Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

OlympiaCast: Kohti olympiaturnausta ”Suomi-mafian” johtohahmona – näin Jenni Hiirikoskesta kasvoi jääkiekkoikoni

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Näissä jaksoissa tuomme esiin erityisesti suomalaisen liikunnan ja urheilun kahta päävalintaa huippu-urheilua ja seuratoimintaa. Huippu-urheilujaksoissa pyrkimyksenämme on tuoda monipuolisesti esiin ihmisiä, tarinoita ja ilmiöitä. Talvella käytäviin Pekingin talviolympialaisiin asti fokus on erityisesti talvilajeissa. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta ja tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: Tänään OlympiaCastin vieraana on Jenni Hiirikoski. Keväällä 35 vuotta täyttävä Naisleijonien kapteeni on oikeastaan ikoni paitsi suomalaisessa niin myös kansainvälisessä jääkiekossa. Tästä todisteena toimii vaikkapa kaksi perättäistä valintaa olympiaturnaukseen ja peräti seitsemän valintaa MM-turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Helmikuussa Hiirikoskella on edessään uransa neljäs olympiaturnaus Pekingissä. Aiemmista kisoista on ollut tuomisina kaksi olympiapronssia, minkä lisäksi Hiirikosken palkintokaapista löytyy peräti seitsemän MM-mitalia. Kirkkaimoana tietysti tuo MM-hopea Espoosta, jolloin hänet valittiin myös koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Naisleijonat valmistautuvat kohti Pekingingiä kolmea pääreittiä pitkin eli kotimaassa, Yhdysvaltain yliopistojärjestelmässä ja sitten Ruotsissa osa pelaajista. Hiirikosken Reitti Pekingiin kulkee nimenomaan Ruotsin kautta, sillä hän pelaa jo kuudetta kauttaan Euroopan kovatasoisimmassa sarjassa Luulajan kapteenina.

Ilkka Palomäki: Tervetuloa olympiagastin vieraaksi Jenni Hiirikoski.

Jenni Hiirikoski: Kiitos paljon. Ilo olla täällä.

Jenni Hiirikoski: Ilo on molemminpuolinen. Lähdetään ihan siitä liikkeelle, että eletään aika spesiaalia talvea nyt jääkiekossa ja varsinkin naisten jääkiekossa, kun elokuussa MM-kisat pelattiin ja helmikuussa on olympiaturnaus tulossa tuolla Pekingissä. Miten erilainen tunne tästä kaudesta on, kun niin sanotusti normaalikaudesta? Tai onko erilainen?

Jenni Hiirikoski: No totta kai aika spesiaalivuosi on ja se tuntuu ennen kaikkea hienolta, että muutamat kisat jäi pelaamatta, niin nyt päästään pelaamaan tiiviiseen tahtiin muutamat arvokisat, niin tosi innoissaan on kyllä koko joukkue siitä, että on paljon hienoja pelejä ja hieno oli aloittaa myös kausi sitten niin sanotusti kovimmalla turnauksella.

Ilkka Palomäki: Aistiiko sen jotenkin erilaisuutena, kun on nimenomaan olympiatalvi kyseessä?

Jenni Hiirikoski: Kyllä se aina semmoista tietynlaista ekstralatinkia varmasti tuo kaikille siihen vuoteen, mutta toisaalta taas monella se arki ei siitä muutu miksikään, on se olympiavuosi tai ei. Samaa hommaa kuitenkin yritetään päivästä toiseen tehdä hyvällä sykkeellä.

Ilkka Palomäki: Sä olet edustanut Suomea aiemmin Vancouverissa, Sotshissa ja Pyeongchangissa olympiaturnauksissa, niin millaisia kokemuksia sulla oikeastaan tuohon Suomen edustamiseen nimenomaan olympiaturnauksissa ja Olympialaisissa liittyy?

Jenni Hiirikoski: Kyllä se joka kerta on suuri kunnia päästä edustaan omaa maata sinne olympialaisiin. Jääkiekon osalta varmasti Vancouver 2010 oli tosi spesiaali, koska jääkiekko itsessään on niin suuri asia Kanadassa ja ihmiset on todella innoissaan ja kiinnostuneita, niin se oli kyllä ihan mahtava kokemus.

Ilkka Palomäki: No tuota Vancouverissa ja Pyeongchangissa – mainitsit tuon Vancouverin tunnelmman, mutta tulos oli siellä sama kuin Peyongchangissa eli pronssijuhliin päättyi turnaus. Sotshissa puolestaan putositte puolivälierissä, mikä on oikeastaan ainoa kerta koko Suomen naisten jääkiekkohistoriassa – MM-kisat mukaan lukien – kun mitalipeleissä ei ole pelattu, niin miten paljon se Sotshi oikeastaan tässä mielessä erosi noista muista kokemuksista?

Jenni Hiirikoski: No kyllä oman uran suurin pettymys oli se turnaus ja se tulos. Se on varmasti myös tuonut paljon hyviäkin asioita sitten jälkikäteen omaa uraa, kun ajattelee, että semmoinenkin kokemus löytyy ja sieltä on paljon ammennettu voimaa.

Ilkka Palomäki: Pakko vielä kysyä tähän talveen liittyen; nuo MM-kisat elokuussa, niin sieltä nappasitte pronssia. Millaisen signaalin se sulle joukkueen kapteenina oikeastaan tätä talvea varten antoi?

Jenni Hiirikoski: Hyvän signaalin, että meillä on uusia pelaajia paljon ja nuoria pelaajia tullut mukaan. Sillä ryhmällä on ensimmäinen kova turnaus ja kyllä aina mitaliin täytyy olla tyytyväinen. Toki sitä on analysoitu jälkikäteen, että paljon on pelissä asioita, mitä halutaan tehdä paremmin sitten olympialaisissa.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Palataan oikeastaan vielä näihin teemoihin vähän loppua kohden, mutta lähdetään vähän sieltä kauempaa. Sä olet syntynyt maaliskuussa 1987 Lempäälässä. Naisten jääkiekkohan oikeastaan kansainvälisellä tasolla käynnistyi vasta pari vuotta myöhemmin EM-kisoilla. Sitten vuonna 1990 pelattiin ensimmäiset MM-kisat ja 1998 laji debytoi olympiatasolla. Miten sä oikeastaan päädyit lajin pariin, koska silloin kuitenkin naisten jääkiekko oli vielä aika pieni juttu?

Jenni Hiirikoski: No, kaikki urheilulajit on varmasti tullut kokeiltua, mitä pienessä kunnassa oli mahdollista ja siitä iso kiitos tietysti omille vanhemmille, että he ovat innostaneet paljon urheiluun, vienyt ja kuskannut. Mun tarina menee ehkä niin, että kaksivuotiaana on mennyt luistimille ja isä on palellut siellä joka ikinen ilta kentän laidalla, että on luisteltu siellä sitten aika paljon yksin ja sitten varmaan muita naapurilapsia, ketä on ollut. Sitten kuuden vanhana on lähtenyt poikajoukkueen mukaan, että joku paikallinen jääkiekkoseuran henkilö sanoi sitten isälle, että taisin vetää rullaluistimilla kesällä ja oli ensimmäisiä semmoisia, että tuli pyörät peräkkäin niitä rulliksia. Nekin oli varmaan sanomalehdellä topattu, että ne oli sopivan kokoiset, niin joku sitten vinkkasi, että tule nyt kokeilemaan tuonne kaukalon puolella poikien mukaan. Siitä se sitten lähti ja sille tielle on jääty.

Ilkka Palomäki: Niin 6-vuotiaana siis poikien mukaan, niin muistatko yhtään… Tuntuiko se niin kuin erikoiselta mennä nimenomaan poikien kanssa pelaamaan siinä vaiheessa? Vai osasiko sitä edes ajatella siihen aikaan vielä?

Jenni Hiirikoski: Ei osannut ja ei oikeastaan yhtään, että oli kuitenkin kaikissa pihapeleissä pelannut isoveljen kavereiden kanssa ja tuntui, että on yksi porukasta, ettei sillä ollut silloin kyllä suurtakaan merkitystä, että olin sitten yksi tyttö siinä joukossa. Koin olevani yhtä arvokas siinä porukassa.

Ilkka Palomäki: Ihan varmasti. Mainitsit, että varmaan kaikki lajit on tullut kokeiltua, niin miten kiinteä osa oikeastaan liikunta ja urheilu sun lapsuutta ja nuoruutta oli?

Jenni Hiirikoski: Kyllä aika vilkas olen ollut. Aina on ollut joku maila kädessä, että on pelattu oman isoveljen, serkkujen ja kaikkien kulmakunnan lasten kanssa on pelattu kaikennäköistä. Sitten isovanhempien maatilalla olen paljon kesäisin aina viettänyt aikaa ja siellä on kanssa pelattu niin kuin lähistön lasten kanssa yhdessä kaikennäköisiä pelejä. Itse sitten päätyi enemmän jalkapallon, jääkiekon ja yleisurheilun pariin.

Ilkka Palomäki: Okei. Sä olet ollut siis niin sanotusti organisoidussa liikunnassa myös näissä lajeissa mukana vai?

Jenni Hiirikoski: Joo, jalkapalloa pelattiin aika lailla samalla ryhmällä kuin talvella pelattiin jääkiekkoa. Sitten olen ollut myöskin Lempäälän Kisan yleisurheilutoiminnassa mukana aina sinne 16–17-vuotiaaksi.

Ilkka Palomäki: Okei. Missä lajeissa?

Jenni Hiirikoski: No, heittolajit oli sitten ehkä se oma juttu loppupeleissä, että keihästä tuli heitettyä sinne 16-17-ikävuoteen asti.

Ilkka Palomäki: Joo. No onko sulla jokin tuommoinen niin kuin selkeä hetki, jolloin olet päättänyt, että nimenomaan jääkiekko on se homma, jota haluat tosissaan tehdä?

Jenni Hiirikoski: Mä en oikein semmoist ihan yksittäistä hetkeä muista, mutta olen itse lähtenyt Tampereelle urheilupainotteiselle yläasteelle aikanaan ja jääkiekko on ollut se laji, mikä on siihen sitten valikoitunut myöskin ja taisin olla 14-vuotias vielä, kun Ilveksen naisten mukaan lähdin. Kyllä ne siinä sitten on aikalailla tullut ne valinnat eteen, että tämä on se juttu, mihin haluaa laittaa kaiken sen ajan, mitä löytyy ja itseänsä kehittää tässä lajissa. Itse muistan 1998 Naganon olympialaiset siitä, että silloin tajusin itse, että tuo saattaisi olla niin kuin itselle mahdollista, että mulle ei ehkä olekaan se NHL se mahdollinen lopullinen paikka, että vaikka kaikki muut pihapelien pojat sinne haaveili, niin siinä kohtaa tajusin, että hitsi, että tuonne mäkin haluun ja katselin silloin Naisleijonien pelejä.

Ilkka Palomäki: Eli sä oot ollut silloin 11-vuotias Naganon olympia-aikana?

Jenni Hiirikoski: Joo, kyllä.

Ilkka Palomäki: Muistatko oliko siellä jotain, joka erityisesti sykähdytti?

Jenni Hiirikoski: No varmasti oli pelkästään ihan sekin, että pääsi näkemään, että vitsi, että naiset pelaa tuolla olympiamitaleista ja Suomi pronssia sieltä sai. Muistan, että se oli kyllä itselle tosi silmiä avaava hetki, että on joku asia, mitä voi itse jääkiekkouralla tavoitella.

Ilkka Palomäki: Miten pitkään sä oikeastaan pelaisit poikien kanssa? Milloin sun ensimmäinen kosketus niin sanotusti naisjääkiekkoon tuli?

Jenni Hiirikoski: C-junioreissa pelasin vielä, että jouluna sitten vaihdoin just ennen kuin täytin 15, niin vaihdoin sitten Ilveksen naisiin ja se oli ensimmäinen kerta sitten, kun oli niin sanotusti naisten jääkiekossa mukana.

Ilkka Palomäki: Joo, kyllä. Mitä, jos vielä arvioisit, vaikka nykyään sinua pelaajana, niin kuinka paljon siellä näkyy se tausta, että on ollut niin pitkään nimenomaan poikien kiekossa mukana?

Jenni Hiirikoski: No kyllähän se varmaan sillä tavalla, että itsellä on ollut tosi kova kilpailuhenki ja on ollut kovat vastustajat heti silloin alkuvuosina, että pojat ei varmasti antanut yhtään periksi, jos ei itsekään antanut. Se päivittäinen niin kuin tason mittaus oli joka päivä edessä, kun hallille meni ja uskon, että sieltä on paljon niin kuin omaan luisteluun ja kamppailupelaamiseen tullut hyviä asioita omalle uralle mukaan.

Ilkka Palomäki: Nythän on paljon ollut Suomessa puhetta, että esimerkiksi Suomessa pelaavasta olympiakandidaatit treenaavat poikien kanssa, niin varmaan pystyt allekirjoittamaan ne hyödyt tuolta pohjalta, mitä siitä on saatavissa?

Jenni Hiirikoski: Joo, kyllähän tietysti poikien tempo harjoituksissa on kovempi kuin normi naisten joukkueessa, että kyllä sieltä paljon hyviä asioitakin saa matkaan.

Ilkka Palomäki: Sä pelasit kotimaassa Ilveksessä ja kauden verran Bluesissa tuonne kevääseen 2008 asti. Sitten tuli oikeastaan kausi Venäjällä Nizhny Novgorodissa siihen väliin. Miten paljon arki oikeastaan muuttui tuona Venäjän vuonna?

Jenni Hiirikoski: No ihan täydellisesti muuttui. Sitten keskeytettiin ihan täysin urheiluun ja ei ollut sitten muuta; ei koulua, eikä töitä siinä sivussa, että sai olla sen kauden ajan ihan täysipäiväinen urheilija ja siitä kyllä nautti ihan täysin, että sai keskittyä pelkästään harjoitteluun ja pelaamiseen.

Ilkka Palomäki: Oliko se jollain tavalla silmiä avaava kokemus sulle?

Jenni Hiirikoski: No totta kai ihan pelkästään jo se, että olin nuori silloin, kun lähdin ja ihan uuteen kulttuuriin matkasi. Kaikki oli tietysti uutta siinä ympärillä, niin oli tosi hieno kokemus ja uskon, että on paljon asioita jäänyt sieltä, mitä voi sitten vanhanakin kiikkustuolissa muistella. On isoja juttuja niin kuin omassa elämässä, että on päässyt kokemaan ja tuommoiset reissut.

Ilkka Palomäki: No, jos mietit ihan sen jälkeistä jääkiekkoilijan uraasi, niin mitä siltä reissulta tarttui matkaan, koska oikeastaan voisi sanoa, että sen jälkeen tämä noususi tälle nykytasolle – voidaan ihan puhua maan parhaista pelaajista – on kiihtynyt ja nopeutunut?

Jenni Hiirikoski: No kyllähän se oli hieno mahdollisuus, että pääsi niin nuorena jo kokeilemaan sitä niin kuin ihan täysipäiväistä ammattilaiselämää ja uskon, että se on kantanut pitkälle. Se oli niin kuin iso tavoite, että pääsee niin sanotusti elämään sitä täysipäiväistä urheilijan arkea, niin kyllä uskon, että se ei ainakaan… Tai miten nyt voisi sanoa, että se varmaan, kun pääsi kokemaan, niin se oli jotain, mitä haluaa jatkossakin kokea. Se on varmasti ollut niin kuin siinä mielessä silmiä avaavaa, että tää on mun juttu, että siitä tosissaan tykkää siitä päivittäisestä urheilijan arjesta.

Ilkka Palomäki: Kyllä. Sä oikeastaan pelasit JYP:ssä pitkälti tuon 2010-luvun ensimmäisen puoliskon ja niihin aikoihin oikeastaan nousit maajoukkueen kapteeniksi ja nykyiseen asemaasi myös siinä suhteessa, että nousit maailman parhaiden pelaajien ja ja puolustajien joukkoon. Millaisiin asioihin se oikeastaan perustui, ensinnäkin se, että susta tehtiin kapteeni silloin ja se, että pystyit tavallaan vakiinnuttamaan paikkasi siellä ihan maailman absoluuttisella huipulla?

Jenni Hiirikoski: Siitä iso kiitos kuuluu tietysti omille taustajoukoille ja itse olen tehnyt yli 10 vuotta yhteistyötä Katja Saaren, fysiikkavalmentajan, kanssa ja hän ja meidän tapa toimia on tuonut paljon omalle uralle ja on löydetty hyvä tapa toimia yhdessä ja sitä on tässä vuosien varrella hiottu. En mä tiedä, varmaan jokainen urheilija kuitenkin toivoo, että koko ajan pääsisi eteenpäin ja itsellä on ollut tietysti tosi kunnianhimoiset unelmat ja haaveet siitä, että mitä se oma tekeminen ja oma uraa on. Sitä kohti on joka päivä koittanut tehdä hommia ja sitten se on kantanut tähän pisteen.

Ilkka Palomäki: Oikeastaan tähän väliin voisin siteerata maajoukkueen nykyistä päävalmentajaa Pasi Mustosta, kun vähän kyselin susta häneltä, niin hän sanoi, että tunnen aika monta huippujääkiekkoilijaa, mutta Jenni on todella poikkeuksellinen yksilö. Jenni on samalla vähän kuin äiti, kaveri, fysiikkavalmentaja yksi maailman parhaista puolustajista ja täydellisen omistautunut huippu-urheilulle, ja kun siihen ralliin lähtee mukaan, niin ei ole vahinko, että muutkin Luulajan suomalaispelaajat ovat nousseet rakettimaisesti. Eli mennään nyt jo ehkä vähän tähän aikaan, mitä elät tällä hetkellä, mutta että toi liippaa sitä mitä sanoit tuosta kunniahimosta sun muusta, niin mistä se oikeastaan sun koholla kumpuaa?

Jenni Hiirikoski: Mä en tiedä. Mulla on varmaa ollut semmoinen ajatus, että mä haluan olla tosi hyvä siinä, mitä mä teen ja olen ollut valmis tekemään töitä sen eteen, oppia uusia asioita ja omaksua uusia juttuja. Kauheasti ei halua levätä laakereillaan niin sanotusti, että kuitenkin urheilijana koskaan et ole valmis. Varsinkin tässä meidän pelissä, niin siellä on aina asioita, mitä voi tehdä paremmin ja itseä kiehtoo se joukkueurheilu siinä, että kun sä et yksin menesty, niin miten me saadaan koko siitä porukasta ja kaikista paras irti, että me ollaan yhdessä parhaimmillaan, niin ne on semmoisia juttuja, mihin itse olen tässä uran varrella halunnut keskittyä ja siihen, että miten sinä teet niistä kavereista parempia siinä vierellä ja miten he saavat sinusta parhaan irti. Ne on ollut isoja juttuja, mihin olen itse halunnut keskittyä myös.

Ilkka Palomäki: Avaa vähän opetuksia. Minkälaisia juttuja olet löytänyt sieltä, että saat paitsi itsesi niin myös viisikon ja sitä kautta joukkueen muut jäsenet ikään kuin näyttämään paremmilta?

Jenni Hiirikoski: No, kyllähän siinä paljon tietysti kiitos kuuluu omille valmentajille, ketä on tässä matkan varrella ollut. Aika rehellisesti on niiden tappioiden hetkillä joutunut katsomaan peiliin, että mitä asioita minä voin tehdä paremmin, missä mun täytyy olla parempi ja mitä me voidaan yhdessä tehdä paremmin, jotta me saavutetaan se, niin ehkä semmoinen niin kuin… Rehellisesti tätä, kun urheilijana olet, niin sitä urheilijan minää täytyy tutkiskella, että mitä asioita sieltä löytyy, että pystyy periaatteessa paremmin tuomaan itsensä oikealla tavalla esille ja kuulluksi ja, että kaikki ymmärtää toisiaan. Kyllähän se semmoinen avoimen ilmapiirin luominen siihen juttuun, niin se on kaiken a ja o, että uskalletaan puhua suoraan asioista ja me tehdään tätä jääkiekkoa ja puhutaan jääkiekosta niin, että miten me ollaan oikeasti parempia, eikä kierrellä ja kaarrella. Se on varmaan se, mitä me suomalaisetkin ollaan ehkä tänne Ruotsiin vähän tuotu – ainakin tähän meidän joukkuekulttuuriin, että uskalletaan ottaa asioista kiinni ja käydä niitä rehellisesti läpi, että miten me ollaan vähän parempia.

Ilkka Palomäki: No voisin kuvitella, että jos päätät tulla paremmaksi pelaajaksi ikään kuin yksilöinä, niin siihen löytyy tiettyjä suoraviivaisia juttuja, miten siihen pystyy vaikuttaa, mutta miten tullaan paremmaksi kapteeniksi? Onko sulla siinä tullut tällaisia oivalluksia tässä vaikka kymmenen vuoden aikana, kun maajoukkueessa olet tuota pestiä hoitanut?

Jenni Hiirikoski: No on paljonkin, että paljon kokemuksia muilta pelaajilta ja sitä saa omasta toiminnastaan myös välillä hyvin rehellistä palautetta ja sittenhän se on itsestä kiinni, miten siihen suhtautuu. Itse olen ollut aika avoin sille, että tuota haluan olla yksi niistä johtavista pelaajista ja omalla panoksellani viedä juttuja eteenpäin, niin kyllä se semmoista ihmisenä kasvamista on, että jos haluaa ihmisiä johtaa, niin täytyy myös itse kasvaa siinä omassa ruudussaan koko ajan ja sitä oppii matkan varrella, niin toiset sinusta kuin sinä heistä ja miten kaikkien kanssa paremmin tulee juttuun ja mitkä on ne asiat, miten asioita sitten nostaa esille tiettyjen henkilöiden kanssa. Jokaisella on erilainen tapa toimia, niin se on aika semmoista avointa puolin ja toisin, niin silloin se yleensä toimii. Mutta kyllä tuohon kysymykseen vastaus on se, että paljon on täytynyt kasvaa ihmisenä, että kasvaa myös siinä omassa roolissaan oikeaan suuntaan. Olen kyllä tosi kiitollinen ihmisille, kenen kanssa olen saanut tehdä töitä, ja he ovat minua kasvattaneet ja vienyt eteenpäin niin pelaajana kuin ihmisenä.

Ilkka Palomäki: Sulla on kokemusta kotimaasta Ilveksestä, Bluesista ja JYP:stä. Jokaisessa niistä sä olet voittanut myös mestaruuden. Nyt pelaat kuudetta kautta Ruotsissa, jos mennään vähän tarkemmin nyt tähän sun arkiympäristöön eli Lulajaan, niin miten paljon oikeastaan nämä arkiympäristöt Suomen ja Ruotsin välillä eroaa toisesta?

Jenni Hiirikoski: Suurin asia on varmasti se, että täällä saan keskittyä vain urheilemiseen ja olen täysipäiväinen urheilija ja kaikki tehdään sen eteen, että on sitten peleissä parhaimmillaan. Arki on hyvinkin mukavaa.

Ilkka Palomäki: Niin kuvaile vähän sitä teidän arkiympäristö siellä Luulajassa. Millainen se on jääkiekkoilijan ammatin harjoittamiseen?

Jenni Hiirikoski: No meillä on tosi hienot puitteet täällä, että meillä on omat kopit ja harjoitusajat on aamupäivisin kautta päivisin. Joka päivä harjoitellaan oheisharjoituksia yhdessä joukkueen kanssa ja sitten ollaan jäällä. Osa pelaajista on tietysti nuorempia, jotka käy sitten kouluakin ja jokunen käy myöskin tuota osapäivätöissä, mutta kaikki pystyy laittamaan sen verran tunteja tähän urheilemiseen, että pystytään hyvään aikaan harjoittelemaan yhdessä joukkueena ja samanlaiset puitteet on meillä kuin miehilläkin, niin on hieno olla osa tämmöistä organisaatiota.

Ilkka Palomäki: Tosiaan Luulaja on noussut otsikoihinkin ihan tuosta heidän tekemästään tasa-arvotyöstä. Tietenkin nämä kaikki fasiliteetit sun muuta on yksi asia, mutta aistiiko sen konkreettisesti jotenkin sen ikään kuinn pisimmälle viedyn tasa-arvon, mitä nyt varmaan Ruotsissa on kuitenkin – jos vertaa muihin maihin naisten ja miesten jääkiekkoa?

Jenni Hiirikoski: No, tässä organisaatiossa ainakin sen aistii niin, että me ollaan yksi tätä samaa porukkaa, että asioita tehdään paljon yhdessä ja on sillä lailla avoin ilmapiiri ja harjoitellaan samaan aikaan, kun miehet. Ollaan välillä salilla samaan aikaan ja se on ihan semmoista normaalia kanssakäymistä niin kuin missä tahansa muullakin työpaikalla, että se on ollut kyllä tosi hieno huomata, että ei tarvitse kyynärpäätaktiikalla tehdä tilaa, että mekin kuulumme tänne, vaan että ollaan siinä samassa veneessä tässä seurassa.

Ilkka Palomäki: Mitä kaikkea se ikään kuin mahdollistaa? Haen tällä siis takaa sitä, että kun vaikka treenaatte paljon Luulajan SHL-joukkueen kanssa samaan aikaan tai muuta, niin saatteko te joukkueena jonkinlaisia virikkeitä tai saatko siinä yksilönä jonkinlaisia virikkeitä, miten tulla tulla paremmiksi siinä hommassa sitä kautta, kun se on tällä tavalla hyvinkin avointa se toiminta?

Jenni Hiirikoski: Kyllä varmaan sillä tavalla meillä valmennuksen tasollakin he käyvät keskusteluja keskenään. Meillä on fysiikkavalmennuksen puolella, niin aikaisemmin oli heillä Peter Pettersson niminen kaveri tuossa fysiikkavalmentajana ja hänen kanssa tehtiin tosi paljon yhteistyötä. Olen sitten hänen opissaan ollut siinä fysiikkavalmennuksen puolella. Paljon asioita jaetaan ja sitä kautta varmasti tuodaan uusia virikkeitä sitten myös meidän toimintaan ja toivottavasti joskus me myös heidän toimintaansa.

Ilkka Palomäki: No tietenkin sun kohdalla varmaan tai niin kuin esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä urheilija apuraha on yksi syistä, minkä takia pystyt tekemään oikeasti ammatiksesi tätä hommaa, mutta jos sun uran alussa olisi sanottu, että saat joskus ylipäätään semmoisessa tilanteessa ikään kuin ammattimaisesti tai ammattilaisena saat tehdä jääkiekkoa ja olla tässä tilanteessa, niin olisitko sä uskonut silloin sitä tilannetta?

Jenni Hiirikoski: No, ihan silloin aluksi en varmaan semmoisia asioita osannut noin ajatella, mutta sitten, kun on tuohon pääsarjatasolle lähtenyt, niin se on ollut se tavoite varmasti itsellä, että joku päivä se on mahdollista ja just niin kuin sanoit, niin urheilija-apurahaa on ollut todella iso asia, mikä on jossakin kohtaa omaa uraakin tullut sitten matkaan. Se mahdollistaa meille suomalaisille sen täysipäiväisen urheilijan arjen. Se on todella iso juttu ja uskon, että näille tuleville sukupolville, niin se on myös todella hieno asia, että jo nuoresta pelaajasta on mahdollista päästä sitten harjoittamaan sitä urheilijan ammattia ja arkeaan vielä paremmin myös sen urheilija-apurahan kautta. Se on ollut omalla uralla todella iso asia, että me ollaan naiskiekossa päästy siihen asemaan.

Ilkka Palomäki: Mutta eikö Ruotsissa ole myös iso juttu tämä, että siellä ei oikeastaan pelaamisesta tarvitse oikeastaan maksaa tai mistään näistä oheistoiminnoista? Olenko ymmärtänyt oikein?

Jenni Hiirikoski: Joo, sarjan taso on mennyt hirveästi eteenpäin koko ajan ja laajasti muutkin seurat on päässyt sille tasolle, että missään ei pelaamisesta makseta. Suurimmassa osassa on sitten jo mahdollista se, että itse pelaamisesta maksetaan korvausta ja pelaajille päin, että oikeaan suuntaan ollaan menossa siinäkin. Se on kyllä hieno huomata, että näille nuoremmille se polku on hieman helpompi toivottavasti.

Ilkka Palomäki: Niin siellä Luulajassa tosiaan sun seuranasi suomalaisista on Ronja Savolainen, Noora Tulus, Petra Nieminen ja Viivi Vainikka. He nyt ovat kaikki – voin sanoa, että ainakin Eurooppa huipulla tai vähintään matkalla sinne jo tällä hetkellä – niin millainen oikeastaan suomalaisyhteisö teillä siellä on?

Jenni Hiirikoski: No meillä on oma Suomi-mafia täällä ja tiivisti tehdään yhdessä töitä ja toki kaikki ollaan kuuluttu maajoukkueen runkopelaajiin, niin toisiamme joka päivä täällä potkitaan eteenpäin. On hienoa, että meillä on sellainen Suomi-yhteisö täällä, mutta ollaan varmasti kaikki aika hyvin jo silleen ruotsalaisuuteen päästy, että tässä seurassa on ollut aina paljon ulkomaalaisia pelaajia ja tätä kaikennäköisiä kansalaisuuksia, niin se on ollut myös tosi iso rikkaus, että on paljon eri kulttuurin edustajia ja ollaan saatu niistä ehkä kaikista kulttuureista se paras puoli sitten yhdessä esille.

Ilkka Palomäki: Niin eli, ette ole pelkästään viidestään siellä arjessa?

Jenni Hiirikoski: Ei, kyllä me kovasti tykätään tästä porukasta ja siitä meiningistä, mikä meillä yhdessä on ja sitä vaalitaan kovasti.

Ilkka Palomäki: No tuota, Ruotsi putosi silloin Espoossa 2019 MM-kisoissa, niin MM-kisojen B-tasolle. Onko se näkynyt tässä ruotsalaisseurojen kehityksessä millään tavalla jarruttavana tekijänä?

Jenni Hiirikoski: Mun mielestä ei ainakaan jarruttavana tekijänä ole näkynyt. Totta kai, he haluavat sieltä tulla takaisin ja mulla ainakin kova usko siihen on, että he sieltä myös nousee. Kyllä varmaan siinä on ollut kova peiliin katsomisen paikka myös, että mitä asioita sitten täytyy tehdä heillä maajoukkuetasolla paremmin ja, että pääsee sitten takaisin siihen A-tasolle, mihin ehdottomasti Ruotsi kuuluu. Heillä on todella hyviä pelaajia kuitenkin. Toivon, että he sieltä nopeasti tulevat takaisin.

Ilkka Palomäki: No sitten meren takana on pari maata, jotka oikeastaan järjestää tällä hetkellä semmoista puolen vuoden harjoitusleiriä, joka huipentuu olympialaisiin eli Kanada ja Yhdysvallat. Tiedetään ne satsaukset, mitä siellä tulee, niin miten koet; mietit arkiympäristöäsi Ruotsissa, sitä sarjan pelillistä tasoa, kaikkia tällaisia asioita, niin millaiset eväät se antaa valmistautua olympialaisiin ja haastamaan noita kahta perinteistä jättiä?

Jenni Hiirikoski: Kyllä tämä arki täällä antaa tosi hyvät mahdollisuudet siihen ja ennen kaikkea se, että pystyy panostamaan ajan siihen itsensä kehittämiseen ja harjoittelulle. Heillä on oma tapa toimia ja heillä on ollut se kauan. Meillä taas Suomen maajoukkueena on oma tapa toimia ja me uskotaan siihen. Uskon, että meillä kuitenkin kaikki pelaajat on hyvässä ympäristössä ja heille on yritetty luoda paras mahdollinen valmistautuminen siihen, että miten kohti olympialaisia mennään. Kyllä mä nämä luotan ja mä uskon, että jokainen meistä maajoukkuepelaajista luottaa kyllä meidän systeemiin ja tapaan toimia, että se antaa meille parhaat eväät siihen – niin kuin menestysmahdollisuudet ja se on meidän tapa tehdä.

Ilkka Palomäki: Kyllä. Sitten, jos vähän palataan taas ne maajoukkueen suuntaan. Ihan tarkkaa lukemaan en löytänyt, mutta olet pelannut sellaiset 350 A-maaottelua suurin piirtein, kolmet olympiakisat, 13 MM-kisat ja tosiaan maajoukkuekapteenina toiminut syksystä 2011 lähtien. Miten iso asia oikeastaan Naisleijonat on sulle ja sun uralle ollut?

Jenni Hiirikoski: Tosi iso asia, että oman maan edustaminen Leijona-paidan pukeminen on joka kerta yhtä hienoa. En vaihtaisi mihinkään niitä kokemuksia ja niitä kohtaamisia pelaajien ja valmentajien kanssa, että se on antanut omaan elämään aivan huikeasti asioita, oppia, on päässyt näkemään maailmaa yhdessä upeiden ihmisten kanssa ja kokemaan asioita yhdessä – niin onnistumisia kuin niitä pettymykseen hetkiä. En varmasti hetkeäkään vaihtaisi pois.

Ilkka Palomäki: No Kanadan MM-kisoissa nousit nyt kaikkien aikojen eniten MM-otteluita pelanneeksi naiseksi. Miltä tuo kunnia oikeastaan tuntuu?

Jenni Hiirikoski: Totta kai se tuntuu hienolta, että on saanut olla pitkän matkan mukana ja toivottavasti se matka on vielä pitkään edessäkin. Hienoja juttuja tietysti ja mahtavaa, että on saanut kokea MM-kisat ja MM-kisaottelut niin monesti. Toivottavasti pystyy sitä omaa kokemustaan sitten viemään myös näille nuoremmille. Sieltä tulee sitten seuraavia, jotka pelaa pitkiä uria.

Ilkka Palomäki: Sut on valittu seitsemän kertaa MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi, kerran arvokkaimmaksi pelaajaksi, kaksi kertaa myös olympiakisojen parhaaksi puolustajaksi. Miten oikeastaan ylpeä olet noista saavutuksista?

Jenni Hiirikoski: Ne on hienoja juttuja ja ne kertovat siitä, että olet ollut niin kuin osana hienoja joukkueita ja sun ympärillä on ollut hyviä pelaajia, jotka on tehnyt sinustakin näkyvän siellä pelissä niin sanotusti. Se on kuitenkin yhteinen juttu, mitä siellä tehdään ja ne on varmasti semmoisia muistoja sitten, mitä oman peliuran jälkeen voi muistella. Kyllähän ne tietysti on upeita huomionosoituksia.

Ilkka Palomäki: Sä olet nähnyt maajoukkueessa monet nousut ja pettymykset, niin oikeastaan millaiseen perspektiiviin asettuu nyt tämä Pasi Mustosen tähän kauteen huipentuva valmennuskausi, jonka aikana te olette noussut käytännössä Euroopan ylivoimaiseksi dominoijaksi eli ne yksittäiset tappiotkin on ollut tosi harvinaisia eurooppalaisia vastustajia vastaan? Sen lisäksi te olette pystyneet murtamaan myös tuota Kanada ja USA:n ylivaltaa.

Jenni Hiirikoski: No, kyllä Pasi on tehnyt upean uran naisten maajoukkueen takana ja hänen intohimonsa peliä kohtaan ja meidän kehittämistä kohtaan on aistittavissa joka ikinen päivä. On todella upeaa ollut saada Pasi meidän maajoukkueen taakse ja hän on tehnyt kyllä valtavan ison työn siinä. Nyt varmasti haetaan sitten edelleenkin yhdessä sitä menestystä ja parasta mahdollista menestystä, mikä irti saadaan joukkueesta. Kyllä se varmasti on yhden aikakauden loppu sitten, kun Pasi väistyy siitä päävalmentajan paikalta. On tuonut todella paljon asioita suomalaiseen naiskiekkoiluun ja Pasi vaatimustaso on äärimmäisen kovaa meitä pelaajia kohtaan ja uskon, että se on myös vähän toisin päin ollut, että ollaan vähän pystytty herra Mustostakin välillä kehittämään toivottavasti, että niin se toimii yleensä molempiin suuntiin. Upeita hetkiä on ollut ja toivottavasti niitä on ensi keväänä edessä lisää.

Ilkka Palomäki: Pasi on yrittänyt vaikuttaa paljon myös tähän teidän arkeen maajoukkuetapahtumien ulkopuolella. Pelaajan näkökulmasta, niin miten paljon asiat tai ehkä se maajoukkueen toimintakulttuuri, jonka voisin kuvitella läikkyvän myös pelaajien arkeen, niin miten se on muuttunut vaikkapa sieltä Sotshin ajoilta, kun jäitte silloin viidenneksi niissä kisoissa?

Jenni Hiirikoski: Niin kuin sanoin tuossa, että Pasin vaatimustaso on tosi kova ja se näkyy varmasti kaikkien pelaajien arjessakin tänä päivänä. On yritetty järjestää sitten asioita, millä jokainen pelaaja pystyisi olemaan hieman parempi joka vuosi ja löytämään niitä tukitoimia sinne arkeen ja varmasti niin kuin aikaisemmin tässä puhuttiin, niin se urheilija-apuraha on ollut se todella iso tekijä myös siellä ja se on tullut tässä Pasin aikana kuitenkin. Kyllä se yleisesti se vaatimustaso sitä päivittäistä tekemistä kohtaan on varmasti noussut.

Ilkka Palomäki: Joo. Kuvaile vähän, että millaista se oikeastaan on lähteä pelaamaan, kun tosiaan viimeisten vuosien ajan ne tappiot eurooppalaisille vastustajille on ollut, voi sanoa, että ihan poikkeuksellisia?

Jenni Hiirikoski: Siis joka peliinhän on mahtava lähteä pelaamaan, kun laitetaan Leijona-paita niskaan ja Naisleijonia lähtee jokaista ottelua voittamaan, että itse en osaa turhia paineita kantaa mistään. Se itse tekeminen, siihen keskittyminen ja nauttiminen siitä, mitä joka ikinen päivä tekee, niin se kantaa yleensä hyvin pitkälle, että jaksaa tehdä sen työn siellä taustalla, latautua tehdä asiat niin hyvin kuin voit, niin sitten se on sitä, että antaa mennä, niin se tulos tulee kyllä sen hyvän tekemisen kautta.

Ilkka Palomäki: No onko teillä asetelma esimerkiksi lähteä pelaamaan Pohjois-Amerikkalaisia joukkueita vastaan, niin onko se muuttunut tässä viimeisten vuosien aikana? Huomaatko esimerkiksi joukkueen ajattelussa tai uskossa siihen mahdollisuuteen voittaa, niin jonkinlaista eroa?

Jenni Hiirikoski: Kyllä varmasti on ero siinä, että esimerkiksi Espoossa 2019 oli paljon uusia nuoria pelaajia mukana ja heidän ensikosketus MM-kisoihin on hopea, niin se on ihan eri lähtökohta lähteä Leijonauralle kuin se, että sulla on seitsemän pronssimitalia ennen sitä. Kyllä mä uskon, että se menestyminen Espoossa ja nyt hyvät MM-kisat tänä vuonna poikii varmasti hyviä asioita jatkoon ja niin kuin sanottu, niin näillä nuoremmilla pelaajilla ei ole niitä kaikkia vanhoja kokemuksia. Heillä on vaan nämä nykyhetken kokemukset ja se tuo ihan erilaisen uskon ja lähtökohdan tietysti siihen pelaamiseen, että he ovat nähneet, että kaikki on mahdollista.

Ilkka Palomäki: Sieltä on haastajista etenkin Tsekki ottanut merkittäviä askeleita. Esimerkiksi nyt Kanadassa te olitte jo puolivälierissä MM-kisoissa aika tiukilla, vaikka hienosti voitette sen matsin 1-0. Mitä se oikeastaan vaatii vastata tuohon alhaalta tulevaan haasteeseen, kun jatkuvasti käytetään mittatikkuna niitä USA:ta ja Kanadaa, mutta samaan aikaan on myös nämä lähimmät haastajat alhaalta päin selkeästi mennyt eteenpäin?

Jenni Hiirikoski: No totta kai se on ensinnäkin hieno asia koko lajille, että enemmän ja enemmän tulee maajoukkueita, jotka on paremmalla tasolla. Ei siinä auta kuin keskittyä siihen omaan tekemiseen ja jättää murehtimatta, mitä muut tekee. Kyllä meillä on semmoinen ilmapiiri, että uskotaan siihen meidän valmistautumiseen ja tapaan toimia. Se tuo sitten sitä kautta parhaan tuloksen.

Ilkka Palomäki: No oikeastaan pari kysymystä sulta vielä henkilökohtaisesti loppuun, niin nuo saavutukset, mitä tuossa luettelin, niin ne tekee oikeastaan susta jo kansainvälineissä jääkiekossa tällaisen pienimuotoisen ikonin ja ennätysnaisen, niin keväällä tulee kuitenkin ikää vasta 35 vuotta. Miten pitkään näet itsesi vielä pelaamassa tuolla tasolla ja huipulla ylipäätään?

Jenni Hiirikoski: No kyllä joka aamu on mukava kurvata tuohon hallin pihaan ja niin kauan kuin se on mukavaa, niin iin kauan aion pelata. Tällä hetkellä se tuntuu todella hienolta, on hienoja mahdollisuuksia edessä ja nautin jokapäiväisestä tekemisestä täällä Luulajassa seurajoukkueen kanssa, niin ei se ole kuin antaa mennä vaan.

Ilkka Palomäki: No sä kurvaat siihen hallin pihaa autolla, niin millaiset asiat sua motivoi pelaajana tällä hetkellä?

Jenni Hiirikoski: Mua motivoi ne haasteet, mitä jokaisena päivänä on. Urheilijan arki on aika täynnä erilaisia tunteita ja olotiloja ja niitten kaikkien hallitseminen ja se, että jokaisessa hetkessä saa itsestään revittyä sen parhaan irti niissä olosuhteissa, mitkä on, niin ne on semmoisia, mitkä itseä motivoi ja kyllä sä voittaminen ja paremmaksi tuleminen, niin motivoi mua joka päivä.

Ilkka Palomäki: Sanoit tuossa tai olet viitannut parikin kertaa haastattelun aikana ikään kuin siihen, että haluat myös ikään kuin viedä eteenpäin näitä oppeja, mitä olet uran aikana saanut, niin kuinka paljon se motivoi sua ihan arjessa, että haluat tehdä myös ympärillä olevistasi parempia?

Jenni Hiirikoski: Se on varmasti yksi osa minua ja sitä mun päivittäistä tekemistä. Myös oman roolin kautta, että täällä toimii myös fysiikkavalmennuksen puolella, niin musta on upeaa olla auttamassa tätä nuorempaa sukupolvea eteenpäin ja toivon, että pystyn omalla kokemuksellani heitä vähän auttamaan ja sitten taas toisaalta he kyllä kirittävät aika kovaa siinä vierellä. Se on kyllä semmonen hieno mix, että se kiritys toimii molempiin suuntiin.

Ilkka Palomäki: Aivan varmasti näin. Kiitos paljon Jenni Hiirikoski mielenkiintoisesta haastattelusta ja ennen kaikkea tsemppiä matkalla kohti Pekingin olympialaisia.

Jenni Hiirikoski: Kiitos paljon ja hyvää syksyä. Ei muuta kuin sitten liput korkealle olympialaisten aikaan.

Ilkka Palomäki: Ehdottomasti näin.

Ilkka Palomäki: Kiitos vielä Jenni HiiriKoskelle vierailusta OlympiaCastissa ja tsemppiä kauteen sekä Luulajassa että Naisleijonissa. OlympiaCast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusin aihein. Jotta seuraava jakso ei mene ohi, niin käy tilaamassa tämä podcast sieltä, mistä podisi tykkäät kuunnella ja kun siellä kerran olet, niin arvostamme myös kovasti, jos käyt heittämässä myös arvion meistä.