Siirry sisältöön
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Lasten Liike

Unelmamme: Jokaiselle lapselle mahdollisuus osallistua liikuntaharrastukseen.

Lasten Liike on koko liikuntayhteisön yhteinen ponnistus lasten ja nuorten liikunnallisen harrastustoiminnan lisäämiseksi. Lasten Liike -tunnus kertoo laadukkaasta ja kaikille avoimesta toiminnasta. Olympiakomitea edistää Lasten Liike -toimintaa paikallisesti liikunnan aluejärjestöjen, kuntien sekä urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa.

Mikä Lasten Liike?

Lasten Liike on lisännyt iloa ja riemua alakoululaisten päiviin vuodesta 2016. Toiminnan tavoitteena on ollut alusta asti lisätä lasten mahdollisuuksia osallistua ohjattuun liikuntaharrastukseen. Huomiota on kiinnitetty erityisesti iltapäivisin järjestettävään toimintaan.

Lasten Liikkeessä painottuvat saavutettavuus ja kaikille avoin toiminta; Erityisiä liikunnallisia lajitaitoja ei tarvita. Tärkeintä on liikunnasta nauttiminen ja yhdessä iloitseminen.

Lasten Liike -toimintamallia voi hyödyntää iltapäivien kerhotoiminnan lisäksi myös muussa seuratoiminnassa.

Miksi Lasten Liike?

Lasten Liikkeen tavoite on luoda mahdollisuuksia yhä useammalle lapselle osallistua lapsen kasvua ja kehitystä tukevaan liikunnalliseen harrastustoimintaan. Tällä hetkellä 2/3 lapsista liikkuu terveytensä ja kehityksensä kannalta liian vähän. Arvioiden mukaan n. 70 % lapsista on koulupäivän yhteydessä järjestettävän liikuntakerhotoiminnan ulottumattomissa. Samaan aikaan kysyntä koulupäivän yhteydessä sekä iltaisin järjestetylle ei-kilpailulliselle harrastustoiminnalle kasvaa ympäri Suomea.

Lasten Liike -toimintamalli ja -laatutunnus tukevat seuran ja kunnan harrastustoiminnan järjestämistä.

Lue lisää Lasten Liike -toimintamallista sekä laatutunnuksesta ja miten pääsette mukaan.

Lasten Liike on tykättyä toimintaa

Lasten Liikkeen teettämä kysely vuodelta 2019 vanhemmille kertoo, että

  • yli neljäsosalla toiminnassa mukana olleista lapsista liikkuminen lisääntyi myös ohjatun harrastustoiminnan ulkopuolella.
  • neljäsosalla lapsista suhtautuminen liikkumiseen muuttui positiivisemmaksi.
  • kolmasosa toiminnassa mukana olleista lapsista vietti enemmän aikaa kavereiden kanssa.
  • joka seitsemännen lapsen koulumenestys parani.

Tue Lasten Liike -toimintaa!

Jokainen voi omalta osaltaan tukea toimintaa joko järjestämällä liikuntakerhoja tai lahjoittamalla. Vieraile myös Lasten Liikkeen omilla nettisivuilla.

Lisätietoja: lastenliikeiltapaiva@olympiakomitea.fi

“Harrastuskerhot koulupäivän yhteydessä mahdollistavat yhdenvertaisen harrastamisen, lisäävät lapsille ja nuorille aikaa perheen ja kavereiden kanssa ja vähentävät yksinäisyyttä.”