Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

Näin osallistut kampanjaan – verkostotoimija

Hei liikunnan ja urheilun puolustaja,

Eduskuntavaaleihin on alle kaksi kuukautta aikaa. Nyt yhteinen vaikuttamisemme liikkeen, liikunnan ja urheilun teemojen puolesta tiivistyy. Tavoitteenamme on, että liikkeen lisääminen on yksi seuraavan hallituksen avaintavoitteista. Siksi tarvitsemme teiltä apua vaalivaikuttamisen tärkeässä vaiheessa.

Käynnistämme #LiikettäSuomeen-kampanjan, jolla nostamme liikuntaa ja urheilua vaalien agendalle sekä sitoutamme ehdokkaita liikunta- ja urheiluyhteisön vaalitavoitteisiin.

Kampanjan ytimessä on Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifesti, jonka tavoitteet perustuvat eduskuntavaaliteemoihimme. Houkuttelemme ehdokkaita kaikista puolueista ympäri maan allekirjoittamaan manifestin. Vastineeksi he saavat nimensä liikuntaehdokkaiden listalle Olympiakomitean verkkosivuilla. Manifestin kylkiäisenä ehdokkaat saavat käyttöönsä viestintämateriaaleja sosiaaliseen mediaan ja tausta-aineiston, jota me toivomme heidän hyödyntävän omassa kampanjassaan – ja lopulta hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Kutsu ehdokkaille lähtee puolueiden kautta, mutta nyt tarvitaan iso joukko nostamaan kampanjan näkyvyyttä, jotta ehdokkaat kokevat sen kiinnostavana.

  1. Kiitos siis, jos sinä ja organisaatiosi voitte osallistua ensimmäiseen some-kiriin 9.–28.2., jonka tavoitteena on saada mahdollisimman paljon allekirjoittajia ja yleistä näkyvyyttä. Tämä tapahtuu ottamalla käyttöön tämän linkin takaa löytyvät some-materiaalit, joita voi vapaasti hyödyntää. Lisäksi voit ottaa käyttöön sivulta löytyvät mielipidekirjoituspohjat.
  2. Manifestia saa vapaasti välittää eteenpäin kiinnostuneille tahoille ja erityisesti oman alueen / muuten tutuille ehdokkaille. Tämän voi tehdä niin sähköpostilla, puhelimella lähestymällä kuin torilla/tilaisuuksissa jututtamalla. On äärimmäisen tärkeää, että allekirjoittajaksi saadaan niin liikuntaan profiloituneita kuin muita ehdokkaita – liikkeen lisäämiseen tarvitaan kaikkia. Myös kampanjan taustamateriaaleja (eduskuntavaalitavoitteet, somemateriaalit) kannattaa jakaa ehdokkaille!
  3. Lisäksi voitte halutessanne levittää oheista uutista – sen saa julkaista sellaisenaan tai muokattuna esim. organisaationne omalla sitaatilla.
  4. On erittäin toivottavaa viljellä #LiikettäSuomeen ja #liikuntaehdokas -hashtageja myös muissa some-keskusteluissa ja postauksissa – näin saamme aiheen trendaamaan somessa! Levittämistä on tarkoitus jatkaa myös kampanjan avauksen jälkeen, aina vaaleihin saakka ja hallitusohjelmaneuvottelujen loppuun. Aina kun jaat jonkun vähänkään aihetta liippaavan uutisen, liitä mukaan #LiikettäSuomeen ja myös joku somekuvista, jos mahdollista.
  5. Tätä viestiä saa välittää eteenpäin! Esimerkiksi seurat, muut toimijat ja aktiivit saa kutsua mukaan jakamaan kampanjan materiaaleja. Mitä useampi viestii, sitä vaikuttavampia olemme.

Iso kiitos, että tuet yhteisten teemojemme näkyvyyttä ja vaikuttavuutta! Tulemme pyytämään apuasi myös kampanjan seuraavissa vaiheissa: kun muistutamme vaaleista ja promoamme liikuntaehdokkaita sekä kun puskemme yhteisiä tavoitteitamme läpi hallitusohjelmaneuvottelujen aikana.

Otamme mieluusti palautetta vastaan ja vastaamme kysymyksiin. Yhteyshenkilönne on yhteiskuntasuhdepäällikkö Toni Ahva (toni.ahva@olympiakomitea.fi).