Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä

SE-mies Kristian Pulli OlympiaCastin vieraana – ”850 on hyvin mahdollista jo tällä hetkellä”

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastin seuraan. Tämä on Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja, joka on käynnistynyt syksyllä 2018. Loppuvuoden 2020 pidimme hiljaiseloa ja samalla uudistimme vähän sisältöjämme. Edelleen vankkana kivijalkana säilyy suomalaisen huippu-urheilun ilmiöiden, tarinoiden ja ihmisten esiin tuominen, mutta rinnalle nousee yhä vahvemmin suomalaisen liikunnan ja urheilun toinen iso valinta ja peruskivi eli seuratoiminta. Meidät löydät yleisimmiltä podcastin tarjoajilta. Tänään isäntänä toimii Ilkka Palomäki.

Ilkka Palomäki: Tänään OlympiaCastissa vieraana on Kristian Pulli. Jos keihäänheitto otetaan pois laskuista, 26-vuotiaasta Pullista tuli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun arvokisamitalisti 15. vuoteen maaliskuun alussa, kun hän saavutti pituushypyn EM-hallipronssia Puolassa. Pullin tulos 8,24 oli kovin pronssitulos EM-kisojen historiassa – myös ulkoradat mukaan luettuna. Samalla Viipurin Urheilijoita edustava Pulli ylitti tulosrajan Tokion olympiakisoihin. Pulli on jo valittu Suomen olympiajoukkueeseen, joten kesällä on Tokiossa edessä hänen uransa ensimmäiset globaalit arvokisat ja heti on mahdollisuus myös menestyä. Pituushyppy on raaka teholaji, jossa muutaman sekunnin mittaisessa suorituksessa täytyy moni asia loksahtaa peräjälkeen kohdilleen. Tässä haastattelussa Pulli avaa paitsi taustojaan, myös syitä siihen, minkä takia juuri hän on kaikista suomalaisista hypännyt pisimmät sallituissa olosuhteissa nämä siivut ja miksi pidempiin hyppyihinkin on edellytyksiä.

Ilkka Palomäki: Tervetuloa OlympiaCastiin vieraaksi pituushyppääjä Kristian Pulli.

Kristian Pulli: Kiitos. Kiitos paljon kutsusta ja mukava päästä juttelemaan vähän pituushypystä ja muusta urheilusta.

Ilkka Palomäki: Ihan alkuun heti, niin kuvaile vähän millainen fiilis sulla oli, kun sun päätöshyppy tuolla EM-halleissa maaliskuun alussa Puolassa kantoi mittaan 8,24 ja varmistit sillä sun urasi ensimmäisen yleisen sarjan EM-mitalin tai arvokisamitalin ylipäätään.

Kristian Pulli: No joo, olihan se aika huikea fiilis, että en tiedä olinko silleen niin kuin ennakkokatselmissa kovinkaan mitalisuosikki, mutta itsellä oli aika vahva fiilis omasta kunnosta ja oli hyvä leiritys siinä alla ja tehty hyvää duunia, ettei ollut silleen epävarmuutta. Ainoa juttu oli, että pidemmällä aikavälillä silleen, että tulin suoraan Etelä-Afrikasta hallikilpailuihin, niin se vähän jännitti, että miten saa irti kropasta, mutta siinä sitten kisan edetessä hypyt lämmitti vähän kroppaa ja koko ajan parani ja parani. Kahdella viimeisellä alkoi saamaan oikeasti irti ja mietiskelin siinä ennen viimeistä hyppyä, että haluaisin sen Suomen mitalittoman putken katkaista. Ei se voi jäädä taas neljästä sentistä kiinni se mitalin saaminen ja uskoin siihen, että mä pystyn sen 8,20 hyppäämään sinä päivänä jo ennen kilpailua – oli semmoinen fiilis, että se on mahdollista, niin ei ollut edes pelkoa siitä, että laitoin vaan kaikki peliin ja tuli erittäin hyvä tulos hallissa ja tosi, tosi tyytyväinen kyllä siihen täytyy olla.

Ilkka Palomäki: Niin, jos mietitään EM-halleja olympiavuonna ja korona-aikana, niin se kilpailujen taso voi aina vähän heitellä, mutta tuota sun tulosta paremmalla tuloksella ei ole koskaan saavutettu EM-mitalia sisä- eikä ulkoradoilla, niin se keskustelu voidaan tässä tapauksessa lopettaa aika lyhyeen, niin miten iso juttu tuo menestys ja varsinkin tuommoisella todella kovalla tuloksella oli sulle?

Kristian Pulli: Ennen kaikkea tuo tuloshan oli mulle sellainen mukava positiivinen yllätys jopa. Hallissa mä olen yleensä hypännyt aika heikosti ja tähän hallikauteen nyt otettiin tavoitteeksi, että ensimmäistä kertaa saadaan oikeasti hyvään kuntoon itseni ja nyt tietysti korona-aikana, niin ei saanut paljoa kilpailuja alle, niin se oli vähän semmoinen mysteeri, miten kunto tulee tapahtumaan. Hallihyppynä 8,20 päälle, niin se lupaa erittäin hyvää ja varsinkin, kun olen itse kevytrakenteinen hyppääjä, mä hyödyn paljon myötätuulesta tai ylipäätään lämmöstä, niin tuommoinen hallihyppy, niin kesää ajatellen on tosi hyvä lähtökohta.

Ilkka Palomäki: Niin ja samalla ylittyi myös totta kai Tokion olympiaraja ja heti seuraavalla viikolla sut myös valittiin olympiajoukkueeseen, niin avaa vähän, miten tärkeää se rajan ylittäminen ja toi niin kuin valinnan hoituminen oli tulevaa kesää ajatellen?

Kristian Pulli: Olihan se erittäin tärkeää, koska vielä näinä aikoina, niin nuo kisat on vähän epävarmoja, että ylipäätään, miten niihin pääsee ja, että pääseekö niitä kovatasoisia kilpailuja rankingin kautta tarpeeksi, vaikka olisikin kunnossa. Se on aina vähän semmoista hakemista, mutta toisaalta tuo valinta nyt, kun se tuli noin aikaisessa vaiheessa, niin se toi aika paljon lisävarmuutta valmistautumiseen. Pystyy vetämään vielä keväälläkin ihan kunnon treeniä. Vielä ei tarvitse ihan maksimiherkistelyllä mennä ensimmäisiin kilpailuihin, mikä oli tätä ennen alustava tavoite, että vedetään jo heti kovaan kuntoon ensimmäiseen kevään kilpailuun, mutta nyt voi pikkuisen sitä harjoittelua siirtää ja yrittää hakea vaan sitä huippukuntoa sinne olympialaisiin.

Ilkka Palomäki: Pituus on siinä mielessä aika erikoinen laji, että tuommoinen reilun 8 metrin hyppääminen arvokisakarsinnassa tarkoittaa melko varmasti finaalipaikkaa, mutta näiden samojen tuloksien hyppääminen ei välttämättä avaa väylää itse kisoihin. Sitten, kun tullaan vielä siihen, että aika useasti pitää olosuhteet olla kunnossa, jotta voi hypätä sen rajan. Sanotaan, että se olosuhde voi ainakin torpedoida sen mahdollisuuden hypätä se raja ja sen lisäksi vielä sitten se keli ei saa mennä liiankaan hyväksi. Eli, jos tulee liikaa myötätuulta, niin sitten sitä ei taas hyväksytä sitä tulosta, niin miten kuumottavan sä olet pitänyt sun lajiasi tässä suhteessa, koska ei se nyt ihan kerta tai kaksi ole, kun pituushyppääjilläkin se koko kesä on mennyt oikeastaan rajojen jahtaamiseksi hyvin pitkälti sen takia, että ei ole sellaista optimaalista olosuhdetta oikein tahtonut löytyä?

Kristian Pulli: Juu, onhan se pituushyppy olosuhdelaji tietyllä tavalla ja se täytyy aina olla sinällään mielessä, mutta itsekin, kun on jäänyt, vaikka kuinka monet arvokisat ihan muutaman sentin marginaalilla ulos, niin ei mulle enää sitten ole ollut paineen tunnetta siitä, että siihen on vähän jo tietyllä tavalla tottunut siihen, että jäänyt niistä pihalle pikkuisen. Nyt, kun kerran pääsi arvokisoihin ihan hyvin valmistautuneena, EM-halleihin, niin siellä sai oikeasti hypätä kilpailua ja toinen toista vastaan. Ei se sitten loppupeleissä pituushyppykään olo kokonaan olosuhdelaji. Siinä oikeasti tarvitsee olla kunnossa, jos haluaa hypätä pitkälle ja paljolti se on sitä kilpailuelementtiä. Ainakin itse kaipaan kilpailua paljon, vaikka hypännytkin ulko Suomen ennätyksen hyppäsin ihan pikkukisoissa, mutta silti tykkäsin paljon enemmän tuosta sisäratojen Suomen ennätyksestä, miten se tuli, että se tuli kilpailun kautta ja viimeisellä hypyllä kovassa paikassa, niin se on paljon parempi tunne.

Ilkka Palomäki: No hei sitten, jos peruutetaan vähän taaksepäin eikä ihan vähääkään. Lähdetään sieltä ihan alusta liikkeelle, niin sä olet syntynyt syyskuussa 1994 Jämsässä, niin avaa vähän, että miten sä päädyit yleisurheilun ja erityisesti horisontaalihyppyjen pariin?

Kristian Pulli: Ihan nuoresta asti kyllä urheillut monipuolisesti ja yleisurheillutkin olen monipuolisesti, mutta ei ollut ehkä ensimmäisiä lajeja kuitenkaan meikäläiseen lajikaartissa, että siinä oli jääkiekkoa, suunnistusta, hiihtoa ja yleisurheilu tuli sinä vähän siinä pikkuisen jälkeen mukaan, mutta monipuolisesti sekin. Mulla on ollut aika paljon tuommoista kestopainotteista liikuntaa ja määrä on ollut paljon nuorempana. Sitten se siitä pikkuhiljaa valikoitui yleisurheiluun siinä 14-15-vuoden ikäisenä, kun alkoi pärjäämään paremmin tuossa kolmiloikassa. Huomasi, että oli tietynlaista kimmoisuutta kropassa ja sitä tuli harrastettua ja treenattua siinä seuraavat kuusi-seitsemän vuotta tosissaan ja sainkin siitä yhden nuorten arvokisamitalin kolmiloikassa ja oli semmoinen fiilis, että kolmiloikka ehkä tulee olemaan se mun tulevaisuuden laji. Kuitenkin pituushyppäsin siinä aina sitten sivussa ja nuoresta lähtien se sitten alkoi, vaikka mä en sitä harjoitellutkaan, niin se parani siinä sivussa aika hyvin ja loppupeleissä tuntui, että se tuli niin kuin oikeastaan paremminkin koko ajan kuin kolmiloikka siinä vieressä, vaikka mä en edes harjoitellut sitä koko lajia. Viimeistään loukkaantumisetz, kun alkoi tulemaan kolmiloikassa iskuvammoja tuonne kantapäähän, niin se meni aina monta kuukautta parannellessa, niin sitten se fokus alkoi vaihtua sinne pituushypyn puolelle.

Ilkka Palomäki: Muistatko yhtään, että missä vaiheessa alkoi tuntua, että tässä urheilussa voisi olla aika vahvat eväät tehdä uraa joko kolmiloikassa tai pituudessa?

Kristian Pulli: Muistelisin, että 2017. Silloin tuntui ensimmäisen kerran, että olin oikeasti hyvässä kunnossa. Sinä vuonna mä hyppäsinkin ekaa kertaa kahdeksan metriä pituushypyssä. Olin silloin fyysisesti jo aika vahvassa vahvassa vireessä ja harjoituksissa meni tosi pitkälle. Oli silleen sellainen fiilis, että ehkä tästä pituushypystä voi tullakin jotain ja on mahdollisuus, vaikka mihin. Mutta siinä meni sitten se oma aikansa sen jälkeen vielä ennen kuin se alkoi sitten oikeasti realisoitumaan se urheilu niin kuin siihen oikeaan suuntaan, että harjoittelu tasapainottui ja tehtiin sellaisia tiettyjä muutoksia tekniikassa ja pyrittiin palautumista parantamaan ja tehontuottoa kasvattamaan ylipäätään. Se vaati sen neljä vuotta ennen kuin se alkoi oikeasti loksahtamaan se pituushyppykin kohdilleen.

Ilkka Palomäki: Tosiaan niin kuin mainitsit, niin oikeastaan tuonne kesän 2015 asti sä kuljit sekä pituushyppyä että kolmiloikkaa vähän niin kuin rinta rinnan ja sanoitkin, että kolmiloikassa voitit nuorten EM-hopeaa 2013 ja muistan, kun aikaisemmalla työurallani toimittajana minäkin tein susta esimerkiksi Urheilulehteen juttua alkukesästä 2015 ja silloin juttelin lajipiirien kanssa ja tuntui, että aika monella oli mielipide siitä, että kumpaan sun pitäisi satsata ja monen mielipide myös olisi siinä se, että kolmiloikka olisi ollut oikea valinta, niin kuinka paljon sulle asti sitä keskustelua silloin kuului niihin aikoihin?

Kristian Pulli: No joo, onhan sitä kuulunut ja povattiin, että meikäläinen olisi se uusi Pousin ennätyksen rikkojia ja vastaavia, mutta tulihan sieltä sitten Simo, joka rikkoi sen vihdoin ja viimein, mutta kyllä mä uskon, että itselläkin olisi ollut mahdollisuuksia kolmiloikassakin edetä, että nyt myöhemmin uralla on oppinut teknisiä elementtejä paljon lisää loikkaamisesta ylipäätään. Tietysti se olisi vaatinut aika paljon kärsivällisyyttä enemmän, eikä sitä olisi ollut varmuutta, että onko itsestä ihan sille arvokisamitalitasolle, että kyllä olisin uskonut, että yli 17 metriä on mahdollista hypätä varmasti, mutta se, että onko sitten… Kun omat tavoitteet on aina ollut maailman huipulla urheilussa, niin ei haluaisi tyytyä Euroopan tasolle tai vastaavalle, niin sikäli tuntuu, että olen tehnyt oikean valinnan tässä pituudessa.

Ilkka Palomäki: No silloin jo oikeastaan 2015 kesällä, niin se oli hyvin pitkälti, niin että sitä pidettiin vain ajan kysymyksenä, koska nämä just mainitsemasi haamurajat; eli pituudessa kahdeksan metriä ja kolmiloikassa 17 metriä ylittyy, vaikka sä olit silloin vasta parikymppinen, niin tunsitko sä yhtään itse kiirettä silloin noille lukemille vai oliko se enemmän nämä ulkopuolella olevat ihmiset, jotka ehkä näkivät sen sun potentiaalinen, niin tuntuiko, että heillä oli kiire? Miten sä itse koit sen siinä tilanteessa silloin?

Kristian Pulli: No kyllähän sitä aina tiettyjä sellaisia paineen tunteita voi tulla, jos ei onnistu tiettynä vuonna tai vastaavaa, mutta ei mulla koskaan ollut silleen epäilystä, että en mä pystyisi tai, että mun tarvitsisi tehdä jotain enemmän kuin mä pystyn. Se oli kuitenkin se oma kehitys monella osa-alueella mennyt eteenpäin joka vuosi eikä silleen ole ollut sellaista epäilystä, ettei pystyisi parantamaan. On ollut monia parannettavia kohteita koko ajan urheilu-uran aikana, että sikäli ei silleen ole ollut mitään huolehäivää, että kyllä mä olen koko ajan uskonut itseeni ja pyrkinyt menemään eteenpäin.

Ilkka Palomäki: Jo silloin, niihin aikoihin, muun muassa SUL:n silloinen lajivalmentaja korosti, että ne potentiaaliset menestysvuodet ovat noin siellä Tokion olympiakisojen liepeillä, missä nyt ollaan aika lähellä ja sitten siitä edespäin, niin kun katsot nyt taaksepäin noita mennyttä viittä-kuutta vuotta, niin miten isossa roolissa tuommoinen kehityksen varmistaminen maltillisesti on ollut sun ja teidän tekemisessä?

Kristian Pulli: Maltti tietyllä tavalla täytyy pitää tässä hommassa, että ei ahnehdi liikaa, mutta kuitenkin, että se on semmoista hitaasti kiiruhtamista tämä urheilu, ettei siinä ole liikaakaan niitä vuosia edessä, että täytyy sikäli yrittää aina edetä niin paljon kuin mahdollista, mutta kuitenkin ahnehtimatta liikaa, että tietyissä osa-alueissa täytyy pitää maltti. Muuten muuten paikat lähtee hajoamaan. Terveys on kuitenkin urheilussa aika tärkeä homma.

Ilkka Palomäki: Edusti vuoteen 2019 asti kasvattajaseuraasi Kaipolan Virettä ja sua on koko urasi ajan valmentanut sun isä, Seppo Pulli, niin varmasti hänen merkityksensä on ollut iso ja siitäkin voivat kertoa, mutta ketä muita nostaisit merkityksellisiksi hahmoiksi sun urasi varrella ja siinä, että olet nyt tänä päivänä tässä pisteessä?

Kristian Pulli: No on niitä ollut paljon siellä taustalla, mutta en mä nostaisi ketään yksittäistä, että meillä on ollut meidän harjoittelusysteemi ja ylipäätään me ollaan oltu tosi avoimia kaikelle tiedolle ja pyritty niin kuin keskustelemaan monien lajiryhmien kanssa ja monien jopa urheilulajin ulkopuolelta hakemaan inspiraatiota ja motivaatiota omiin uusiin juttuihin. Sikäli ehkä yhtenä tärkeimpänä pitäisin testausta, että meillä ollut tuo testaaja Haverisen Marko tuolta Tampereelta, kuka on pitänyt joka vuosi testejä, semmoisia perustestejä meille ja tuonut myös harjoitteluun muutamia sellaisia kivoja jippoja, millä on päästy ehkä uudelle tasolle, että se on ollut tärkeä hahmo meidän harjoittelussa ja pystytty kartoittamaan joka vuosi sitä, missä mennään ja ei vaan niin kuin arvailla, että mennäänkö eteenpäin, vaan oikeasti näkee faktasta, että mennään eteenpäin.

Ilkka Palomäki: No sä nousit tälle vuodelle 20 000 euron apurahalle ja olet myös Olympiakomitean ja SUL:n tukiurheilija edustat nykyään Viipuri Urheilijoita ja ymmärtääkseni sieltäkin jotain tukea saat ja sponsoreitakin on, niin millaiset edellytykset sulla on tällä hetkellä urheilla ammatiksesi?

Kristian Pulli: Erittäin hyvät edellytykset tällä hetkellä, että pystyy tekemään pitkiä leirityksiä, mitkä on varsinkin meikäläiselle… Mulla on vähän semmoinen lämminverinen kroppa ehkä, jos voisi sanoa näin, niin tykkään harjoitella lämpöisessä paljon. Pitkiä leirejä olen nyt vetänyt läpi ja tuntuu, että se tuo hyvää tälle omalle kunnolle ja saan pysyttyä terveenä ja tehtyä pitkiä hyviä harjoitusjaksoja, niin ei ole mitään valittamista tällä hetkellä, että tosi hyvin etenee ja toivottavasti jatkossakin tukea löytyy ja pystyy jatkamaan tätä mallia.

Ilkka Palomäki: Niin tälläkin hetkellä olet ulkomailla, kun tätä haastattelua nauhoitetaan, niin aika paljonhan suomalaisurheilijat on tehnyt nyt korona-aikana sellaisia ratkaisuja, että paljon kotimaahan on keskitetty sitä harjoittelua ja ollaan vähän vältetty ulkomaille menoa, mutta sä olet valinnut toisenlaisen ratkaisun eli paljon olet leireillyt ulkomailla, niin aava sitä kautta, mikä tuon lämpimässä treenaamisen ja kaiken tuommoisen merkitys on pituushypyn kaltaisessa lajissa?

Kristian Pulli: Merkitys on suuri. Loukkaantumisriski on paljon matalampi ja itse olen hakenut näillä pitkillä leiritysjaksoilla sitä, kun ennen tuli mentyä vain lyhyeksi aikaa just leireille ja monesti tuli vedettyä liikaa leirillä, kun ei ollut tottunut siihen lämpöiseen ja irtiottoon ja nyt, kun on ollut pitkiä, pitkiä pätkiä ulkomailla, niin on kroppa alkanut tottua siihen ja pystyy jaksattamaan sitä harjoittelua oikeasti samaan tyyliin kuin olisi Suomessa, että ei silleen ole semmoista niin kovaa riskiä siitä, että vetäisi hermostoa ylikuntoon. Siinä suhteessa on menty eteenpäin, mutta myös se on itsellä se fiilis. On paljon parempi tehdä täällä ja aurinko tuo paljon energiaa. En mä tiedä, sitä on vaikea selittää, mutta sellainen yleistuntuma tähän tekemiseen on ammattimaisempi mulla täällä.

Ilkka Palomäki: Minkälainen merkitys sillä on esimerkiksi lihashuollolle tuolla lämmöllä ja auringolla sulle?

Kristian Pulli: Se on lihaksen kannalta tosi tärkeä, että se on paljon irtonaisempi, mutta silti olen pitänyt näillä leireillä hierojaa mukana oikeastaan käytännössä koko ajan, että kuitenkin lihashuolto on tosi tärkeä ja mä olen käyttänyt sitä ehkä vähän erityyppisesti kuin moni suomalainen käyttää. Mä olen melkein jopa päivittäin käyttänyt lihashuoltoa. Se on vähän semmoinen uusi lähestymistapa ainakin – en ole kovin monelta kuullut, että käyttäisi, mutta itselle toiminut hyvin ja pyrkinyt sillä menemään eteenpäin, että saa joka treenistä kaiken irti, mitä sieltä on otettavissa eikä tarvitse silleen pelätä lihasten puolesta, että tulisi mitään ongelmia.

Ilkka Palomäki: Sitten siitä päästäänkin oikeastaan sujuvasti pituushyppyyn lajina, niin avaa vähän omasta näkökulmasta, että millaisia ominaisuuksia pituushyppy lajina vaatii?

Kristian Pulli: Pituushyppy on nopeuslaji selkeästi; nopeus- ja räjähtävyyslaji, että nopeus on se tärkein elementti. Sen jälkeen tulee räjähtävyys ja kimmoisuus. Lajitaidot seuraavina perässä ja sitten myös paineensietokyky, että pystyy suorittamaan hyvin tarkasti ja kuitenkin saamaan tehoja irti silloin, kun on sen aika, että se on tarkkuuslaji myös osaltaan, että täytyy osua lankulle hyvinkin tarkasti. Kaikki sentit ovat tärkeitä ja myös alastulossa yhtä lailla, mutta kaiken lisäksi pitää olla myös hyvin hyvin rento ja vähän samaan tyyliin kuin pikajuoksu. Pikajuoksussa ei puristamalla pääse kovin pitkälle, niin samalla lailla pituushypyssä, että mitä rennommin pystyy suorittamaan tehokkaasti, niin sitä parempi lopputulos.

Ilkka Palomäki: Niin siinähän tapahtuu pituushyppysuorituksessa ihan muutaman sekunnin sisällä aika monta asiaa, joiden pitää mennä kohdilleen, niin mitkä oikeastaan on ne kaikista kriittisimmät tekijät, jotka määrittää sen, että kuinka pitkä se hyppy on?

Kristian Pulli: Se lähtee paljolti siitä vauhtijuoksun rakenteesta, että sitten kun vauhtijuoksu tuntuu rytmillisesti oikealta ja se soljuu vain eteenpäin helposti, niin silloin yleensä ponnistuskin toimii oikeaoppimisesti ja se tulee niin kuin refleksimäisesti, jolloin ei tarvitse ajatella sitä. Kun toistoja on tehty tarpeeksi, hyppyjä hyppyjen perään harjoituksissa, niin kaikki tämä pitäisi tapahtua itsestään, mitä ilmalennon aikana ja ponnistuksessa tekee. Oikeastaan ainoa ajatus ennen hyppyyn ja vauhtijuoksuun lähtöä, niin pitäisi olla vaan, että saa kaikki irti, mitä kropasta on otettavissa. Ei siinä hirveästi enää ajatella sitten siinä juoksu- kautta hyppyvaiheessa mitään.

Ilkka Palomäki: No oikeastaan kesä 2019 oli sulle semmoinen ensimmäinen isompi askel eli noussut uudelle tasolle. Se kahdeksan metriä alkoi tulla aika varmasti jo varsinkin siinä jossain vaiheessa kesää, niin mitä silloin oikeastaan loksahti kohdalleen sun hyppäämisessä?

Kristian Pulli: Hmm, 2019. Uskoisin, että silloin me otettiin mukaan vauhtijuoksun mittaukset harjoittelussa useammin. Silloin alettiin niin kuin seuraamaan tätä vauhtijuoksunopeutta tarkemmin ja on huomattu, että mitä kovempi se on, niin sitä pidemmälle se tahtoo lentää se hyppy. Tämän jälkeen on alettu seuraamaan sitä paljon tarkemmin ja enemmissä määrin myös harjoitusjaksoilla ja näillä leiritysjaksoilla. Koko ajan seurataan, missä se menee, jolloin on parempi käsitys siitä omasta kunnosta. Hyppääminen on loppupeleissä paljon juoksuvauhdin muuntamista niin kuin ylöspäin suuntautuvaksi energiaksi ilman, että tulisi suura jarrutusta, jolloin käytännössä siinä ei hypätä, vaan törmätään. Eli se on niin kuin juoksu ja törmäys, jolloin tietyt elementit sitten vähän niin kuin ponnistaminen… Tai se varastoitu lihaksen energia juoksusta eli pituushyppyhän on niin kuin juoksusta törmäämistä, jos haluaa näin kutsua. Näitä elementtejä on yritetty jalostaa eteenpäin.

Ilkka Palomäki: Niin se tulonopeus lankullehan on tosiaan siinä mielessä ratkaiseva tekijä, että jos se ei ole riittävä, niin pitkälle ei oikeastaan yksinkertaisesti ole mahdollista hypätä, jos asiasta jotain ymmärrän, niin millaisesta vauhdista sun kohdalla puhutaan tällä hetkellä, kun puhutaan lankulle tulonopeudesta?

Kristian Pulli: No, omalla kohdalla se on parhaat harjoituksessa mitatut lankulle tulonopeudet on viimeinen 5 metriä 10,8 metriä/sekunnissa päälle olevia lukemia, jolloin puhutaan jo ihan ok lukemista, että maailman parhaat hyppääjät on ollut yli 11 metriä/sekunnissa. Esimerkiksi Carl Lewis on ollut 11,1-11,15, jolloin on mahdollista hypätä sitten lähemmäs sinne yhdeksää metriä jo noilla lukemilla, mutta tietysti hän oli 9,70 100 metrin juoksijakin. Silleen mun lajinopeus on suhteessa ehkä parempi kuin mun satasen nopeus. Tähän on pyrittykin, että harjoitellaan sitä lajia oikeasti eikä mennä vaan pikanopeuspää edellä, vaan pyritään hakemaan se nopeus siihen lajiin ja soveltamaan sitä kautta.

Ilkka Palomäki: Miten suurista eroista puhutaan tällaisessa niin kuin hypoteettisessa mahdollisuudessa hypätä pitkälle? Jos puhutaan, vaikka tuommoisesta 0,3 metristä/sekunnissa, mikä oli esimerkiksi se 10,8 ja 11,1 ero siinä, niin miten isosta vaikutuksesta puhutaan pituushypyssä?

 

Kristian Pulli: Tommonen ero, niin se on jo puoli metriä. Voi hyvinkin olla niin kuin mahdollisuudessa hypätä, että periaatteessa noilla mun vauhtijuoksupotentiaaleilla on mahdollista hypätä vielä pidemmälle kuin, mitä tuo mun hallitulos oli, että se ei ollut vielä teknisesti kovin mallikasta hyppäämistä. En tiedä tietysti, mikä silloin oli vauhtinopeus ylipäätään siinä kisassa, koska lukemia siitä kisasta ei saatu, mutta voi vaan spekuloida, mikä oli sitä kisaa ennen treeneissä sitä mun perustasoa, mutta uskoisin, että jos pääsee herkempään kuntoon kesällä ja pystyy edelleen kehittyy tuossa vauhtijuoksunopeudessa, niin ei ole mikään este kehittyä pituushypyssäkin paljon eteenpäin. Kyllä mä näen, että mulla on se ominaisuus ponnistaa kovasta vauhdista, että mulla ei ole siitä ongelmaa, että en pysty ottamaan sitä iskua vastaan, että enempi näen oman suorituskyvyn esteenä sen, että kuinka nopeasti pystyy juosta lankulle.

Ilkka Palomäki: Tuota millainen haaste se on, jos esimerkiksi nopeusominaisuudet kehittyy, niin millainen haaste se on saada se suoritus teknisesti näillä kohentuneilla ominaisuuksilla ja kuinka paljon se vaatii moista… Miten sen nyt sanoisi, ikään kuin harjoittelua, että sen saa sitten niillä kehittyneillä ominaisuuksilla tehtyä sen suorituksen oikeaoppisesti?

Kristian Pulli: Vaikea sanoa tuota, että kuinka paljon harjoittelua se vaatii, koska sitä koko ajan harjoitellaan yhtä lailla siinä vieressä, kun nopeutta kehitetään. Ei se lajiharjoittelu nykyään mulla ainakaan lopu missään vaiheessa. Se on koko ajan siinä rinnalla. Aika kovavauhtisenakin pysyy siinä rinnalla, jolloin nopeus koko ajan muuntuu siihen lajiin mukaan, mutta sitten toisaalta siinä kimmoisuuden kautta pystyy edesauttamaan nopeuden siirtymistä lajiin eli kovat vauhtiloikat on hyviä tämän suorituskyvyn muuntamisen kannalta. Itse käyttänyt sitä paljon mittarina ja sitten taas voima menee enemmän nopeuden kehittämisen puolelle ja iskun siedon puolelle, että pystyy niin kuin ottamaan sen ensimmäinen iskun vastaan siitä, mikä tulee lankulla, mutta voima itsessään ei mun mielestä edesauta niin paljon nopeita ponnistamista kuin taas kimmoisuus.

Ilkka Palomäki: No, jos olen oikein ymmärtänyt, niin sun urasi pisimmät hypyt eli tuo viime kesän 8,27 ja sitten tuo hallissa hypätty 8,24, niin ne on molemmat tehty pari askelta vajaalla vauhdilla, niin ensinnäkin onko näin ja mitä se kertoo niistä suorituksista?

Kristian Pulli: Joo, kyllä näin on. En mä tiedä, mitä se kertoo niistä suorituksista itsessään, mutta se kertoo, että ei ole vielä ollut valmiutta ottaa kovempaa vauhtia käyttöön. Eikä se välttämättä niinkään sen vauhti ollut mulla, vaan mulla ollut se oma fiilis siitä rytmityksestä, että ennen EM-halleja kokeilin 16. Mä harjoittelen joka harjoituksen Etelä-Afrikan leirillä 16. askeleella vauhtijuoksuja, mutta sitten kokeilin viimeisissä harjoituksissa 14. ja 16. rytmityseroa, niin 14. tuntui vaan paremmalta, niin päätin, että hyppään 14. sitten menemään, että ei kai siinä. En mä tiedä, se vaan täytyy tämmöisissä asioissa luottaa siihen omaan fiilikseen. Silloina muunnetaan korkeampaan vauhtimäärään, kun se alkaa oikeasti se rytmitys toimimaan, ettei sitä kannata muuntaa väkisin. Siitä ei mun mielestä koidu mitään hyvää, että mä olen koittanut sitä monta vuotta vetää vähän liian kovilla vauhdeilla ja se ei vaan toimi.

Ilkka Palomäki: Eli onko se just se tekninen tekeminen siinä lankulla, niin ei ihan samalla tavalla sitten onnistu aina, jos on 16. askeleen vauhti vai mikä siinä on taustalla?

Kristian Pulli: Se on semmoinen rytmi ja imu, mikä pitää saada lankulle eli viimeiset askeleet pitää kiihtyä, kiihtyä, kiihtyä joka askeleella paremmin ja paremmin se fiilis siinä, että ei tarvitse juurikaan ajatella mitään siinä, kun tulee lankulle. 14. askeleella tämä on mennyt paremmin kuin 16. tähän mennessä. Sen takia mä olen käyttänyt sitä askelmäärää.

Ilkka Palomäki: No sitten, kun ollaan saatu ponnistettua tai törmättyä niin kuin nostit esille, niin sitten tullaan vielä ilmalentoon ja sä olet muuttanut nyt tekniikkasi kahdest ja puolesta, kolmeen ja puoleen saksauksen ilmalennon aikana, niin avaa vähän tuota, että miten isosta muutoksesta siinä puhutaan?

Kristian Pulli: No joo, olihan se erittäin iso muutos. Mulla meni semmoinen puoli vuotta opetella se uusi tekniikka ja ei ollut mikään helppo homma, että pidin sitä vanhaa tekniikkaa ja siinä rinnalla joku neljä-viisi kuukautta ja sitten, kun alkoi menemään harjoituksissa yhtä hyvin molemmilla tekniikoilla, niin jätin sen vanhan tekniikan siitä sivuun ja heti ensimmäisellä hypyllä sillä uudella tekniikalla tuli viime kesänä se Suomeen ennätys, niin siinä vaiheessa ainakin tiesi, että ehkä tässä oikealla tiellä ollaan tekniikkamuutoksen kanssa, mutta tämä uusi tekniikkahan ennen kaikkea edesauttaa sitä, että pystyy juoksemaan paremmin loppuun asti ja se parantunut loppurytmitys ja vauhtijuoksunopeus siirtyy siihen hyppäämisen paljon paremmin. Edelleen mulla on siinä paljon kehitettävää, että en ole kovinkaan tyytyväinen mun ilmalentotekniikkaan ja siinä on semmoista; niin kuin ponnistamisessa mun pitäisi saada entistä enemmän aggressiivisuutta ja eteenpäin ylävartalolla menoa. Mä saisin silloin rotaatiot pysymään paljon pystymmässä siinä ilmalentoaikana ja olemaan rennommin ilmassa, joka edesauttaa sitten niin kuin loppujuoksua myös. Tämä on vähän tämmöinen oravanpyörä sinällään. Sitä voi ajatella, että lähteekö sitä sieltä vauhtijuoksusta liikkeelle; muuttaa sitä vai lähteekö siitä ilmalennosta ajattelen sitä asiaa, että ei ole sinällään oikeaa tietä tässä, vaan täytyy yrittää fiiliksen mukaan katsoa sitä, millä tavalla parhaiten saa kehitettyä sitä eteenpäin.

Ilkka Palomäki: Mistä se tuli se ajatus, että tätä ilmalentoa kannattaisi lähteä muuttamaan? Mikä siinä oli taustalla?

Kristian Pulli: No, mä katsoin tuota Gaylea, joka voitti maailmanmestaruuden Dohassa 2019 vai milloin tämä nyt olikaan, niin muunsi tekniikkaansa sillä kaudella tästä mun vastaavasta kahden ja puolen satsauksen tekniikasta kolmeen ja puoleen, niin silloin mä mietiskelin siinä mielessäni, että jos hänkin pystyy muuttamaan noin vaan tekniikka, niin kyllä se mullekin on mahdollista ja mä olin sitä pitkään jo miettinyt, että mulle sopisi sinällään paremmin tuo tekniikka ja se näyttää niin kuin hyppäämisen kannalta paljon rennommalta ja paremmalta mulle, kun tuo entinen tekniikka, minkä oli jo nuorena oppinut, niin sikäli se oli semmoinen pitkän ajan haave, mutta sitten sinä vuonna vaan uskalsi jotenkin sen toteuttaa. Eihän tuommoinen muutos ole helppo tehdä, kun on jo kohtuu hyvällä tasolla muutenkin.

Ilkka Palomäki: Jos mennään suhun vielä tyyppinä, niin en tiedä onko tämä tuorein tieto, mutta löysin tiedon, että sä olet 189 senttinen ainakin joissain papereissa ja sua kuvaillaan tämmöiseksi linnunluiseksi ja kapealanteiseksi hyppääjäksi, mutta samaan aikaan sulla myös sanotaan olevan tämmöinen lihastyyppi, joka vaikuttaa siihen, että sun  voimaharjoittelu kerryttää massan sijaan ennen kaikkea voimaa ja sussa on paljon semmoista niin kuin pituushyppyyn sopivaa geeniperimää myös, niin miten sä itse näet? Näetkö, että sä niin kuin geneettisestikin olet hyvin tämmöinen pituushyppyyn ja ehkä nyt laajemminkin horisontaalihyppyihin soveltuva kroppatyypiltäsi ja muutenkin?

Kristian Pulli: No joo, onhan mulla. Luontaisesti mä olen tosi tuommoinen hoikka ollut ja sikäli ehkä niin kuin voimavoimapuolella olin pitkään paljon jäljessä muusta muusta maailmasta. Myöhemmällä iällä sen on ehkä huomannut, että kimmoisuus on kuitenkin se mun ykkösase muita vastaan, miillä pystyy ehkä olemaan pidemmällä, kun mulla on se kombinaatio noista ominaisuuksista on aika kova, että mulla on kova räjähtävyys, nopea voimantuotto, mutta sitten mulla on myös hyvä maksimivoima ja kimmoisuus ja mä pystyn hyödyntämään näitä kaikkia lajissa aika hyvin ilman, että mun oma massa kasvaa kauheasti, jolloin se paketti on aika hyvä, vaikka teknisesti ehkä mä en ole siellä ihan maailman huipulla ollut tähän mennessä, mutta tämä mun kokonaispaketti fysiikassa on paljon edesauttanut sitä, että on päässyt eteenpäin.

Ilkka Palomäki: Kuinka paljon siinä on sun uran aikana tehty hienosäätöä, esimerkiksi ominaisuuksien kehittämisestä, onko tullut painotuseroja vuodesta toiseen, jos olette huomannut, että joku asia ei ole vaikka toiminut ihan optimaalisesti? Ja millainen palapeli tämä ylipäätään on siinä mielessä rakentaa?

Kristian Pulli: No joo, onhan siinä. Täytyy pitää järki kaikissa ominaisuuksissa, että esimerkiksi voimaa ei yhtäkkiä kannata hirveästi kehittää. Se on ehkä kaikista vaarallisin ominaisuus kehittää liikaa, että siitä tulee paljon ongelmia, jos sitä lähdetään niin kuin ylikehittämään niin sanotusti, että nopeus on ehkä haastavin ominaisuus kehittää eteenpäin, koska se on paljon genetiikkaan liittyvää ja että onko paljon nopeita soluja ja missä menee ne omat rajat siinä. Kuitenkin uskon, että itsellä on paljon kehitettävää vielä teknisellä tasolla nopeudessakin ja hyppy varsinkin, niin siellä on paljon elementtejä, mitä on hienosäädetty kauan. Pikkuhiljaa ne ovat alkaneet toimimaan, mutta ei niin kuin helpolla tule kuitenkaan.

Ilkka Palomäki: Mainitsit tuosta, että paljon teette testejä sun muuta, niin jos mietitään kehossasi tällä hetkellä olevia ominaisuuksia, niin jos mietitään semmoinen hypoteettinen tilanne, että kaikki onnistuu suurin piirtein niin kuin pitäisi ja kelikin on hyvä, niin miten pitkällä näillä sun ominaisuuksilla olisi tällä hetkellä mahdollista hypoteettisesti hypätä?

Kristian Pulli: Hyvä kysymys, hyvä kysymys. Mä mietin tuota halli EM-kilpailua, että mä en ole perinteisesti mikään tämmöinen nollatuulihyppääjä ollut, että se sikäli toi mulle uskoa myös olympialaisia ajatellen. Se hypätään stadion-olosuhteissa, että mä olen sitä pohtinut mielessäni, että paljon stadion-olosuhteissa edes tarvitsee hypätä, että pärjää olympialaisissa. Se 8,30 olisi semmoinen aika lailla minimi, mistä lähdetään liikkeelle siellä kilpailussa, että sitä alemmilla tuloksilla ei ainakaan ole hirveästi saumaa koville sijoituksille. Puhutaan niin kuin 8,35-8,45 tuloksista ja minä uskon kyllä, että kun mä katson tuota EM-hallien 8,24:sta, että se oli teknisesti aika hirveän näköistä hyppäämistä, jos niin kuin omalla näkökulmalla sanoo sen. Moni voi sanoa, että se oli ihan ok:n näköistä, mutta itselle se ei näyttänyt miltään kovin kauniilta pituushyppäämiseltä verrattuna esimerkiksi mun SE-tulosta, mikä oli ulkona, että se oli paljon parempi teknisesti. Siitä ajatellen, että jos päästään oikeasti hyviin olosuhteisiin ja oikeasti ollaan hyvässä kunnossa, niin kyllä mä uskon, että se 8,50 on hyvin mahdollista tällä hetkellä.

Ilkka Palomäki: Aiemmin mainitsit tuosta, että vielä tulee se psykologinen puolikin tässä lajissa, niin oikeastaan päättäisin tähän, että kuinka luottavainen olet, että kaikki nuo osatekijät loksahtavat kohdalleen esimerkiksi 2. elokuuta Tokion olympiastadionilla, kun pituuden finaali sillä hypätään?

Kristian Pulli: Ei mulla yleensä ole ollut finaalihyppäämisessa mitään ongelmaa, että tykkään kilpailusta ja haasteet on mulle positiivinen juttu. Vielä niin kuin tuntuu paljon paremmalta onnistua oikeasti tiukassa paikassa kuin, että se tulisi liian helpolla. Sikäli mä tykkään tuommoisesta haasteesta ja en todellakaan lähde minään ennakkosuosikkina sinne karkeloihin, että siellä on pirun kovia jätkiä rinnalle ja mikään ei tule siellä ilmaseksi noissa kilpailuissa, mutta innolla odotan, että pääsee sinne ja olen odottanut pitkään, että pääsisi kilpailemaan enempi maailman huippuja vastaan, että siellähän on sitten kaikki parhaat, mitä maailmasta löytyy vastassa. Parempaa kilpailua ei sinällään löydy.

Ilkka Palomäki: Hyvä. Jäädän mielenkiinnolla odottamaan tulevaa kesää. Kiitos haastattelusta ja kovasti tsemppiä tähän mielenkiintoiseen kesäkauteen.

Kristian Pulli: Kiitos paljon, kiitos paljon kutsusta. Oli mukava jutella.

Ilkka Palomäki: Kiitos vielä Kristian Pullille vierailusta OlympiaCastissa ja tsemppiä matkalla kohti Tokion olympiakisoja, jotka alkavat jo kolkutella ovelle. OlympiaCast palaa ääneen jälleen viikon päästä uusin aiheina ja jotta seuraava jakso ei mene ohi, niin käy tilaamassa tämä podi sieltä, mistä podcastisi kuuntelet. Arvostamme myös kovasti, jos käyt myös heittämässä arvion meistä. Se auttaa meitä kehittymään ja toisaalta myös uusia kuuntelijoita löytämään luoksemme.