OlympiaCastin vieraina Mika Saari ja Robert Päkk: Yhteisillä malleilla parempaa huippu-urheilumenestystä – asiantuntijat urheilijan ja valmentajan tukena

Mari Lohisalo: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjämme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiintuominen, mutta rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi, seuratoiminta. OlympiaCastin löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tämän jakson hostina toimii Mari Lohisalo.

Mari Lohisalo: Huippu-urheilun osaamisvaatimukset kasvavat, urheilu ammattimaistuu ja ammattilaistuu. Urheilijoiden valmentautumisen tueksi tarvitaan eri alojen asiantuntijoiden osaamista. Asiantuntijatoiminta on kiinteä osa urheilijoiden valmentautumista ja sen tarkoitus on edistää urheilijan harjoitteluvalmiutta, suorituskykyä ja terveyttä. Tästä aiheesta puhutaan tänään ja kanssani keskustelemassa ovat psyykkisen valmennuksen asiantuntija Robert Päkk ja fysiikkavalmennuksen ammattilainen Mika Saari. Tervetuloa molemmille OlympiaCastiin.

Mari Lohisalo: Esitellään tähän alkuun teitä vähän kuulijoille ja aloitetaan Robert sinusta. Sulla on yli kymmenen vuoden kansainvälinen kokemus psyykkisestä valmennuksesta ja Olympiakomiteassa vastaat psyykkisen valmennuksen kehittämisestä ja koordinoinnista ja osallistut myös olympiajoukkueen kisavalmennukseen. Kerro vähän omasta taustasta ja siitä miten olet päätynyt tähän nykyiseen tehtävääsi? Vähän ehkä sitä urheilutaustakin voit avata.

Robert Päkk: Olen virolainen ja syntynyt Tartossa. Olen opiskellut psykologiaa Tarton yliopistossa ja Yhdysvalloissa Fairbanksin yliopistossa Alaskassa ja samalla myös sivuaineena urheiluhallintoa. Muutin Suomeen kymmenen vuotta sitten ja olen valmistunut Jyväskylän liikuntatieteellisestä urheilu- ja liikuntapsykologian maisteriksi ja myös urheiluhallinnon maisteriksi. Urheilutaustana on maastohiihto. Oon hiihtänyt itse, ollut vahvasti siinä yrittämässä maajoukkueeseen. En onnistunut silloin, mutta siirryin opiskelemaan Jenkkeihin ja käytin tätä hiihtotaustaa sillä lailla, että sain stipendin Alaskaan ja kansainvälistä kokemusta kuitenkin. Vuodesta 2010 asunut Jyväskylässä ja tehnyt myös valmistumisen jälkeen psyykkisen valmennuksen työtä kansainvälisesti eri maiden huippu urheilijoiden kanssa. Sitä sitten pääsääntöisesti kesäolympialajeissa. Nykyinen tehtävä on mielenkiintoinen uusi tehtävä. Vuosi sitten en olis arvannut että olisin tässä tehtävässä mutta kuulin ja kiinnostuin paikasta ja nyt olen vetämässä psyykkistä valmennusta Olympiakomiteassa. Mielenkiintoinen tehtävä.

Mari Lohisalo: Entäs Mikke? Sulla on noin kolmenkymmenen vuoden kokemus monien eri lajien urheilijoiden valmennuksesta. Olet valmentanut muun muassa pikaluistelija Mika Poutalaa, valmennat edelleen esimerkiksi nyrkkeilijä Arslan Khataeviä ja Tokion olympialaisiin jo valittuja purjehtijoita Tuuli Petäjä-Siréniä ja Tuula Tenkasta. Sen lisäksi toimit pääkaupunkiseudun Urheiluakatemiassa Urheassa valmennuspäällikkönä ja vedät myös valtakunnallista fysiikkavalmentajien verkostoa. Miten sun polku on edennyt tähän nykyhetkeen?

Mika Saari: Urheilu on ollut mulle ihan pienestä pitäen sellainen, johon olen kasvanut kiinni jo ihan nappulana. Aloitin jalkapallosta kuten varmaan moni muukin. Mun isä valmensi silloin jalkapallossa, jonkin verran teki töitä, ja ehkä sieltä tullut ensimmäinen kipinä tähän omaan valmennuskuvioon. Tosiaan jalkapalloa, siitä vähän yleisurheilun puolelle, pituushyppyä, keihäänheittoa, pesäpalloa muutama vuosi. Sitten oli vähän sellaista sekalaista seurakuntaa. Asuessani Lohjalla ja löysin sieltä Lohjan karateklubin. Aloin harrastaa karatea ja siitä se lähti semmonen halu kokeilla tiukemmin sitä lajia. Kilpailin kansallisella tasolla. Yksi aikuisten SM-mitali, mutta ei mitään kansainvälisiä saavutuksia sen enempää. Aloin siinä oman kilpailu-uran aikana valmentamaan junioreita omassa seurassa. Ensimmäiset valmennuskoulutukset kävin sitten 80-luvun loppupuolella 87-86. Meillä oli silloin ihan erilainen valmennuskoulutusjärjestelmä eli C-B-A -järjestelmä ja siihen liittyi perusosat ja lajiosat. Ja kun oli yleisurheilutaustaa, niin kävin myös lajiosiot yleisurheilun puolella. Jotenkin innostui sitten laajentamaan valmennuskuviota ja sitten ihan 90-luvun alkuvaiheessa pääsin sitten Karateliiton valmennustiimin ja sitten mulle tuli tyttöjen ja poikien ryhmän vetäminen. Ja sitten muutama vuosi siitä tuli nuorten päävalmentajuus eli 21-vuotiaat ja päävalmentajan pesti tuli mulle ja sitä sitten pyöriteltiin siinä sitten 3 4 vuotta ja samaan aikaan mulla oli jo omia valmennettavia, oli maajoukkuetason urheilijoita. Sitten alettiin pyytämään muista lajeista ja otikin siihen sitten ihan oman kehittymisen näkökulmasta yhden yhden naisen, jonka kanssa alettiin tekemään töitä ja aika nopeasti se alkoi viemään muutkin lajit mennessään ja sitte sen jälkeen siellä on tullutkin lajeja aika paljon. Sievisen Janin tiimissä olin 4 – 5 vuotta siellä enemmän sellaisen huoltavan harjoittelun näkökulmaa ja yritettiin pitää vaan kaveri kunnossa. Jalkapallossa ja tenniksessä olin aika pitkäänkin mukana muutamien nuorten kanssa ja motocrossissa olen toiminut. Jossain vaiheessa tuli salibandyn miesten liigajoukkue ja sitten skeet-ammunta. Tuuli Petäjä-Sirén eli rx-purhelautailu tuli sitten ennen Tokioa ohjelmaan ja sitten taas ennen Sotshia tuli Poutalan Mika ja Markus Puolakka pikaluistelusta. Ja sitten nyt ehkä viimeisimpinä sitten Rion jälkeen Tenkasen Tuula laserpurjehtija ja nyrkkeilijä Arslan Khataev. Olen saanut olla aika onnekas, että olen päässyt valmentamaan ja olemaan mukana monessa lajissa ja eri urheilijan polun matkalla. Eli nähnyt sitä ja ollut roolissa niin, että on ollut vastuuvalmentajana, apuvalmentajana, fysiikkavalmentajana ja tehnyt huoltavaa juttua. Aikoinaan olin esim. vuonna 89 jääkiekon MM-kilpailuissa huoltojoukoissa mukana siellä Tukholmassa. Nähnyt omassa kasvussaan erilaisia rooleja ja uskon että sieltä sieltä on pystynyt ammentamaan näkemystä missä on. Oon tehnyt aika paljon mentorointia ja kouluttanut valmentajia. Tämmöistä aika sekalaista seurakuntaa, mutta kumminkin koko aika se urheilu on ollut siinä kuin intohimo. Nyt viimeiset 10 vuotta olen toiminut Urheassa. Tulin tänne ensimmäisenä projektipäälliköksi urheiluyläkoulun kehitystyötä kehittämään yhdessä Seppo Pitkäsen kanssa ja sen jälkeen valmennuksen kehittäjänä töitä ja nyt viimeiset vuodet olen toiminut valmennuspäällikkönä ja tämän pestin alla on sitten asiantuntijatoiminta ja sen kehittäminen. Meillä on tosi hyvä asiantuntijatiimi täällä, meillä on paljon asiantuntijoita ja yhdessähän me tätä hommaa täällä tehdään. Meidän asiantuntijat tekee myös Olympiakomitealle töitä eli toiminnan linjaus pysyy kivasti mukana. Mutta koko ajan tässä oon sitä käytännön valmennustyötäkin tehnyt ja viimeksi eilen vetänyt harjoituksia ja jotenkin itse näen, että kun näkee vähän sitä kädet savessa -työtä niin jotenkin pystyy myös tätä asiantuntijatoimintaa arvioimaan.  Jotenkin näin sen vahvuutena, että pystyy myös näkemään valmentajan näkökulmasta, miten asiantuntijuus toimii.

Robert Päkk: Se nosti ajatuksia saman tien. Meillä on paljon samanlaista taustaa kuin mä oon nuorena noin seitsemän vuotta karatea harrastanut. Tämä on itse asiassa aihe, mistä on pitänyt jutella podcastin ulkopuolellekin.

Mika Saari: Pitäiskö meidän mennä sitten tatamille..

Robert Päkk: Samaa on myös vanhempien taustassa, kun mullakin isä on valmentanut muun muassa Suomen olympiajoukkueen skeet-valmentaja 2009 vuoteen 2016 asti. Oon tutkinut skeet-ammuntaa psykologisesta näkökulmasta ja siitä aiheesta tein kandidaatin tutkimuksen ja maisteritutkinto. Mielenkiintoisia yhteyksiä.

Mari Lohisalo: Nimenomaan. Asiantuntijatoiminnasta tosiaan eli niin kuin tässä puhuttiinkin niin se linkittyy osaksi urheilijoiden ja joukkueiden valmennusta ja kun asiantuntijat tekee työtään siellä urheilijoiden ja valmentajien arjessa niin puhutaan osallistuvasta asiantuntijuudesta. Avaatteko kuulijoille vähän mitä se osallistuva asiantuntijuus käytännössä tarkoittaa? Onko se erilaista psyykkisen valmennuksen näkökulmasta verrattuna sitten vaikka fysiikkavalmennukseen?

Mika Saari: Varmaan eroavaisuus on siinä, että asiantuntija-ala on erilainen, mutta pyrittäisiin niin, että se toiminta on valmentajan tukemista ja tähdätään siihen, että urheilijan suorituskyky kehittyy ja pysytään terveenä ja harjoitusharjoitusvalmius on joka päivä mahdollisimman hyvä. Nämä on varmaan lähtökohdat, että miten eri asiantuntijuus lähestyy sitä samoilla linjoilla. Mutta se vaatii paljon keskustelua, että se vuorovaikutus, moniammatillinen vuorovaikutus syntyy asiantuntijoidenkin kesken. Yhteinen keskustelu siitä mikä se tarve on on se ensimmäinen lähtökohta. Perusasiat on sellaisia, että pitää katsoa, että nukutaan ja syödään syödään hyvin ja on henkisesti tasapainossa. Sitten voidaan lähteä kuormittaa vähän enemmän. Robert pystyy varmaan ainakin henkisen puolen näkökulmasta paljon vahvemmin puhumaan.

Robert Päkk: Lähtökohtaisesti se tarkoittaa sitä, että me ollaan mukana jo suunnitteluvaiheessa ja tehdään työtä systemaattisesti eli ei satunnaisesti. Ja kun toimitaan siinä arjen ympäristössä lähellä urheilijoita ja valmentajia, niin meillä on parempi vaikuttavuus toimintatapoihin. Substanssipuolella että yleisesti että mitä ja miten kannattaa tehdä ja miten parhaiten tukea urheilija-valmentajaparia. Sitähän se lähtökohtaisesti on teoreettisesti, mutta käytännön tasolla mä näen, että psyykkinen valmennus eroaa fysiikkavalmennuksesta siinä mielessä, että fysiikkavalmentajajilla on paljon enemmän kontaktia sen urheilijan kanssa kun psyykkisen valmennuksen puolella. Meillä voi olla, että nähdään noin kerran kuukaudessa henkilökohtaisesti. Sitten voi olla että seurataan harjoituksia jonkun verran ja ollaan mukana ja tietysti akuuttitilanteissa. Kyllä urheilijat tavoittaa henkilöt siitä omasta ympäristöstä, mutta se että fysiikkavalmennus voi olla kuitenkin aika monta harjoitusta per viikko. Meillä se on sellaista taustalla olemista, myös valmiudessa. Lähtökohtaisesti tärkein asia osallistuvassa asiantuntijatoiminnassa on olla mukana suunnitteluvaiheessa ja sitä kautta linkitetään asiantuntijuus urheilijan arjen toimintaan.

Mari Lohisalo: Nousikin esille jo valmentajan tukeminen eli kun valmentaja johtaa prosessia niin sitä kautta hän johtaa myös sitä urheilijan tai joukkueen ympärillä olevaa moniammatillista asiantuntijatiimiä ja tekee varmasti tiivistä yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa. Mitä se käytännössä tarkoittaa vaikkapa jo fysiikkavalmennuksen kohdalla eli mitä mitä se fysiikka valmennus arjessa on?

Mika Saari: No lajit ja se tarve on vähän erityyppinen eri lajien valmennuksen kautta, mutta lähtökohtaisesti niin että ensin käydään valmentajien tai valmennustiimien kanssa keskustelua siitä että mitkä fyysiset ominaisuudet tai fyysiset tarpeet ovat, mitä halutaan lähtee kehittämään ja tehdään siihen sitten alkukartoitusta, testausta ja tämäntyyppisiä asioita ja sit ihan tehdään ohjelmointia, katsotaan ja mietitään yhdessä että aikataulullisesti miten se sopii, että mitkä ne tasot pitäisi olla vaikka tietyssä kohtaa kolmen kuukauden päästä tai puolen vuoden päästä ja sitten sitten rytmitetään yhdessä, miten se lajin kautta fysiikkaa lähdetään tekemään eli harjoitellaan, analysoidaan, tehdään keittymisen seurantaa ja  testaamista. Ihan perusvalmennuksen prosessia siinä on aika vahvasti mukana. On jopa sellaisia lajeja joissa tavallaan se valmennustiimin johtaminen voi olla jopa fysiikkavalmentajalla, esimerkiksi purjehduksessa missä lajivalmentaja ei ole tässä toimintaympäristössä missä muuten niin kuin urheilija paljon viettää aikaa ja muut asiantuntijat viettää aikaa, niin siinä se fysiikkavalmentajalla voi olla vahvempi rooli siinä. Mutta niin kuin Robert sanoi pyritään pääsemään siihen valmistusprosessiin kiinni, ollaan mukana sitä valmennustiimiä ja rakentaa. Meillä on omat tavoitteet ja sen mukaan mennään ja mietitään mitä se tarkoittaa vaikkapa joukkuelajeissa. Ja miten sitä pystytään rytmittämään ja miten saadaan herkkyyttä sitten fyysisesti irti siitä kehosta ennen tärkeitä kilpailuja.

Mari Lohisalo: Entä psyykkinen valmennus, jota vähän jo Robert avasitkin? Miten sitä arjessa toteutetaan ja millaisia asioita se tarkoittaa?

Robert Päkk: Ennen kaikkea lähtökohtaisesti kannattaa ottaa semmoinen ajatusmalli.. Mä olen tykännyt tästä ulkomailla kun on espanjalaisten urheilijoitten kanssa tehnyt jonkun verran töitä, niin siellä käsitellään päävalmentaja tai lajivalmentaja el tecnicona eli hän on ikään kuin tekniikasta vastaavana eli se miten kisasuorituksia tehdään ja sit hänen ympärille rakentuu se, että pitää olla psyyke kunnossa ja terveys kunnossa. Sen ympärille rakentuu tämän tiimi, joka toimii yhteistyössä tavoitteena Uuheilijan terveys, harjoiteltavuus ja suorituskyky loppupeleissä. Niin mitä se käytännössä tarkoittaa psyykkisen valmennuksen puolesta on sitä että meillä on osallistuvaa asiantuntijuutta, mikä tarkoittaa että psyykkinen valmentaja osallistuu harjoituksiin. Hän voi seurata niitä harjoituksia. Siihen tarvitaan hyvää pelisilmää, hyvää kontekstiälykkyyttä, että osataan olla siellä ikään kuin taustalla mut kuitenkin seuraamassa. Siitä syntyy havantoja urheilijan käyttäytymisestä, toimimisesta valmentajan ja muitten urheilijoitten kanssa. Sitten niitä asioita voidaan työstää. Toinen vaihtoehto on toki et urheilijaa kiinnostaa henkilökohtaisesti. Jos hän on fiksu ja tietää paljon psyykkisestä valmennuksesta ja hän sanoo, että haluaisin jotain mielikuvaharjoittelua kehittää esimerkiksi niin hän voi lähteä ikään kuin käynnillä vastaanotolla omassa ympäristössä toimivalla psyykkisellä valmentajalle, kuka sitten opettaa ja kehittää treenaa tätä taitoa sen urheilijan kanssa. Ja tietysti meillä on myös niitä ikään kuin ongelmia, että jos pitää lähteä jonkun ongelman kautta purkaa tilanne niin se on taas oma tapaus että mikä hoituisi psyykkisen valmennuksen tämän meidän verkoston kautta Suomessa, kun tehdään keskenään yhteistyötä ja meillä on hoitopolkuja, jos on ongelmatapauksia. Mutta lähtökohtana on se, että jos me ollaan suunnitteluvaiheessa mukana, toimitaan siinä arjessa ympäristössä, osataan seurata sitä urheilijan toimintaa, päivittäistä toimintaa, kanssakäymistä valmentajan ja muiden kanssa, niin me voidaan jo luoda toimintamalleja, mitkä ennaltaehkäisee pitkälti hyvin paljon ongelmia. Meidän ei tarvi rakentaa sitä psyykkisen valmennuksen toimintaa siihen suuntaan että meidän hoidettavaa on vaan tämä ongelma, vaan kuitenkin kehitystyötä tehdään ja parannetaan suorituskykyä.

Mari Lohisalo: Mitä sitten kun puhutaan eri ikäisistä urheilijoista? Se asiantuntijatoiminta varmaan poikkeaa jos on vaikkapa nuoremmat valintavaiheen urheilijat tai sitten huippuvaiheen osalta. Mitä sanotte tähän?

Mika Saari: Olympiakomitean asiantuntijaryhmässä on tehty työstöä siihen, että miten tätä voitaisiin kuvata ja luulen, että meillä on aika hyvä kuvaus siinä että kaiken lähtökohta tai pohjana on perustoimintojen varmistaminen ja eli sinne kuuluu sellaiset kuin turvallinen ilmapiiri ja olosuhteet, riittävä monipuolinen harjoittelu ja terveystietoisuus, riittävä uni ja lepo, laadukas ravitsemus ja urheilua tukevat elämäntilanne, kaksoisura on otettu huomioon jo alkuvaiheessa. Miten sitoutetaan urheiluun ja perusasiat laitetaan kuntoon ja sitten sen jälkeen lähdetään kasvattamaan sitä. Tämä on hyvä kuvaus siinä mielessä, että ei ole määritetty, että tuon ikäisillä pitää olla tämä asia kunnossa, tän ikäisillä tämä asia, vaan että aina varmistetaan että perusasiat on kunnossa. On se sitten Olympiakomitean tukiurheilija. Perusasiat pitää olla kunnossa, ne katetaan ne on. Sen jälkeen katsotaan miten valmentajien tukeminen onnistuu. Siellä siellä meillä jotain tehtäviä ja sen jälkeen lähdetään tekemään erilaisia laji- ja ryhmäkohtaisia toimenpiteitä ja mitä korkeammalle tai lähemmäs huippu-urheilua mennään, niin sen enemmän se yksilöllisyys nousee esille ja räätälöidyt mallit. Pidän tätä onnistuneena tapana lähestyä sitä että ei laiteta sitä, että nyt kun olet yläkoulussa, niin tapahtuu näitä asioita. Lajit ovat niin erilaisia ja eri eri kohtaa siinä polulla ja siinä voi olla joku varhaisen erikoistumisen laji, jossa jo yläkoulun siirtymävaiheen lukioon tai toiselle asteelle voi olla jo maajoukkueen kynnyksellä siinä kolkuttelee. Robert miten sä säet tän?

Robert Päkk: Kyllä mä näen sen hyvin samanlaisena, se riippuu lajista ja siitä missä vaiheessa urheilija on, mutta toki meillä on otettu huomioon tämä lapsuusvaihe, valintavaihe, huippuvaihe ja urasiirtymävaihe psyykkisen valmennuksen näkökulmasta. Lapsuusvaiheessa keskitytään enemmän ryhmämuotoiseen oppimiseen, kuten Mikke sanoi turvallisen ilmapiirin luomiseen. Siihen liittyy sitten valmentajien koulutuksia ja perustaitoihin tutustumista ja sitä kautta voidaan myöhemmin valintavaiheessa keskittyä tarkempiin asioihin, mahdolliseen yksilölliseen työskentelyyn ja niin edelleen. Sitten huippuvaiheessa se on vielä tarkempaa ja räätälöidympää, kuten Mikke sanoi. Pitkälti samaa linjaa, mutta myös psyykkisellä puolella on noussut esiin mukavasti on tämä urasiirtymävaihe. Se ehkä fysiikkavalmennuksen puolelle ei ulottu vielä sillä tavalla, vaikka ne saa fysiikkavalmennuksen puolelta kaikki eväät siihen, että työtä on mahdollista jatkaa, kun ura on loppu ja pitää hyvää huolta. Että osataan perustekniikat, jos käydään salilla vielä uran jälkeen ja tiedetään mikä on pk-lenkki ja niin edelleen. Mikä musta on erittäin tarpeellista. Mutta se että psyykkisellä puolella meillä on vielä se tuki urheilijalle uran lopussa ja me myös halutaan palautetta huippu-urheilijoilta mikä on mennyt hyvin ja missä voisi kehittyä vielä ja sitten myös uran merkityksellisyyden korostaminen elämän jatkon kannalta. Mihin suuntaan mennään mutta siihenkin pyritään. Siinä mielessä se psyykkinen valmennus on hyvin kokonaisvaltaista ja tällä en meinaa sanoa, että muut ei olisi, mutta tämä on kattava tehtävä mikä lähtee jo ihan perusaskelista. Mutta kyllä mun näkökulmasta meillä on kaikilla perustehtävät asiantuntijatoiminnassa tehdä niitä niin sanottuja perusasioita niin hyvin kuin mahdollista. Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta ainahan voi sanoa että kuka nukkuu joka yö hyvin? Kuka syö joka päivä hyvin? Niin paljon niitä hyviä öitä, niin hyviä päiviä ja hyviä harjoituksia ja tasapainoista toimintaa kuin mahdollista. Me ollaan ainakin varmaan Mikan kanssa viemässä tätä siihen suuntaan.

Mari Lohisalo: Jos mennään sinne huippuvaihetta kohti ja arvokisamaailmaan. Niin kuin kuvasitte, asiantuntijatoiminnan varsinainen työ tapahtuu siellä arjessa, mutta mitä sitten kun ollaan siellä arvokisoissa? Mitä se asiantuntijatyö siellä on tai millaisia asioihin siinä kohtaa voi vielä vaikuttaa.

Mika Saari: Fysiikkavalmentajan näkökulmastani ei voi enää mitään muuta kuin mokata, siinä vaiheessa, kun isoissa kisoissa ollaan. Sehän on ihan herkistelyä harjoittelun näkökulmasta, yksilö huomioiden tottakai.  Joku vaatii ehkä jonkun kovemmankin harjoituksen vielä aika lähelläkin omaa h-hetkeä, mutta fysiikkavalmentajan rooli on olla tukena. Mutta ei siinä kyllä voi mitään muuta kuin mokata. Ei siellä enää haeta suorituskykyä lisääviä keinoja. Mutta mä näenkin, että arvokilpailuissa se ainut tuki on sitä, että on tutun valmentajan kanssa siellä. Se on se niin kuin se hyöty mikä voi fysiikkavalmentajana olla paikalla, mutta näen enemmän että just esimerkiksi psyykkisen valmentajan on huomattavasti tärkeämpi olla siellä kuin esimerkiksi fysiikkavalmentajan.

Robert Päkk: Pitkälti samoilla linjoilla kyllä ollaan. Samoin oma idea ja näkemys tästä asiasta on, että meidän molempien lähtökohtana pitäisi olla se, että urheilija lähtee jo niin valmiina kuin mahdollista näihin kisoihin ja toi oli erittäin hyvin sanottu, ettei voi mitään muuta kuin mokata siinä. Että enemmän ei ole hyvä, vähemmän on aina enemmän noissa tilanteissa. Psyykkisen valmennuksen tehtävä kisoissa on tietysti vähän erilainen. Sitä on nyt korostettu aika paljon. Me ollaan urheilijan tukena ja siellä on mahdollista erilaisi valmistautumisrutiineja käydä yhdessä läpi ja sitähän se on siinä vaiheessa enemmän sitä psyykkistä ja valmiuden nostoa. Mutta myös sitten kisatilanteen onnistumisen kautta epäonnistumisen purku ja läpikäynti. Siinäkin psyykkisen valmennuksen tukijan rooli on aika tärkeä mutta. Ehkä se ideaalitilanne olisi se, että urheilijat ovat jo valmiina ja kisoihin lähdetään tekemään niitä asioita, mitä ollaan harjoiteltu, tuttuja asioita. Ei mitään uutta kokeilemaan. Mutta ollaan olemassa, ollaan taustoilla luomassa vahvuutta, tukea urheilijoille, niin se on kai meidän tärkein tehtävä niissä tilanteissa.

Mari Lohisalo: No jos palataan vähän siihen asiantuntijatoiminnan kokonaisuuteen suomalaisessa huippu urheiluverkostossa niin avaatteko vähän, että mitä tällä toiminnalla niin kuin kokonaisuutena tavoitellaan? Millaisia asioita tämä moniammatillinen asiantuntijatiimi tuo siihen valmennukseen.

Mika Saari: Ollaan tehty tämä valtakunnallinen kuvaus siitä, että mitä asiantuntijatoiminta toimintaympäristössä tarkoittaa niin sen yksi tehtävä on sitä, että me ollaan aika laaja maa, vähän hajallaan täällä toimitaan me urheilutoimijat, niin että meillä olisi samantyyppistä toimintamallia ja niillä urheilijoilla ja valmentajilla olisi samanlaisia lähtökohtia saada omaan työhönsä tukea. Ja lähestymiskulma sillä lailla tasapuolistuisi ja sen takia on hyvä, ettei ole niin että vain jossain tehdään jotain malleja ja jossain muualla aivan erilaisia malleja.  Nyt aletaan pikkuhiljaa tätä niin kun nivoa yhteen ja mun mielestä tämmönen kuvaus, mitä nyt tehty, niin uskon että auttaa ainakin tähän laajempaan verkoston toimintaa.

Mari Lohisalo: Siis kerro vielä kenen toimesta kuvaus on syntynyt.

Mika Saari: No siinä on ollut tekemässä Olympiakomitean ja KIHUn puolelta henkilöitä,  vetovastuussa on ollut Ville Vesterinen ja siinä on ollut Maarit Valtonen ja Pia Pekonen. Sitten taas me verkoston vetäjät, jotka vastaa omista verkostoistaan on sitten käynyt sitä oman verkoston kanssa sitä sanoittamista ja sitten yhdessä sparrattu. Ja siinä Robert on vastannut psyykkisen puolen ja mulla on ollut fyysisen puolen vastuu. Ja Kuparisen Vesalla on ollut fysioterapiapuolen vastuu ja Dahlströmin Juha on vastannut kaksoisurakuvioista ja sitten Laura Manner sitten urheiluravitsemuksen näkökulmasta. Että tämmöisellä konklaavissa sitä ollaan tehty. Siinä on ollut paljon porukkaa vaikuttamassa niiden verkostojen kautta sisältöihin ja uskon, että se on jo tehnyt sitä että oman verkoston sisällä se keskustelu siitä mitä se voisi olla ja minkä tyyppisiä juttuja niin se jo luo meille yhteistä toimintamallia kun päästään oman verkoston kanssa keskustelemaan.

Robert Päkk: Ja halusin lisätä vaan että isossa kuvassa tämän homman tehtävä on parantaa huippu-urheilumenestystä. Halutaan menestystä ja se on määränpää ja Mikken kuvasi hyvin, että minkälaisella toimintatavalla sitä menestystä sitten tuodaan. Ehkä tämän tarkoitus on sitä parasta ja viimeisintä tietoa niin sanotusti tuoda kentälle lähelle valmentajia ja urheilijoita, että toimintamalleja kehitettäisiin, olis kaikki tarvittava olemassa siihen, että vois menestyä isoissa kisoissa niin sanotusti. Ja mikä sen parempaa kuin verkostomaisesti toimia, yhdessä keskustella, tuoda omia kokemuksia ja näkemyksiä ja rakentaa sellaista suomalaista mallia, mikä johtaa hyvään menestykseen. Meillä on varmaan molemmilla vahva luotto tähän tämmöiseen toimintamalliin. Nyt meillä on tää pohja olemassa. Ei ole ikinä varmaan täydellinen eikä valmis, mutta tästä on hyvä lähteä nyt kehittää tätä vielä eteenpäin jatkossa.

Mari Lohisalo: Kuinka paljon muuten tämä toiminta tähtää myös siihen valmentajan osaamisen lisääntymiseen.

Mika Saari: Se on se lähtökohta siinä, että totta kai. Myös kun mennään sitten esimerkiksi yläkouluvaiheeseen niin siinä tulee valmentajan lisäksi myös liikunnanopettajat isoon rooliin. Nehän kanssa aika paljon tekee niiden nuorten kanssa töitä. Se ei ole pelkästään valmentajat, vaan ne ketä niiden nuorten touhuaa, niin pyritään niihin päästä vaikuttamaan ja tuottaa apuja. Toivon tietysti niin ettei tästä tule ylhäältäpäin kaadettu juttu, vaan oikeasti käydään tarpeen näkökulmasta keskusteluja. Tämä on pitkä prosessi. Ei se niin kuin muutu helposti. Meillä on omat toimintatavat jokaisella ja niin pitää pystyä muuttamaan tarpeen mukaan ja miettiä miten parhaiten pystytään vaikuttamaan vaikka yksittäisen valmentajaan. Se on aina erilainen, se on aina yksittäinen keissi niin sanotusti ja se rakentuu vähän eri lailla. Ei ole olemassa yhtä patenttiratkaisua mikä toimii kuin junan vessa.

Mari Lohisalo: Tällä niin kuin asiantuntijatoiminnan kuvauksella pyritään siihen käytäntöjen yhtenäistämiseen.

Mika Saari: No se on yksi ja silloin kun meillä vähän yhtenäisempää linjaa niin silloin me pystytään alkaa myös arvioimaan mikä se vaikuttavuus on ja minkälaisia toimenpiteitä meidän pitää tehdä, että se vaikuttavuus ja parempi urheilutulos on tulossa. Jos me tehdään ihan satunnaisesti jotain niin sitä on vaikea alkaa analysoimaan, mikä johtaa mihin ja mikä tuottaa tulosta ja mikä ei tuota tulosta. Tärkeää siinä mielessä, että saadaan tämmöistä linjausta siihen ja sitten muutetaan tarpeen mukaan.

Robert Päkk: Tässä on varmaan tarkkaa huomioida, että valmentajan ei tarvitse tietää kaikista kaikkea, mutta meidän on mahdollisuus opettaa, ohjata ja tukea valmentajaa. Se on kiva, jos valmentaja jo tietää asioita niin me voidaan oppia niiltä, mutta se että meillä on valmius siihen, että voidaan ryhmänä toimia ja opettaa. Valmentaja on siinä se äänitorvi niin sanotusti kuka vie sitä urheilijoille. Tässä uudessa kuvauksessa valmentaja on enemmän keskiössä kun urheilijat. Valmentaja on tietynlainen suodatin, joka vie urheilijalle sen tarvittavan, ettei urheilijaan tarvi henkilökohtaisesti itse hoitaa ja kuormittua siitä ylimääräisestä, vaan valmentaja ratkaisee mitä arjessa tarvitaan kuuntelemalla urheilijaa.

Mari Lohisalo: Aivan. No kertokaa vielä loppuun, että onko meillä jotain puutteita asiantuntijatoiminnassa tällä hetkellä ja jos on niin mistä niitä löytyy ja miten kehittäisitte asiantuntijatoimintaa Suomessa?

Mika Saari: En tiedä onko meillä puutteita, mutta meidän pitää olla sillä lailla niin kuin korvat ja silmät auki eli nythän me ollaan lähestytty muutamien pääasiantuntijatoimintojen kautta tätä, mutta urheilun ympärillä on paljon muutakin asiantuntijuutta. Ja miten me niitä sitten.. jos mietitään ihan tämmöstä datapuolen analysointia ja kuvantamisia ja tämäntyyppisiä niin paljon tulee uutta niin kuin asiantuntijuutta ja miten me otetaan siihen kiinni. Mutta kyllä siinä se haaste vähän on sitä, että miten se urheilu säilyy siinä etusijalla ja että valmentaja vie sitä kuvioo. Kun porukkaa alkaa tulla ympärille niin voi olla että ei oikein enää tiedetä mihin suuntaan se laiva seilailee. Se vaatii kyllä valmennukselta hyvää johtamisen taitoja ja niitäkin on keskusteltu, että niin kuin sen tukemista me tarvitaan valmentajille, että ne osaa johtaa sitä prosessia ja kuten Robert sanoi, että poimii ne oikeanlaiset tai niin kuin heidän näkökulmastaan oikeat asiat just siinä vaiheessa niille urheilijoille. Joku toinen urheilija ja toinen ryhmä, niin se voi olla eri asia. Meillä on isoja haasteita, tai ei ne isoja ole, mutta kun tehdään nuorten kanssa töitä, niin pitäisi tehdä semmoista työtä koko aika, että ne on valmiita   noin kymmenen vuoden päästä olemaan tai viiden vuoden päästä  maailman huipulla. Tavallaan se vaatii uudenlaista lähestymiskulmaa ja sen takia meillä pitäisi olla koko aika innovatiiviset lasit päässä kun me tehdään nuorten kanssa töitä. Ja sitten taas kun tehdään tämän hetken huippujen kanssa töitä niin sitten se on sitä viilaamista, tavallaan timantin hiomista. Nuorten kanssa pitää tehdä uudenlaisia ratkaisuja. Se tavallaan mitä nyt puhutaan niin toivottavasti me puhutaan vähä eri lailla vuoden päästä, kun mekin ollaan kehitytty ja nähty vähän uudenlaista kuvioo. Maailma muuttuu koko aika ympärillä ja pitää olla hereillä. Kyllä tässä isoja haasteita on, ja sehän on urheilun suola. Se on koko ajan taistelua, kilpailua ja menemistä, itsensä kehittämistä on se sitä asiantuntija, valmentaja, urheilija. Sehän on sama periaate kehittää itsensä koko ajan olla niin kuin siinä niin sanotussa virrassa mukana, mielellään sillä kärkijoukoissa.

Mari Lohisalo: Mitä Robert onko sulla ajatuksista tähän.

Robert Päkk: Kyllä on ajatuksia. Mä oon ollut tässä tehtävässä vasta puoli vuotta, mutta tietysti katson vaan tuosta huippu-urheilun ja huippu-urheiluyksikön näkökulmasta. Tuo nuoruus-lapsuus vaihe, Mikke on parempi asiantuntija siihen, mutta se mitä itse oon kokenut niin meillä on osaamista, meillä on paljon substanssiosaamista ja osaajia ja on yhtäkkiä kiinnittynyt tosi paljon porukkaa näihin valtakunnallisiin akatemioihin ja sitä tarjontaa on siihen arkivalmennukseen ja arkitoimintaan, mutta mikä liittyy tuohon huippu-urheiluun ja kilpailemiseen niin kyllä meidän pitää tehdä nöyrästi oman työtä ja olla myös tällaisessa alan asiantuntijoita niin semmoisessa roolissa, että voidaan myös oppia ja kehittyä itse asiantuntijoina ja kuten aikaisemmin jo sanoin, niin yhtenä semmoisena keskustelun kohteena tai kehityskohteena voisi olla tämmöinen kontekstiälykkyys, että loppupeleissä on hyvin vähän asiantuntijoista pääsee isoihin arvokisoihin toimimaan ja näkemään mitä se vaatimustaso siellä on. Siitä pitää muilta oppia ja jakaa sitä tietämystä ja osaamista, kuten sanon nöyrästi, että kontekstiälykkyyttä tarvitaan, kun huippu-urheilu on raaka maailma, se on raaka pelaajia ja tarkoittaa sitten tiettyjä asioita ja olis tosi kivaa tietysti tulevaisuudessa nähdä, että koko tämä asiantuntijatyö urheilijan polun ihan alkutaipaleesta lähtisi systemaattisesti, kuten Mikke sanoi, että meillä olis valmiita urheilijoita siihen huippuvaiheeseen ettei tarvi uudelleen käydä läpi tuttuja juttuja niin sanotusti meidän näkökulmasta eikä sitten todeta, että joku työ on jäänyt tekemättä. Psyykkisellä puolella sitä näkee tosi suoraviivaisesti, tosi selkeästi jos joku juttu on jäänyt tekemättä, mutta itse korostaisin tätä kontekstiälykkyyttä. Eli pitää ottaa selvää mitä se oikeasti on se kansainvälinen vaatimustaso ja mitä se tarkoittaa siellä toimiminen ja ihan niinku psyykkisestä näkökulmasta. Urheilusuorituksista ja fysiikkapuolelta me tiedämme ne vaatimukset, että pitää olla hyvässä kunnossa ja veriarvot ja terveys ja niin edelleen, että ollaan kilpailukykyisiä, mutta se miten me käyttäydytään, kun maailman parhaat kokoontuu samaan paikkaan ja yhtäkkiä se urheilija näkee että mä oon arjen ympäristössä, mulla on hyvä tuki ja meillä on tässä tiimi olemassa, mutta yhtäkkiä mun vieressä on vähintään yhtä vahvoja tai sitten vielä vahvempia urheilijoita, että sitten se luottamus omaan tekemiseen ei pettäisi ja sitä kautta sitten se isompi yleisö ymmärtäisi mitä se tarkoittaa kun urheilija sanoo haastattelussa, että mä lähden tekemään omaa suoritusta. Ihmiset ei sitten ihmettele, mä oon ottanut sen aika ilolla, koska mä ymmärrän, mutta ehkä joku perustallaaja voi ajatella, että mitä omaa suoritusta, että pitää lähteä voittaa, mutta sitä se nimenomaan on, että ei anneta muiden häiritä omaa tekemistä ja luotetaan siihen, että se mitä ollaan arjessa opittu on hyvä. Tämä on parasta tietoa, me ollaan vahvoja suomalaisia. Loppupeleissä meidän pitää myös se ymmärtää asiantuntijatoiminnassa ja psyykkisellä puolella myös. Uskon, että ihmiset kyllä ymmärtää, mutta Suomessa on loppupeleissä asiat aika hyvin. Me ollaan vahvoilla ja meillä on tosi paljon voimavaroja mitä kautta me voidaan lähteä kansainvälisiin kisoihin suoriutumaan hyvin. Toivottavasti urheilijat itse ymmärtää sen ja valmentajat myös, että kyllä tässä viime tipassa kun ollaan olympialaisissa tai MM-kisoissa, niin ajatukset rupee pyörimään päässä, että olenko tehnyt kaiken. En tiedä varmaan yhtäkään urheilijaa, joka ajattelisi että olen tehnyt kaiken. Jokainen haluaisi että olisi pystynyt enempään tai lisää johonkin vaiheeseen, mutta tämmöstä kontekstiälykkyyttä mä saan toivottavasti vietyä eteenpäin omassa verkostossa ja siihen tavoitellaan yhteisesti. Mun näkemys hyvin kapeakatseinen tietyllä tapaa psyykkisen valmennuksen verkoston kautta. Ehkä se on jotenkin linjassa kuitenkin tuon Mikken sanoman kanssa.

Mika Saari: Vielä niihin haasteisiin, että tätä asiantuntijatoimintaa on aika vahvasti kehitetty ja myöhemmin alkaa löytämään oman roolinsa ja näyttää että siitä on oikeasti hyötyä niissä kuvioissa, niin sitten on se toinen peikko siinä tää rahoituksellinen kuvio ja sitä että pitää koko aika miettiä myös toimintatapoja, että ne on kustannustehokkaita ja tavallaan että nämä on niitä haasteita mitä tässä sitten arjen työssä joutuu itsekin täällä Urheassa miettimään, että miten me pystytään kun on paljon urheilijoita, paljon valmentajia ja on niin kuin on asiantuntijoita on olemassa, mutta meillä on kohtuullisen paljon, mutta niitä ei ole niin paljoa kuin sen urheilijamassa on. Silloin pitää miettiä tän tyyppisiä asioita ja priorisointia ja se on haasteellista ja silloin se valmentajien osaaminen ja sen kasvattaminen on ensisijaisen tärkeätä.

Mari Lohisalo: Olemme pureskelleet aihetta aika monesta näkökulmasta ja uskon että kuulijalle avautui hieman paremmin mitä asiantuntijatoiminnalla tarkoitetaan suomalaisessa urheilussa. Kiitos keskustelusta ja kiitos molemmille vierailusta OlympiaCastissa.

Mari Lohisalo: Kiitos vielä vierailusta OlympiaCastissa Robert ja Mikke. Kiitos sinulle että kuuntelit. Jos tykkäsit jaksosta, niin jaa se kavereille ja somessa hashtagilla #olympiacast. Muista merkitä meidät myös suosikiksi niin et missaa yhtään jaksoa. Ensi viikolla uudet aiheet, siihen asti moikkaa.