OlympiaCast: Pesäpallolegenda Janne Vuorinen on avainhahmoja matkalla Pekingin Olympialaisiin – näin toimii lumilajien Olympiavalmennuskeskus

Ilkka Palomäki: Taas mennään. Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja ja syksystä 2018 alkaen me olemme tehneet jo toistasataa jaksa, joten tuolta meidän arkistoista löytyy jo varsin kattava annos urheilunnälkäisille. Huippu-urheilujaksoissa meidän pyrkimys on tuoda monipuolisesti esiin ihmisiä, tarinoita ja ilmiöitä. Helmikuussa käytäviin Pekingin talviolympialaisiin sekä sitten maaliskuussa ohjelmassa oleviin Pekingin paralympialaisiin asti meidän fokus on erityisesti talvilajeissa. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta ja tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: Tänään OlympiaCastin vieraana on Janne Vuorinen. Kun sanoo nimen Janne Vuorinen, pesäpallon ystävien lampussa ei tarvitse valon syttymistä kauaa odotella. Ennen kaikkea Sotkamon Jymyn 1990-luvun kultajunan veturina tunnettu Vuorinen on yksi kaikkien aikojen pesäpalloilijoista, joka on voittanut muun muassa yhdeksän Suomen mestaruutta pelaajana ja kaksi pelinjohtajana. Vaikka pelaajauran päättymisestä on jo vuosia, eikä Vuorista viuhkan varressakaan ole enää viime vuosina nähty, niin huippu-urheilu on yhä tiiviisti osa hänen elämäänsä. Vuorinen toimii nimittäin Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan johtajana. Vuorisen rooli lumilajeissa on monipuolinen, sillä kuluneella olympiadilla perustetun Olympiavalmennuskeskuksen johtotehtävien lisäksi, hän toimii myös Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä lajiryhmävastaavana. Vuorisen vastuualueella ovat rinnelajit eli alppihiihto, freestyle ja lumilautailu sekä sitten mäkihyppy ja yhdistetty.

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin vieraaksi Janne Vuorinen.

Janne Vuorinen: Kiitoksia.

Ilkka Palomäki: Meillä tässä huippu-urheilun verkostossa sä olet tietysti ensisijaisena Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan johtaja ja viiden lumilajin lajiryhmävastaava, mutta kuulijoista varmaan moni yhdistää sut ensisijaisesti pesäpalloon, joten käydään oikeastaan se läpi ensin tuosta. Jos ihan lähdetään laveasti liikkeelle, niin millainen elämän koulu oli kasvaa pesäpallon parissa aikuisuuteen?

Janne Vuorinen: Kiitos. Kyllähän se on ollut merkittävä osa minun elämää. Sotkamossa kasvaneena ja myös tuota perheen parista; isänikin on pelannut aikoinaan ihan itä-länsi-tasolla ja muuta, niin sanotaan, että pesäpallon vaikutuspiiriltä ei voinut välttyä Sotkamossa. Ihan pikkupojasta asti sitä pelattiin ja sitä kautta hyvin vahva rooli ollut omassa elämässä ja sanotaan vuosikymmeniä, kun on ollut mukana siinä, niin totta kai se on jättänyt, antanut ja opettanut paljon asioita, mitkä ovat varmasti niin siviilipuolelle kuin työelämään antanut, että siitä olen kiitollinen, että semmoisen polun olen saanut pesäpallon parissa käytyä junioripelaajasta sitten ihan huipputasolle ja myös valmentajana että pelinjohtajana, niin iso merkitys omaan elämään kyllä ollut.

Ilkka Palomäki: No, kun pesäpallon ystävä kuulee nimen Janne Vuorinen, niin melkein automaattisesti se ajatus jatkuu – ainakin minulla – siitä suoraan Sami Sirviöön, Kari Hakkaraiseen ja niin edespäin. Eli tämä legendaarinen 1990-luvun Sotkamon Jymy ja varsinkin se kärki siinä, niin millaista se oikeastaan se 1990-luvun vaihde oli, kun Sotkamossa alkoi niin sanotusti tapahtua?

Janne Vuorinen: Se oli sillä tavalla, että Jymy kävi 1980-luvulla jo pääsarjassa pelaamassa ja sitten se joukkue tippui ja sen jälkeen tuli tämä nuorennusleikkaus, jossa meidät sitten nostettiin siihen edustusjoukkueeseen parin ykkössarjavuoden jälkeen pääsarjaan. Aika nopeasti sitten ruvettiin pärjäämään siinä ja tavallaan siinä tuli semmoinen ilmiökin tänne Kainuuseen ja pesäpallo siinä vaiheessa eli kultaista aikaansa. Tämmöinen urheilutoimittaja kuin Mikko Hannula oli sitten… Siihen aikaan ei ollut Ruutua eikä muuta, televisiossakin kohtuu vähän näytettiin pelejä, niin Mikko OKL:n nuorena opiskelijana sitten rupesi paikallisradio Kajaukseen selostamaan pelejä ja siitä tuli tämmöinen kansan ilmiö maakuntaan ja joka tuvassa. Sitten varmaan mummot ja pukit kuunteli pelejä ja sitä kautta ohjautui kentälle. Sehän oli valtaisa semmoinen maakuntahenki siinä asiassa ja peleissäkin kävi tuhansia porukkaa; parhaillaan melkein 7 000 ihmistä ja sitä kautta niin hyviä jännitteitä Oulun suuntaan, Imatran suuntaan oli aika, mikä on jättänyt semmoisen jäljen myös itseeni, että niitä ei voi kuin urheilussa saavuttaa ja ne oli mahtavia elämyksiä. Pitää antaa arvo sille, että olen saanut olla yksi pieni osa sitä kokonaisuutta. Jättänyt jäljen loppuelämään, ehdottomasti.

Ilkka Palomäki: Terveiset vaan Hannulan Mikolle, tuli mainituksi. Sä täytit 20 vuotta vuonna 1990 ja silloin tuli sun ensimmäinen yhdeksästä pelaajana saavuttamastasi Suomen mestaruudesta. Vuotta aiemmin olit ollut jo sarjan paras etenijä ja 1992 valittiin jo vuoden pesäpalloilijaksi. Millaisia asioihin se oikeastaan tiivistyy, että pystyit nousemaan pesäpallon absoluuttiselle huipulle jo noin nuorella iällä?

Janne Vuorinen: Kyllä se varmaan oli siitä, kun me oltiin kuitenkin toki tehty sitä jo ja varmaan Sotkamo ja Jymy oli maaperänä hirmu otollinen siihen. Meillä oli kaksi ikäluokkaa: kolmekymppiset, ketkä kävisi edellistä nousua ja pääsarjaa pelaamassa. Sitten meitä tuli tämä parikymppisten ikäluokka ja se oli aika hyvä kombinaatio. Kyllä me oltiin varmasti se nuori porukka varsinkin, että varmaan oli jonkin verran lahjakkuutta ja kokemusmaailmaa ja sitten tämmöistä Sotkamolaista pesis-dna:ta, että me ymmärrettiin erittäin hyvässä valmennuksessa ja muuta. Toki treenimäärät oli kovia ja sitten, kun laitat riittävästi kunnianhimoa siihen henkilökohtaisella tasolla ja meillä oli kyllä aika kova kilpailu myös siinä porukassa, että ihan jäätäviä mailapelejä pelattiin aina, missä enemmän hiki valui, kun puhuttiin keskenään. Ne oli kovia pelejä ja sekin kasvatti tavallaan siihen kulmaan ja toki sitten tuo mainitsemasi, että saatiin heti iso rooli ja se lähti hyvään suuntaan liikkeelle. Tavallaan asioita tapahtui itsestään, mutta pitää aina muistaa kaikessa urheilussa, että jos ei olisi hyvä joukkue, vahva seura ja sitten se kulttuuri taustalla, mikä oli eteenpäin vievä, niin ei yksittäinen pelaajakaan ole siinä noussut. Että aika nopeasti se meillä kyllä tapahtui parissa-kolmessa vuodessa, että sieltä junnuista noustiin ihan maan eliittiin, että moni asia sattui ja tapahtui, mutta oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ilkka Palomäki: Niin millaisiin asioihin se oikeastaan sun mielestäsi tiivistyi, että se Jymyn kulttuuri oli sellainen, että se mahdollisti myös nuorena nousun huipulle?

Janne Vuorinen: Täällä Sotkamossa on aina osattu ajatella pesäpalloa pelinä ja taktisena pelinä nimenomaan. Sitten oli Aulis Väisästä, Tapio Korhosta, myöhemmin Juha Tanskanen, mitkä ajatteli nimenomaan pelinä sitä asiaa ja, kun se iskostettiin hyvissä ajoin ja sitten itse oltiin aktiivisia myös miettimään näitä asioita, niin se oli luontevaa tällaiselle  nousevalle organisaatiolle tai systeemille. Siihen, kun laitetaan sitten sitä positiivista kunniahimoa yhdessä tuota mietittyjä juttuja, niin sitten voi tapahtua hyviä asioita ja se meni se meni hienosti.

Ilkka Palomäki: No pesäpallo eli 1990-luvulla melkoisia kultavuosia ja voi kai sanoa, että Sotkamo oli sen liikkeen keskus, niin millaista aikaa se oikeastaan oli pelata pesäpalloa? Kuvasit jo vähän, millaista se oli pelata Kainuussa, mutta millaista se oli pelata Suomessa? Tunsitko itseäsi yhtään tavallaan supertähdeksi niihin aikoihin?

Janne Vuorinen: No en mä itseäni ikinä miksikään supertähdeksi ole kokenut. Mulle oli hieno asia, että pääsi 1991 liikunnalle Sirviö Samin kanssa opiskelemaan. Sielläkin näki eri urheilua, urheilijoita ja kaikkinensa näen, että kyllä tiettyä arvostusta ja tällaista ehdottomasti koettiin. Sitten myös eri maakunnissa, kun käytiin pelaamassa, niin kyllähän se oli. Jymy oli kieltämättä semmoinen… Tietysti, kun ruvettiin menestymään ja voittamaan, niin me oltiin tavallaan semmoinen joukkue, jonka kaikki halusivat voittaa. Sitten semmoiset niin kuin maakuntien hegemoniet ja jopa vastakkaisasettelut, niin se oli kylän miesten ja muidenkin juttu, missä esimerkiksi Oulu-Sotkamo-akseli oli semmoinen tervaporvarit ja nälkämaan pojat, kun yhteen sitten ottaa, niin siinä maakuntarajat olivat aika selkeät, että missä kohtaa se menee. Muistan, että Oulussakin oli parhaillaan 8 000 ihmistä katsomossa, semmoinen maakunnan otatus ja kaksi kärkiporukkaa, niin hienoja juttuja. Sama, kun Pohjanmaalle mentiin pelaamaan, niin kyllähän Jymy oli aina vähän semmoinen punainen vaate, mutta ehkä niistä jännitteistä se urheilu hienouskin tulee. Hienoja aikoja hienoja kokemuksia.

Ilkka Palomäki: Laskeskelin, että sulla yhdeksän mestaruutta pelaajana ja kaksi pelin johtajana, mutta laskinko oikein?

Janne Vuorinen: Joo kyllä.

Ilkka Palomäki: Sä päätit pelaajaurasi 2003 ja seuraavana kesänä juhlit oikeastaan jo pelin johtajana mestaruutta, niin millainen muutos se oli oikeastaan sun elämässä, kun piikkarit vaihtuivat viuhkaa?

Janne Vuorinen: Kyllä se tietysti muutos oli. Toki olin aika pitkään ollut jo sillä tavalla tai meillä oli muutenkin semmoinen toimintatapa ja kulttuuri, jossa pelaajat osallistuivat aika paljon pelin miettimiseen. Totta kai jokainen harjoitteli itsenäisesti ja kovaa. Toki joukkueen kanssa myös. Että mä oli niin kuin mukana valmennuksessakin jo aikaisemmin ja näin. Toki 2003 kävi siten, että pelin johdossa tuli vaihdoksia. Mä olin vielä vähän uran loppuliu’ussa. Siviilielämät ja muut alkoivat painamaan, siviilityöelämä ja muut. Se kiinnostus alkoi ehkä sinne puolelle vähän herätä enemmän ja siinä vaiheessa sitten tuli kauden lopuksi ennen pudotuspelejä sitten kysymys, että otanko viuhkan suoraan pelaajasta käteen kesken kauden ja sen verran huima näihin olen ollut, niin tuli lähdettyä. Sekin meni ihan kivasti. 2003 kausi voitettiin sitten Suomen mestaruus sinä vuonna ja jatkoin vielä vuoden ja Jymyssä tuli muutoksia. Kohoset ja kumppanit lähti pois, niin silloin meillä oli hyvin junnupitoinen joukkue. Se oli hyvin opettavaista ja kyllä siinä vaiheessa huomasin, että kun kokonaisvastuu tulee, eikä vain sivusta pysty huutelemaan ja näin, niin se oli hyvin opettavainen vuosi, kun itselle tuli se kokonaisvastuu ja sitä kautta nuorelle porukalle, niin se oli erittäin opettavainen vuosi ja silloin oppi valmentamisesta ja johtamisesta paljon asioita. Kyllähän perspektiivikin muuttuu siinä vaiheessa vääjäämättä. Se oli hieno vuosi ja sekin meni hienosti se kausi, että tultiin vähän puskista ja voitettiin silloin 2004.

Ilkka Palomäki: No sä saavutit pelin johtajana viimeisimmät SM-mitalisi Joensuussa. Pronssiset 2014 ja 2015 ja pesäpallosta olisi mukava jutella sun kanssa pidempääkin, mutta nyt, kun eletään olympiatalvea ja sun työsi nykyään oikeastaan näihin talvilajeihin enemmän liittyy, niin siirrytään hiljalleen siihen suuntaan. Eli sen jälkeen sun arkesi on kiinnittynyt vähän monipuolisemmin huippu-urheiluun eli ensin Vuokatti-Rukan urheiluakatemian johtajana ja sittemmin Olympiavalmennuskeskuksen johtajana siellä. Kertaa vähän, että miten sä päädyt tähän hommaan.

Janne Vuorinen: No joo. Mun on pakko lähteä hakemaan vähän kauempaa tätä asiaa, että ei se 2014-2015, kun olin Joensuussa, niin ei se siinä nytkähtänyt, että olisin sen jälkeen siirtynyt muihin juttuihin, mutta jos pesäpallo tuli vereen perittynä, niin kyllä tämäkin on tullut sillä tavalla, että Sotkamossa ja Sotkamon urheilulukiossa on aina ollut hiihtolajit hyvin vahvoja. Itse olen asunut lapsuuteni koululla. Isäni on ollut siellä liikunnanopettajana ja olen nähnyt lumiurheilua hyvin läheltä lapsesta lähtien. Sitten opiskelujen myötä tulin urheilulukioon töihin. Muutin takaisin tänne Sotkamoon, niin mä näin hyvin läheltä jo 2000-luvun alussa, kun tulin 2007 Sotkamon urheilulukion johtavan valmentajan virkaan, niin siihen kuului jo lumilajit mukaan. Eli sitä kautta mä olen tämmöiselle liukumolla ollut, että ei tämä ole niin kuin tullut ollenkaan vieraana maaperänä, että mä olen hyvinkin läheltä nähnyt ennen näitä tehtäviä, joita mainitsit tuossa. Kyllä mulla on historia ja tausta on sillä tavalla, että on on ollut enemmän tai vähemmän siinä tartuntapinnassa kyllä mukana.

Ilkka Palomäki: Sun tehtäväsi on hiljalleen laajentunut. Ensiksi Mika Kojonkosken johtajakaudella tulit huippu-urheiluyksikköön rinnelajien eli alppihiihdon, freestylen ja lumilautailun lajiryhmävastaavaksi, niin miten tarkkaan oikeastaan tiesit siinä vaiheessa, mihin hyppäsit?

Janne Vuorinen: No rehellisesti sanottuna en tiennyt lajiryhmävastaavan työnkuvaa kovinkaan hyvin ja itse asiassa lajiryhmän vastaavuudetkaan eivät kovin pitkään olleet ollut olemassa. Kun tällainen tiedustelu sitten tuli, niin aikani kyllä puntaroin, että onko tämä itselleni ja ennen kaikkea järkevä meidän koko tälle systeemille ja lajeille. Päätin tapani mukaan lähteä uuteen haastavaan juttuun ja en ole päivääkään sitä katunut. Toisaalta mulla oli se pohja, että tiesin näistä lajeista lumen ympäriltä. Rinnelajeista ehkä vähän vähän vähemmän, mutta kapean suksen puolelta enemmänkin ja sitä kautta tuli tämmöinen kysely; johon vastasin myöntävästi ja sillä tiellä ollaan.

Ilkka Palomäki: Sittemmin sun lajikoriisi on lisätty myös mäkihyppy ja yhdistetty. Sulla on tietysti pitkä ura huippu-urheilijana, pitkä ura valmentajana, pelinjohtajana, sä olet myös valmistunut Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä ja näin pois päin, niin millaiset valmiudet tuollainen tausta on antanut sulle tälle työlle? Nyt kuitenkin vähän erityyppisissä lajeissa kuin se, missä se urheilija- ja valmentajatausta on.

Janne Vuorinen: Kyllähän sama logiikka huippu-urheilussa on laji kuin laji. Kun aloitin, niin heti rehellisesti puhuin lajien, urheilijoiden ja valmentajien kanssa, että ei minun ydinosaamista todellakaan ole sitä, mitä suksien päällä tapahtuu teknisesti. Eli se tuota tehtäväkuva on ollut enemmänkin semmoinen kokonaisvaltaisempi tukeminen ja sparraaminen. Sitten myös saada lajien siihen ydinporukoiden ympärille osaavia ihmisiä, joita esimerkiksi tämän Olympiavalmennuskeskuksen kautta on tehty. Sitä kautta me on tehty aika lailla tiiminä tätä tukevaa juttua, että Olli Ohtoset, Terhi Lehtoviidat ja Teemu Rauhalat sitä kautta liittyy Jyväskylään yliopistoon Vuokatin liikuntateknologian laitos ja kaikkinensa, että tapani on ollut tässä toimiessa se, että ensin pyrin erittäin luottamukselliset, hyvät suhteet valmennukseen, urheilijoihin ja myös liittotasoon ja sitten tuodaan tavallaan OVK:n ja huippu-urheiluyksikön voima sitten niistä tarpeista, mitkä perustuu jatkuvuuteen ja vähän sopivasti myös poikkilajillisuutta. Tätä tapaa minä olen pyrkinyt tässä tekemään ja olen kokenut sen ihan järkeväksi toimintatavaksi.

Ilkka Palomäki: Niin kuinka paljon oikeastaan yhteisiä menestystekijöitä löytyy pesäpallosta tai vaikkapa lumilautailusta? En nyt tarkoita siitä itse urheilusuorituksessa, mutta ehkä enemmän tällä tavalla järjestelmän näkökulmasta?

Janne Vuorinen: Sanotaan, että urheilu on aina urheilua ja missä ihmiset toimii. Tavallaan se sama logiikka ihmisen pääkopan sisällä ja muuta on sama. Sitten kaikki lajit ovat taitoa, että fysiikkajuttuja ja siihen myös tällainen psykologinen puoli yhdistyy. Kyllä mä itse näen, että oli sitten lumen ympärillä, kentällä tai sitten missä tahansa, niin semmoinen urheilun tietty sama loogisuus on taustalla. Tietysti siinä pitää tunnistaa asioita lajin historiasta, ihmisistä ja myös lajien tarve, mikä on. Sehän vaatii vahvaa dialogia ihmisten kanssa ja lajien kanssa ja koko ajan mennään eteenpäin. Sanotaanko näin, että oli sitten urheilun parissa mikä tahansa, niin ei mitään mullistavaa eroa ole.

Ilkka Palomäki: Pidätkö itseäsi enemmän tänä päivänä pesäpallo- vai lumilaji-ihmisenä?

Janne Vuorinen: Urheiluihmisenä. Mä olen hyvin kaikkiruokainen ja seuraan todella paljon. Nyt, kun on ollut vähemmän esimerkiksi pesäpallossa mukana, niin kyllä minusta on kiva nähdä pesäpalloihmisiä ja jutella niistä, että eihän koira karvoistaan pääse sillä tavalla, että kyllä mä tykkään seurata pelejä ja enemmänkin fiilispohjalta nykyään. Mutta täytyy sanoa, että vuosien mittaan, kun tässä on lumiurheilun kanssa tekemisissä, niin kyllä itsellekin on semmoinen vahva side lajeihin, urheilijoihin ja toimijoihin. Aina ilot ja surut koen jakavani hyvinkin paljon, että tämä urheilu on varmaa meille kaikille aikamoinen intohimolaji. Oli sitten työni puolesta, entisen harrastuksen kautta tai sitten ihan fanitan tuolla Suomi-urheilua ylipäätään vaikka telkkarin välityksellä, niin tunteita herättää edelleen ja siitä olen iloinen.

Ilkka Palomäki: Se on hyvä asia ja niin se on varmasti meillä aikalailla kaikilla, jotka urheilun parissa työtä tekee. Jos mennään tarkemmin tähän, mitä teet tänä päivänä, niin ensinnäkin tämä Olympiavalmennuskeskus. Sä olit vahvasti perustamassa sitä tuossa Pyeongchangin olympialaisten jälkeen. Kuulijalle tiedoksi ja monelle varmasti kertaukseksi, niin se laitettiin pystyyn kahdeksan eri toimijan yhteistyönä. Siihen kuului tietysti Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö, sitten oli lajiliittoja; Suomen Hiihtoliitto, Ampumahiihtoliitto, Ski Sport Finland ja Lumilautaliitto sekä sitten paikallistason toimijoita; Kuusamon kaupunki, Sotkamon kunta ja Vuokatin urheiluopisto. Avaa ihan ensiksi vähän, että mikä oli ajatuksena tässä taustalla, kun tällaista Olympiavalmennuskeskusta perustettiin?

Janne Vuorinen: Taustahan lähtee siitä, että pyritään ja on pyritty siihen, että pystytään keskittämään toimintoja, missä osaamista, myös resursseja ja ihmisiä saadaan yhteen tekemään samaa asiaa entistä tehokkaammin huippu-urheilua ajatellen. Tämä on ollut se peruslähtökohta ja tietysti luontaisesti lumilumilajeissa, niin ympäristöt – ajatellen Vuokatti ja Ruka on ollut historiansa ja perinteensä kannalta luontevia kohteita. Tietysti tällä on pitkä historia. Vuokatin urheiluopisto on perustettu 1945 ja sitten meidän akatemiatoiminnat. Voimia yhteen ja sitten myös, että pystytään sitä kautta vahvalla huippu-urheiluyksikön koordinoimalla ja ohjaamalla siihen suuntaan, että eri toimijat ryhtyvät tekemään samassa suunnassa asioita. Niin ollaan pyritty tekemään ja sitä on operoitu nyt vajaa kolme vuotta

Ilkka Palomäki: Kun puhut tuosta voimia yhteen, niin tämä on tietysti erittäin yksinkertaistettu ja erittäin pieni asia, mutta jotta kuulija saa vähän kuvaa siitä, mitä se tarkoittaa, niin esimerkiksi yhdelle lajille ei välttämättä olisi… Tai sanotaan, että ei ole kustannustehokasta, jos jokainen laji esimerkiksi palkkaa oman fysioterapeutin tai psyykkisen valmentajan, mitä ikinä siinä valmennusprosessissa tarvitaankaan. Sitten, kun siinä on tämmöinen koalitio taustalla, niin tavalla pystytään laittamaan se resurssi, niin että siitä yhdestä ihmisestä on useammalle lajille hyötyä. Kun ne resurssit on samassa paikassa, niin saadaan myös paitsi kustannustehokkuutta myös vaikuttavuutta siihen. Voit jatkaa ajatusta. Ymmärsikö yhtään ydinajatusta siellä?

Janne Vuorinen: Juurikin tämän suuntaisesti. Meillä on vankka tähän asti tuossa Olympiavalmennuskeskuksessa ollut se, että me ollaan tähän osallistuvaan asiantuntijuuteen, missä on psyykkinen puoli, fyssarit ja lääkärit – tämä puoli, mutta myös tutkimus- ja kehittämistoiminta. Jos katsotaan sitä historiaa, mitä tämä meidän pään yliopisto on tehnyt yhdessä KIHU:n kanssa; tutkinut t&k-toimintaa, niin eihän yksikään laji pysty itse niitä asioita tekemään. Sitä kautta saadaan osaamista ja myös resursseja niiden asioiden viemiseen. Tämä on kyllä sellaista pitkän matkan juoksua kuitenkin. Kaikki lähtee siitä lajien tarpeista liikkeelle, että kaikkeenhan ei pystytä vieläkään vastaamaan, mutta kun on yhteinen foorumi ja eri toimijoita siten, että tavallaan tästä meidän alustasta on pystytty sitä koordinoimaan vahvalla dialogilla lajien kanssa, niin vääjäämättä tapahtuu semmoisia asioita, jotka hyödyttää lajeja ja joihin lajien ei tarvitse aina itse hakea ratkaisuja. Myös sitten, kun saadaan lajeja yhteen ihan valmennuksen ja johdonkin näkökulmasta, niin yhteinen ymmärrys myös kasvaa siitä, mitä on järkevää tehdä. Meillä on yksi ohjaava tekijä tässä Olympiavalmiskeskuksessa ollut myös jatkuvuus, että sellaisia pikavoittoja ei haeta, mutta toimintatapoja ja konkreettisia juttuja. Esimerkiksi Pekingin olympialaislaiset on ihan keskeinen, että OVK on vahvasti yhdessä Olympiakomitean kanssa toteuttamassa tätä operaatiota niin asiantuntijuuden kuin tutkimus- ja kehitystoiminnan puolelta, ihan suksihuollon ja kaikkien näkökulmasta. Minusta olemme päässeet siihen, että olemme aidosti pystyneet tukemaan lajien toimintaa niin arkitoiminnassa… Peking ei ole vain Peking, vaan nimenomaan se lähtee arjen toiminnasta ihan vuosikierron mukaan. Uskon vakaasti siihen, että olemme pystyneet antamaan jo tässä vaiheessa lisäarvoa lajien huippu-urheilutoimintaan.

Ilkka Palomäki: Nostit itsekin esiin noita painopistealueita, joita teillä ollut neljä eli valmennus, tutkimus ja kehitystoiminta, asiantuntijatoiminta ja olosuhdepuoli vielä erikseen. Avaa vähän, millä tavalla nämä neljä palikkaa ikään kuin istuu sinne lajien arkeen ja miten ne sitä tukee?

Janne Vuorinen: No, jos valmennus, mikä on ihan keskeinen ja valmennusosaaminen, niin sitä on tuettu maajoukkuetasolla ja huippuvaiheessa tällä hetkellä asiantuntijuuden että sitten t&k-toiminnan kautta. Sitten, jos mennään valintavaiheeseen tai nuorempiin siitä maajoukkuepinnalta, niin siinä olemme vahvasti olleet koordinoimassa ja tukemassa sitä puolta, että seuraavatkin sukupolvet kasvavat tietynlaiseen suomalaiseen tapaan toimia. Sitten tämä osallistuva asiantuntija, mistä sanoikin tuossa, niin meillä ollaan riippuen lajista yhdessä tiiviisti. Meillä on ihmiset arjessa mukana; eri lajeissa vähän eri määrällisesti ja nimenomaan sen tarpeen kautta, mutta meillä on vahvasti osallisuutta siellä. Oli sitten lääkäritoiminta tai psyykkinen puoli. Siten ajatellen vielä teho-osa tiimiä, että ne eivät ole irrallisia juttuja, vaan me pystymme tuottamaan lisäarvoa siihen arkeen ja siihen toimintaan. Sitten tämä tutkimus- ja kehitystoiminta yhdessä KIHU:n kanssa, niin yliopiston kanssa tosissaan pitkä historia. Tällä hetkellä Olli Ohtonen sitä juoksuttaa ja vie erinomaisella tavalla, niin se on aika uniikki toimija, milloin lajit voivat luottaa – oli se sitten suksihuoltoon tai tähän liittyviin asioihin, korkean paikan harjoitteluun tai aikaeroon, mitkä liittyy esimerkiksi nyt Pekingiin aika keskeisesti. Nyt pystytään tuottamaan koko ajan tutkimusten kautta. Useita graduja ja väitöskirjoja tällä hetkelläkin menossa, mutta myös arjessa ihan olevaa testaamisen ja fyysisen harjoittelun tukemista ja sparraamista ja haastamista. Siinä olen huomannut, että lajit ovat ottaneet nämä erinomaisesti siihen kyytiin mukaan ja tapahtuu vääjäämättä hyviä asioita. Sitten tämä olosuhde elää vähän omaa erillistä elämäänsä sitten, mutta jos puhutaan urheilutekemisen kautta, niin se on valmennus, asiantuntijuus ja t&k-toiminta, mitä tässä on tehty. Nekään ei saa olla liikaa erikseen, vaan pitää olla siten, että meidän sektorinvetäjät ristiinpuhelee paljon, että me päästään entistä enemmän lajien kanssa yhteen toimintaan. Myös KIHU. Meillä on erittäin luonteva yhteistyö KIHU:n kanssa ja keskustelu sinne suuntaan. Myös huippu-urheiluyksikön kanssa. Tämän kokonaisuuden kautta päästään koko ajan siihen, että meillä on lajien kanssa entistä enemmän yhtä toimintaa ja me pyrimme sitä Olympiavalmennuskeskuksella tuottamaan sitä lisäarvoa, mikä perustuu jatkuvuuteen ja myös sopivassa määrin poikkilajilliseen ajatteluun.

Ilkka Palomäki: Eli oikeastaan kaikki perustuu siihen valmentautumiseen, mutta siihen esimerkiksi maajoukkueen valmentautumisen ympärille pystytään tuomaan näillä palikoilla kaikenlaisia sitä prosessia tukevia elementtejä?

Janne Vuorinen: Juurikin näitä. Lajienkin arki on hektistä, se vaatii myös aikaa ja se vaatii yhteisiä kokemuksia. Tavallaan lajit voivat luottaa, että tällainen foorumi tuottaa lisäarvoa heidän arkeensa ja kaikista asioista ei kannata itse kantaa ja huolta. Pitää muistaa, että tässäkin on kuusi lajia nyt Olympiavalmennuskeskuksessa, niin lajien taustat, historia, ihmisten taustat ja heidän historiansa ovat näinkin lyhyellä ajalla erilaisia. Se vaatii jumppaa, eikä ole ajatuksenakaan se, että tehdään samalla tavalla tai kopioitaisi tiettyjä juttuja. Lajit aina omistaa oman lajinsa ja tekevät siellä sen ydintehtävän, mutta että pystyttäisiin tuottamaan sitä lisäarvoa ja keneltäkään ei haluta millään tavalla ottaa sielua pois – päinvastoin. Eli konkreettisten tarpeiden kautta siten, että pystytään tähän jatkuvuuden periaatteeseen.

Ilkka Palomäki: Kun on tuommoinen kahdeksan toimijan yhteistyö, niin se tietysti tarkoittaa sitä, että kaikilla on velvollisuuksia ja oikeuksia siinä yhtälöissä. Sä olet OVK:n operatiivisena johtajana ja sitten myös lajiryhmävastaavana vähintäänkin välillisenä toimijana oikeastaan kaikissa näissä tahoissa, niin mikä on sun näkemys, että mitä tällä yhteistyöllä on saavutettu nyt menneen tai kuluvan olympiadin aikana?

Janne Vuorinen: Kyllä mä uskon, että… Alussa oli sillä tavalla, kun lähdettiin tarpeita käymään läpi, niin oli melkoinen toiveiden tynnyri. Ensimmäinen asia on se, että uskon kaikkien lajien saaneen konkreettisia hyötyjä siitä oli se sitten ihan yksittäisen testaamisen tai fyysisen harjoittelun tukemista. Siihen systematiikka taakse, tilastointi ja kaikki tällaiset asiat. Joissain lajeissa ollaan tämmöisessä symbioosissa paljon pidemmällä, että lajien arjessa on todellakin ihmisiä. Toki se vaatii reagointia ja me ollaan tässä nyt saatu osaavia ihmisiä mukaan, joilla on erittäin hyvät myös ihmissuhdetaidot ja tavallaan sitä kautta näkemään lajeja, keskustelemaan päävalmentajien urheilujohtajien kanssa. Että löydetään niitä selkeitä yksittäisiä toimenpiteitä, mitkä akuutisti tuovat lisäarvoa lajeille. Myös siten ollaan pyritty siihen pitkän juoksun juttuun, että löydetään niitä toimenpiteitä, missä Lumilajit löytävät yhteistä säveltä ja toimintatapaa, että ei ole liian henkilöriippuvaisia ja meidän yksi iso tavoite tässä kuviossa, mitä ollaan yhdessä lajien, huippu-urheiluyksikön ja kaikkien kanssa juteltu, että me löydämme ajan myötä selkeästi yhteisen tavan toimia ja löydetään sitä kautta tapaa, missä ihmisen vaihtuessa systeemi ei vaihdu liikaa, vaan seuraava ihminen pystyy jatkamaan siitä, mihin ollaan jääty.

Ilkka Palomäki: Kuten viitasikin, niin näissä lajeissa tietysti ollaan vähän eri pisteessä, että onhan se nyt vähän eri asia, jos miettii vaikka maastohiihdon menestys- ja tekemisen perinnettä versus sitten nuoremmat lajit kuten lumilautailu tai freestyle, niin sehän on ihan selvää… Että vaikka järjestelmäkin on kehittynyt niin se, että miten he kiinnittyvät tähän suomalaiseen huippu-urheilujärjestelmään, niin siinä on lähtökohtaisesti aika isoja eroja. Tietysti kaiken toiminnan tavoitteena on paremmat menestysedellytykset ja sitä kautta parempi menestys. Sä olet nyt toiminut rinnelajeissa lajiryhmävastaavana sekä ennen että jälkeen Olympiavalmennuskeskuksen synnyttämisen. Tuo vähän konkretiaa, että miten se yhteistyö ja tämän rakenteen muutos siellä taustalla on näkynyt esimerkiksi nyt vaikka freestylessa tai lumilautailussa?

Janne Vuorinen: Joo, mulla on ollut sillä tavalla hieno tehtäväkuva tavallaan, että mulla on tämä toimintaympäristö eli OVK-kulma ja sitten myös lajiryhmävastaavana toimiminen. Mä olen aika hyvin päässyt näkemään kahdelta puolelta tätä asiaa, että huippu-urheiluyksikön sisällä lajiryhmävastaavien tehtävä on. Olen itse kokenut sen, että se on samaa asiaa, että tehdään lajien kanssa sitä arkea ja jos otetaan niin kun lumilautailu, freestyle tai freeski, niin heillä on vahva oma kulttuuri, joka on hieno ja myös menestyskulttuuri ollut, että on menestystä tullut ja me lähdettiin ihan siitä liikkeelle, että tällaisen fyysisen harjoittelun kautta. Tiedetään, että rinteessäkin tapahtuu hurjia temppuja, niin millä tavalla me voimme yhdessä miettiä asioita siten, että nämä meidän kärkiurheilijoihin ja myös sinne nuoriin kasvaa semmoinen toimintatapa, missä pystytään vahvistamaan harjoittelun systematiikkaa, että yksinkertaisesti pysyvät urheilijat kunnossa eivätkä loukkaannu. Siinä me olemme pystyneet tekemään niitä parannusaskeleita, että meidän ihmiset konkreettisesti ovat tulleet osaksi tiimiä. Oli se sitten lääkäri, fyssari, myös psyykkisen puolen jutuissa ja myös fyysisen harjoittelun systematisointia ja testaamista. Tätä nyt on esimerkiksi lumilautailun ja freeskin kanssa tehty nyt se kaksi-kolme vuotta. Jos me nyt katsotaan, niin tänä vuonna esimerkiksi loukkaantumismäärä meidän kärkiurheilijossa, niin tilanne näyttää hyvältä siitä esimerkiksi, mitä vuosi-kaksi sitten oli. Tavallaan lajin ydinihmisten, valmentajien että tässä me tukiorganisaationa on pystytty tekemään entistä kokonaisvaltaisempaa toimintaa, missä se näkyy esimerkiksi näiden loukkaantumisten ennaltaehkäisemisessä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa eikä mallia, mutta ihmiset pitää saada keskustelemaan yhteen ja sitä kautta se yhteinen ymmärrys kasvaa. Tämä on ollut minusta oikein hyvä ja siksikin tavallaan semmoinen huippu-urheiluyksikön toimintaympäristön ja lajien yhteinen keskustelu on avainasemassa, että päästään tekemään asioita koko ajan yhdessä paremmin.

Ilkka Palomäki: Sekään ei ole ollut lumilautailussa, joka tulee vahvasti elämäntapalajin taustalla, niin se ei ole välttämättä ollut ihan automaatio tuoda tätä puolta tähän, mutta esimerkiksi tähän väliin annan suosituksen omalle menneelle haastattelulleni eli Rene Rinnekangas esimerkiksi pystyi hyvin sanallistamaan sitä, että minkä takia tämä perinteisempään urheiluun monesti enemmän miellettävä tukiharjoittelu on niin oleellista myös lumilautailussa ja tämän tyyppisissä lajeissa.

Janne Vuorinen: Juurikin näin ja pitää muistaa, että jos lumilautailusta puhutaan, se valtavan hieno ilmapiiri, mitä heillä on omassa lajissaan ja missä mekin saadaan olla mukana, niin sehän on aivan huikeaa. Tässähän ei pakkonaiteta millään tavalla kun eri kulttuureja toisiinsa, vaan se on ihan ihmisten keskeinäistä kommunikaatiota ja sitä, kun aikansa käydään ja sellaiset luottamusjutut tulee, niin sitä kautta asioilla on maaperää mennä eteenpäin. Minusta siinä on menty hurjia loikkia eteenpäin. Tämä on nyt yhtenä esimerkkinä yhdestä lajista. Sitten, kun tulee eri lajeja ja eri kulmasta, niin siellä se on spesifisempää ja missä on tietyt jutut ollut pidemmällä. Hienohan tässä on, että lajikirjo ja tavallaan se sielunmaisemakin on pikkusen toisenlainen, mutta tuota samaa urheilukieltä tässä keskenään puhutaan.

Ilkka Palomäki: Kyllä. Käykää tosiaan kuuntelemassa Renen haastattelu. Se on muutama jakso sitten tullut.

Janne Vuorinen: Rene on huikea kaveri kaikin puolin.

Ilkka Palomäki: Rene on, kyllä. Palataan sitten vähän lähemmäs aihetta, niin tosiaan vähän tanssikin tämän ympärille jo tuossa, mutta sun työaikasi paperilla jakautuu noin puoliksi Olympiavalmennuskeskuksen ja huippu-urheiluyksikön tehtävissä. Kuinka paljon nämä tehtävät oikeastaan risteävät keskenään?

Janne Vuorinen: Minusta täysin eli itse koen sillä tavalla, että mä teen yhtä työtä kuitenkin. Siellä on yksittäisiä tehtäviä toki lajien huippu nämä… Tehostamistukeen liittyvät kehitysprosessit ja muut. Sitten katsottuna täältä toimintaympäristön kautta, niin minusta se on samaa kokonaisuutta ja minusta se on ollut hyvin luontevaa ja siksi mä itse koen, että on tosi tärkeää ollut, että on huippu-urheiluyksikön sisällä, että tiedän missä mennään ja itsekin pystyn siihen osallistumaan ja jopa vaikuttamaan, että kun mulla on tulee täältä toimintaympäristön arjesta myös se toinen kulma, niin tavallaan pysyy kokonaisuudessa aika hyvin mukana ja pystyy sitä kautta yhdistelemään vähän paloja. Tietoisestihan me on tässä tehty, että on tietyt asiat. KIHU:lla on tietyissä lajeissa pitkä perinne, sitten OVK:ssa on tiettyjen lajien kanssa historiaa ja tavallaan sitä kautta pystytään tätä koko helahoitoa viemään oikeaan suuntaan. On pystytty varmasti reagoimaan siten, että on eri organisaatioita tai osaamistahoja, mitä tuossa aikaisemmin mainittu, mutta myös sitten saamaan osaavia ihmisiä, mitkä rupeaa ajattelemaan samalla tavalla. Itse koen, että mulla on tässä meidän ei ihan lajien ytimestä pelkästään, mutta myös tausta tästä meidän on OVK että huippu-urheiluyksiköstä mahtavia ihmisiä, joiden kanssa tehdään samaa asiaa tiiminä. Silloin, kun pystytään sitä hyvää dialogia käymään lajien kanssa, niin on mahdollisuus mennä eteenpäin. Vastaus kysymykseesi on, että vivahde-ero on ja tietyt vuosikierrossa olevat tehtäväkuvat, mitkä on enemmän toiseen, sitten toiseen, mutta itse olen tietoisestikin hakenut, että ei tule mistään rajanvetoa, että nyt teen huippu-urheiluyksikön töitä ja nyt sitten toimintaympäristön töitä. Semmoista ei ole. En tiedä, en ole itse laskenut prosentuaalisesti tarkasti ollenkaan, että milloin minä olen töissä huippu-urheiluyksikölle ja millä on OVK:lle. Sitä en tiedä.

Ilkka Palomäki: Eli sulla on sataprosenttinen työsopimus Oy Suomi-urheilu AB:n kanssa?

Janne Vuorinen: Näin haluan ymmärtää ja oli mistä tahansa, niin pyritään tekemään sitä. Tehtäviä tulee joka päivä vähän erilaisia ja eri kulmasta, mutta hienoa työtä.

Ilkka Palomäki: Sitten vielä loppuun. Eletään olympiatalvea, niin ehkä muutaman sana näistä viidestä lajista, joiden lajiryhmävastaava olet. Voit oikeastaan vähän avata sitä, että millä tavalla ne kiinnittyy tähän Vuokatti-Rukan kokonaisuuteen ja mitä sieltä sulla nousee päällimmäisenä ylipäätään lajien tilanteista mieleen. Lumilautailu on tietysti tuonut mitalin jo neljistä perättäisistä olympiakisoista ja menestysnäkymää on myös Pekingissä. Ei vähiten Rene Rinnekankaan muodossa. Miten sä näet, mihin tuollainen kestomenestys tuossa lajissa Suomessa perustuu?

Janne Vuorinen: No kyllähän lumilautailu on ollut ajatellen lautailun koko globaalia historiaa, niin onhan Suomella pitkä historia. Sitten lajissa on se vahva oma henki tehdä ja myös kilpailuorientoituminen on vahvaa. Sitten myös, jos joku laji on keskittänyt Suomessa urheilun, niin lumilautailu on tehnyt sitä 2004 lähtien. Ensin Vuokatissa ja nyt pari vuotta sitten se siirtyi Rukalle, niin kyllä kaikki nuoret hakeutuu yhteen paikkaan. Siihen, kun on sitten koulujärjestelmät ja muut olleet kunnossa ja siihen hyvät valmentajat. Se on varmasti ruokkinut jatkuvuutta siihen. Veikkaanpa näin, että on huikeita esikuvia ollut sitten lajissa. Niin kuin Enni Rukajärvet ja kaikkinensa näin, niin kyllä ne kasvaa heti siihen heidän tapaansa toimia, Mikä on ollut myös menestyksekäs.

Ilkka Palomäki: No freestyle on tietysti lajin nimi, mutta laji eriytyy oikeastaan freeskin puolelle ja kumparelaskuun Suomessa. Kumparelasku on perinteinen menestyslaji Suomessa ja Jimi Salonen on nytkin aloittanut kauden vahvasti, mutta mitä sieltä nostaisit? Mitä näiltä lajeilta olisi oikeastaan opittavaa laajemminkin tai muuta vastaava?

Janne Vuorinen: Minusta oli ihan loistava asia, että nyt puhutaan freeskistä eli lumilautailun kanssa, missä olosuhteet ovat samat. Eli suorituspaikat ja heillä kumpareenkin kanssa, niin yhteinen huippu-urheilujohtaja ja myös toiminta on, että esimerkiksi freeski ja lumilautailu, niin kilpailutkin ovat monesti samassa paikassa, niin on myös hyvin pitkälty yhteinen staffi tällä taustalla. Esimerkiksi freeskistä, jos katsotaan, niin on aika tuore laji suomalaisessa huippu-urheilussa, mutta Jussi Monosen johdolla ovat rakentaneet Rukalle erittäin hyvän systeemin. Peking tulee ehkä vähän liian nopeasti tässä näin, mutta siellä on parikymppistä ja nuorempienkin hieno ikäluokka tulossa, että varmasti yhdessä lumilautailun kanssa tapahtuu siellä puolen hienoja asioita. Sitten tuo kumparepuoli, niin Jyväskylässä on tehty nyt useamman vuoden jäntevää työtä Kallaksen Emilin johdolla ja tuota siihen ollaan esimerkiksi me pystytty yhdessä Jyväskylän pään urheiluakatemian kanssa ja myös OVK:na antamaan nyt – ja myös huippu-urheiluyksikkönä, Robert Päkk aloitti tuossa kesällä sitten heidän kanssaan psyykkisen puolen ja palaute oli erittäin hyvää ja on ollut hyvä kauden aloitus. Ennen kaikkea Jimin neljäs sija vähän vaikeakin syksyn jälkeen, mitä oli tuossa. Hänellä oli vähän terveyden kanssa haasteita, mutta nyt hyvältä näyttää sen suhteen. Hyviä asioita on mahdollista tapahtua myös sitten helmikuussa.

Ilkka Palomäki: No alppihiihdossa ei oikeastaan Kalle Palanderin ja Tanja Poutiaisen jälkeen ihan sellaista huippumenestystä ole saavutettu, mutta tänäkin vuonna jo useampi laskija maailmancupin pisteillä. Mitä sä haluaisit oikeastaan alpin tilanteesta näin olympiatalvena sanoa?

Janne Vuorinen: No joo, Levin avaus oli positiivinen. Kaksi eri laskijaa toiselle kierrokselle ja Samukin tuosta kunnolla pääsee kilpailukauden aloittamaan, niin odotetaan positiivisia juttuja. Toki Pekingin kautta, että saataisiin sitten myös sinne kunnon miehitys tai naisten puolelta siihen kuvioon, että odotetaan, että nuoret sieltä tulevat ja varsinkin nuorista naisista nyt tapahtuisi jo tällekin vuodelle selkeä nytkähdys eteenpäin. Positiivisen fiiliksin siinäkin.

Ilkka Palomäki: No yhdistetty palasi viime talvena mitalikantaan MM-kisoissa ja se on monella tavalla hyvinkin vahvasti tähän järjestelmään kiinnittynyt laji. Mitä opittavaa oikeastaan suomalaisella huippu-urheilulla olisi yhdistetyltä?

Janne Vuorinen: Kyllähän Petter Kukkosen johdolla on tehty pitkä päivätyö ja sieltä nuoret urheilijat… Vieläkään ei mitään ikäloppuja todellakaan ollut ja seuraavakin aalto on sieltä tullut jo. Kyllähän yhdistetyssä, jos jossain on, niin systematiikka taustalla ja tietysti Kukkonen on tehnyt siinä staffinsa kanssa, että siellä on vahva järjestelmä takana. Toivotaan vahvasti sitä, että nyt päästään siihen tilanteeseen, että se hyppääminen sujuu hyvin ja sitten, kun tiedetään, että hiihtovauhtia kyllä riittää monellakin urheilijalla, että Herolan lisäksi saadaan sitten tuota sinne kärkeen aineksia. Kaikki tietää sen, että pienistä jutuista on kiinni. Vahva positiivinen odotus yhdistyssuuntaan myös.

Ilkka Palomäki: Mäkihyppy on tietysti todella, todella perinteikäs suomalainen menestyslajia ja nykymenestys on oikeastaan jokatalvinen puheenaihe ollut nyt, kun sitä ei ole ihan totutusti tullut, niin mitä nostaisit sieltä nykytilanteesta esiin tämän menestyksen takaa, koska se menestys on hyvin dokumentoitu ja hyvin esillä joka vuosi?

Janne Vuorinen: Kyllä mäkihypyn, sanotaan haasteet, että ne ovat jo vähän pidemmällä. Tietysti jo lähtee siitä harrastajamääristä, mikä aika ohuella menee edelleen. Maajoukkueen johtohan teki päätöksen, että kolmella urheilijalla ovat kesäharjoittelun ja sitten tuolta kesä-GP:t ja talveenkin ovat lähteneet liikkeelle ja siellä on omat vaikeutensa. Toivotaan sitä, että pieni pippurinen ryhmä pääsee… Nyt Aallon Antti nyt onnistumisia hakemaan ja sitä kautta saadaan positiivinen lähtö myös tuonne kevätkaudella ja kisoihin sitten. Mutta pala kerrallaan ja hetki kerrallaan siellä tällä hetkellä mennään.

Ilkka Palomäki: Ja mäkihyppyhän on näistä lumilajeista siinä mielessä poikkeus, että se ei ole tässä Vuokatti-Rukan toimintaympäristössä, mutta sille on aika looginen selitys, että he eivät tässä yhtälössä ole.

Janne Vuorinen: No joo. Tietysti Vuokatin mäki on siinä kunnossa, että se ei anna lisäarvoa harjoitteluun. Kuopiossa on pääpaikka ja sitä kautta, mutta esimerkiksi tässä Pekingin prosessissa mäkihyppy on tiiviisti mukana ollut ja Hakolan Laurin ja Väätäisen Jannen kanssa on keskusteluja käyty tiiviisti ja myös Pekingin vierailulla, niin on ihan profiilit taustaryhmät käynyt katsomassa hyppäämisestä ja korkeasta ilma-alasta ja kaikkinensa näin, että hyvin tiiviisti tässä kyllä mukana.

Ilkka Palomäki: Kyllä. Loppuun vielä kysymys. Puhutaan tästä sateenvarjosta Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka, missä on nämä viisi lajia sekä sitten maastohiihto ja ampumahiihto päällä. Miten paljon nämä lajit oikeastaan tekee keskenään yhteistyötä ja minkä tyyppistä se on?

Janne Vuorinen: Minulla on semmoinen aito mielipide, että se on aika ollut henkilöriippuvaista ja se on täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi valmennusjohdot. Se fokus on siinä omassa lajissa ja siinä arjessa, mitä tehdään ja näin sen pitää ollakin. Niin kuin tuossa olen aikaisemminkin sanonut, että esimerkiksi tämän meidän Olympiavalmennuskeskuksen yhtenä tehtävänä on tällainen poikkilajillisuus, että pystytään niin kuin saamaan samassa arjessa olevien tekijöiden ihmisiä välillä yhteen ja saadaan myös tietoa eri lajeista, mitä pystytään sitten jakamaan. Tämä on minusta se iso arvo pitkässä juoksussa näissä asioissa näin ja antaa myös varmasti valmentajillekin siihen arkeen tukea, mutta myös vertaistukea siten, että heillä on ihmisiä, mitkä omalta spesifiltä sektoreilta katsovat asioita, mitkä perustuu faktaan ja tutkittuun tietoon. Sitä kautta, että että tämä meille kuuluva ymmärrys lajeista lisääntyy, mutta me pystymme jakamaan ja olemaan arjen tukena jatkuvasti. Siinä uskon vankasti siihen, että tämä tuottaa myös valmennukselle lisäarvoa.

Ilkka Palomäki: Eli te olette ikään kuin semmoinen laari, johon teidän kautta kerääntyy kaikki se osaaminen, mitä ympärillä on ja se jalostuu teidän myllyssä ja jossain muodossa tulee taas ikään kuin uudestaan käytettäväksi näille lajeille?

Janne Vuorinen: Juurikin näin. Sitten myös se, että on jotain asioita, mitä valmentaja haluaa tietää, niin sitten on ihmisiä, mitkä voi selvittää asian. Otetaan esimerkiksi kumparelasku, niin Petter Torvinen yliopistolta analysoi esimerkiksi Suomen maajoukkuelaskijoiden pisteet, miten eri tuomarit ovat arvioineet eri osa-alueissa. Eli tämän tasoisia juttuja, mitkä sitten voi antaa lisäarvoa, mutta isossa kuvassa juuri niin, miten sanoit tuossa, että saadaan yhteen paikkaan tietoa. Oli se sitten numeraalista, mutta valmennuksenkin näkökulmasta hyviä toimintamalleja ja tapoja, mitkä toimii. Esimerkiksi nytkin, Pekingiin mennään ja me ollaan vahvasti siinä mukana, niin ei tarvitse jokaisen lajin yksin itse huolehtia kaikista asioista, vaan on yksi paikka, mihin on kerätty se oleellinen tieto.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Siihen on hyvä päättää. Kiitos paljon vierailusta Janne Vuorinen ja tsemppiä lajien ja Olympiavalmennuskeskuksen kanssa matkalla kohti Pekingiä.

Janne Vuorinen: Kiitos kovasti.

Ilkka Palomäki: Kiitos vielä Janne Vuoriselle vierailusta OlympiaCastissa ja tsemppiä työhön suomalaisen lumilajimenestyksen eteen sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä, jotka kumpikin hänen työhönsä kuuluvat. OlympiaCast palaa ääneen jälleen uusin aihein. Jotta seuraava jakso ei mene ohim niin käy tilaamassa tämä podcast sieltä, mistä podisi tykkäät kuunnella. Arvostamme myös kovasti, jos käyt heittämässä samalla arvion meistä. Se auttaa meitä kehittymään ja toisaalta uusia kuuntelijoita löytämään luoksemme.