OlympiaCastin aiheena tasa-arvo urheiluyhteisössä – vieraina Tarja Krum ja Vilja Sipilä

Aliisa Varuhin: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Tässä podissa käsittelemme niin seuratoiminnan kuin huippu-urheilun ilmiöitä, ihmisiä ja tarinoita. OlympiaCastin löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tänään jakson hostina toimii Aliisa Varuhin.

Aliisa Varuhin: Tänä päivänä urheilun kentällä on urheileville naisille tarjolla mahdollisuuksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tänään OlympiaCastissa me keskustellaankin siitä, millä tavoin tasa-arvo toteutuu urheilun piirissä ja mitä me voisimme tehdä edistääksemme tätä tasa-arvoa. Jakson vieraina ovat Finlands Svenska Idrottin tasa-arvovastaava, projektipäällikkö, Tarja Krum ja Liikuntatieteellisen seuran liikuntatieteiden erityisasiantuntija Vilja Sipilä. Vilja osallistui myös tänä vuonna Olympiakomitean Johtaa kuin nainen -koulutusohjelmaan, josta kuulemme myös tämän päivän jaksossa hieman kokemuksia. Oikein paljon tervetuloa.

Tarja Krum: Kiitos paljon.

Vilja Sipilä: Kiitos.

Aliisa Varuhin: No jos aloitetaan ehkä tällä tavalla yleiseltä tasolta, niin musta olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä kautta teidän polku on ylipäätään käynnistynyt näiden tasa-arvoteemojen parissa?

Vilja Sipilä: No, mä otan tästä vaikka nyt sitten koppia eli olen aikaisemmalta koulutukseltani itse asiassa fysioterapeutti. Siellä sitten tein tuota neurologisten lasten ja nuorten kuntoutuksen parissa töitä. Siellä sitten törmäsin siihen, kuinka vähän harrastusmahdollisuuksia on toimintarajoitteisille lapsille ja nuorille tai ainakin niitä oli silloin tosi haastavaa löytää. Sitten mulle tuli siitä semmoinen, että vitsi tämä on semmoinen asia, jonka parissa musta olisi mielenkiintoista työskennellä. Sit mä lähdin opiskelemaan Jyväskylään liikunnan yhteiskuntatieteitä, sieltä sitten valmistuin ja tein mun gradun entiselle Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:lle, nykyinen Suomen Paralympiakomitea ja sitten mut aika nopeasti napattiin tuonne Liikuntatieteelliselle seuralle hommiin ja siellä erityisesti olen soveltavan liikunnan parissa töissä. Eli tämmöinen aika pitkä tarina, mutta tässä ollaan.

Aliisa Varuhin: Joo. Entä miten sulla Tarja?

Tarja Krum: Joo eli mun tausta on sillä tavalla, että kokenut vähän erilaisia rooleja urheilun parissa. Olen ollut paikallisessa suunnistusseurassa2, missä on muun muassa tullut oltua ihan urheilijana; kilpaillut suunnistuksessa, ollut ohjaajana lasten ja nuorten toiminnassa ja myös sitten kokeillut valmentamista. Oli aika luonnollista sitten kouluttautua eteenpäin liikunnanohjaajaksi sekä AMK:n että ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tasolla. Sitten pääsin myös onnekseni tuonne Finland Svenska Idrottiin, missä aloitin ensin lajipäällikkönä suunnistustoiminnalle ja sitten avautui semmoinen mahdollisuus hakeutua tämmöiseen tasa-arvohankekoordinaattoriksi. Itse olin aina kokenut sen, että on semmoisia epäkohtia urheilussa, mutta ei oikein pystynyt laittamaan sanoja niihin, että mitä ne on. Silloin tavallaan, että oli ollut mukana seminaareissa, missä oltiin puhuttu häirintävapaasta urheilusta ja ollut paljon näitä teemoja esillä ja tasa-arvoa, niin silloin sai myös niille omille ajatuksille sen vastauksen ja ne sanat, niin se oli mun mielestä ihan mahtavaa, että pääsin tähän hankkeeseen mukaan ja sitten se on jatkunut niin, että päässyt seuraavaan hankkeeseen projektipäälliköksi ja myös nykyään vastaan noista tasa-arvokysymyksistä muun muassa tuolla Finland Svenska Idrottissa.

Aliisa Varuhin: Joo, mielenkiintoiset polut molemmilla ja jos näin ajattelee just, että tekin olette pitkään ollut näiden teemojen parissa jo työtehtävien kautta, niin mitä te ajattelette, että minkälaisista asioista ja tilanteista puhutaan, kun puhutaan sukupuolten tasa-arvosta urheilussa ja mitkä teemat on ehkä sellaisia, mitkä erityisesti täällä Suomessa nousee esiin?

Tarja Krum: Mä olen vähän kokenut sen niin, että paljon on tasa-arvosta puhuttu, että sen pitää olla osa sitä urheilutoimintaa, mutta nyt on vielä enemmän painotettu siihen, että sen pitää oikeasti näkyä, että ne hienot sanat pitää näkyä tekoina. Nyt on alettu ehkä enemmän, muun muassa mediassa, nostamaan esille näitä epäkohtia, jotka tekee sen, että se tasa-arvo ei toteudu. Esimerkiksi se, että onko miehillä ja naisilla samat edellytykset saada se ammattilaisurheilijaura esimerkiksi, kun katsotaan palkkoja tai minkälaista näkyvyyttä saa. Saako sponsoreita? Minkälaisissa tiloissa pystyy tekemään sitä urheilua? Muun muassa sellaisia, mutta mun mielestä on tosi hienoa, että nostetaan esille näitä lasikaton murtajia, että saadaan heistä myös niitä roolimalleja ja myös tiedostetaan se, että kaikilla ei ole helppoa päästä sinne huipulle.

Aliisa Varuhin: Kyllä.

Vilja Sipilä: Joo, tosi hyvä avaus Tarjalta. Olen ihan samaa mieltä, että just toi muutos siinä, että ehkä siitä pelkästä kevyestä puheesta on menty jo siihen toimintaan ja konkretiaan. Siinä mun mielestä on, nyt sanotaan vaikka viimeiset kymmenen vuotta, niin varmasti menty tosi paljon eteenpäin. Mutta kyllä näitä tasa-arvon ongelmia on varmasti ihan sieltä jo ruohonjuuritasolta sitten sinne valtakunnallisiin järjestöihin kansallisesti ja kansainvälisesti. Onhan se edelleen selkeä haaste juuri tämä tasa-arvoinen palkkaus ja mediarepresentaatiot, sitten kuinka paljon naisia on näissä luottamustehtävissä tai johtopaikoilla. Vaikka Suomessa nyt ehkä on kansainvälisellä tasolla asiat vähän paremmin, niin en nyt sanoisi… Liikaa ei voi lähteä hurraamaan tai taputella liikaa olkapäälle, että nyt on homma hallussa. Sitten, jos miettii vaikka tutkimusta, kun itse on on siellä Liikuntatieteellisessä seurassa ja paljon tutkimuksen parissa, että jos katsoo minkälaista tutkimusta tehdään huippu-urheilusta, niin kyllähän se tendenssi on, että mieshuippu-urheilu siellä vetää sen pidemmän korren.

Aliisa Varuhin: Kyllä, kyllä. No urheiluyhteisön tässä yhteisessä vastuullisuusohjelmassa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen on merkitty yhdeksi näistä ikään kuin päätoimenpiteestä. Niin juur tämän teidän työn kautta tai sen organisaation, missä toimitte, niin mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti siinä teidän työssä ja siinä teidän arjessa? Miten tätä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä edistetään sitten siellä teillä?

Vilja Sipilä: No me esimerkiksi just tämän vuoden alussa julkaistiin meidän päivitetty vastuullisuussuunnitelma, joka pitää sisällään tasa-arvon, yhdenvertaisuuden sekä ympäristövastuun teemat. Se oli aika pitkä prosessi. Me lähdettiin tarkastelemaan jokaisessa meidän sisäisessä toiminnassa sekä ulkoisessa toiminnassa, että miten me voidaan edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ympäristövastuuta. LTS esimerkiksi järjestää tieteellisiä seminaareja vuosittain. Sitten meillä on tieteellistä julkaisutoimintaa ja liikunta- ja tiedelehti. Jokaisen näiden kohdalla me sitten lähdettiin perkaamaan, miten yhdenvertaisuus, tasa-arvo toteutuu ja ympäristövastuu toteutuu nyt ja missä pitäisi mennä eteenpäin. Sitten me käytiin näitä keskusteluja, tosi mielenkiintoisia keskusteluja. Se oli aika pitkä prosessi, mutta sen tuotoksena meillä on semmoinen vastuullisuusohjelma, johon koen, että meidän koko henkilöstö on sitoutunut ja on tietoinen siitä, mitä se pitää sisällään. Sehän on tosi tärkeää, että sitten, kun tämmöisiä vastuullisuusohjelmia lähdetään tekemään, että se ei sitten vain ole joku semmoinen paperi, joka tehdään huitaisten ja tässä nyt tämmöinen on, eikä sitten avata sitä koskaan tai ei tiedetä, mitä se oikeasti pitää sisällään. Sittenhän se on ihan turhaa työtä, niin ainakin voin meidän organisaation kannalta sanoo, että meitä sitoudutaan siihen meidän vastuullisuusohjelmaan. Sitten nyt ihan konkreettisesti esimerkkejä; sanotaan nyt, vaikka että meidän tapahtumissa, kun on ohjelmatyöryhmiä, jonka kanssa suunnitellaan ohjelmaa, niin katsotaan, että ohjelmatyöryhmissä olisi tasa-arvoisesti sekä mies- että naisoletettuja, olisi myös ohjelmassa ja siellä itse tapahtumassa esiintyjinä sekä miehiä että naisia ja sitten esimerkiksi julkaisutoiminnassa; lehdessä on paljon erilaisia kirjoittajia ja pyritään tasa-arvoon ja pyritään nostamaan näitä teemoja esiin, esimerkiksi verkkosivuilla meillä on semmoinen teemakokonaisuus liikunnan yhdenvertaisuudesta, jossa on tieteellisiä julkaisuja liikunnan yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Me pyritään myös jakamaan tätä tietoa muille. Pitkä vastaus.

Tarja Krum: Joo, mutta tosi hyviä juttuja tuli ja oli hauskaa kuulla, mitä sä kerroit Vilja, koska pystyn samaistumaan moneen, mitä meilläkin on samaa. Mutta ensinnäkin just tuo vastuullisuusohjelma, niin mun mielestä se on todella tärkeää meidän työlle, koska se antaa selkeän ohjenuoran ja myös se, että me pystytään myös seuroille kertomaan, tämä on se, mitä tulee ylemmiltä tahoilta, että tämä on se signaali, niin se on hyvin tärkeää ja myös vahvistanut ja kannustanut meitä myös jatkamaan sitä tasa-arvotyötä. Me luotiin tuossa kohta parisen vuotta sitten semmoinen pitkäaikainen tasa-arvosuunnitelma, joka on semmoinen 2020-2023, niin siinä on tavallaan ajateltu, että sen pitää olla systemaattista ja pitkäaikaista se tasa-arvosuunnitelma. Siinä on monta eri konkreettista tavoitetta. Miten me tehdään se; on niitä toimenpiteitä, on niitä tavoitteita. Milloin tehdään, mitä ja sitten myös, että seurataan sitä prosessia ja katsotaan, miten se on mennyt, että ollaanko me päästy niihin tavoitteisiin vai ei, että se on vähän kuten toiminut sillä tavalla tai toimii edelleen karttana, että mikä on se seuraava askel, mikä on se seuraava rastipiste niin sanotusti. Se on myös ollut tarkoitus, että se on läpileikkaava eli kaikilla alueilla ja kaikilla tasoilla siinä toiminnassa. Muun muassa se on konkreettisesti tarkoittanut sitä, että meillä on ollut luentoja ja koulutuksia sekä nuorille urheilijoille, esimerkiksi mitä on kunnioitus urheilussa, mikä on semmoinen epäasiallinen jargoni ja mikä on häirintävapaa urheilu? Mitä se tasa-arvo käytännössä tarkoittaa? Miksi meidän pitää tehdä työtä tämän eteen? Seuroille ollaan pidetty vähän vastaavanlaista myös, mutta myös heille tarjottu paljon myös konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Mitä voi konkreettisesti tehdä ja ollaan luotu tosi paljon materiaaleja koskien juuri tätä. Ollaan myös puhuttu seurojen kanssa tosi paljon normeista ja normitietoisuudesta, että mehän tehdään sillä tavalla tosi paljon otetaan vaikutteita Ruotsista, niin siellä on tosi paljon pinnalla tämä normitietoinen urheilu. Tavallaan se, että tiedetään mitkä on ne kirjoittamattomat säännöt, ideaalit ja odotukset koskien ihmisiä urheilussa tai heidän käyttäytymistään. Ne ovat todella olennainen ja tärkeä osa tiedostaa, jotta me tiedetään, ketä me syrjitään ja kuka saa sen itsestään selvän paikan siinä urheilutoiminnassa. Meillä on myös perustettu tämmöinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuusryhmä, jossa on sekä edustajia liitosta että seuroista. Sen ryhmän tavoitteena on tukea meidän liiton tasa-arvotyötä ja saada jalkautettua se paremmin sinne ruohonjuuritasolle. Sitten niin kuin Viljakin nosti esille, että viestintä ja ketkä näkyvät siinä, että minkälaisia kuvia meillä, ketkä saa edustaa niitä johtajia ja urheilijoita. Myös nyt hallitus on tehnyt päätöksen siitä, että on näitä sukupuolikiintiöitä päättävissä elimissä, on anonyymi rekrytointi ja että myös vastaisuudessa, niin silloin, kun seurat hakevat seuratukea niin pitää olla tasa-arvosuunnitelma siinä mukana hakemuksessa. Ollaan myös saatu Ruotsissa myös semmoista inspiraatiota, että siellä koulutetaan aina uusia työntekijöitä, jotka aloittaa tuolla Riksidrottsförbundetissa, niin heitä koulutetaan ja perehdytään näissä tasa-arvokysymyksissä. Me aloitettiin myös viime vuonna tämmöinen vastaavanlainen konsepti. Meillä oli siinä kuusi eri semmoista koulutusosaa. Tässä on oppinut näiden vuosien varrella, että mitä sitten sen vuoden 2023 jälkeen kannattaa tehdä toisin ja miten me vielä enemmän saadaan kaikki mukaan siihen prosessiin, mutta ainakin yritetään parhaalla tavalla seurata tätä meidän tasa-arvosuunnitelmaa, joka on kuitenkin tehty työvälineeksi siihen meidän arkeen, että mitä me tehdään ja milloin.

Aliisa Varuhin: Kyllä, kyllä. Eli voisi ehkä sanoa niin, että paljon tehdään koko ajan, jatkuvasti. Tämä ehkä just, että jos nyt ajatellaan, mikä tilanne tasa-arvon suhteen Suomessa on ja kaikkia näitä, mitä tekin mainitsitte, että millaisten asioiden kanssa te teette töitä, niin millaista se työskentely teidän mielestänne on tai miten koette, että millaista se työskentely näiden tasa-arvoteemojen parissa on?

Tarja Krum: No onhan se vähän niin kuin haastavaa välillä, että kyllähän tämmöinen on muutostyötä ja herättää paljon tunteita. Siinähän on kyse siitä vanhojen rakenteiden kyseenalaistamisesta, muuttamisesta ja toive kehittämisestä, niin totta kai se herättää tunteita ja vaatii semmoista hyvin hienovaraista lähestymistä ja ehkä ensin silloin, kun aloitin näissä aiheissa olin tosi innoissani, että jes nyt saa tehdä töitä seurojen ja liittojen kanssa ja varmasti tullaan tekemään paljon koulutuksia ja jengi kysyy vinkkejä ja haluaa tietää enemmän, mutta ehkä on huomannut sen, että sanoo vaikka, että taas koulutus koskien tasa-arvoa, niin siinä voi olla, että joutuu perumaan sen koulutuksen, että siinä pitää osata sillä tavalla myydä se, että mitä se oikeasti tuo, mitä se antaa teidän seuralle, että te teette tätä työtä. Se on arka aihe ja sitten sitä otetaan ehkä vähän itsestäänselvyytenä. Sitä otetaan myös – mistä mä olen saanut palautetta, että miksi te teette tuollaista toissijaista työtä ja toimintaa, että tuo ei ole sitä ydintoimintaa. Se ei valitettavasti ole itsestäänselvyys. Ymmärrän myös, että siinä seura-arjessa on paljon ja pitää tehdä paljon, mutta se nähdään ihan toisenlaisena toimintana, että se miten olen myös huomannut, että on niitä henkilöitä, jotka oikeasti kiittävät tosi paljon, kun otetaan näitä asioita esille ja puhutaan niistä, koska hekin saavat ehkä tukea siihen omalle ajatukselleen ja arvoilleen ja haluavat, että tätä toteutetaan enemmän siinä omassa arjessa, niin se, että muutkin puhuu siitä, niin myös tukee heitä ja saa kannustusta niin kuin jatkamaan ja tekemään sitä työtä.

Vilja Sipilä: Joo, ettei ole yksin sen asian kanssa, että saa tukee siihen. Tosi hyviä pointteja Tarjalta. Ette näe, kun me ollaan täällä studiossa, mutta täällä nyökyttelen, että joo, joo! Mä koen sen äärimmäisen tärkeäksi sen työn. Toisaalta myös sinänsä palkitsevaksi, että jos mä voin mun omalla työlläni jotenkin edistää näitä asioita, niin mahtavaa, mutta kuten Tarjakin sanoi, että ei se ole helppoa todellakaan ja onhan tässä nyt jo työtä tehty vaikka kuinka pitkään ja työnsarkaa riittää. Meillä on kuitenkin tosi paljon hienoja naisesikuvia; Birgitta Kervinen, Terhi Heinilä, Raija Iisalo-Mattila, jotka on raivannut tätä tietä ja on ollut ravistelemassa niitä lasikattoja paljon meitä ennenkin. Me jatketaan siitä, johon he ovat jo hyvää pohjatyötä tehneet, mutta ei tämä maailma ole vielä valmis, mutta ehkä mitä mä sanoisin, mikä on hyvä asia on se, että nyt näille keskusteluille on enemmän sitä tilaa, sitä ilmaa. Näistä asioista voi puhua, että semmoinen tietynlainen vastaanottavuus näille teemoille on kyllä kehittynyt, että tämä maailman aika ja nämä erilaiset vastuullisuusteemat kaiken kaikkiaan ovat esillä paljon enemmän ja just yhteiskunnan erilaiset aallot koskettaa ihan samalla tavalla liikunta- ja urheilukenttää, että me ei me olla mikään yksinäinen saareke omilla pelisäännöillä, vaikka joskus siltä tuntuu, että on vähän tämmöinen kupla. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat myös meihin ja samoista asioista puhutaan muualla kuin nyt liikunnassa ja urheilussa. Hyvä niin, pitää ottaa se urheilun takapuoli myös esille ja osata katsoa sitä. Välillä se peiliin katsominen on vaikeaa ja herättää tunteita ja vastustusta… Niin ei se ole helppoa joutua katsomaan niitä ikäviä asioita suoraan silmiin.

Tarja Krum: Joo, just toi, että joutuu katsomaan, että siinä on just se, että varmaan… Olen miettinyt sitä, että siitä tulee sitä vastakkainasettelua ja tulee hyvin vahvoja tunteita, että varmaan joskus voi olla kyse siitä, että havahtuu siihen, että ehkä itse on ylläpitänyt tai tehnyt tapoja, jotka on aiheuttanet sen, että ei ole toteuttanut sitä tasa-arvoa, niin se ihan varmasti tuntuu pahalta, sattuu ja jokainen huomaa sen, että on tehnyt ihan varmasti jotain, mutta sehän on, että mitä tekee sitten jatkossa, niin se on se, mikä lasketaan.

Vilja Sipilä: Just tämä, että siinä varmaan tulee semmoisia jotain häpeän tunteita tai semmoista, että nolottaa hirveästi, että mä olen nyt toiminut väärin, mutta hei me ollaan kaikki ihmisiä ja me ollaan kasvettu jossain semmoisessa yhteiskunnassa, missä myös paljon sisäistetään tämmöisiä epätasa-arvoistavia rakenteita ja sitten se on inhottavaa herätä siihen, että hei mä olen toteuttanut tätä samaa, mutta ei se mitään, nyt mennään eteenpäin.

Tarja Krum: Niin ja siis tässähän on kyse paljon siitä tietoisuuden lisäämisestä ja osaamisen lisäämisestä.

Vilja Sipilä: No just näin.

Tarja Krum: Että se mitä olen myös huomannut tässä vastakkainasettelussa, että helposti tulee väärinymmärrystä. Haluan toivoa ja uskon, että aika moni on kuitenkin sen puolesta, että kaikella pitäisi olla samat oikeudet ja voida hyvin ja niin edespäin, niin silloin kun meillä on esimerkiksi koulutuksia ja puhutaan, mitä nämä asiat käytännössä tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa, jos me ei tehdä työtä tasa-arvon eteen. Millä lailla se näkyy silloin? Niin silloin me lisätään sitä ymmärrystä ja osaamista ja silloin me pystytään myös tavoittamaan toisemme ihan eri lailla, että me ollaan huomattu monta kertaa, kun ollaan tavattu seuroja tai liittoja, että on voinut olla aika jäätävä se kohtaaminen alussa, mutta sitten se on sen prosessin aikana ihan muuttunut, että on tiedetty enemmän ja havahduttu siihen ja puhuttu sitä samaa kieltä. Se, mikä on ollut myös tosi tärkeätä tämän prosessin aikana, että on saanut niitä vaikutusvaltaisia henkilöitä mukaan. Se on ollut todella tärkeää, että niillä joilla on se itsestään selvä asema, että hekin ovat mukana puhumassa tästä asiasta. Toinen asia, mikä mullekin tuli mieleen tässä silloin, kun me tehtiin tätä ensimmäistä tasa-arvohanketta, niin me tehtiin se yhdessä tämmöisen nuorisoseuran kanssa eli se oli niin kuin sektorit ylittävä. Se oli ihan mahtavaa, koska siinä sai niitä oivalluksia, että asiat jotka ovat itsestäänselvyyksiä nuorisoalalla., niin miksi ne eivät sitä ole urheilussa. Me saatiin just semmosia kysymyksiä, että ai te ette tee tätä? Me puhutaan kyllä tosi monen nuoren kanssa näistä tasa-arvokysymyksistä tai miksi te ette näytä rikosrekisteriotteita, että oli paljon sellaisia kysymysmerkkejä ja näin, että se oli tosi hyvä tehdä yhteistyötä siinä, koska silloin sai kyseenalaistettua sitä omaa toimintaa ja kysymyksiä myös.

Aliisa Varuhin: Toi oli hyvä hyvä nosto. Etenkin tämä just, että tavallaan lisätään tietoisuutta ja ehkä sitä kautta sitten, vaikka se ei mukavaa olisikaan sitten havaita, että nyt on joku juttu mennyt ehkä vähän vihkoon, niin sitten kuitenkin2, että siinä tavallaan aletaan sitten reflektoimaan sitä tekemistä ihan eri lailla. Tästä just ehkä, että miten te ajattelette tämän, että millaisilla toimenpiteillä – oli ne nyt sitten isoja tai pieniä – Tarja säkin nostit jo jotakin tässä edellisessä puheenvuorossasi esiin, mutta niin kuin urheiluyhteisön sisällä. Tuleeko teille jotain esimerkkejä, että millä tavoin tasa-arvoa on edistetty tai edistetään?

Vilja Sipilä: Toki erilaisella just tämmöisillä hankkeilla. Just vaikka Johtaa kuin nainen -koulutus tai Naiset liikunnan pelikentillä, mitä Olympiakomitealta on ollut hienoja avauksia tässä. Mutta kyllä mä sanon, että on hyvä, että on niitä ohjausmekanismeja; just vaikka Opetus- ja kulttuuriministeriö, että pitää olla kaikilla liikuntaa edistävillä järjestöillä ajankohtainen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, että se on se avustuksen myöntämiskriteeri myös ja sitä pisteytetään, arvioidaan, vaikka toki sitä pitäisi myös oikeasti seurata. Musta oli ihana, kun Tarja toi esiin sen, että heillä on oikeasti niitä konkreettisia toimenpiteitä ja miettinyt siinä oma toimintaympäristössä sitä, miten nämä asiat toteutuvat ja miten oikeasti tehdään, että ei ole vaan semmoisia adjektiiveja, että olemme yhdenvertainen tai tasa-arvoinen, vaan siis oikeasti; mitä se tarkoittaa. Konkretiaa ja verbejä, teon sanoja, niin se on musta tärkeää, että niiden kautta urheiluyhteisössä on varmasti menty eteenpäin, kun on sitten jouduttu pohtimaan näitä asioita, kun sieltä on tullut se OKM:ltä tämä niin kuin mandaatti tai, että on niitä vaadittu. Kyllä se välillä vähän vaatii sitä myös, että ne asia menee eteenpäin

Tarja Krum: Niin, että rahahan on semmoinen, joka ohjaa viimeistään.

Vilja Sipilä: Niin kyllä. Mutta joo erilaisia hankkeita eri tasoilla, mutta sitten tämmöisiä ohjausmekanismeja myös.

Tarja Krum: Joo, mä olen ihan samaa mieltä Viljan kanssa just samoista asioista. Se, mitä voi ehkä myös miettiä, että ketkä on ne, jotka saa sitä tilaa ja ketkä ovat esillä siinä toiminnassa ja saavat edustaa sitä lajia tai seuraa, että siinä ehkä voi miettiä sellaisten kysymysten kanssa esimerkiksi, että kenelle jaetaan puheenvuoroja kokouksissa, mutta myös se, että kannustetaan kaikkia vaikka siinä kokouksessa ja jäseniä sanomaan mielipiteensä. Se myös, että esimerkiksi viestinnässä; ketkä – kun tuli tässä aikaisemmin esille – saavat edustaa urheilijoina, valmentajina tai johtajina olemista. Myös se, että ketkä valitaan tehtäviin. Aika helposti voi käydä niin, että valitaan saman tyyppisiä kuin me itse ollaan, niin vähän siinäkin yrittää katsoa, että hei, ketä meitä on täällä, ketä me tarvitaan ja myös minkälaista osaamista, että saadaan sitä mukaan myös erilaista osaamista ja kokemuksia, mikä vaikuttaa siihen päätöksentekoon ja tekee päätöksistä paljon parempia ja että ne sopii erilaisille ihmisille. Se, mikä myös on aika jännää joskus esimerkiksi joissain kilpailuissa ja vaikka, jos siellä on kahvilatoimintaa, niin kenet siihen on valittu tekemään sen, vastaamaan siitä kahvilatoiminnasta. Siinäkin miettii näitä asioita, että mitkä normit niissä niin kuin ohjaa meitä? Kenet valitaan eri tehtäviin, että siinäkin miettii, että kenet valitaan.

Vilja Sipilä: Niin ja toisaalta musta on myös mielenkiintoinen kysymys myös toisinpäin, että ketkä hakeutuu niihin tehtäviin, että se onko se aina se äiti aina siellä kahvilassa myymässä niitä mokkapaloja sen takia, että hän ajattelee, että tämä on se, mihin mä voin mennä. Että on tavallasi sisäistänyt sitten nämä tietynlaiset odotukset siitä, että mitä vaihtoehtoja mulle tarjotaan. Siinä mun mielestä tavallaan päästään siihen ydinongelmaan, että miksi vaikka naisia tai muita vähemmistöedustajia näkyy sitten vähemmän erilaisilla johtopaikoilla tai luottamustehtävissä, on ehkä surullisesti se fakta, että koetaan, että ne paikat ei ole meitä varten. Että on sisäistänyt sen, että ei edes voi hakea. Ei ole koskaan ajatellut sitä asiaa siltä kannalta, vaikka ehkä toivoisikin, niin että ajautuu semmoisiin tiettyihin paikkoihin, jotka näyttää siltä, että tämä on mulle tarjottu ja tämän voin ottaa.

Tarja Krum: Niinpä ja tuossa just se, että tuo on semmoinen paikka, johon voin mennä, koska mua ei kyseenalaisteta siinä.

Vilja Sipilä: Niin kyllä.

Tarja Krum: Tai, että mun ei tarvitse osoittaa mun pätevyyttä.

Vilja Sipilä: No aivan.

Tarja Krum: Että sillä tavalla just kiitollinen tehtävä niin sanotusti, että mä sovin siihen muottiin. Mut ehkä se, että jotenkin, että nämä tasa-arvokysymykset pitäisi saada semmoiseksi itsestään selväksi osaksi sitä arkea, että on esimerkiksi mukana aina siinä päätöksenteossa. Katsotaan, että kun tehdään päätöksiä, että aina on se tasa-arvoaspekti ja katsotaan, että toteutuuko se ja että on mukana vaikka esityslistana omana paragraafina. Just se, mikä tuli myös mainittua aikaisemmin, että on niitä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia, jotka ovat oikeasti konkreettisia ja tehdään sellaisia niistä, että ne ei olisi semmoinen todella iso kynnys, että nyt pitää tehdä jotain ihan uutta toimintaa, vaan se toiminta mitä meillä on jo, niin yritetään sitä soveltaa, tehdä ehkä pieniä muutoksia tai lisätä jotain, että saadaan siinä enemmän sitä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta toteutettua. Se myös, minkä olen huomannut, että on tosi tärkeää, että johtajat puhuu tästä teemasta, että se, kun he puhuvat, niin se vaikuttaa alaisiin. Se vaikuttaa jäseniin ynnä muuta ja se ohjaa myös heidän käyttäytymistään ja miten he tekevät esimerkiksi työnsä, mihin he panostavat, niin se että johtajat puhuu siitä, niin on todella tärkeää.

Aliisa Varuhin: Kyllä, kyllä. Kuten tässä Viljakin nosti esiin vähän näitä rakenteita. LIKEShän on 2019, eli siis Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö, julkaissut Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen eli KIHU:n kanssa tämän selvityksen tästä sukupuolten tasa-arvon toteutumisesta valtakunnallisissa ja alueellisissa liikuntajärjestöissä. Selvityksen mukaanhan esimerkiksi lajiliittojen, aluejärjestöjen ja muiden järjestöjen tehtävissä naisia toimii hallitusjäseninä 32 prosenttia, kun miehillä tämä vastaava luku on 68. Taas sitten ihan siellä hallituksen puheenjohtajina miehiä on 83 prosenttia ja naisia on se loput 17. Olympiakomiteahan on lähivuosina panostanut tähän urheilujohtamisen tasa-arvoon sekä kansainvälisessä vaikuttamisessaan että Suomessa. Kotimaassa tätä teemaa on edistetty kahdella hankkeella. Toinen on tällainen seuratoimijoille suunnattu Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hanke ja toinen sitten valtakunnallisten järjestöjen vaikuttajille suunnattu Johtaa kuin nainen -hanke. Tämän jälkimmäisen koulutuksen tavoitteena on ollut vahvistaa liikunnan ja urheilun parissa toimivien naisten johtamisosaamista sekä ehkä ylipäätään kannustaa heitä hakeutumaan urheilun johtotehtäviin. Aihetta on haluttu pitää sekä viestinnällisesti että vaikuttamisessa vahvasti esillä. Vilja, sähän olet itse osallistunut tähän Johtaa kuin nainen -koulutusohjelmaan tänä vuonna, niin millainen koulutus oli kyseessä ja mitä sä itse siitä sait?

Vilja Sipilä: Joo, mä olin yksi onnekas kahdestakymmenestäyhdestä, joka pääsi tähän tälle vuosikurssille. Eli kuten Aliisa jo sanoikin, että Johtaa kuin nainen -koulutus oli siis Olympiakomitean ja Jane ja Aatos Erkon säätiön tukema vuoden pituinen koulutus. Tämä oli nyt kolmas käsittääkseni, että olisiko 2017 ollut pilotti ja sitten 2019-2021 oli sitten joka vuosi uusi kurssi ja jokaisessa 20 naisosallistujaa. Koulutus alkoi tämän vuoden tammikuussa. Meillä on ollut vuoden aikana viisi koulutusviikonloppua, joissa on käsitelty liikunnan ja urheilun johtotehtäviä ja johtamista, mutta erityisesti liikunnan ja urheilun kontekstissa ja näkökulmasta. Lisäksi tähän olennaisena osana on kuulunut mentorointi eli jokaisella koulutusohjelman jäsenelle on hankittu oman mentori, jonka kanssa on sitten voinut sparrailla ja käydä vähän henkilökohtaisempia keskusteluja niistä omista kehityskohteista, toiveista ja näin päin pois. Koen, että olen ollut tosi onnekas, että pääsin mukaan tuohon koulutukseen. Mä olen päässyt tapaamaan upeita ihmisiä ja oppinut toisilta tosi paljon ja tämä on ollut ehkä erityisesi matka omaan itseen ja pohtinut näitä johtamiseen liittyviä kysymyksiä. Ehkä pallotellut sitä, että mihin sitä omaa uraa haluaa viedä ja minkälaisia näkemyksiä itsellä on johtamisesta kaiken kaikkiaan.

Aliisa Varuhin: Joo. Mahtavaa kuulla. Jos ajatellaan esimerkiksi just tätä Johtaa kuin nainen -koulutusta, niin mitä te ajattelette, että miksi on tärkeää kouluttaa nimenomaan naisia?

Vilja Sipilä: No tätä mä olen miettinyt paljon, että jos elettäisiin täydellisessä maailmassa, niin ihmiset olisi vaan ihmisiä ja kaikilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja mennä unelmiaan kohti, eikö niin? Mutta ehkä me vielä eletä semmoisessa maailmassa ja sen takia sitten tarvitaan tämmöisiä erilaisia insentiivejä, että tuetaan erilaisia ryhmiä ja boostataan niiden mahdollisuuksia eri tavalla, että on mahdollista päästä kohti niitä unelmia. Sen takia ehkä naisille suunnatut tällaiset koulutukset ovat on tärkeitä. Ne tarvitsee semmoista tukea.

Tarja Krum: Joo, Vilja nosti tosi monta hyvää juttua tuossa taas esille, mutta just se, että tämä on yksi tosi hyvä tapa siihen, että saadaan enemmän naisia johtotehtäviin, koska meillä on urheilussa edelleen vahva miesnormi eli että miehillä on helpompi päästä näihin johtotehtäviin ja on semmoinen itsestään selvä paikka siinä, niin sen takia on todella tärkeää, että meillä on nämä omat koulutukset naisille, jotta tavallaan on se paikka, joka on turvallinen ja jossa voi jakaa niitä omia ajatuksia, omia kokemuksia, uskoa omiin kykyihinsä ja se, että ei tarvitse olla semmoinen tunne, että joutuu todistamaan sitä omaa osaamistaan tai kyvykkyyttään. Myös tavallaan näen, että se on semmoinen voimaannuttava asia ja toivon mukaan tästä me saadaan Viljastakin mahtavia esikuvia urheilun pariin, että tämä on tosi hyvä strategia ja sitten, jos ne näkisivät tämän tuplastrategiana, että tämä on se yksi osa. Sitten se toinen on se, että sen ohella tehdään muita toimenpiteitä, jotka edistää siis tasa-arvoa. Eli tehdään vaikka näitä, että on sukupuolikiintiöitä, meillä on avoimuutta koskien sitä, miten rahat jakautuu ja juuri, että miten me rekrytoidaan uusia henkilöitä, jotta me saadaan nämä naiset, jotka me koulutetaan, myös pysymään siellä urheilussa ja kannustetaan olemaan siellä, että mun mielestä se on tosi hyvä, mutta sen ohella on pakko tehdä myös toimenpiteitä.

Vilja Sipilä: Mä haluaisin kommentoida tuohon, mitä Tarja sanoi, että just tuo turvallinen ilmapiiri tai tila, niin se on varmasti ollut yksi tärkeä juttu, että voi semmoisessa niin sanotussa vertaisryhmässä pohtia näitä asioita, haastaa itseään ja tulee sitä itseluottamusta. Musta tuntuu, että monilla – just, mistä puhuin aikaisemminkin, että on semmoinen epäitsevarmuus, että uskallanko lähteä ja kyseenalaistaa itseään tosi paljon ja toisaalta pelkää sitä, että sieltä tulee ulkopuolelta sitä kyseenalaista, että jos sitten pyrkii johonkin tehtävään niin sitten kaikki kyseenalaistaa, että oletko oikeasti pätevä. Paljon puhuttiin esimerkiksi siellä koulutuksessa, että jos nyt sitten olet päässyt johonkin, niin älä itse vie sitä mattoa omien jalkojesi alta, että pitää luottaa siihen omaan tekemiseen ja musta tuntuu, että aika monet painii sen kanssa, miten luottaa siihen omaan tekemiseen. Eikä se ole helppoa tietenkään, jos olet aina ajatellut, että on vähän semmoinen altavastaaja tai osaanko tai näin, niin ei se yhdessä yössä muutu. Mutta kyllä sitten haluaisin vielä tuoda… Nyt, kun olen tässä äänessä, niin sen esiin, että toisaalta vähän mua turhauttaa se kyllä, että me eletään niin kuin 2020-lukua ja me puhutaan miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, kun musta olisi kiva mennä vähän jo eteenpäin siihen laajempaan tematiikkaan, miten yhdenvertaisuus oikeasti toteutuu liikunta- ja urheilukulttuurissa, että katsottaisi vaan siitä, että onko meillä nyt mies- ja naiskiintiö, vaan miten se diversiteetti muuten toteutuu. Esimerkiksi me tehtiin nykyisen Suomen Paralympiakomitean Aija Saaren kanssa, tutkimuspäällikkö, niin 2018 tällainen raportti vammaisuus, terveydentila ja toimintakyky liikuntaa edistävien järjestöjen toiminnassa. Nyt nimi meni vähän vihkoon, mutta kutakuinkin, niin siinä me tarkasteltiin sitä, että minkälaista osallisuutta ja toimijuutta esimerkiksi toimintarajoitteisille henkilöille tarjotaan. Minkälaisia osallistumisen paikkoja on ja miten se näkyy liikuntaa edistävien järjestöjen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmissa, niin ei ihan hirveästi erilaisia rooleja. Just, kun me puhutaan siitä, että naiset ovat siellä mokkapalojen kanssa vapaaehtoisina, niin mites sitten muut vähemmistöt. Kuinka paljon toimintarajoitteisilla henkilöillä on mahdollisuutta päästä hallitustoimintaan ja vaikuttamaan muuten kuin, vaan osallistujina, kun ne osallistumisen paikatkin on aika rajatut. Mä haluaisin vähän mennä eteenpäin tässä keskusteluissa myös siihen, että miten kaikki muut vähemmistöt. Sitten kerran oli LiikunNaiset-verkoston tapaamisessa ja siellä Birgitta Kervinen sanoi, että naisten tasa-arvo ei ole vain naisasia ja se jotenkin on jäänyt mun mieleen tosi kirkkaana, että näinhän se just on. Niin kauan kuin me vaan naisten keskuudessa puhutaan siitä, että naisten tasa-arvo on tärkeä asia, niin ei se sitten kuitenkaan lähde eteenpäin. Sitä keskustelua pitää käydä kaikkien kanssa yhdessä sukupuoleen katsomatta. Meillä on paljon myös erilaisia liikuntaa edistäviä järjestöjä joissa sitten painitaan esimerkiksi erilaisten haasteiden kanssa, että ei esimerkiksi saa miehiä sinne toimintaan mukaan ja tasa-arvo on tasa-arvoa miehille ja naisille ihan yhtä lailla, että joskus se haaste on, miten me saadaan niitä miehiä mukaan sinne toimintaan, kun laji on profiloitunut; sanotaan vaikka Voimisteluliitto, niin siellä varmaan aika haasteellista saada niitä miehiä mukaan, vaikka hallituksen toimintaan. Sekin pitää muistaa tässä kaikessa, että tasa-arvo koskettaa sukupuolia yhtä lailla ja erilaisia haasteilla meillä on näistäkö tässä tekemisessä.

Aliisa Varuhin: Kyllä.

Tarja Krum: Ehdottomasti ihan samaa mieltä ja mua tosi usein harmittaa se, että me ei nähdä sitä moninaisuutta enempää, vaan se että kun esimerkiksi on erilaisissa urheiluyhteisöissä tai organisaatioissa, niin se että sitä moninaisuutta ei näy, niin se on todella, todella harmillista, että ihan samaa mieltä sun kanssa Vilja.

Vilja Sipilä: Ja sitten, mitä säkin sanoit siitä, että miksi pitäisi olla sitä monimuotoisuutta siellä päätöksentekijöissä. Jos joku lajiliitto esimerkiksi nyt edustaa koko lajia ja haluaa saada lisää toimijoita sinne toimintaan mukaan, niin sitten jos on tosi kapea näkökulma siihen asioiden edistämiseen, jos siellä on vaan tosi rajattu joukko tekemässä niitä päätöksiä. Sitten, jos on monimuotoisempi joukko, niin kyllähän se edustaa sitä koko populaatiota paljon paremmin, että se on aika yksinkertainen fakta loppupeleissä.

Tarja Krum: Niin, sehän on tosi tärkeä, että me saadaan erilaisia ihmisiä, jotta saadaan esikuvia ja roolimalleja, että joku muukin kokee, että hei tuolla on hän. Mustakin voi tulla. Just, että sinusta ei voi tulla sitä, mitä et näe, niin sehän olisi todella tärkeää, että meillä on kaikenlaisia ihmisiä, että voidaan samaistua ja niin kuin, että hei mäkin voin todellakin pyrkiä tuohon saamaan.

Vilja Sipilä: Just tämä. Varsinkin liikunnan ja urheilun puhutaan niin paljon siitä esikuvien voimasta. Jos sulla ei oo sitä ensikuvaa, johon sä voit identifioitua. Sä et missään näe kuvastoissa, mediassa tai mitään, niin… Kaikki tarvitsee niitä ja siellä pitää olla sitä monimuotoisuutta, että kehen voit sitten identifioitua ja pitää sun roolimallina.

Aliisa Varuhin: Kyllä. Just todella hyviä pointteja. Mä kuuntelen vaan täällä ihan vaikuttuneena. Tätä just, että tavallaan, miten olettekin tuoneet esiin, että työtähän tehdään koko ajan. Tietysti teemat muuttuu ja ollaan ihan eri pisteessä kuitenkin, missä oltiin vaikka kymmenen vuotta sitten ja sitten taas, missä ollaan vaikka seuraavan kymmenen vuoden päästä, niin mitä tasa-arvon saralla on ehkä sitten juuri nyt pinnalla tai, että mitä te ajattelette, että mihin se kiintopiste on kohdistunut tai mihin se pitäisi kohdistaa?

Vilja Sipilä: Toi oli hyvä kysymys. Mä sanoin sen, että toisaalta nyt mun mielestä Ihmisoikeusliiton toi Ihmisoikeudet urheilussa on ollut aika iso juttu ja sitä on ilolla seurannut. Nythän tämän viikon maanantaina justiinsa he lanseerasivat tämän #älärikourheilua-kampanjan. Eli nämä ihmisoikeudet urheilussa. Se on tosi iso juttu ja ihanaa, että siitä puhutaan ja he on tehnyt tosi hyvää työtä siinä.

Tarja Krum: Joo ja se tärkeä tuo kampanja. Nostaa esille sen, että ihmisoikeusasiat ovat osa tasa-arvoa eikä se ole mielipidekysymys, että se on niin tärkeää, että se nostetaan esille urheilupiireissä ja niin sanoit Vilja, että urheilu ei ole oma semmoinen saari yhteiskunnassa, missä voisi olla omat säännöt ja näin, vaan ihan samat periaatteet myös täälläkin. Ja paljon on nyt tapetilla säännöt niin kuin urheilussa, että ketkä ei niiden takia pääse mukaan; esimerkiksi niin kuin just tämä sukupuolen moninaisuus, että ketkä tavallaan eivät sovi kumpaakaan miesten tai naisten luokkaan tai jota ihmiset eivät koe, että he eivät sovi niihin luokkiin. Sehän on todella paljon nyt tapetilla ja siihenhän tarvitaan kyllä pikaisia ratkaisuja.

Vilja Sipilä: Joo. Miten luoda se turvallinen ilmapiiri harrastustoiminnassa esimerkiksi kaikille, vaikka seksuaali-identiteetin tai sukupuoli-identiteetin katsomatta.

Aliisa Varuhin: Ehkä näin loppuu mietin tätä, että mitä te haluaisitte ehkä vähän vinkkinä tai semmoisena ohjeena sanoa, että miksi tästä aiheesta on ylipäätään tärkeää puhua ja onko jotain, että mitä kukin voi omalla tahollaan erityisesti täällä urheiluyhteisön sisällä tehdään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi?

Tarja Krum: No ensinnäkin, että miksi pitäisi tehdä, niin kyllähän tämä tasa-arvotyö, kun me tehdään sitä työtä, niin me ehkäistään epäasiallista käytöstä ja edistetään viihtyvyyttä, turvallisuutta ja saadaan niitä parempia tuloksia. Myös houkutellaan uusia henkilöitä mukaan. Mun mielestä olisi tosi hyvä, että kaikki seurat, jotka tekee sitä, niin nostakaa ihmeessä sitä esille ja liitot myös, että hei me teemme tätä. Totta kai se näkyy myös tekoina, mutta myös nostakaa se esille, että teette, koska ajattelen, että se voi sitä sen järjestön arvoa nostaa ihan eri tavalla esille. Muun muassa, vaikka kun on sponsoreita tai hakee vaikka jotain rahoitustukea, niin siinä voi olla todella iso merkitys, että hei me tehdään asioita vastuullisen urheilun eteen ja myös esimerkiksi Ruotsista kuulin semmoisen esimerkin, että kun on pidetty tämmöisiä sateenkaarivärejä esillä seuran kotisivuilla, niin sekin on houkutellut nuoria mukaan siihen toimintaan, että semmoisetkin asiat ovat todella tärkeitä. Sen ehkä myös, että koska tämä tasa-arvotyö voi olla yksinäistä ja voi kokea, että kun ottaa näitä asioita esille, niin voi olla vähän semmoinen niin sanottu ehkä hankala tapaus. Joku voi kokea sen niin. Kannustaisin siihen, että ottaa vain puheeksi, niin se jo tavallaan antaa sen ajatuksen siemenen ja sen… Mikäköhän olisi suomeksi; Sprider sig som rignar på vattnet eli niin kuin tavallaan se leviää sitten pikkuhiljaa…

Vilja Sipilä: Niin vähän kuin lumipalloefekti.

Tarja Krum: Niin, juuri näin. Kannatta luottaa siihen prosessiin, että kyllä se jää se ajatus siihen, että jos vaikka on ollut tosi vahvat rakenteet sillä tavalla, että me ei puhuta täällä tasa-arvosta, se on itsestäänselvyys. Jos joku ottaa sen puheeksi, niin kyllähän se jää itämään sinne ajatukseen. Ja se, että jos tuntee itsensä yksinäiseksi ja haluaisi tehdä sitä työtä, mutta ei oikein… Ehkä vähän tuntuu, että halua antaa periksi, että ei sillä ole mitään väliä tai, että et jaksa, niin menee johonkin verkostoihin mukaan, mistä saa sitä voimaantumista ja saa sitä kannustusta ja saa sitä motiivia ja voi sitten keskenään keskustella ajatuksia ja kokemuksia ja sitä mukaa jaksaa tehdä tätä työtä tasa-arvon eteen.

Vilja Sipilä: Super hyviä pointteja Tarjalta. Täällä liputan kaikelle. Hyvä pointti, että sitten, kun tehdään hyviä juttuja, niin rohkeasti vain häntää pystyyn siitä, että me tehdään nämä ja nämä asiat on meille tärkeitä. Se on hyvä mainostaa sitä omaa ja viedä sillä tavalla tätä hyvää eteenpäin. Ja maailmahan ei puhumatta muutu, että jos näistä asioista ei puhuta, niin eihän sitten mitään tapahdu. Se on ihan selvää ja on tärkeää, että jos kokee, että et ei ihan ole hommat vielä hallussa, niin kyllä sitä apua saa. Kyllä sitä tiettyä solidaarisuuttakin on onneksi olemassa täällä liikunta- ja urheilumaailmassa, että kyllä sitä apua saa ja tarjotaan. Olympiakomiteahan on hyvä, että on järjestänyt näitä Vastuullisuusklinikoita myös yhdessä Paralympiakomitean kanssa, joissa on just päässyt pohtimaan sitä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman tekemisestä, että minkälaisia asioita siellä pitäisi esimerkiksi olla ja miten siitä tulee hyvä, niin se on musta tosi hyvä. Näin sen kuuluukin olla. Mä luotan siihen, että lapset ja nuoret on tosi tiedostavia nykyään. Ne tietää paljon ja uskon, että ne on parempia ihmisiä kuin me ollaan ja maailma menee eteenpäin. Mä haluan olla luottavainen ja uskoa siihen, että asioissa mennään eteenpäin, vaikka välillä tuntuu siltä, että super hitaasti, mutta kuitenkin. Ehkä se on se lumipalloefekti.

Tarja Krum: Joo ja se myös, että yritetään siihen, että kouluttaudutaan ja itse saa sitä lisäosaamista, mutta myös jos pystyy saamaan muitakin mukaan vaikka siitä liitosta tai seurasta, että saadaan sitä lisäosaamista muun muassa, niin silloin tiedostetaan, jos on tehty jotain, mikä ylläpitää epätasa-arvoa tai on häirintää, mitä ei olla tiedostettu ennen, niin tiedostetaan juuri näitä asioita, jotka oli siinä aikaisemmin otettu puheeksi. Just se kouluttautuminen ja sen osaamisen lisääminen, niin yrittää just niihin pyrkiä.

Vilja Sipilä: Joo, ja just se keskustelun avaaminen. Ei syyllistävällä sormella, vaan käydään sitä keskustelua, niin uskon, että se on se taikasana.

Tarja Krum: Joo ja sellainen vielä, että aika helposti me ajatellaan, että mehän ollaan jo tasa-arvoisia ja se on se mututuntuma, mutta jos me ei olla seurattu… Ehkä ollut jotain tasa-arvomittareita tai katsottu tilastoja tai muuta, niin se voi helposti ehkä mennä väärin, että sen takia se on todella tärkeää tehdä, että pitää niitä tasa-arvomittamittareita ja sen avulla saadaan tietää, että mikä se on oikeasti se meidän nykytilanne ja sitä mukaan pystyy myös tekemään näitä kehittämistarpeita, mitä sitten tarvitaan.

Aliisa Varuhin: Kyllä ja varmaan ehkä just se, että uskalletaan lähteä siihen tarkasteluun ja tavallaan ymmärretään se, että vaikka sieltä ikään kuin paljastuisi jotain sellaista, mitä ei ole ehkä ajateltu, että on tehty väärin, niin ymmärretään myös se, että tästä on suunta vaan eteenpäin.

Vilja Sipilä: Niinpä just näin, että uskalletaan rohkeasti katsoa niitä huonojakin puolia ja sitten vaan pikkuhiljaa lähtee sitä pakkaa purkamaan.

Tarja Krum: Joo, se mikä on tärkeää muistaa tässä työssä on kyllä se, että iloitsee niistä pienistä askeleista. Aika usein voi kokea, että tuleeko tästä mitään ja kehittyykö tämä maailma ja näin, niin ne pienet askeleet, niin niitä pitää muistaa todellakin iloita ihan kunnolla. Joo ja sellaisen mä vielä lisäisin, että tätä ei tarvitse alusta alkaa sillä tavalla, että voi katsoa, mitä muutkin ovat tehneet. Esimerkiksi nyt, kun Vilja ja minä nostimme esille, että mitä omissa organisaatioissa on tehty, niin meillähän on paljon samoja eli ei tarvitse uudestaan keksiä asioita, vaan voi katsoa, että mitä muut tekee ja siitä sitten, että hei olisiko täällä jotain, mitä me voitaisiin soveltaa omaan toimintaan.

Aliisa Varuhin: Kyllä. Hei ei kiitos oikein paljon teille molemmille. Tämä oli supermielenkiintoinen keskustelu ja uskon, että tämä antoi paljon ajateltavaa myös kuulijoille. Kiitos teille.

Vilja Sipilä: Kiitos, kun sai tulla. Oli superkiva olla täällä keskustelemassa Tarjan kanssa näistä asioista.

Tarja Krum: Kiitos tosi paljon, että sain tulla mukaan. Oli tosi kivaa.

Aliisa Varuhin: Kiitos vielä Tarja Krumille ja Vilja Sipilälle vierailusta OlympiaCastissa. Olympiakomitean seuraava Vastuullisuusklinikka järjestetään 28. tammikuuta eli heti tuossa ensi vuoden puolella. Tämän Vastuullisuusklinikan aiheena on sukupuolikysymykset kahdesta kuulumasta. Eli miten tasa-arvo edistyy urheilujärjestöjen hallituksissa ja miten sukupuolen moninaisuus ja sukupuolivähemmistöt huomioidaan urheilussa. Lisätietoa tästä löydät Olympiakomitean sivuilta vastuullisuusteeman alta. Myös kansainvälisellä rintamalla tapahtuu ensi keväänä nimittäin edessä siintää kansainvälisen naisliikuntaverkoston International Working Group on Women and Sport -konferenssi, johon myös Suomesta on tulossa useampia esityksiä. Tilaisuudesta on tulossa myös verkkototeutus, joten tästä infoamme lisää tulevan kevään aikana eli kannattaa tämänkin saralla olla kuulolla. OlympiaCast palaa jälleen ääneen viikon kuluttua uusin aihein ja jotta et missaa seuraavaa jaksoa käy tilaamassa podcastimme sieltä, mistä tykkäät podcastisi kuunnella. Käy vaikka tässä samalla heittämässä meistä arvio, jotta jatkossa voimme tuottaa yhä parempaa sisältöä ja mahdollisesti tavoittaa myös uusia kuulijoita.