Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
01.08.2021 | Huippu-urheilu | Uutinen

Upea päätös upealle uralle – Tuula Tenkanen toisen kerran urallaan olympiaviitonen

Tuula Tenkanen saavutti olympiapronssia voittaneen Matti Mattssonin vanavedessä toisena suomalaisena pistesijan Tokion Olympialaisissa. Aiemman pistesijan otti ampuja Eetu Kallioinen. Lisäksi Mira Potkonen on varmistanut jo vähintään pistesijan nyrkkeilyssä.

Tuula Tenkanen on sijoittunut viidenneksi purjehduksen laser radialin olympiaregatassa. 30-vuotiaan Tenkasen uran toinen olympiapistesija varmistui, kun hän purjehti sunnuntain mitalilähdössä neljänneksi ja nousi kaksi sijaa ylöspäin.

– Päällisin puolin hyvä fiilis. Ehkä vähän haikea olo, mutta olen iloinen tästä kisasta. Tavoitteena oli purjehtia tasainen viikko – ihan en siinä onnistunut. Mitaleita ajatellen purjehdin kaksi huonoa lähtöä, ja toinen niistä olisi pitänyt pystyä purjehtimaan vähintään kohtuullisesti. Kokonaisuutena olen iloinen siitä, miten purjehdin täällä. Annoin kaikkeni, Tenkanen totesi.

Uransa Tokion olympiaregattaan päättänyt Tenkanen saavutti saman viitossijan myös Rion Olympialaisissa vuonna 2016. Esbo Segelföreningiä koko uransa edustanut kolminkertainen olympiakävijä on myös MM-hopeamitalisti vuodelta 2013 ja kaksinkertainen EM-mitalisti.

– Kiitollinen olo on kaikesta, Tenkanen tiivisti herkistyneenä uransa annin.

Kaarle Tapper sijoittui laser standardin mitalilähdössä kahdeksanneksi. Se riitti nostamaan suomalaisen yhden pykälän ylemmäs kokonaispisteissä, joten Tapper otti Enoshiman olympiavesiltä yhdeksännen sijan.

– Lähes koko regatan läpi oli tosi hyvää purjehdusta. Yksi katastrofi sinne tuli ja muutamat keltaiset liput. Sijoitus ei ollut se, mitä lähdin hakemaan, mutta purjehduksellisesti hyvä kisa. Mitalilähtö on aina mitalilähtö. On se ihan ok, Tapper kuittasi.

Suomalaisgolfarit pelasivat nousujohteisen kilpailun

Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen olympiaregatta päättyi jo ennen mitalilähtöä. Päätöspäivän tasaiset lähtösijoitukset 11, 9 ja 12 siivittivät suomalaiskaksikon nacra 17 -luokassa 13:nneksi.

– Kisat lähti vähän hitaasti käyntiin. Hiljalleen yritimme parantaa purjehdusta, ja niin teimmekin. Ei riittävästi, jotta olisimme päässeet kympin joukkoon, Keskinen totesi.

– Ei ole häpeä olla 13:s. Tietenkin halusimme olla parempia ja potentiaalia oli enempään, mutta se näkyi, että emme ole purjehtineet yhdessä kauhean kauan, Kurtbay jatkoi.

Golfissa suomalaismiehet pelasivat nousujohteisesti. Sekä Sami Välimäki että Kalle Samooja pelasivat päätöskierroksen tulokseen neljä alle ihannetuloksen. Välimäki sijoittui 27:nneksi yhteistuloksella -9 ja Samooja 45:nneksi yhteistuloksella -4.

– Eipä tämä kauheasti poikennut kahdesta edellisestä (kierroksesta). Paljon hyvää tekemistä. Tänään oli vähiten virheitä muihin päiviin verrattuna, Samooja niputti.

Artikkelin kuva: Sailing Energy / World Sailing

Lue lisää aiheesta