Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälinen yhteistyö – liikkeellä yhteisenä rintamana

Suomen Olympiakomitea vaikuttaa ja työskentelee kansainvälisillä pelikentillä. Haluamme olla liikkeellä yhteisenä rintamana jäseniemme kanssa ja teemme tiivistä yhteistyötä tavoitteemme jakavien kansallisten olympiakomiteoiden kanssa.

Vaikutamme siellä missä päätöksiä tehdään – vastuullisuus edellä. Suomen Olympiakomitea vaikuttaa aktiivisesti olympialiikkeessä sekä jäsenyyksiensä kautta kansainvälisissä järjestöissä. Keskeisimpiin kansainvälisiin verkostoihin olemme rakentaneet tiiviit välit. Uskomme yhteistyön voimaan. 

Otamme aktiivisesti kantaa ja kerromme näkemyksemme. Kannustamme jäseniämme tukemaan linjaamme. Lajiliitot vaikuttavat omien kansainvälisten liittojensa, positioidensa, kokouksiensa ja kansainvälisten suhteidensa kautta. Yhdessä tuomme äänemme kuuluville, strategiamme mukaisesti.

Kansallinen yhteistyö

Suomen Olympiakomitea päivittää ajankohtaisia kansainvälisiä asioita toiminnanjohtajien infotilaisuuksissa. Lisäksi järjestämme kansainvälisille toimijoille kohdennettuja seminaareja, työpajoja ja sparraamistapaamisia toiveiden ja ajankohtaisuuden mukaan.

Tiedotamme tulevista tapahtumista Olympiakomitean uutiskirjeessä Soihdussa, uutisissa sekä OK:n somekanavissa. Voit seurata kansainvälistä työtä tunnisteilla #Suomivaikuttaa #Leadthechange.

Hae ENGSO Youth -komiteaan kaudelle 2023-2025

Haku ENGSO Youth -komiteaan kaudelle 2023-2025 on nyt auki. Oletko 18-33-vuotias? Oletko motivoitunut ja sitoutunut tuomaan nuorten ääntä esille eurooppalaisessa liikunnassa ja urheilussa? Tartu mahdollisuuteen päästä ENGSO Youth -komitean jäseneksi.

Hakemuslomake (alla), CV ja motivaatiokirje tulee lähettää Suomen Olympiakomitealle viimeistään 16.3.2023. Jätä hakemuksesi tämän linkin kautta.

Jäsenet valitaan 13.5.2023 Kreetan Hersonissoksessa pidettävässä Youth Assembly -yleiskokouksessa.

Lue lisää hausta ja komitean jäsenyydestä (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Muita vaatimuksia hakemukselle:

  • Hakijan tule olla Suomen Olympiakomitean jäsenjärjestön tukema
  • Hakijan tulee täyttää alla olevat tiedot/kysymykset
  • Hakijan taustaorganisaatio on velvollinen korvaamaan kaikki paikkaan liittyvät kulut (matka, majoitus- ja muut kulut)
  • Mahdollinen valittu edustaja edustaa ENGSO Youthissa Suomen Olympiakomitean mandaatilla
  • Suomen Olympiakomitea edellyttää edustajalta sitoutumista mm. seuraaviin asioihin: säännöllinen raportointi OK:lle suullisesti ja kirjallisesti; päätösasioissa yhdessä OK:n kanssa sovittu linja sekä mahdolliset muut yhdessä sovitut yhteistyömuodot.

Hakemuksen henkilötietoja käytetään vain valintaprosessissa. Tiedot hävitetään heti, kun valinnat on tehty. 

Lisätiedot hausta:
Niina Toroi (niina.toroi at olympiakomitea.fi)
puh: 040 672 2220

Johtamisen klinikoita ja koulutusta tarjolla urheiluyhteisön toiminnanjohtajille ja luottamustoimelle

Johtamisen klinikka: Kansainvälinen yhteistyö ja EU-kahvit – liikkeellä yhteisenä rintamana

Suomen Olympiakomitea vaikuttaa ja työskentelee niin pohjoismaisilla kuin maailmanlaajuisillakin pelikentillä. Haluamme antaa urheilijoille rauhan urheilla. Vaikutamme siellä missä päätöksiä tehdään – vastuullisuus edellä.

Uskomme yhteistyön voimaan. Haluamme työskennellä yhteisenä rintamana jäseniemme kanssa. Siksi kutsummekin jäsenemme keskustelemaan missä mennään vuonna 2022 kansainvälisessä vaikuttamistyössä ja päätöksenteossa. Lisäksi perinteiset EU-kahvit on mukana ohjelmassa.

Aika: tiistai 15.11. klo 13.30–15.45
Paikka: Sporttitalo, Sininen aula

Kohderyhmä: lajiliittojen toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat, kansainvälisissä luottamustoimissa
olevat kansainväliset vaikuttajat sekä kansainvälistä työtä tekevät urheiluyhteisön työntekijät

Aihe: kansainvälisen työn ajankohtaiset aiheet, kuten:

  • Venäjän hyökkäys Ukrainaan
  • EU:n uusi rahoitusopas ja rahoitusmahdollisuudet
  • Suomen Olympiakomitean kansainvälisyysstrategia

Tilaisuudessa jäsenjärjestöillä on mahdollisuus nostaa esille omia ajankohtaisia aiheita kansainvälisestä työstä.

Ilmoittautuminen 10.11.2022 mennessä. Tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu mukaan tästä.
Tarkemman ohjelman löydät liitteenä.

Lisätiedot: Niina Toroi, niina.toroi@olympiakomitea.fi
Kansainvälisten asioiden erityisasiantuntija ja osaamisen kehittäminen

Lämpimästi tervetuloa!

Johtamiskoulutus: Pohjoismainen urheilujohtamisen koulutusohjelma (NILE)

Pohjoismaiset liikunnan ja urheilun olympiakomiteat sekä kattojärjestöt yhdessä Hollannin kanssa järjestävät urheilujohtamisen koulutuksen (Nordic International Leadership Education). Suomesta koulutukseen valitaan 5 motivoitunutta ja kokenutta urheiluvaikuttajaa, joilla on edellytyksiä työskennellä urheilun kansainvälisissä vaikuttamistehtävissä.

Hakuaika: 11.5.–12.8.2022
Kohderyhmä: lajiliittojen toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat sekä kansainvälisistä luottamustoimea suunnittelevat tai hakevat urheiluvaikuttajat.
Lisätietoja koulutuksesta täältä.