa, mutta niiden historia ulottuu kuitenkin niinkin kauas kuin 80-luvulle, jolloin urheiluoppilaitosjärjestelmän kokeilulupa myönnettiin kuudelle lukiolle ja neljälle ammatilliselle oppilaitokselle vuonna 1986. Millaiset asiat vaikutti urheiluakatemiaan syntyi ja miten itse muistat nuo ajat?

Antti Paananen: [00:07:16] No, jos palaan siihen, mihin tarpeeseen syntyi vähän myöhemmin. Tällainen lyhyt historiakertaus; muistan kyllä hyvin nuo ajat – tästä huomaa ajan kulun, että itse ollut sieltä asti jo mukana, kun urheiluoppilaitosjärjestelmää toiselle asteelle rakennettiin. 1994 urheilulukioiden kokeiluluvat tulivat pysyviksi ja silloin muodostui ensimmäinen urheilulukioiden pysyvä verkosto. Se oli myös se vaihe, kun itse Rovaniemellä liityin mukaan kuvioihin ja Ounasvaaran urheilulukio oli mukana tässä ensimmäisessä vaiheessa myöskin. Sinne aktiivisena seuran valmentajana aluevalmentajana silloin lähdin synnyttämään lentopallolinjaa, lajilinjaa. Lentopallo ei ollut silloin vielä virallisena lajina, mutta se lajilinja sinne perustettiin, kasattiin ensimmäinen joukko, alettiin harjoittelemaan kovasti ja se harjoittelu tuotti kyllä tulosta. Se porukka ja siihen ympärille kasautunut porukka sitten myöhemmin voitti useita Suomenmestaruuksia. Se oli mulle myös itselleni se viimeinen oivallus, että harjoittelumäärällä ja menestyksellä on selkeä suhde. Eli, jos harjoittelu pystytään tuplaamaan, jonka nämä urheiluoppilaitokset mahdollisti, niin se myöskin tuottaa tulosta. Totta kai, laadulla on merkitystä ja sillä kuinka valmennat ja mitä siinä kokonaisuudessa tapahtuu, mutta määrällä oli merkittävä tekijä tähän. 1997, kun Rovaniemeltä siirryin sitten Hämeenlinnaan liigavalmentajaksi niin samalla otin vastaan myös Lentopalloliiton Tampereen Varalan valmmennuskeskuksessa lajivalmentajan paikan. Eli valmensin liigassa ja kävin aamuharjoitukset vetämässä Tampereella, lajiryhmää. Tämä oli toinen tällainen kiinteä kontakti tähän järjestelmään ja sitten tietysti siitä tie johti 2002 liiton valmennuspäälliköksi. Lentopallossa lajin toiminnan keskittäminen valtakunnallisiin valmennuskeskuksiin on ollut aina, tai sieltä 90-luvun alusta asti, tällainen sisäänkirjoitettu tapa toimia, saada potentiaaliset urheilijat kerättyä yhteen harjoittelemaan toistensa kanssa ammattivalmentajan johdolla hyvissä olosuhteissa eli nämä samat keskittämisen periaatteet tässä toimivat taustalla. Mutta sitten, jos mennään tähän, että miksi urheiluakatemioita alkoi syntymään, niin se lähti liikkeelle tästä toisen asteen toiminnasta. Kun urheilijat kasvavat ulos tästä toisen asteen urheiluoppilaitosjärjestelmästä, syntyi tarve jatkaa sitä toimintaa, yhdistää määrätietoisesti urheiluharjoittelu ja opiskelu ja alkoi syntymään ratkaisuja korkea-asteelle. Oulu oli tässä kärkijoukossa rakentamassa tätä toimintaa ja tarve ohjasi; alkoi syntymään muille isoille opiskelupaikkakunnille tätä vastaavaa mallia ja sieltä alkoi myös vakiintumaan tämä termi urheiluakatemia, joka syntyi urheilun ja opiskelun yhteispelin selvittämiseen. Olympiakomitea otti sitten roolia, 2007 muistaakseni, lähteä koordinoimaan tätä verkostoa ja varsinainen ohjelma tästä syntyi sitten huippu-urheilun muutostyön jälkeen 2012. Lopuksi tätä ohjelmaa sitten siinä humussatyössä Tapio Korjuksen kanssa oltiin rakentamassa ja, kun huippu-urheiluyksikkö aloitti toimintansa niin siellä yhtenä ohjelman aloitti urheiluakatemiaohjelma. Siitä on matka jatkunut niin, että termi ja toiminta on vakiintunut. Nyt ehkä viimeisenä isona työnä sitten 2017-2020 tähän on liittynyt sitten myös yläkoulutoimintaa eli se on vahva viesti tuli lajeilta, että kun urheilua, opiskelua, sitä arkea rakennetaan toisella asteella ja korkea-asteella niin tarve on myös nuorempien saada jo avattua se pää ja nyt on tässä sitten toteutettu urheiluyläkoulukokeilu, joka on siirtynyt pysyväksi malliksi vähän samalla tavalla kuin 90-luvun alussa tämä toisen asteen urheiluoppilaitoskokeilu. Nyt mun mielestä tässä alkaa olla rakenteellisesti ehjä toimiva paketti yläkoulu, toinen aste, korkea-aste ja tähän on muodostunut, tämän ympärille, sitten myöskin nykyinen kaksoisurasanoitus ja tämä kokonaisuus rakenteen puolesta, ainakin toistaiseksi, alkaa olla valmis.

Mari Lohisalo: [00:12:14] No mainitsitkin, että Olympiakomitea otti tämän valtakunnallisen kehittämis- ja koordinointiroolin urheiluakatemiatoiminnasta vuonna 2007, jolloin urheiluakatemiaohjelma syntyi. Sittemmin nämä urheiluakatemiat ovat kehittyneet merkittäviksi urheilun toimintaympäristöiksi, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia, vaan urheiluakatemioita on monen tasoisia; puhutaan kasvattaja-akatemioista, alueellisesta ja valtakunnallisista. Avaa kuulijoille vähän, mitä eroa näillä on, mikä on kenenkin tehtävä ja minkä takia tällainen jaottelu on tehty?

Antti Paananen: [00:12:51] Joo, perustehtävä kaikilla on sama. Sen voi jakaa kahteen ikään kuin kahteen päälinjaan on. Toinen on tämä urheilijan kaksoisura: yhdistää koulunkäynti, opiskelu ja tavoitteellinen urheiluharrastus kokonaiseksi paketiksi niin, että sitä arjesta tulee toimivaa. Toinen tehtävä, jossa on sitten vahvasti lajit mukana, on tämä valmentautuminen: sen ympärille rakentuvat kokonaisuudet, lajivalmennus, fysiikkavalmennus ja asiantuntijatoiminta eri osa-alueineen. Eli tämä perustehtävä kaikilla urheiluakatemiolla pyörittää tätä mallia on sama. Mutta sitten tuossa 2015-2018 oli ehkä se väli, kun toiminta volyymiltaan on kasvanut niin nähtiin tarpeelliseksi sitten vähän tätä roolitusta selkiyttää, koska nämä toimintaympäristöt oli hyvin erikokoisia ja silloin syntyi malli: kasvattajaurheiluakatemiat, alueelliset urheiluakatemiat ja valtakunnalliset urheiluakatemiat. Miten tämä jaottelu syntyi, niin siihen on vaikuttanut hyvin vahvasti volyymi; urheilijoiden määrä, valmentajien määrä, lajiliittojen tekemät ratkaisut keskittämisestä, oppilaitosverkoston määrä ja sitä kautta myös tietysti ikään kuin se asukaspotentiaali, mitä kullakin alueella on. Jaon voisi tehdä näin, että 2019, kun Olympiakomitean hallituksessa sitten tehtiin ratkaisu uudesta valtakunnallista urheiluakatemiasta, joita ovat isot, perinteiset urheilukaupungit, opiskelukaupungit; Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä ja sitten kaksi urheiluopistojen ympärille rakentunutta keskittymää; Vuokatti, Ruka ja Kuortane. Sitten alueellisena urheiluakatemioita on yliopistokaupunkeja ja kasvattaja-akatemioina sitten maakuntakeskuksia. Silloin 2012 rakennettiin ensimmäinen tätä toimintaa ohjaava ohjeistus, jossa määriteltiin koko tälle verkostolle toiminnan tavoitteita, toimenpiteitä ja niitä oli aika laaja iso joukko. Tätä ohjeistoa päivitettiin siten, että vuoden 2020 alusta siellä on huomioitu myös tämä jaottelu, roolitus, eri akatemioiden kesken. Tämä ohjeisto on meillä tämän verkoston yhteisenä ohjenuorana. Siellä on määritelty yksittäisen akatemian tavoitteet, koko verkoston tavoitteita ja sitten toimenpiteitä, jota tässä akatemiatoiminnassa yhdessä urheilijoiden, valmentajien, asiantuntijoiden – eli lajien kanssa tehdään. Lajien tarpeet ohjaa tai niiden tulee ohjata tämän toiminnan eteenpäin menoa.

Mari Lohisalo: [00:15:52] Okei. Miten nämä valmennuskeskukset tulee mukaan kuvioon? Puhuttiin, että Olympiakomitean verkostossa on 19 urheiluakatemiaa ja yhdeksän valmennuskeskusta niin, millaista yhteistyötä he tekevät keskenään?

Antti Paananen: [00:16:07] No, tässä puhutaan urheiluopistojen valmennuskeskuksista. Eli suurimmalla osalla urheiluopistoissa siellä sisätoiminnan sisällä on valmennuskeskustoimintaa, joka kohdistuu tietysti nimensä mukaisesti siihen valmennukseen, koulutukseen, leiritykseen ja sen ympärillä olevaan toimintaan. 2015-2018 oli taas sitä aikaa, kun todettiin, että nyt meille on syntynyt urheiluakatemiaverkosto kasvukeskuksiin, jossa tehdään päivittäisharjoittelua hyvin voimakkaasti, sitten meillä on urheiluopistojen valmennuskeskuksia, joissa osassa toki on päivittäisharjoittelua, mutta pääasiassa leirityksen ympärillä olevaa maajoukkuevalmennusta. Nämä verkostot tulee saada ja kytkeä yhteen. Samalla myös kytkettiin yhteen opetus- ja kulttuuriministeriön tähän toimintaan ohjaavia määrärahoja ja sillä tavalla syntyi tämä verkosto. Nyt, kun katsoo taaksepäin tämän viisi vuotta niin ratkaisu on ollut oikea. Tähän on syntynyt kokonaisvaltainen yhteistyöverkosto ja itse näen, että tärkeänä tässä verkostossa on myös välittää yhteistä viestiä lajien suuntaan siitä, että lajeja pyritään auttamaan sen kokonaisvaltaisen harjoittelun kehittämisessä – on se sitten sitä päivittäisharjoittelua,on se sitten maajoukkueiden leiriharjoittelua – siten, että siitä tulee kokonaisvaltainen paketti ja tämä verkosto mun mielestä on pystynyt myös lisäämään koko tässä suomalaisessa urheilussa yhteistyön merkityksen korostamista. Ehkä vähän samalla tavalla, kun politiikassa aika ajoin nousee esille tämä tarkoituksenhakuinen vastakkainasettelu, jossa ikään kuin kritiikin lähtökohtana on se, että pyritään nostamaan esille epäkohtia ja halutaankin ymmärtää asioita väärin. Niin mun mielestä tällä verkostotyöllä on pystytty oikomaan näitä asioita ja saatu nostettua esille kaikkia sitä hyvää, mitä urheilussa tapahtuu. Sitä tapahtuu kuitenkin monessa suhteessa paljon, paljon enemmän kuin niitä epäkohtia, vaikkakin ne epäkohdat tietysti on aina mielenkiintoisia ja niitä on kiva repostella. Mutta kritiikki kuuluu urheiluun, mutta tarkoituksenhakuinen väärinymmärrys, tahallaan väärinymmärtäminen ja ikään kuin sitä kautta sisäisten ristiriitojen vauhdittaminen niin se ei mun mielestä kuulu. Tämä on urheilun osalta yksi keskeisiä asioita, joka tulee määrittelemään mihin suuntaan suomalainen urheilu menee. Pystytäänkö löytämään niin vahvat yhteiset viestit, yhteinen tahtotila, että ikään kuin tämä hyvä perustoiminto, jota on paljon seuroissa, urheiluakatemioissa, lajiliitoissa, että se kumoaa sittem lopulta sen epäkohtien viidakon.

Mari Lohisalo: [00:19:17] Varmasti juuri noin. Puhutaan seuraavaksi vähän kaksoisurasta. Eli puhuttiinkin tuossa aikaisemmin, että se keskeinen tehtävä akatemioissa on auttaa niitä huipulle tähtääviä nuoria urheilijoita yhdistämään se valmentautuminen muuhun elämään; eli nimenomaan se on silloin sitä kaksoisuran tekemistä. Millaisia erilaisia malleja meillä Suomessa on ja miten urheiluakatemiat konkreettisesti auttaa urheilijaa?

Antti Paananen: [00:19:45] Joo, tämä dual-career ajatteluhan on valtakunnallinen – anteeksi, kansainvälinen termi. Se on Kansainvälisen Olympiakomitean määrittelyissä, se on myös EU:n määrittelyissä ja sitten kansallisesti Suomen Olympiakomitealla on tehtävä viedä tätä työtä eteenpäin. Kansainvälisesti tämä mielletään sellaisena kuin se lähtötilanteessa olikin; eli urheilun ja opiskelun yhdistämisessä. Kaksi uraa ja molemmissa pyritään tarjoamaan potentiaalisille urheilijoille mahdollisuus edetä. Suomalainen kaksoisuramalli on kansainvälisestikin edelläkävijä, koska me lähdettiin laajentamaan tätä ajattelua, että siihen urheilun ja opiskelun yhdistämisen rinnalle tuotiin valikoksi, yhdeksi tavoitteeksi, urheilu ensimmäisenä ammattina. Siten, että järjestelmä ja malli ohjaisi myös siihen, että tuettaisiin urheilijoita tekemään se valinta. Huom. ei uhraus, vaan valinta lähteä ammattiurheilijan uralle. Se ei ole mahdollista kaikille, mutta niille kenelle se on niin he ansaitsevat siihen kaiken mahdollisen tuen ja koko tämän järjestelmän pitäisi pystyä se tuki antamaan. Eli tämä on siellä niin kuin yhtenä mallina. No, sitten kolmanneksi maliksi tähän nostettiin urheilun huippuvaiheessa urheilun ja muun työn yhdistäminen. Meillä löytyy paljon kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita, jotka urheilun ohessa tekevät jotain muuta työtä. Urheilu on yksi työ, yksi ammatti, mutta siinä rinnalla kulkee myös muut. Sitten kaiken tämän jälkeen sellainen tasapainoinen urasiirtymä siitä urheilijan ammatista seuraavalle uralle, seuraavaan ammattiin, siten, että siihen on valmistauduttu suunnitelmallisesti jo siellä tavoitteellisen urheilu-uran aikana. Kun puhutaan näiden – niin urheilun ja opiskelun kuin urheiliun ja muun työn yhdistämisestä – niin siinä ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, että sitä tehdään aina vaikka 50–50, vaan jossain vaiheessa urheilijan uraa voi olla tarkoituksenmukaista panostaa urheiluun lähes sataprosenttisesti ja pitää opinnot siinä rinnalla mukana. Jossakin vaiheessa voi olla sellainen tilanne, että opiskelu ottaa sen 70 prosenttia; urheilua tehdään siinä rinnalla. Nämä on niitä räätälöintejä, joissa sitten myöskin urheiluakatemioiden ammattitaitoa mitataan, että kuinka hyvin pystytään tässä työssä yksittäisiä urheilijoita auttamaan. Ei puhuta enää urheilijamassoista, vaan puhutaan yksittäisistä urheilijoista, työn räätälöinnistä, avusta, sillä tavalla, että meille syntyy Suomeen enemmän ammattiurheilijoita. Se urheilijan ura johtaa kovempiin tuloksiin, asetettuja tavoitteita saavutetaan.

Mari Lohisalo: [00:22:58] Aivan. No sinne urheilijan polulle lähdetään, vähän lajista riippuen, suunnilleen siinä yläkouluun siirtymisen vaiheessa, niin mitä se kaksoisuran tekeminen tarkoittaa; toisaalta yläkoululaiselle tai sitten vastaavasti jo huipulla olevalle tai huippua lähellä olevalle urheilijalle?

Antti Paananen: [00:23:19] Joo, me on sanoitettu tätä tässä suomalaisessa kaksoisuramallissa sillä tavalla, että kun tähän urheilijan polulle lähdetään niin ensin tarvitaan se kasvu urheilijaksi, kasvaa urheilijaksi. Sen vaiheen jälkeen tarvitaan vaihe, jossa kehitytään huippu-urheilijaksi, että päästään siihen vaiheeseen, jossa menestytään huippu-urheilijana. Tämä kolmijako ikään kuin ohjaa myös tätä urheiluakatemioissa tehtävää työtä. Yläkouluvaiheessa, kuten aikaisemmin tuossa jo tuossa kuvasin, meille syntyi tämä urheiluyläkoulumalli. Sen rinnalla toimii jo pitkään toimineita, perinteisiä liikuntapainotteisia yläkouluja ja -luokkia. Siinä on rakentunut myös urheiluopistojen yläkoululeiritysmalli, jossa tarvitaan paljon toimijoita, tarvitaan laajaa massaa, tarvitaan innokkaita urheilijoita sisään. Tärkein tavoite on varmaan sytyttää sellainen kipinä ja palo siihen urheiluun, joka johtaa sitten määrätietoisempaan harjoitteluun toisella asteella urheiluoppilaitoksissa – sekä lukioissa että ammatillisissa oppilaitoksissa. Tämä on ehkä se tärkein tehtävä siinä yläkouluvaiheessa; sytyttää se palo, kipinä, joka johtaa seuraavaan vaiheeseen, ottamaan vastuun omasta urastaan, tekemään ratkaisuja. Toisella asteella tehdään jo siirtymiä; siirrytään ehkä lajin isompiin keskuksiin, ammattivalmennuksen pariin, haetaan niitä ratkaisuja, jotka johtaa sillä omalla urheilijaurallaan parempiin ratkaisuihin. Joukkuepeleissä, kun tulee tietysti vahvasti jo sitten tässä vaiheessa mukaan pääsarjajoukkueet, organisaatiot. Myöskin ulkomaalaiset akatemiat; mahdolliset siirtymät sinne. Kun siitä siirrytään sitten eteenpäin; täällä koulumaailmassa korkea-asteelle – on ne sitten ammattikorkeakouluja, on ne yliopistoja tai sitten heittäydytään sille ammattilaisurheilijan uralle – sitä yksityiskohtaisemmaksi tietysti menee myöskin ämä toimenpiteet tässä urheiluakatemiatoiminnassa. Toisella, anteeksi tuolla yläkouluvaiheessa niin tuodaan paljon tietoa. Meille on syntynyt materiaali Kasva urheilijaksi – seiskaluokka, kasiluokka, ysiluokka – siellä käydään muitakin kuin lajiharjoitteluun liittyviä asioita; elämäntaitoja, psyykkisiä taitoja, fyysistä harjoittelua, motorisia taitoja. Niitä käydään ohjatusti läpi sekä liikunnanopettajien että valmentajien johdolla. Toisella asteella Kehity huippu-urheilijaksi -materiaali, joka on ikään kuin urheilijoiden valmennusoppia; sitä urheilijaksi kasvamisen, huippu-urheilijaksi kasvamisen tiedollisia edellytyksiä, jotka pitää ottaa haltuun, että polullaan pääsee eteenpäin. Eli tällaiseen kokonaisuuteen tämä malli on mennyt, Kuten tuolla alkuvaiheessa viittasin, että sellainen olo on ainakin itselläm että nyt tämä rakenne alkaa olla valmis. Meidän ei tähän rakenteeseen juurikaan tarvi enää käyttää aikaa. Jatkuvaa kehitystyötä on aina urheilussa – jokainen asia on jatkuvaa kehitystyötä – mutta tämä malli antaa nyt lähdöt sille ja toivotaan, että mahdollisimman moni lajiliitto pystyy tätä maksimaalisesti hyödyntämään myöskin omassa valmennusjärjestelmässä ja auttamaan sillä tavalla omia urheilijoitaan uralla eteenpäin.

Mari Lohisalo: [00:27:08] Aivan. No, miten se urheilija käytännössä pääsee urheiluakatemian toimintaan mukaan? Meneekö sen sitten koulun, koulussa edistymisen, kautta vai millä tavalla?

Antti Paananen: [00:27:24] Kyllä tässä tietysti se urheilu johtaa. Tämä malli on syntynyt niille urheilijoille, jotka jo harrastavat, haluavat urallaan eteenpäin, ovat mukana määrätietoisessa harjoittelussa. Tää ei ole auki kaikille mahdollisille, jotka haluaa kokeilla urheilua, vaan niille, jotka ovat jo aktiivisesti olleet seuratyössä mukana, ovat synnyttäneet, tai jonkinlainen kipinä on jo syttynyt sillä omalla urheilijan uralla, halu kokeilla omia rajojaan. Se on ehkä se tärkein tekijä, että miten pääsee mukaan. Mutta sitten lajeilla on omat järjestelmänsä. Lajit ovat sitä toimintaansa integroineet tähän urheiluakatemiatoimintaan. Osassa urheiluakatemioissa sisään, sisääntulo, tapahtuu siellä yläkouluvaiheessassa tai itse asiassa kaikissa se tapahtuu jo siellä, mutta sitten varsinaiseen urheiluakatemiatoimintaan – johon liittyy sitten paljon muutakin kuin pelkkää lajiharjoittelua ja sen yhdistämistä opiskeluun – se on sitten ehkä määrätietoisempaa toisella asteella. Ne urheilijat, jotka lajissa on tunnistettu, tavoittelevat, omaavat unelmia saavuttaa urallaan hienoja asioita, niin sellaiset pääsee mukaan urheiluakatemiatoimintaan, sellaiset urheilijat ovat mukana urheiluakatemiatoiminnassa. Kuten alussa viittasit, että noin 16 000-17 000 urheilijaa tällä hetkellä mukana on tässä, niin se jako menee suurin piirtein niin, että siellä huippuvaiheessa olevia urheilijoita, jotka ovat meidän tunnettuja – niin ammattiurheilijoita kuin niitä urheilijoita, jotka ovat siinä maajoukkuetasolla – niin noin 1500. Toisella asteella sellaiset noin 5500-6000 ja sitten se 7000-8000 on tuolla yläkuluvaiheessa. Eli tällaisen pienimuotoisen pyramidin tämä järjestelmä tällä hetkellä muodostaa.

Mari Lohisalo: [00:29:32] Kaiken kaikkiaan tässä puhutaan aika isosta verkostosta ja suuresta määrästä ihmisiä, erilaisia toimijoita. Mites sun näkökulmasta, millaista tällaista himmeliä on johtaa?

Antti Paananen: [00:29:47] Johtaminen on ainakin se on vaihtelevaa ja mielenkiintoista, koska tässä on toisissaan todella paljon ihmisiä, urheilijoita. Määriä on tuossa jo puhuttu, sen lisäksi on satoja asiantuntijoita, toista tuhatta valmentajaa ja sitten siellä taustalla olevat koordinaattorit, johtajat ja heidän verkostonsa, oppilaitosten edustajat, rehtorit, liikunnanopettajat, kuntien ja kaupunkien sivistysjohtoa, liikuntajohtoa ja niin edelleen. Niin tämä on verkostojohtamista puhtaimmillaan. Meillä on Olympiakomiteassa aika pieni urheiluakatemiatiimi suhteutettuna sitten siihen kokoon, minkä tämä urheiluakatemian valmennuskeskusverkosto muodostaa. Tällä tiimillämme pyritään vauhdittamaan yhdessä sovittuja asioita, jotka meillä on kirjattu ohjeistoon ja pyritään tietysti innostamaan, kannustamaan, sitä paikallista tekemistä, joka sitten lopulta kuitenkin aina ratkaisee. Se yksi yksittäinen harjoitus, joka tänään vedetään, mitä siellä tapahtuu niin se on se ratkaisevin asia, millä tavalla tämä verkosto elää ja millä tavalla suomalainen huippu-urheilu menestyy. Jos vielä kuvaa, että minkälaista tätä verkostoa on johtaa, niin se on erittäin mukavaa, vaihtelevaa, välillä hyvin stressaavaa, koska on laaja porukka ja aina ei olla kaikista asioista samaa mieltä. Meillä on tässä kaksoisrooli antaa lausunto rahoituksesta, mutta kuitenkin vastuu myös kehittää tätä. Rahoituslausuntoihin aina liittyy se, että jokainen mielestään pikkasen enempi ansaitsisi kuin rahaa on jaossa ja sen kanssa tässä on opittu hyvin elämään, mutta mikä parasta, niin mun mielestä tässä verkostossa on kuitenkin se, että tähän on valikoitunut, tähän on hakeutunut, tähän on syntynyt ihmisiä, jotka haluaa rakentaa – ei hajottaa. Tämä on hyvin keskeistä. Sellaisten ihmisten kanssa on kiva tehdä töitä, joilla katse on eteenpäin, pyritään löytämään ratkaisuja enemmän kuin juututaan epäkohtiin ja muistellaan menneitä.

Mari Lohisalo: [00:32:13] Se on tärkeätä joo. Sanoit tuossa jo, että rakenteet tavallaan alkavat olla kunnossa niin kerro tähän loppuun, että miten sä näet tulevaisuuden? Millaisia visioita sulla on urheiluakatemiatoimintaan liittyen?

Antti Paananen: [00:32:31] No, mulla on ensinnäkin vahva usko siihen, että kun urheiluakatemiat ovat syntyneet puhtaasti tarpeesta, ne ovat edelleenkin säilyneet hallinnoltaan hyvin kevyinä; ne on verkostoja, joita johdetaan. Se jo takaa sen, että tulevaisuus varmasti on vahva. Myöskin tällainen yhteiskunnallinen peruste tälle toiminnalle. Vastuullisuus tässä tekemisessä, jossa pyritään huolehtimaan urheilijoista, kannustamaan heitä ammattiuralle. Mikäli se ei ole se juttu, niin kuitenkin yhdistämään urheilu ja opiskelu. Huolehtimaan siitä, että alastulo urheilu-uran jälkeen on mahdollisimman tasapainoinen niin se antaa perusteet sille, että tällä toiminnalla tulee olemaan myös hyvä jatkuvuus. Tässä on joitakin asioita, mitkä itseä tietysti mietityttää. Tämä korona-aika on tietysti pistänyt paljon pohtimaan sitä, että kun on siirrytty etätöihin kaikilla aloilla, että kuinka tämä etätyö toimii urheilussa. Urheilija pystyy aina itsenäisesti harjoittelemaan, mutta kyllä urheilija tarvitsee siihen rinnalleen valmentajan, tarvitsee asiantuntijoita, jotka on tukemassa sitä urheilijan eteenpäin menoa. Joukkue tarvitsee sen tietyn staffin tekemään sitä työtä, että minkälaisen jäljen tämä tulee jättämään ja kuinka sitten myöskin tämä verkosto pystyy vastaamaan näihin haasteisiin. Se on sellainen asia, mikä mietityttää ja toinen on myös sitten, se että pystyttäisiin tässä edelleenkin – katsotaan vaikka kymmenen vuotta eteenpäin – niin pitämään hallinto kevyenä ja keskittämään voimat siihen päivittäisen harjoittelun tukemiseen. Ehkä se sitten se isoin tavoite, minkä itse asettaisin tälle työlle, on se, että ammattivalmentajien määrää; sitä meidän pitää pystyä kasvattamaan. Me tarvitaan lisää ammattilaisuutta urheiluun ja nyt on saatu paljon ammattiasiantuntijoita lisääntyneen rahoituksen kautta tuotua tähän verkostoon, mutta ammattivalmentajia me tarvitaan lisää – ei pelkästään sinne huippuvaiheeseen. Me tarvitaan niitä sinne yläkoulutoimintaan, me tarvitaan niitä toiselle asteelle, lajien ohjelmiin ammattivalmentajia ja jos sitä pystytään myös urheiluakatemiatoiminnan kautta tuomaan, niin siinä tapauksessa tulevaisuuden näkymä on erittäin vahva ja usko siihen, että tämä tuottaa hyviä urheilijoita, tasapainoisia urheilijoita ja myös menestystä.

Mari Lohisalo: [00:35:10] Tätä kohti on hyvä mennä – ja tähän on itse itsensä oikein hyvä lopettaa. Kiitos paljon vierailusta ja mielenkiintoisesta keskusteluista Antti.

Antti Paananen: [00:35:19] Kiitos.

Mari Lohisalo: [00:35:32] Kiitos vielä kerran Antti Paanaselle vierailusta OlympiaCastissa. Ja kiitos sinulle, kun kuuntelit. Uusien aiheiden parissa jatketaan taas ensi viikolla. Jotta et missaisi yhtään jaksoa, käy tilaamassa OlympiaCast sieltä, mistä tykkäät podcasteja kuunnella. Arvostamme myös, jos käyt antamassa meistä arvion. Se auttaa meitä kehittymään ja auttaa myös uusia kuuntelijoita löytämään luoksemme. Ensikertaan moi, moi!